Sari Näre ja Jenni Kirves kirjoittivat Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa kohukirjoituksen, jossa penkoivat suomalaisten sotatraumoja ja niiden syitä ja seurauksia.
Sari Näre on jo pitkään tituleerannut itseään ns. naistutkijaksi. Lisäksi hän on ollut mukana Helsingin kaupungin kunnallispolitiikassa vihreiden edustajana. Jenni Kirves on ollut esillä vähemmän.
Kun lukee naistutkijoiden kirjoituksen, ei jää epäselvyyttä heidän motiiveistaan. Kyseessä on niin kutsuttu tieteellis-teknisen tason tutkimus. Niitä suolleettiin Leonid Brezhnevin eläessä Tampereen ja Helsingin yliopistoista kilokaupalla viikottain. Tätä tutkimushaaraa on oikeiden tutkijoiden keskuudessa kustuttu aina rähmätutkimukseksi.
Sekä Sari Näre että Jenni Kirves voisivat aloittaa sotatraumojen tutkimisen kysymällä itseltään ensimmäiseksi: Kuka ampui Mainilan laukaukset? Eli mistä ne sotatraumat juontavat juurensa. Asioista hyvin perillä oleva tutkija-niin mies kuin nainenkin- osaa vastata tähän kysymykseen oikein ensimmäisellä kerralla.
Jos ensimäinenkään kestävä maapohja ei ole kohdallaan ja ponnistaa lentohiekalta niinkuin DDR:ssä, on selvää, ettei loputkaan tutkimuksen sivuista voi olla kovinkaan kaksisella tolalla.
Mutta Suomessahan saa nykysin esittää naistutkimuksen nimissä ihan mitä tahansa. Ennen vanhaan saman tason asioita saarnasivat kylillä henkilöt, joita kutsuttiin kylähulluiksi. Saivat puhua, mutta ei heitä kukaan ottanut vakavasti.
Sari Näre on jo pitkään tituleerannut itseään ns. naistutkijaksi. Lisäksi hän on ollut mukana Helsingin kaupungin kunnallispolitiikassa vihreiden edustajana. Jenni Kirves on ollut esillä vähemmän.
Kun lukee naistutkijoiden kirjoituksen, ei jää epäselvyyttä heidän motiiveistaan. Kyseessä on niin kutsuttu tieteellis-teknisen tason tutkimus. Niitä suolleettiin Leonid Brezhnevin eläessä Tampereen ja Helsingin yliopistoista kilokaupalla viikottain. Tätä tutkimushaaraa on oikeiden tutkijoiden keskuudessa kustuttu aina rähmätutkimukseksi.
Sekä Sari Näre että Jenni Kirves voisivat aloittaa sotatraumojen tutkimisen kysymällä itseltään ensimmäiseksi: Kuka ampui Mainilan laukaukset? Eli mistä ne sotatraumat juontavat juurensa. Asioista hyvin perillä oleva tutkija-niin mies kuin nainenkin- osaa vastata tähän kysymykseen oikein ensimmäisellä kerralla.
Jos ensimäinenkään kestävä maapohja ei ole kohdallaan ja ponnistaa lentohiekalta niinkuin DDR:ssä, on selvää, ettei loputkaan tutkimuksen sivuista voi olla kovinkaan kaksisella tolalla.
Mutta Suomessahan saa nykysin esittää naistutkimuksen nimissä ihan mitä tahansa. Ennen vanhaan saman tason asioita saarnasivat kylillä henkilöt, joita kutsuttiin kylähulluiksi. Saivat puhua, mutta ei heitä kukaan ottanut vakavasti.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin kutsutut naistutkijat saavat nykyisin esiintyä kuin tutkimusylimystö. Heitä ei saa arvostella, esittävätpä mitä tahansa. Jos heitä arvostellaan, on kyse sukupuolisesta sorrosta ja yheksästä muusta vääryydestä.
Jos naistutkija esittää, että kuusikulmion keksi Vladimir Lenin ja sen jalosti pyöräksi Josef Stalin, niin kyseessä on uusi historiallinen sensaatio. Ja totuus eli pravda. Tutkiva journalisti ei liikahdakaan. Ellei sitten Ajankohtaisen kakkosen toimittaja, joka haastattelee naistutkijaa kansallismaisemassa.
On toisaalta todella hienoa havaita, että näitä naistutkijoiden juttuja ei ota vakavasti kuin se pieni kansanosa. Tietelellis-teknisen tutkimuksen mukaan noin 1,917 prosenttia aikuisväestöstä.
Kyllä järjestelmä ottaa tutkijoiden toimet vakavana vastaan. Siinä on ongelman ydin.