Ja täällä mää taas. Tästä lapsikasteesta. Ja lapsikasteen perusteluja:
1)alkuvuosisatoina käytössä (Origenes, Eirenaios, Tertullianus)
2)Ympärileikkauksen korvaavana kuuluu myös lapsille
3)UT puhuu perhekuntien (mukana lapset) kasteesta
4)Kaste ei edellytä ihmiseltä mitään, vaan on Jumalan teko, jonka ihminen ottaa vastaan.
Tiedän, ei hirveän hyvät perustelut, mutta perustelut kuitenkin...
Tässä varmaankin teidän hellareitten perustelu, miksi lapsia EI kasteta->
"Seurakuntayhteyteen tullaan siis kasteen kautta. Lasten kuitenkin katsotaan olevan Jumalalle otollisia sellaisinaan, eivätkä helluntailaiset näin ollen kasta lapsia. Lapset kastetaan vasta sitten, kun he itse ovat kykeneviä tunnustamaan uskonsa, eli yleensä vasta noin 10-13 vuoden iässä.
Kumpi tapa on oikein kastaa? Teidän hellareiden vai EIhellareiden?
Ja taas otin puheenaiheeksi kastajaiset.
"Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen
Kristuksen nimeen SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, NIIN TE SAATTE PYHÄN HENGEN
LAHJAN. Sillä TEILLE ja TEIDÄN LAPSILLENNE TÄMÄ LUPAUS ON ANNETTU ja kaikille, jotka
kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu. (Apt.2:38-39)" Eihän helluntailaiset koskaan
sanoneet, että "ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi".
He sanoivat kasteen olevan merkitykseltään vain seurakuntaan liittyminen. Tällainen käsitys halventaa kasteen
merkityksen, koska siinä jätetään kasteeseen liittyvät Jumalan lupaukset huomioimatta! Eivätkä he koskaan
sanoneet: "Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu."
Tämäkin vain väännettiin tarkoittamaan vain "tulevia sukupolvia", mutta eihän tässä niin ole, vaan lupaus koskee lapsia ja samalla meidän lapsia. Apostolithan kastoivat kokonaisia perhekuntia. Ja olisihan se jo suuri ihme, jos perhekuntaan ei kuuluisi lapsia. Tässä asiassa helluntalaiset ovat täysin väärässä, koska he eivät myönnä kasteen lahjaa lapsille.
Ette varmaan saaneetkaan hirveästi selvää...
Tiedän olevani väärässä kielillä puhumisesta, ja pyydän anteeksi teiltä, ja sitä mää todella tarkoitan. Ja nyt kirjoitan tästä aiheesta...
o gar lalôn glôssê ouk anthrôpois lalei alla tô theô oudeis gar akouei pneumati de lalei mustêria
Ja käännös: "Sillä joka puhuu kielillä ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle, eikä kukaan ymmärrä häntä, vaan Hengessä hän puhuu mysteerejä."
Kielillä puhuminen on Yksi niistä Armonlahjoista. Mutta on tärkeämpiäkin Armonlahjoja kuin kielillä puhuminen. Esimerkiksi profetoiminen.
Mutta nyt en kirjoita enempää... Joskus muullon sitten taas... ((:

Vastaukset 8
Vanhimmat
Kasteen todellinen merkitys näköjään tajutaan jo yhä enenevässä määrin myös vapaissa suunnissa ja lapsetkin viedään kasteelle suuren hääjuhlan aattona. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet, sanotaan Raamatussa.
Että Jumalan Sanasta luovuttaisiin.näkysi ei ole Sanan mukainen, siis ei Jumalasta.
Jos jaksat paneutua asiaan, niin tässä on sopiva linkki :
http://www.netmission.fi/Saarnat/Raam_Kaste.htm
Netmissioni taitaa olla hellareiden Vartiotorni!
Kasteasiaa kannattaa itse tutkia suoraan Raamatusta - rukoillen - Pyhän Hengen avatessa tekstiä.
...vastausta sinulle!!!
>>Sanot-
>>Ja täällä mää taas. Tästä lapsikasteesta.>"Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN Jeesuksen
Kristuksen nimeen SYNTIENNE ANTEEKSISAAMISEKSI, NIIN TE SAATTE PYHÄN HENGEN
LAHJAN. Sillä TEILLE ja TEIDÄN LAPSILLENNE TÄMÄ LUPAUS ON ANNETTU ja kaikille, jotka
kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu. (Apt.2:38-39)"
Eihän helluntailaiset koskaan
sanoneet, että "ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi".
He sanoivat kasteen olevan merkitykseltään vain seurakuntaan liittyminen. Tällainen käsitys halventaa kasteen merkityksen, koska siinä jätetään kasteeseen liittyvät Jumalan lupaukset huomioimatta! Eivätkä he koskaan
sanoneet: "Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu." Tämäkin vain väännettiin tarkoittamaan vain "tulevia sukupolvia","Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä KASTEEN"!
Siis...! Huom!!! "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen"!
Ja sitten jakeen lopussa sanotaan ->
"Sillä TEILLE ja TEIDÄN LAPSILLENNE TÄMÄ LUPAUS ON ANNETTU"!
Pietari puhui ihmisille jotka kuuntelivat hänen julistustaan jakeessa (37)- //Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"//
Tässä kohden Pietari kertoo tuon jakeen sisällön heille!
>>Apt. 2:38
Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Sylivauvat eivät itse saa valintaansa tehdä vaan heidät -VIEDÄÄN! kasteelle saamatta lainkaan itse siihen mitenkään vaikuttaa mielipiteellään! Heidät kastetaan kirkollisesti ja epäraamatullisesti - "väkisin"!
Heidän kohdallaan ei toteudu tuo Pietarin julistama sanoma - "tehkää parannus"! he siis eivät ehdi tekemään lainkaan parannustaan ennenkuin heidät jo kastetaan!!!
Siunausta! Luetaan Raamattua ajatuksella! ei niinkuin "luulemme" sen olevan! :-)
____________
"Sillä minä en tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä, että isämme olivat kaikki pilven olla ja kulkivat kaikki meren läpi ja saivat KAIKKI KASTEEN (=myös sylivauvat) Moosekseen pilvessä ja meressä ja söivät kaikki samaa hengellistä ruokaa ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus." 1.Kor.10:1-4
"sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia, tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä." 1.Kor.12:13
Lapset kiiruusti kasteelle!
Siunausta Jeshuan/Jeesuksen nimessä!
>>Kirjoitat-
>>"sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi,>Kirjoitat lisäksi -
>>saivat KAIKKI KASTEEN (=myös sylivauvat) Moosekseen pilvessä ja meressä
Eihän tuollaisesta asiasta edes kannata riidellä.
Jokaisella ihmisellä on siitä oma käsitys.
Ihan miten vaan.
Itse olen helluntaiseurakuntalainen, ja olen ottanut upotuskasteen, joten minun mielipiteeni voi olla selvä tässä tapauksessa.