Arvostaako vl tavallisia ihmisiä

Arvostaako se vl tavallisia ihmisiä. Jostakin olen lukenut, että vl-luulee olevansa vähän parempi kuin ns. uskoton.
12626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei tietenkään arvosta. Vanhoillislestadiolaiset ovat koko maailman ainoata taivaallista väkeä ja kuninkaallista sotajoukkoa.

Äänestä

yhtä syntisiä mekin ollaan...

Äänestä

jos tapaa ihmisen jota oikesti voi arvostaa. Itse ainakin arvostan moniakin ihmisiä todella korkealle vaikkeivat he olekaan samalla tavalla uskovia kuin minä. ja olen vl

Äänestä

VL ei arvosta ketään muuta, kuin oman seurakuntansa jäseniä...
ja niistäkin vain osaa.
VL ei istu samaan kahvipöytään ei-uskovan kanssa,
vaikka sitten joutuisi seisten kahvinsa juomaan.
Syynä tähän on se, että jeesus sanoo:
Älä istu siellä, missä syntinen istuu.

VL ei katso ei-uskovaa silmiin, koska pelkää synnin tarttuvan itseensä...
ja joku seurakuntalainenhan saattaisi nähdä tämän 'silmäpelin' ja kannella.

VL:lla on seurakuntalaisten silmät selässään koko ajan.
Vuorokauden jokaisella minuutilla.
(Ellei sanan varsinaisessa merkityksessä, niin ainakin omassa mielessään).

Mitään hän ei uskalla tehdä, tai edes ajatella tekevänsä,
pelätessään seurakunnan reaktiota ja 'hoitoja'.

VL pelkää helvettiä koko elämänsä ajan.
Surullista.

Äänestä

Ei kai sitä nyt saatanan lapsia arvosteta. Kaikki muut menee helvettiin, paitsi ME lestadiolaiset.

Äänestä

Eivät pidä minnään, miten voisikaan jos ja kun ollaan menossa sinne helvettiin.

Äänestä

ei arvosta ja VL:ien sisälläkin rikkaat ja köyhät kuuluvat eri kastiin.

Äänestä

puhuvat selän takana kaikkinaista pahaa. Siinäpä epäuskoiselle vl-arvostusta!

Äänestä

paitsi me.

Äänestä

Täälläpä yksi nuori vl vastaa.

Kaikilla ihmisillä on sama ihmisarvo! Useimmiten tulee esim. vietettyä enemmän vapaa-aikaa muiden vl:ien kuin "normaalien" ihmisten kanssa koska intressit ovat enemmän samat - mutta emme me ajattele olevamme ihmisinä sen arvokkaampia kuin muutkaan. "Ihminen pitää aina hyväksyä, väärää tekoa ei."

Itse asun paikkakunnalla jolla ei paljon meikäläisiä ole ja koen sen ihan hyvänä asiana. Tulee oltua tekemisissä paljon erilaisempien ihmisten kanssa, heitähän on maailma täynnä ja heidän kanssaan on kuitenkin opiskeltava ja tehtävä työtä. Se kehittää suvaitsevaisuutta - ei niin, että alkaisin hyväksyä tekoja ja ilmiöitä, joita muut meikäläiset eivät hyväksy, vaan niin, että hyväksyn erilaiset ihmiset IHMISINÄ. :)

P.S. En ole koskaan kuullut puhuttavan "helvetin matkalaisista".

Äänestä

Itselleni ei ole mitään merkitystä vl-arvostuksella tai vl-luuloilla. Tähän päivään asti olen tullut toimeen sillä, että arvostan itse itseäni. Niin vl:t kuin muutkin saavat olla arvostamatta tai arvostaa. Se on heidän asiansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


syntinen.. kirjoitti:

Arvostaako se vl tavallisia ihmisiä. Jostakin olen lukenut, että vl-luulee olevansa vähän parempi kuin ns. uskoton.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu