Silmät kiinni?

Odottelin mielenkiinnolla millaista keskustelua saa aikaan YLE:n ohjelma "Palaun kadonnut heimo"?

Ihmettelin aikani, miksi ohjelma ei herättänyt mitään ajatuksia? Voisihan sen sisältöä pitää todisteena sille, että maailma on "nuori" kuten raamattu väittää? Jos ihmiset "kutistuu" ympäristöönsä noin nopeasti, niin se voisi olla varsin vahva tuki ns.rappeutumisteorialle, (evoluution vaihtoehdolle) jonka nimeen fundamentalistit niin mielellään vannovat?

Mutta kuten huomattua, ei yksikään palstan fundamentalisteista ottanut asiaa millään tavoin esille. Johtuisikohan se siitä, ettei heistä yksikään tunne mitään tarvetta sivistää itseään, eikä näin ollen katso mitään "tiedeohjelmia"?

Kovin on vahva ote "mortonin demonilla" uskovan ajatuksista, kun se estää itsensä kehittämisen.
12185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ja siihen tarttee Jumalan sanaa eikä telkkaa.

Jumala on ilmottanut sen mitä tarvitsee tietää
tästä alueesta Sanassaan.

Tällanen ykstotinen kaveri pitää siittä kiinni ja uskoo pelastuvansa Jumalan armosta.

Äänestä
  • Yleensä yritetään vastustella "en ole...se on väärin jne."

    Osoitat todellista "suoraselkäisyyttä" tunnustamalla, ettet ole kiinnostunut oppimaan mitään, tai ettei sinua kiinnosta miettiä raamattua syvemmin.

    Ainut joka minua jäi vaivaamaan vastauksessasi, oli kirjoituksesi "henki" josta voisi luulla, että arvostat "hengen laiskuutta" hyveenä?

    Äänestä

  • Ihmisen viisaus kirjoitti:

    Yleensä yritetään vastustella "en ole...se on väärin jne."

    Osoitat todellista "suoraselkäisyyttä" tunnustamalla, ettet ole kiinnostunut oppimaan mitään, tai ettei sinua kiinnosta miettiä raamattua syvemmin.

    Ainut joka minua jäi vaivaamaan vastauksessasi, oli kirjoituksesi "henki" josta voisi luulla, että arvostat "hengen laiskuutta" hyveenä?

    ihmisviisauden edustajana täysin tuntematon elementti, siis Jumalan henki ihmisen sisimmässä.

    Sitä henkeä uskovainen rakentaa, virvoittaa ja vahvistaa lukemalla Jumalan sanaa, rukoilemalla, seurustelemalla Jumalan kanssa ja kiittämällä siitä, että nimi on taivaassa elämän kirjassa.

    Anteeksi erehdykseni.

    Äänestä

  • yksi kotona oleva vaan taas kirjoitti:

    ihmisviisauden edustajana täysin tuntematon elementti, siis Jumalan henki ihmisen sisimmässä.

    Sitä henkeä uskovainen rakentaa, virvoittaa ja vahvistaa lukemalla Jumalan sanaa, rukoilemalla, seurustelemalla Jumalan kanssa ja kiittämällä siitä, että nimi on taivaassa elämän kirjassa.

    Anteeksi erehdykseni.

    Sitähän useat ihmiset maailmassa tekevät. Kuka "rakentaa" lukemalla koraania, kuka raamattua.

    Onneksi joukossamme on ihmisiä jotka harrastavat myös ajattelua. Heidän avullaan nämäkin "henkeään virvoittelevat" saavat apua sairauksiinsa, ja voivat vaikka ajella autoillaan kuuntelemaan toisiaan, ja ihmettelemään "kuinka ihanaa se elämä sitten onkaan, kunhan ensin kuollaan".

    Jokainen on tehnyt ja tekee oman panoksensa tässä yhteiskunnassa.

    Uskovainen ei vaan koskaa "lepää laakereillaan"

    Jumalan sanan ja hengellisen kirjallisuuden tutkiminen ei tarkoita etteikö osallistuttaisi.

    Se ratkaisee,mihin osallistutaan ja mistä on hyötyä toisillekin, kun evankeliumia julistaa, se on tärkeintä uskovaiselle.

    Ymmärrän jos tämä menee "yli hilseen", mutta
    se onkin hengellinen asia, joka toteutuu fyysisen olemuksen ollessa kuuliainen Jumalalleen ja vapahtajalleen.

    Siunausta elämääsi ja iltaasi.

    Äänestä

katse suunnattuna Jeesukseen, uskomme perustajaan ja täydelliseksi tekijään:)

Uskovaisilla on varmasti, niin kuin muillakin varaa parantaa sivistystään.
Kuitenkin juttu on niin, että uskovaiset eivät oikeasti tarvitse mitään lisä todisteita luomisesta.
Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että usko Jeesukseen tuo tulleessaan varmuuden ja tietoisuuden Jumalasta ja Hänen ilmoituksensa paikkansa pitävyydestä.
Raamattu sanoo:
Hepr. 11:3
Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.
Ihmisen, joka ei vielä omista tälläistä sydämmen uskoa on vaikea ymmärtää tätä asiaa.
Lisäksi Jumala on omileen luvannut vahvistaa ja ilmoittaa itsensä.
Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa, mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ILMOITAN itseni hänelle.

Monella tavalla Jumala itsensä ilmoittaakin uskovalle, eikä vain kerran, vaan ihan koko ajan, näin se vaan on.
Room. 8:16
Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
Minussa itsessäni siis asuu todistus Jumalasta ja Hänen sanastaan.

Olen jonkun verran lueskellut evoluutiosta kirjoituksia, ja tullut siihen tulokseen, että minun USKONI ei riitä uskomaan siihen.
Täytyy pyytää Jumalalta yliluonnollista uskoa:)

Eivät kaikki tiedemiehetkään usko evoluutioteoriaan.

Edesmennyt Dr Colin Patterson oli British Museumin (luonnonhistoria) vanhempi paleontologi – evoluution kannattaja ja fossiiliasiantuntija. Hän kirjoitti merkittävän kirjan evoluutiosta – mutta kun joku kysyi häneltä, miksi hänen kirjassaan ei ollut yhtään kuvaa välimuodoista (siirtymävaiheessa olevista eliöistä), hän kirjoitti seuraavanlaisen vastauksen:
Jos olisin tietoinen ainoastakaan sellaisesta, fossiilista tai elävästä, olisin mielelläni sisällyttänyt ne kirjaani.
Kirjoitin tekstin kirjaani neljä vuotta sitten [kirjassa hän kertoo uskovansa joihinkin välimuotoihin]. Jos minun pitäisi kirjoittaa se nyt, luulen, että kirja olisi melko erilainen.
Sanot, että minun pitäisi vähintäänkin ’esittää valokuva fossiilista, josta tietty eliöryhmä kehittyi.’ Puhun suoraan – ei ole olemassa yhtäkään sellaista fossiilia, joka kelpaisi aukottomaksi todisteeksi.”

Tämä yleinen välimuotojen puuttuminen koskee myös niin kutsuttua ”ihmisen evoluutiota”. Tämä voi olla yllättävää ottaen huomioon, että niin monia väitettyjä ”esi-isiä” on esitelty. On vaikea jäljittää kaikkia erilaisia ja muuttuvia väitteitä, mutta viime vuosisata on osoittanut, että jokainen laajalti mainostettu ”esi-isä” on hiljaisesti hylätty – mutta vasta sitten, kun jokin uusi ehdokas löytyy tilalle.

En toki kaikkia kreationistien väitteitä pidä välttämättä täysin raittiina, mutta he tuovat monesti esiin varsin mielenkiintoisia asioita.
Jos sama rahamäärä, mikä ohjataan evoluution tutkimiseen käytettäisiin luomista tukevien tutkimusten tekemiseen, niin epäilen, että evoluutioteoria romuttuisi täysin.

http://www.creationontheweb.com/images/lote/finnish/5955stones_and_bones.pdf

Äänestä
  • "Välimuodot" on erinomainen kysymys. Vastaa hyvin esim. sitä, että vaaditaan näyttämään maailman pyörein pallo.

    Vaikka kuinka paljon palloja esittelisi, kaikki on hiukan liian soikeita.

    Tästä voisi todeta, kuten mainitsemasi tiedemies. "Ei ole olemassakaan niin pyöreää palloa, että se kelpaisi todisteeksi"

    Sama välimuodoissa, vaaditaan näyttämään, kuinka susi muuttuu koiraksi. Joka on yhtä helppoa, kuin elokuvan juonen paljastaminen näyttämällä elokuvasta kahta peräkkäistä kuvaa.

    Välimuodoksi taas ei kelpaa mikään. Yhteyttä esimerkiksi hylkeen, ja maitovalaan välillä ei näy, vaikka kuinka tarkasti katsoisi silmät kiinni. Sama fossiileissa, tai biologiassa, molemmat tiedemiesten salaliittojen tuottamaa valhetta joka on tarkoitettu ihmisten eksyttämiseksi. Kun lukee "oikeita sivuja" löytyy varmaa tietoa esimerkiksi siitä, että koko "esi-isä" tutkimukset on lopetettu. (-;

    Tiedemiehet "sekoaa" joskus, kuten me tavallisetkin ihmiset. Joskus joku "ilmakuplan aivoistaan läpi saanut" alkaa julistaa maailman olevan raamatun kuvaama. Niin yhtä-äkkiä tämän herran arvostus nousee "tietyissä piireissä" maailman parhaaksi tiedemieheksi.

    Jos sama rahamäärä uhrattaisiin tieteen hyväksi, mikä käytetään temppelien rakentamiseen, niin uskoisinpa saastumisen olleen tyypillistä pimeällä keskiajalla.

    Äänestä

  • Ihmisen viisaus kirjoitti:

    "Välimuodot" on erinomainen kysymys. Vastaa hyvin esim. sitä, että vaaditaan näyttämään maailman pyörein pallo.

    Darwin piti sitä kuitenkin itse suurena ongelmana, että välimuotoja ei ole.
    Ei se kyllä ainakaan minun logiikkaani mahdu millään, että väitetään kaiken kehittyneen pikkuhiljaa muuntautumalla ja sitten siitä ei ole mitään todisteita.
    Missä ne välimuodot ovat??
    Sitten tuo maailman pyörein pallo?
    Jos evoluutioTEORIAN pitäisi kuvata mahdollisimman pyöreää palloa, niin minkähän lainen se olisi?
    Voisin kuvitella sen aika kulmikkaana ja epäsymmetrisenä pallona, joka on täynnä reikiä ja puuttuvia paloja.
    Sitä sitten hyvällä tahdolla ja kovalla USKOLLA kaikki ihailisivat, että kylläpä on täydellinen ja upea.

    Oikeita sivuja aiheesta ei varmasti ole olemasskaan, jos niikseen tulee.
    Kuitenkin olen sitä mieltä, että tiedemiehet eivät tänäpäivänä ole enään lainkaan yksimielisiä (jos ovat koskaan oleet) siitä miten eri lajit ovat kehittyneet.
    Erilaisia teorioita on ollut vaikka miten paljon ja aina jossain vaiheessa on päädytty siihen, että teoria täytyy hylätä.
    Esim. Ihmisen kehitystä esittävät luurangot ovat vaihtuneet ja nekin jotka nykyään ovat "voimassa" ovat hyvin erikoisia.
    Ne eivät noudata progressiivista järjestystä.
    Joillain varhaisimmilla ihmisen jäänteillä on suuremmat aivot kuin meillä tänä päivänä ja he ovat kävelleet pystymmässä asennossa kuin jotkut niitä seuraavien vaiheiden edustajat.
    Antropoligia on hyvin vaihtelevassa tilassa tällä hetkellä.
    Ne esihistorialliset ihmiset joita on pidetty esivanhempinamme, näyttävät nyt oleen olentoja jotka tulivat ja menivät vailla mitään merkitystä.
    Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että näillä ryhmillä ei ole mitään tekemistä meidän kansamme.
    Yhä harvemmat tänäpäivänä uskovat evoluutioteoriaan.

    Tiede ja usko ovat tietyssä mielessä ihan samalla lähtäviivalla.
    Molemmat joutuvat laittamaan jonkun "oletus arvon".
    Tiede sanoo, että jotain oli ensin olemassa.
    Me uskovat sanomme, että Jumala on ollut aina olemassa.
    Tiede miettii, että mistä se jokin siten sai alkunsa.
    Uskovat tietvät, että vain Jumala voi luoda tyhjästä.
    Tieteen avulla yritetään katsoa menneisyyteen ja tehdä hataria ja monesti sortuvia päätelmiä.
    Uskovat katsovat menneisyyteen sanoen, että Jumalan sana on totuus.
    On olemassa kaksi erilaista ajattelutapaa.
    Toinen pohjautuu ajatukseen "ihminen päättää totuuden" ja toinen "Jumalan sana on totuus".
    Voi olla valtava määrä kirjoja joista me voimme lukea biologiaa, astronomiaa tai geologiaa jne..
    Uskovainen lukee näitä kirjoja ja ihmettelee Jumalan suuruutta ja sitä kuinka käsittämättömän hienon ja monimutkaisen maailmankaikkeuden Jumala onkaan meille luonut.
    Ne jotka ajattelevat, että ihminen päättää totuuden lukevat ja ihmettelevät, että tämä kaikki on saanut alkunsa ihan vain sattumalta.
    He ottavat TEORIAN(joka alati muuttu) pohjaksi USKOLLEEN.
    Oleko kanssani samaa mieltä siitä, että evoluutioteoria tarvitsee uskoa?
    Uskoa siihen, että teoria pitää paikkansa.
    Uskoa siihen, että alussa oli jotain tai sitten ei tai äh no oli miten oli, mutta täytyy vain uskoa, että kyllä se niin on kuin tuo joukko tiedemiehiä on asian sanonut, vaikka he erimieltä monista perustavaalaauta olevista asioista ovatkin, niiiin kuitenkin uskotaan, uskotaan vaan.
    Minä uskon Raamattuun ja sieltä nousevaan ilmoitukseen.

    Äänestä

  • old_profile_47545 kirjoitti:

    Darwin piti ongelmana "välimuotojen" puuttumista?
    Siis tämä tiedemies, joka kuoli 1882? Siis jopa ennen ensimmäisten dinofossiilien löytymistä? Pitäisiköhän sinun lukea hiukan uudemmista tieteen saavutuksista?

    Missä välimuodot? Jäikö lukematta edellinen kirjoitukseni, kuinka mahdotonta on näyttää todiste, jos katsoja itse päättää mikä on riittävän "pyöreä pallo"?

    Tiede nyt vaan on sellaista, että mikäli asiaa ei voi todistaa aukottomasti, se on vain teoria. Jos kaverisi menee nurkan taakse, ja huutelee sieltä sinulle "kukkuu, kukkuu" et tieteen keinoin voi todistaa kaverisi olevan nurkan takana, koska aina on mahdollisuus, että kaverisi jätti nauhurin toistelemaan "kukkuuta", tai kyseessä on käki. Tällaisiin "nauhurimahdollisuuksiin" sitten fundamentalistit takertuvat.

    "Apinaihmisten" kehitys ei todellakaan ole ollut progresiivista, koska evoluutiolla ei ole päämäärää (ihminen) vaan se kulkee meistä välittämättä, hyvätkin "kehittymismahdollisuudet" omannut "apinaihminen" on kadonnut sukupuuttoon, pienen populaation, ja vaikka sairauden yhdistelmän johdosta.

    "Jumala" on joutunut perääntymään yhä kaukaisempiin kolkkiin vuosien saatossa, aina pilven päältä toisiin ulottuvuuksiin. Arkkia käytiin etsimässä Araratin vuorelta yli sadan retkikunnan turvin, kunnes "Google-earth" lopetti etsinnät kertaheitolla. Siinä sitä onkin uskovaisten tutkimuksia. (-;

    Mikäli mielestäsi todisteiden uskominen vaatii uskoa, mutta esimerkiksi näkymätön arkki "möllöttää" vuorella, taikaveden kadottua, onkin selvä totuus, kannattaisi miettiä arvomailmaansa jopa hiukan tarkemmin.

    "Alkuräjähdys" ei kuulu mitenkään evoluution tarkasteluun, ja se onkin yleensä normaali etenemistapa näissä keskusteluissa.

    Onpas Jumalan ihme. Ai ei olekaan, no entäs välimuodot, ja alkuräjähdys?

    Kun olet todistellut aikasi "mitään ei voi syntyä tyhjästä" "vaan kaiken loi joku, joka on aina ollut" oletkin jo vetänyt esiin "Jumalakorttisi" se on Jumalan ihme!

    Siis koska jokin ei voi olla mahdollista edes teoriassa, se on Jumalan ihme.

    puuttuminen ei tosiaankaan ole vain Darwinin ongelma, joka itseasiaassa ei edes itse ideoinut koko evoluutio oppia.
    Lisäksi hänen aikanaan vaikutti myös toisia tutkija tahoja, jotka olivat jyrkästi erimieltä hänen teoriastaan.
    Välimuotojen puuttuminen on evoluution kannalta edelleen hyvin kiusallinen ongelma.
    On esitetty hyvin hataria ja helposti kumottavia/ kaukanatoisistaan olevia välimuotoja, kuten suomuista tuli sulkia tms..
    Lisäksi fossiili löydökset ovat todella ristiriitaisia evoluution kannalta.
    Miten ""satoja miljoonia"" vuosia vanha fossiili voi olla täysin identtinen meidän aikanamme elävän lajin kanssa? jne..

    "Tiede nyt vaan on sellaista, että mikäli asiaa ei voi todistaa aukottomasti, se on vain teoria."

    Tietenkin se on teoria ja miksikään muuksi se ei missään tapauksessa voi koskaan muuttuakkaan, niin äärettömän KAUKANA se on tästä aukottomasta todistelusta.

    Apinaihmisestä:
    Ihmisiltä ja eläimiltä(apinoilta) löytyy varmasti hyvin erilaisa luurankoja tänäkin päivänä.
    Jos yhdistetään "kummallisin" ihmisluurako ja "poikeava" apinan luuranko, niin kyllä ne välimuodot saadaan aikaan silläkin tavalla, eikä tarvita kaivauksia(halpa ja hyvä konsti:).

    Tuosta Nooan arkista olen ajatellut, että miksi sen pitäsi löytyä?
    Arvaa etsittiinkö Mooseksen hautaa aikoinaan.
    Jumala hautasi mooseksen ja sanoi paikan.
    Ei ole löydetty.
    En toki tarkoita, että arkki olisi haudattu, mutta jotenkin sopisi Jumalan logiikkaan se, että sitä ei ole tarkoituskaan löytää.
    Usko on uskoa, se on ojentautumista sitä kohden jota ei näy ja Jeesus juuri sanoi, autuaita ovat ne jotka uskovat, vaikka eivät näekkään.
    No missä se sitten on?
    Onkohan kenellekkään koskaan tullut mieleen sellainen ajatus, että se olisi jo Nooan aikana purettu.
    Miksi se olisi jätetty sinne?
    Eikö tänäkin päivänä tavaroita pureta ja käytetä uudelleen, vaikka se ei edes ole mitenkään kauhean kannattavaa.
    Kuitekin tuohon aikaan se varmasti oli hyvinkin järkevää.
    Siitä on varmaan saanut erilaia tarvikkeita ties miten paljon.

    Sitten se Jumalakortti.
    Evoluution kannattajat käyttävät omaa teoriakorttiaan.
    Me uskovaiset käytämme Jumalakorttia.
    Sitä ei vedetä hihasta, vaan se on esillä kokoajan ja alusta pitäen.

    Saat valita esimerkiksi bakteerimoottorin, silmän, tms. Esittää siitä kysymyksiä, esimerkiksi näin:

    Kuinka silmä syntyi? Mitä iloa oli silmästä, joka ei näe? (evoluution siinä vaiheessa, kun silmä ei ollut vielä valmis.) jne.

    Saat toki valita aiheen itsekin. Tehdäänkö herrasmiessopimus?

    Sinä saat valita aiheen, jossa haluat kumota tieteellisen "selityksen" ja minä saan seuraavaksi valita aiheen raamatusta, jonka katson olevan pelkkää hölynpölyä.

    Keskustelu käydään ns. loppuun, eli siihen saakka kunnes jompikumpi myöntää toisen olevan oikeassa.

    Toisen numeroituihin kysymyksiin on vastattava, ennen kuin saa esittää omia. Vähän niin kuin kirje-shakkia, paitsi nappuloiden sijaan käytämme nettiä?

    Katsotaan näin aluksi se evoluutioteoria, joka on niin helposti falsifioitavissa.

    haaste.
    Valitettavasti noihin sääntöihin meidän on varmasti melko mahdotonta sitoutua.
    Tarkoitan tuota yhtä lausetta:
    Keskustelu käydään ns. loppuun, eli siihen saakka kunnes jompikumpi myöntää toisen olevan oikeassa.
    Jos meistä jompikumpi ei osaa vastata toisen esittämään kysymykseen(mikä on hyvinkin mahdollista), niin se ei silti määrää ketään olemaan oikeassa tai väärässä.
    Oman tietämättömyyden se kyllä voi osoittaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmisen viisaus kirjoitti:

Odottelin mielenkiinnolla millaista keskustelua saa aikaan YLE:n ohjelma "Palaun kadonnut heimo"?

Ihmettelin aikani, miksi ohjelma ei herättänyt mitään ajatuksia? Voisihan sen sisältöä pitää todisteena sille, että maailma on "nuori" kuten raamattu väittää? Jos ihmiset "kutistuu" ympäristöönsä noin nopeasti, niin se voisi olla varsin vahva tuki ns.rappeutumisteorialle, (evoluution vaihtoehdolle) jonka nimeen fundamentalistit niin mielellään vannovat?

Mutta kuten huomattua, ei yksikään palstan fundamentalisteista ottanut asiaa millään tavoin esille. Johtuisikohan se siitä, ettei heistä yksikään tunne mitään tarvetta sivistää itseään, eikä näin ollen katso mitään "tiedeohjelmia"?

Kovin on vahva ote "mortonin demonilla" uskovan ajatuksista, kun se estää itsensä kehittämisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu