"Sinulle kivi minulle leipä!"

Emeritus-Corrector

90-luvun alun lamavuosina Hiekkaharjun seurakunnassa ehdotettiin eräälle vanhimmalle (Heikki K.) pienen avustuksen (muutama ruokakassi pahimman rahatoman kauden yli) keräämistä eräälle yksinhuoltajaäidille jolla oli kaksi pientä alle kouluikäistä lasta.

Vastaus oli tyly EHDOTON EI! Seurakuntalaiset saavat toki yksityisesti auttaa mutta seurakunta ei järjestä mitään avustusta.

Ainoa 'apu' taitaa olla se kun maanjäristysalueilla rakennetaan pikasali kuntoon ettei mielenhallintakoneisto ala yskähdellä ja että saadaan aivopesu ja linkous jatkumaan keskeytyksettä. Niin ja jollekin lahkoon kuuluvalle tai ehtojehnulle saatetaan vain mainosmielessä panna mökki kuntoon että voidaan sitten elvistellä hertsyköissä ja vartsikoissa ja antaa muulle maailmalle valheellinen kuva pyytettömästä auttamisesta.

-Corrector-

16

1247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hemmo,oli se ääliö joka vanhinten palveluskoulussa 90-luvun alkupuolella esitti:"pedofiliatapauksissa ei MISSÄÄN tapauksessa saa ensinnä ilmoittaa viranomaisille tutkinnan aloittamiseksi vaan vanhimmille."
      Silloin meinasin karjaista:"pidä jätkä turpas kiinni".
      Oli suuria vaikeuksia pitää suuni kiinni.Sisälläni oli liuta sanoja joilla olisin kuvaillut moisen älykääpiön tilaa.
      Ja toinen K. vielä säesti H:n ajatuksia.
      No onneksi tämä toinen ei satuile enää mitään.
      Minun valtakunnan palveluskouluni loppui siihen.Lähdin ulos kävelemään ja odottelemaan että bussi Helsinkiin lähtee.
      Oli pitkä iltapäivä.

      • Emeritus-Corrector

        Joo, ne jotka tuntee kyseien tyypin tietää millainen järjestöjyrä hän on.

        Täytyy sanoa että on tiettyä hyötyä siitä kun tuntee kyseisen tyypin järjestön huipulta. Ei kukaan voi sanoa että 'kyse oli vain jostain peräkylän vanhimman sooloilusta' kun kyseessä on Suomen johtokuntaan - vai mikä se viidenkokpla nyt oli kun ei enää edes nimeä muista - kuuluva tappi jonka hanuria muut vanhimmat nuolevat.

        Ihan sairasta sakkia :)


        -Corrector-


      • kommentoida...

        Ai, että ihan sentään meinasit karjaista. Jätit sit kuiteskin sanomatta. Lähdit hesaan ja juttu olikin siinä. Onneksolkoon vaan miehekkäästä suorituksesta.


    • vielä,ihmettelen suuresti sitä kylmyyttä ja kovuutta joka jt:ssa on.
      Kun luen raamatustani kertomuksia Jeesuksen lämmöstä ja rakkaudesta toisia ihmisiä kohtaan en voi muuta kuin todeta:"kauaks on jt:n tie esimerkistään poikennut".
      Mutta mahtaako meillä olla heidän kanssa sama esimerkki?
      Jeesus piti huolta siitä että hänen kuulijoillaan oli leipää ja kalaa.Hän esimerkillään kertoi kuinka Samarialainen joka auttoi henkitoreissaan ollutta oli sellainen jota Hän rakasti.Jopa tuomiopäivänä suotuisan tuomion saavat ne jotka muistavat sitä "vähäisintä"."Vähäisimmän" roolista ollaan tietenkin montaa mieltä mutta kyllä minä ymmärrän sen siten että se voi olla juuri se joka vastaani kävelee ja on kaikkein kurjimman olomuodon saanut.Esim.aikuinen joka on jäänyt "lapsen tasolle".
      Kaikki sellainen joka muistuttaa pientä lasta,säälittävää voi olla se joka minulle on asetettu koettelemukseksi.
      On vaarallista sanoa:"mene sossuun."

    • Correktum mäkeen

      Kato Correktum on palanut kehään!

      Lukuisista valheista kiinnijäänyt (esim:hiekkaharjulainen, Jippii palstalta) herra taas sohii kristuksen verta palstalla, ja yrittää haistella mahdollista kusenhajua ihmisten vaatteista.

      Oletko jo maksanut 100000 mk vai oliko se nyt € veron, jonka ehdotit aseistakieltäytyjille herra aseistakieltäytyjä Correktum? ;-)

      Muuten, kukaan ei ole idioottimaisuuksiasi tässä poissaollessasi kaivannut!

      • että se idiootti

        tälläkertaa olet itse?
        Oletko ihan beetelistä?
        Siellähän niitä idiootteja riittää.
        Vaiko itse ruottin älykääpiö-jt-kirjoittelija?
        Se jonka piti lähteä ruotsiin pakoon kun täällä alkoi maa polttaan jalkojen alla.


      • Anti-Correktum
        että se idiootti kirjoitti:

        tälläkertaa olet itse?
        Oletko ihan beetelistä?
        Siellähän niitä idiootteja riittää.
        Vaiko itse ruottin älykääpiö-jt-kirjoittelija?
        Se jonka piti lähteä ruotsiin pakoon kun täällä alkoi maa polttaan jalkojen alla.

        Aivan suomesta kirjoitan. Muistan vain elävästi tuon ongelmajätteen jutut.


      • Anti-Correktum
        että se idiootti kirjoitti:

        tälläkertaa olet itse?
        Oletko ihan beetelistä?
        Siellähän niitä idiootteja riittää.
        Vaiko itse ruottin älykääpiö-jt-kirjoittelija?
        Se jonka piti lähteä ruotsiin pakoon kun täällä alkoi maa polttaan jalkojen alla.

        Vielä lisään tuohon, että tuo ongelmajäte oli h2o:lla pahin siivoojavihaaja ja hyvin ylimielinen. Herra kertoi kukevansa BOSS merkkisissä puvuissa ja kertoi siitä, kuinka ihmiset ihailevat heidän tasokasta perhettään, jota kuskataan Jaguar-merkkisellä (englantilaisella romulla) autolla.

        Herra kertoi kusenhajuisista köyhistä siivooja-jehovantodistajista ja toi voimakkaan halveksuntansa esiin.

        Että tälläinen kristitty se Correktum ;-)


      • Saara 30
        Anti-Correktum kirjoitti:

        Vielä lisään tuohon, että tuo ongelmajäte oli h2o:lla pahin siivoojavihaaja ja hyvin ylimielinen. Herra kertoi kukevansa BOSS merkkisissä puvuissa ja kertoi siitä, kuinka ihmiset ihailevat heidän tasokasta perhettään, jota kuskataan Jaguar-merkkisellä (englantilaisella romulla) autolla.

        Herra kertoi kusenhajuisista köyhistä siivooja-jehovantodistajista ja toi voimakkaan halveksuntansa esiin.

        Että tälläinen kristitty se Correktum ;-)

        Muistaakseni puhe oli pesemättömistä puvuista, jotka kesäkuumalla haisevat kuselle ei siivoojista. Ja kyllä pesemättömät vaatteet haisevat kuselle. Yleensä kyseessä seurakunnissa ovat ns. naimattomat vanhatpojat, joilla ei ole vaimoa pesemässä vaatteita.


      • Anti-Correktum
        Saara 30 kirjoitti:

        Muistaakseni puhe oli pesemättömistä puvuista, jotka kesäkuumalla haisevat kuselle ei siivoojista. Ja kyllä pesemättömät vaatteet haisevat kuselle. Yleensä kyseessä seurakunnissa ovat ns. naimattomat vanhatpojat, joilla ei ole vaimoa pesemässä vaatteita.

        Ilmeisesti ongelmajätteen koko kirjallinen tuotanto ei ole sinulle tuttu.

        H2O:ssa ongelmajäte corre, ilmaisi syvää vihaa siivoja-jehovantodistajia kohtaan


      • haisee!

        yrittää haistella mahdollista kusenhajua ihmisten vaatteista.

        EI sitä tarvitse yrittää haistella, kyllähän pesemätön puku haisee, ei siitä mihinkään pääse.Tälläinen on epämiellyttävää toisille.Jos pukua ei pestä uin harvoin, koska ei ole sanottavasti likainen, niin haiseehan se!!!
        Salilla kulkevia pitäisi ohjeistaa hygieniasta esim vartsikassa.


      • työtä.
        Anti-Correktum kirjoitti:

        Ilmeisesti ongelmajätteen koko kirjallinen tuotanto ei ole sinulle tuttu.

        H2O:ssa ongelmajäte corre, ilmaisi syvää vihaa siivoja-jehovantodistajia kohtaan

        ilmaisi syvää vihaa siivoja-jehovantodistajia kohtaan


        Siivoustyö sinänsä on aliarvostettua. Siivousalan koulutusohjelma kestää nykyisin 3 vuotta, joten opiskeltavaa on. Siivooja tarvitsee paljon tietoa pesuaineista, ergonomiasta ja millä aineella ja miten paikat siivotaan ym. Kyllä kouluttamaton henkilö on tumpelo alan töissä.


    • lude, höö

      Samaa vanhaa kamaa jo vesipostin ja turhapaikan ajoilta.

      Yleisesti hyväksytyt normit ymmärtävä joku kunnollinen exä voisi ottaa elämäntehtäväkseen organisoida muonakuljetukset kunnollisille vähäosaisille.
      Kunnollinen=Kristitty

      KIVI-LEIPÄ lokerointia parhaimmillaan, ehtaa s24-kamaa:

      XXXXXXXXXX
      Tämä toukokuun miitti on tarkoitettu lähinnä kristillisille ja hyväntahtoisille exille ja heidän ystävilleen. Sinne ei siis toivota mahdollisiman runsasta osanottoa vaan mahdollisimman laadukasta osanottoa.

      Esimerkiksi H2O:n paskasakkisiipi ei ole tervetullut kyseiseen miittiin. Minäkään en tule vierailemaan teidän juhliinne :)

      -Corrector-

      XXXXXXXX

    • erittäin rakkaudellista.

      Eihän sitä voida ihmisiä auttaa, koska pitää saada rahaa mahdollisimman paljon tilitettäväksi amerikoihin! Ajatelkaa! Lahko mainostaa itseään rakkaudelliseksi ja seurakunnasta ei löydy rahaa edes pariin ruokakassiin!!

      rakennetaan pikasali kuntoon ettei mielenhallintakoneisto ala yskähdellä ja että saadaan aivopesu ja linkous jatkumaan keskeytyksettä

      -Näin on. Aivan kauhealla kiireellä pistetään sali kuntoon. Onhan se kauheaa jos aivopesukoneisto alkaa yskimään!!

    • puskaCkettu

      Älkää hyvät ystävät tapelko.
      Saattaahan lähiaikoina olla juhlapäivä jolloin joku voi päästä sormeilemaan 50 kielistä Harppua.

    • Ensin käännytetään perhe Jehovan todistajiksi. Ja sitten vaikeuksien hetkellä seurakunta kääntää kylmästi selkänsä perheelle. Luin samanlaisista VT:n toilailuista Ukrainassa. Ihmiset käännytetään mutta jätetään vaikeuksissa oman onnensa nojaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pehmeää laskua

      Sinulle. Muutaman kilsan päästä. Mieheltä, joka salaa välittää.
      Ikävä
      83
      3298
    2. Nainen olet minun

      Olen ominut sinut itselleni, täysin itsekkäistä syistä. Haluan rakastella sinua nainen, toivottavasti sinäkin minua. Oli
      Ikävä
      35
      2659
    3. Sille ei voi enää mitään

      Miten kaikki meni aiemmin. Oon aivan lukossa 🔒 Tuskin uskallat enää mitää tehdä. Ehkä pitää luovuttaa vaan.
      Ikävä
      73
      2259
    4. Mukavaa päivää

      Miehelle 🖕❤️‍🔥 Kahvia ja kävelylle🌞
      Ikävä
      61
      2258
    5. Harmi jos ei enään nähdä

      Ehkä se on parempi näin kuitenkin. Ehkä jotain uutta löytyy. Uskon ja toivon että olet onnellinen. Sinussa on kaikki
      Ikävä
      51
      2191
    6. Miten suhtauisitte jos kaivattunne sanoisi, ettei hänestä ole seurusteluun

      mutta seksi, hellyys ja yhdessäolo kelpaa kyllä??
      Ikävä
      110
      2163
    7. Vau miten upea nainen!

      Näytit todella tyrmäävältä. 🤩😍 En meinannut saada katsettani irti sinusta.
      Tunteet
      19
      1937
    8. Kunpa minä tietäisin

      Olisipa minulla tietoa, siitä oletko sinä nainen kiinnostunut minusta, miehestä joka tätäkirjoittaa, vai olenko minä aiv
      Ikävä
      20
      1919
    9. En voi sanoa että toivon sinulle hyvää.

      Ei meitä ole tarkoitettu yhteen.
      Ikävä
      62
      1914
    10. Merja Kyllönen: Ero

      Joko uusi kierroksessa
      Suomussalmi
      86
      1642
    Aihe