mun mielestä annan kuuluisi voittaa, koska hän on ainut joka osaa OIKEASTI LAULAA.
tän vuoden taso idlssissa on ollu minun mielestä tosi alhainen.
tän vuoden taso idlssissa on ollu minun mielestä tosi alhainen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
joka EI osaa laulaa. Petekin vielä menee Annan edelle. Koopilla parhain ääni!
Kuuntelepas kunnolla. Anna on aivan omaa luokkaansa ja pelkästään positiivisessa mielessä.
ainoa naisen ääni. Tosin hento ja piipittävä, mutta kuitenkin...
Minusta Anna olisi pitänyt pudota jo viime viikolla.
Annalla oli aika pahoja vireysongelmia, oikeastaan ollut lähes aina.Annan laulu ei kuulostanut viime sunnuntaina ollenkaan hyvältä.
Jos olisin voinut yksin päättää, miin Anna olisi pudonnut.