Venäjän vienti

Suomen pankin johtajan mukaan iso osa vain läpi kulkevaa tavaraa, josta ei jää mitään Suomeen.
Nykyisillä öljyn hinnoilla venäjän talouskasvu lähentelee nollaa ja devalvaatio kolkuttelee ovia.
Rakennustöitä pysäytellään Moskovassa ja Pietarissa. Rakennusfirmoille jää "Musta Pekka" käteen.
1277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Venäjän presidentti Medvejedev (?) oli juuri Etelä-Amerikan kiertueella rakentamassa mm. kauppasuhteita. Heräsi kysymys, että mitähän voisivat myydä, vastaus tuli kohta myöhemmin, vallankumouksellisille aseita.
Kuka muistaa nähneensä supermarketissa venäläisiä tavaroita? Ei ole, Venäjän vienti on vain energiaa, metalleja, puuta. Ja tuonti on sitten kaikkea kulutukseen liittyvää. Sitäkin voi jo ihmetellä miksi Venäjälle viedään niin paljon henkilöautoja, vaikka valmiina lienee jo kymmenkunta uutta autotehdasta.
Suomi rokottaa kauttakulusta normaalit kustannukset ja palvelukset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vain harhaa kirjoitti:

Suomen pankin johtajan mukaan iso osa vain läpi kulkevaa tavaraa, josta ei jää mitään Suomeen.
Nykyisillä öljyn hinnoilla venäjän talouskasvu lähentelee nollaa ja devalvaatio kolkuttelee ovia.
Rakennustöitä pysäytellään Moskovassa ja Pietarissa. Rakennusfirmoille jää "Musta Pekka" käteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu