Kylmän sodan hedelmä

Nato on itse asiassa kylmän sodan hedelmä, joka toisena osapuolena piti maailmanrauhaa yllä parin ihmissukupolven ajan. Se ei ole estänyt sotia täysin, vaan koko ajan on ollut konflikteja, mutta suursodilta on vältytty.

Etyj onnistui puolestaan purkamaan kylmän sodan rakenteita, kun se ujutti ihmisoikeudet yhdeksi varteenotettavaksi seikaksi politiikan teossa. Siinä Kekkosen suuri viisaus, että hän avasi vähin erin niitä solmuja, joihin erityisesti suurvallat olivat kietoutuneet. Suomettumisemme auttoi koko maailmaa tuohon aikaan, eikä sitä ole edes huomattu kertoa tällä tavoin koskaan. Ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvää.

Venäjällä on jostakin syystä ajauduttu jälleen kaksinapaiseen ajatteluun, mutta syytä on toki länsimaissakin, koska aseistusta lisätään rajan pinnassa. Historiallisesti katsoen venäläiset eivät pelkää täysin syyttä länsivaltoja, koska sekä Hitler että Napoleonkin yrittivät vallata itänaapurin mannut aikanaan.

Etyj kykeni murtamaan muurit ja saamaan aikaan taloudelliset suhteet, jotka nostivat tuotantoa samaan aikaan, kun halpatyömaatkin avautuivat entistä markkinahenkisemmiksi. Ongelmista ei päästy, koska uskontojen ristiriidat nousivat poliittisten skismojen sijaan vedenjakajiksi.

Vaikeuksia on yhä, eikä Putinin vallantäyteisyys ole hyvä merkki muulle maailmalle. Toivottavasti hän ymmärtää siirtyä syrjään, sillä uusiakin ajatuksia tarvitaan yhteistyön syventämiseksi. Jos Putin pitää kiinni vallastaan, on vaara, että taloudellinen yhteistyö vähenee muunkin syyn kuin laman vuoksi.
6253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Suursodilta" ollaan vältytty, koska aseet ovat kehittyneet. Toisaalta sota jokaiselle siihen joutuneelle on varmasti suursota.

Mutta entä Vietnamin sota? Sitähän arvosteli jo monet amerikkalaisetkin. Sodan syynä oli pelkkä kommunismi. Vietnam on yhteiskuntana erilainen kun me täällä lännessä. He ehkäpä haluavat olla kommunisteja.

Tai entä Putin? Venäläiset ovat tottuneet vahvaan yhteen johtajaan. Se on heidän tapansa.

Ennen Georgian sotaa Nato kasvatti Georgian armeijaa. Sitten olikin yllätys kun Venäjä vastasi. Mitäköhän se Nato suunnittelee meidän varalle?

Pidetään se Nato vaan kylmän sodan hedelmänä, vanhana ja pilalle menneenä. Kasvatetaan uusia hedelmiä:)

Äänestä
  • Varsovan liitto hajosi, koska sen perusta oli pakossa, kun sen sijaan Naton juuret ovat vapaudessa liittyä järjestöön. Nato pyrkii luomaan selkeät rajat, eikä hyväksy jäseneksi maata, joka haluaa laajentaa sotatoimin omaa valtiotaan. Eikö Baltian mailla tosin ollut pieniä ristiriitoja Venäjän kanssa silloinkin, kun maat liittyivät Natoon?

    Yhtä kaikki Balttien kamaran puolustaminen on yhä länsimaiden harteilla, sillä pienet valtiot eivät kykene yksinään pitämään yllä riittävää sotilaallista voimaa. Turvatakuut ovat siis tarpeen, ja nehän Nato tarjoaa EU:n lisäksi.

    http://www.rannikonpuolustaja.fi/rp404/nato.htm

    Suomelle Nato merkitsee sitä, että haaveet Karjalasta voi unohtaa, jollei Venäjä halua sitä vapaaehtoisesti antaa. Näin ollen on itänaapurin etu, että liitymme läntiseen puolustusliittoon. Voidaankin nyt jo todeta, että eurooppalainen Nato on Venäjän suuri naapuri, joka onneksi haluaa pitää yllä rauhallisia suhteita ja käydä kauppaa slaavien kanssa, erityisesti energiasta.

    Ilmeisesti venäläisetkin ovat jo huomanneet, ettei väkisin alistettuja valtioita ole helppo hallita. Kaukasiassa oppi ei ole vielä mennyt perille, mutta rauhanomaisen tulevaisuuden turvaaminen vaatisi sen ymmärtämistä.

    Äänestä

  • Vetosolmu kirjoitti:

    Varsovan liitto hajosi, koska sen perusta oli pakossa, kun sen sijaan Naton juuret ovat vapaudessa liittyä järjestöön. Nato pyrkii luomaan selkeät rajat, eikä hyväksy jäseneksi maata, joka haluaa laajentaa sotatoimin omaa valtiotaan. Eikö Baltian mailla tosin ollut pieniä ristiriitoja Venäjän kanssa silloinkin, kun maat liittyivät Natoon?

    Yhtä kaikki Balttien kamaran puolustaminen on yhä länsimaiden harteilla, sillä pienet valtiot eivät kykene yksinään pitämään yllä riittävää sotilaallista voimaa. Turvatakuut ovat siis tarpeen, ja nehän Nato tarjoaa EU:n lisäksi.

    http://www.rannikonpuolustaja.fi/rp404/nato.htm

    Suomelle Nato merkitsee sitä, että haaveet Karjalasta voi unohtaa, jollei Venäjä halua sitä vapaaehtoisesti antaa. Näin ollen on itänaapurin etu, että liitymme läntiseen puolustusliittoon. Voidaankin nyt jo todeta, että eurooppalainen Nato on Venäjän suuri naapuri, joka onneksi haluaa pitää yllä rauhallisia suhteita ja käydä kauppaa slaavien kanssa, erityisesti energiasta.

    Ilmeisesti venäläisetkin ovat jo huomanneet, ettei väkisin alistettuja valtioita ole helppo hallita. Kaukasiassa oppi ei ole vielä mennyt perille, mutta rauhanomaisen tulevaisuuden turvaaminen vaatisi sen ymmärtämistä.

    Kiitos linkistä. Luin sen ja kopsasin pari kohtaa.

    "Mutta NATOn Prahan huippukokouksessa syksyllä 2002 pakka meni perusteellisesti sekaisin. Sieltä tuli uudet ohjeet, jotka
    hämmensivät baltit pahan kerran. NATOn uhkaskenaarioissa ei ollut enää lainkaan Venäjää."

    "Oli kiintoisaa havaita, että tiukimmin ”pohjoismaiseen”, itse asiassa suomalaiseen ovat Baltiassa luottaneet upseerit, jotka olivat luoneet uransa supervaltaarmeijoissa. Virolainen kenraali Ants Laaneots, entinen puna-armeijan panssaridivisioonan
    esikuntapäällikkö ja Liettuan puolustusvoimien komentaja, uransa Yhdysvaltojen armeijassa luonut kenraali Jonas Kronkaitis pitivät
    pohjoismaisia oppeja Brysselin viisauksia omien maidensa puolustukseen paremmin sopivina. "

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Nato antaa selkeästi mahdollisuuden valita, millä tavoin itse kukin haluaa järjestää puolustuksen, jos kirjoitusta on uskominen. Meille sopisi hyvin luoda ammattiarmeija sen lisäksi, että suomalaisia koulutettaisiin perinteisesti armeijassa puolustamaan maataan.

    Balttien mielissä Venäjä on varmaan yhä vihollinen, mutta Naton mielestä Euroopassa vallitsee vakaus. Sen sijaan Yhdysvalloissa katsotaan karsaasti sitä, että Kaukasiassa Venäjä käyttää sotilaallista voimaa hyväkseen. Nato ja Etyj olivat siellä hieromassa rauhaa, kun usalaiset sen sijaan provosoivat itänaapuriamme sota-aluksin.

    Kyllä Suomi kuuluu läntiseen liittoumaan, eikä meiltä kielletä omaa puolustusta, vaikka joudumme varustamaan ammattimaisia sotilaita Naton käyttöön. Venäjä on meille ihan normaali naapuri, jonka kanssa voidaan tehdä taloudellista yhteistyötä jopa vapautuneemmin kuin tähän asti.

    Ilmapuolustuksen järjestäminen on meille täysin mahdollista omin voimin, ja voisimme ehkä auttaa balttejakin suoriutumaan valvonnasta nykyistä tarkemmin. Natohan on kaikkien etu, eikä se salli hyökkäyssodan suunnittelua keneltäkään.

    Lähettämässäsi rannikonpuolustaja.fi:n linkissä sanotaan selvästi: "Oli kiintoisaa havaita, että tiukimmin ”pohjoismaiseen”, itse asiassa suomalaiseen ovat Baltiassa luottaneet upseerit, jotka olivat luoneet uransa supervaltaarmeijoissa."

    Esim. Baltian maiden syy Natoon liittymiseen oli se, ettei heillä ollut enää NL:n hajottua omaa armeijaa.

    Kaukasia-aihe on vaikea käsiteltävä, eikä kuulu Suomelle. Vaikea löytää oikea ratkaisu, Kaukasiassa asuu monta eri heimoa/kansaa, joiden kiistoja vaikea selvittää.

    Kiinnitin taas huomiota yhteen kohtaan: "kun usalaiset sen sijaan provosoivat itänaapuriamme sota-aluksin."

    Tuliskohan Jenkit tohon Itämerelle provosoimaan, jos ois mahdollista?

    Äänestä

  • hyvissä voimissa kirjoitti:

    Suomi ei varmaan pyytäisi tuomaan ruoka-apua sota-aluksin, joten Itämerelle ei tule Naton panssariveneitä pelokkeeksi. Tai voi tulla totta kai rauhan aikana vierailulle, kuten Venäjän alukset ovat tällä haavaa kait Venezuelassa.

    Norja on jo natomaa, eikä siellä ole ollut siitä ongelmia. Tuskinpa Suomen liittyminen järjestöön olisi syy sotiin, sillä meillä on jo nyt hyvät suhteet Unionin jäsenmaihin, joita suurin osa Natossa olevista valtioista on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vetosolmu kirjoitti:

Nato on itse asiassa kylmän sodan hedelmä, joka toisena osapuolena piti maailmanrauhaa yllä parin ihmissukupolven ajan. Se ei ole estänyt sotia täysin, vaan koko ajan on ollut konflikteja, mutta suursodilta on vältytty.

Etyj onnistui puolestaan purkamaan kylmän sodan rakenteita, kun se ujutti ihmisoikeudet yhdeksi varteenotettavaksi seikaksi politiikan teossa. Siinä Kekkosen suuri viisaus, että hän avasi vähin erin niitä solmuja, joihin erityisesti suurvallat olivat kietoutuneet. Suomettumisemme auttoi koko maailmaa tuohon aikaan, eikä sitä ole edes huomattu kertoa tällä tavoin koskaan. Ei niin pahaa, etteikö jotakin hyvää.

Venäjällä on jostakin syystä ajauduttu jälleen kaksinapaiseen ajatteluun, mutta syytä on toki länsimaissakin, koska aseistusta lisätään rajan pinnassa. Historiallisesti katsoen venäläiset eivät pelkää täysin syyttä länsivaltoja, koska sekä Hitler että Napoleonkin yrittivät vallata itänaapurin mannut aikanaan.

Etyj kykeni murtamaan muurit ja saamaan aikaan taloudelliset suhteet, jotka nostivat tuotantoa samaan aikaan, kun halpatyömaatkin avautuivat entistä markkinahenkisemmiksi. Ongelmista ei päästy, koska uskontojen ristiriidat nousivat poliittisten skismojen sijaan vedenjakajiksi.

Vaikeuksia on yhä, eikä Putinin vallantäyteisyys ole hyvä merkki muulle maailmalle. Toivottavasti hän ymmärtää siirtyä syrjään, sillä uusiakin ajatuksia tarvitaan yhteistyön syventämiseksi. Jos Putin pitää kiinni vallastaan, on vaara, että taloudellinen yhteistyö vähenee muunkin syyn kuin laman vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu