Alempana Hertan kanssa tunnuimme jakavan erilaisen mielikuvan feminismistä.
Jos rappiota ajatellaan henkisenä lamaannuksena, joka estää uutta luovaa ajattelua nousemasta pintaan, niin mielestäni feminismin nykytila suomessa edustaa henkistä rappiota syvimmillään.
(samaan tapaan kuin nykyiset ammattiliitot ovat jähmettymässä dinosauruksiksi, kykenemättä elämään globalisoituvassa maailmassa...)
Hertta pitänee feminismia dynaamisena, uutta luovana uudistuvana, tulevaisuuteen katsovana liikkeenä.
Minusta taas tuntuu, että feminismi on jähmettynyt vanhojen sortovuosien muisteluun, ja sitten sankaritarinoiden kertaamiseen, kun niistä päästiin agressiivisella politiikalla (jota silloin tarvittiin) irti. Seksikin vapautui jne.
Mutta jos katsotaan noita naisliikkeiden ohjelmia, niin nimenomaan näyttää siltä, että ne eivät ole kyenneet uudistumaan vastakkainasettelevasta ja destruktiivisesta retoriikastaan kohti rakentavaa debattia... Mielestäni ne ovat pysähtyneet vanhoille kentille, kun nykymaailma huitelee jo muualla.
Esimerkkejä:
1. vähennetään pienyrittäjien työllistämismahdollisuuksia lisäämällä heidän velvoitteitaan esim. äitiys-/isyyskustannusten suhteen -> vaikuttaa yksityisen sektorin elinvoimaan ja työllistämiskapasiteettiin
2. kannatetaan vapaata aborttia ja yleensä osaltaan egoistista "urakeskeistä" (palkkatyö) ideaalimallia (käytännössä nuo ohjelmat ajavat tätä paljon isoäänisemmin, kuin esim. lasten hoitamista kotona) ihmisen elämään -> tulevat sukupolvet kärsivät, etenkin suhtautuminen lapsiin jne.
3. pidetään yllä harhakuvaa (implisiittisesti kielenkäytössä) siitä, että naiset olisivat "sorrettuja", kohtaisivat lasikattoa (joka koskee, taas kerran, ideaalia olla palkkatyössä jossakin, ja että arvokkainta työtä olisi johtajatyö) -> kun huomio kiinnittyy tähän, naisliikkeellä ei ole energiaa keskittyä työpaikkoja luovaan käyttäytymiseen. Agressiivinen ja frustroitunut käytös kollegoja, työnantajia jne. kohtaan sitten vähentää toisten halua tehdä yhteistyötä ... ja tavallaan itse itseään toteuttava profetia on valmis.
4. Yleensä puhutaan vähintään mutkan kautta siten, että naiset ovat "uhreja" ja "joku muu" (implisiittisesti "miehet") sortaa heitä siellä ja siellä alueella -> taas kerran huomio siirtyy pois siitä, miten asioita voitaisiin parantaa naisten omalla toiminnalla ja aktiivisuudella, myös omia valintoja tulevaisuudessa uudelleensuuntaamalla, sen sijaan, että etsitään syyllisiä ja tunareita... Uhrin aseman omaksuminen on myös omiaan herättämään turhautunutta asennetta yhteiskunnan rakenteeseen, ja passivoimaan itse itseään.
Kerta kaikkiaan minusta feminismin nykyinen (joskin usein ovelasti piiloutuva) destruktiivinen ja vastakkainasetteluja lisäävä retoriikka on alkusoittoa sille, että ko. liikkeestä on tulossa "dinosaurus", joka ei kohta kykene elämään nopeampaa muuntautumiskykyä vaativassa maailmassa - vaan se taantuu samalle tasolle, kuin kommunismi, rasismi, sovinismi... pysyen omana laivaseminaareja pitävänä "ku-klux-klaaninaan", kun sen oma toiminta-alue vain jää ajastaan jälkeen (kuten USA:n etelävaltiot silloin, kun ku-kluxin pojat niitä hallinnoivat - siellä ei paljon ideoita syntynyt).
Vanhoja on hyvä muistella ja menneitä saavutuksia ihailla - uusi aika tarvitsee kuitenkin uusiutumiskykyä.
Minun mielestäni tällä palstalla kirjoittavat feministit toistelevat vanhoja teeseja katsoen taaksepäin - mutta varmaan feminismi on omasta mielestään sitten dynaaminen ja "uutta luova" liike... mene ja tiedä.
Jos rappiota ajatellaan henkisenä lamaannuksena, joka estää uutta luovaa ajattelua nousemasta pintaan, niin mielestäni feminismin nykytila suomessa edustaa henkistä rappiota syvimmillään.
(samaan tapaan kuin nykyiset ammattiliitot ovat jähmettymässä dinosauruksiksi, kykenemättä elämään globalisoituvassa maailmassa...)
Hertta pitänee feminismia dynaamisena, uutta luovana uudistuvana, tulevaisuuteen katsovana liikkeenä.
Minusta taas tuntuu, että feminismi on jähmettynyt vanhojen sortovuosien muisteluun, ja sitten sankaritarinoiden kertaamiseen, kun niistä päästiin agressiivisella politiikalla (jota silloin tarvittiin) irti. Seksikin vapautui jne.
Mutta jos katsotaan noita naisliikkeiden ohjelmia, niin nimenomaan näyttää siltä, että ne eivät ole kyenneet uudistumaan vastakkainasettelevasta ja destruktiivisesta retoriikastaan kohti rakentavaa debattia... Mielestäni ne ovat pysähtyneet vanhoille kentille, kun nykymaailma huitelee jo muualla.
Esimerkkejä:
1. vähennetään pienyrittäjien työllistämismahdollisuuksia lisäämällä heidän velvoitteitaan esim. äitiys-/isyyskustannusten suhteen -> vaikuttaa yksityisen sektorin elinvoimaan ja työllistämiskapasiteettiin
2. kannatetaan vapaata aborttia ja yleensä osaltaan egoistista "urakeskeistä" (palkkatyö) ideaalimallia (käytännössä nuo ohjelmat ajavat tätä paljon isoäänisemmin, kuin esim. lasten hoitamista kotona) ihmisen elämään -> tulevat sukupolvet kärsivät, etenkin suhtautuminen lapsiin jne.
3. pidetään yllä harhakuvaa (implisiittisesti kielenkäytössä) siitä, että naiset olisivat "sorrettuja", kohtaisivat lasikattoa (joka koskee, taas kerran, ideaalia olla palkkatyössä jossakin, ja että arvokkainta työtä olisi johtajatyö) -> kun huomio kiinnittyy tähän, naisliikkeellä ei ole energiaa keskittyä työpaikkoja luovaan käyttäytymiseen. Agressiivinen ja frustroitunut käytös kollegoja, työnantajia jne. kohtaan sitten vähentää toisten halua tehdä yhteistyötä ... ja tavallaan itse itseään toteuttava profetia on valmis.
4. Yleensä puhutaan vähintään mutkan kautta siten, että naiset ovat "uhreja" ja "joku muu" (implisiittisesti "miehet") sortaa heitä siellä ja siellä alueella -> taas kerran huomio siirtyy pois siitä, miten asioita voitaisiin parantaa naisten omalla toiminnalla ja aktiivisuudella, myös omia valintoja tulevaisuudessa uudelleensuuntaamalla, sen sijaan, että etsitään syyllisiä ja tunareita... Uhrin aseman omaksuminen on myös omiaan herättämään turhautunutta asennetta yhteiskunnan rakenteeseen, ja passivoimaan itse itseään.
Kerta kaikkiaan minusta feminismin nykyinen (joskin usein ovelasti piiloutuva) destruktiivinen ja vastakkainasetteluja lisäävä retoriikka on alkusoittoa sille, että ko. liikkeestä on tulossa "dinosaurus", joka ei kohta kykene elämään nopeampaa muuntautumiskykyä vaativassa maailmassa - vaan se taantuu samalle tasolle, kuin kommunismi, rasismi, sovinismi... pysyen omana laivaseminaareja pitävänä "ku-klux-klaaninaan", kun sen oma toiminta-alue vain jää ajastaan jälkeen (kuten USA:n etelävaltiot silloin, kun ku-kluxin pojat niitä hallinnoivat - siellä ei paljon ideoita syntynyt).
Vanhoja on hyvä muistella ja menneitä saavutuksia ihailla - uusi aika tarvitsee kuitenkin uusiutumiskykyä.
Minun mielestäni tällä palstalla kirjoittavat feministit toistelevat vanhoja teeseja katsoen taaksepäin - mutta varmaan feminismi on omasta mielestään sitten dynaaminen ja "uutta luova" liike... mene ja tiedä.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina ei rasitu polla...
...se on suomalaisen politiikan ongelma laajemminkin kuin vain feminismin osalta.
Kun laput silmillä keskittyy "yhteen asiaan kerrallaan" näkemättä sen seurannaisvaikutuksia (Esimerkkinä tuo kuningasajatus työnantajan velvoitteiden lisäämisestä aina "automaattina", kun työntekijän asemaa pyritään parantamaan suhteessa työntekijän yksityiselämään), niin ei se kovin luovaa ajattelua vaadi - vanhojen mantrojen uusintamista vain.
Mutta se ei ole PELKÄSTÄÄN feminismin ongelma nykyisin. Koko poliittinen debattimme on jäykistynyt todella vaihtoehdottomaan ja harmaaseen mielikuvituksettomuuteen.
Koko homma keskittyy seurausten peittelyyn, kun "kuset ovat jo housuissa"... (esim. tuo nykyinen aborttipolitiikka on hyvä esimerkki osaltaan tällaisesta ajattelusta - ihmisiltä ei voi olettaa vastuullisuutta, mutta yhteiskunnan pitää tukea vapaaehtoisista valinnoista seuranneita juttuja.)
Kun taas se, miten uutta luovia ja rakentavia ajatusmalleja kehitettäisiin sen sijaan, että "holhotaan" ja "rokotetaan" ja "vaaditaan" - se ei ole kovin muotia.
Mukava huomata että minulla on "faneja".
Elät käsityksessä, että feminismi on koko elämän täyttävä ideologia, jonka vallassa naiset ovat koko valveillaoloaikansa ja jopa unissaankin, ilmeisesti.
Naiset tarkistavat säännöllisesti feminismin käsikirjasta, miten missäkin tapauksessa pitäisi ajatella tai toimia, miten ei pitäisi ajatella tai toimia.
Naiset muka toitottavat olevansa "uhreja". Sinä ja muutamat muut sitä kyllä hokevat, harvemmin me naiset, olen huomannut.
Väitteesi mukaan feministit kannattavat vapaata aborttia. Vapaa aborti tarkoittaa aborttia, jonka saa, kun yleensä viitsii vääntäytyä klinikalle abortoitavaksi. Ehkäpä joku kannattaakin, paljon mahdollista. Vapaata aborttia saattaa kannattaa joku perus-machokin, mutta sehän onkin jo toinen asia. Vai mitä?
Naisliikkeet ja -järjestöt ovat valovuosien päässä miesliikkeitä edellä. Toiminta ja julkaisu ovat laaja-alaista, monipuolista, dynaamista - ja toki usein taaksepäinkin katsovaa, menneestä ammentavaa, miksei nostalgistakin. Näes, on millä mällätä. Miksi halveksia juuria?
Käsitykseni on, että vaadit feminismiltä ja feministeiltä jonkinlaista perfektionismia ja edellytät feminismiltä jotakin muuttumatonta ideologiaa ja "ihanneyhteiskuntakäsitystä". Feminismi ei kuitenkaan ole päämäärä, vaan keino. Menetelmiä ja teorioita arvioidaan uudelleen sen mukaan, minkälaisiksi tilanteet historian kuluessa ja sukupolvien vaihtuessa milloinkin todetaan. Naisasialiike on LIIKE. Liike ei ole päämäärä, johan sen sanoo kielitajukin.
...elän käsityksessä, että hyvin harva suomalainen nainen (noin yleistasa-arvoisina ihmisinä) lukeutuu feministeiksi.
(Mm. Raija Julkunen jossain internet-kirjoituksessa valitteli vähän samaa, että nuoret naiset eivät oikein ymmärrä feminismin merkitystä... - kun taas minusta ymmärtävät, ja katsovat eteenpäin)..
Eihän feminismiltä voi vaatia perfektionismia sen enempää kuin muiltakaan -ismeilta. Toisaalta juuri sen vuoksi kannattaa kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka ko. -ismeissä eivät toimi.
Naisliikkeiden ohjelmista ei kovin laaja-alainen tai dynaaminen kuva minulle ole tullut, kun olen niitä lukenut. Enemmän sellainen kaavoihin kangistunut, 20-30-vuoden takaisia mantroja (jolloin ne olivat ajankohtaisia) toisteleva...
Mutta ilmeisesti kaikkien tietyn -ismin sisältä käsin ajattelevien mielestä juuri heidän oma -isminsa on paras, kaunein, dynaamisin ja totuudellisin... Joten siinä mielessä ymmärrän sinua oivallisesti.
Tuosta "uhri"-retoriikasta tuskin tarvitsee muuta, kuin katsoa muutaman naisliikkeen ja -unionin ohjelmaa, niin se tulee sieltä hyvin selkeästi ilmi... Minäkin yllätyin, kun oikeasti tällä palstalla käydyn keskustelun innoittamana tulin noita ohjelmia lukeneeksi, kuinka monella tavalla passivoivaa ja frustraatiota varmasti naisten keskuudessa levittävää tuo retoriikka on...
Yritysmaailmassakin menneisiin (lähihistoriankin) menestyksiin tuijottaminen on koitunut monelle isolle yritykselle vahingoksi - todella dynaaminen liike muuttaa myös toimintamallejaan - ruikutuksesta rakentamiseen, kehottaisin. Feminismi elää menneissä keinoissa aikana, jolloin esim. nuorista naisista (myös Raija Julkusen, Jyväskyläläinen feministinä tunnettu ja myhös arvostettu tutkija, mukaan) yhä harvempi pystyy identifioimaan itsensä tähän keski-ikäisten palkansaajanaisten näkökulmasta ajattelevaan liikkeeseen, joka on omat perusetunsa varmistanut, ja keskittyy niiden pönkittämiseen...
Raijakin on todennut, että nuoria naisia feminismi ei puhuttele. Hän ihmettelee asiaa - minä puolestani en, kun katsoo noita "vaikutuskeinoja" ja ohjelmia.
Vapaasta abortista vielä: kiinnostaisi kuulla minkälaista aborttia, -jos siis sellaista ylipäätäänsä saisi tehdä ollenkaan- nämä jotka tätä niin ihmettelevät sitten kannattavat?
...tuossa pointtina oli se, että ratkaisumalleissa yhteiskunnan ongelmiin pitäisi etsiä muita keinoja, kuin nykyisin feminismin suosimat:
- toisten toiminnan objektiksi itsensä kokeminen ja sen valittelu
- syyllisten etsintä
- viattomien rankaiseminen
Tuo aborttikysymys toimi vain esimerkkinä aiheesta, enkä ala kertaamaan siihen muutoin liittyviä näkökantojani enää - olen sen tehnyt tuolla alempana tarpeeksi monta kertaa.
Mun reseptejä aiheeseen ovat:
- itsensä aktiivisena toimijana ja "oman onnensa seppänä" näkeminen (myös silloin, kun joku toinen sorsii - miehiäkin yksilöinä sorsitaan, usein toisten miesten toimesta, mutta ko. asiaa ei nähdä sukupuolikysymyksenä)
- rakentavien yhteistyökumppanien etsintä
- sellaisten ratkaisumallien etsintä, joka ei uhkaa tilanteeseesi syyttömän osapuolen hyvinvointia, terveyttä, saati henkeä.
Niin
Mielestäni minkäänlainen abortti ei ole sallittava. No poikkeuksena se, jos tulee raskaaksi raiskauksen seurauksena.
Muutenhan seksiin ryhtyessään ihminen tietää, että seksi saattaa aiheuttaa raskauden, ei pitäisi olla yllätys kenellekään.
Seksiä ei ole tarkoitettu ihmisten huvittelu muodoksi vaan siitä on luonto viisaudessaan tehnyt niinkin kiinnostavaa varmistaakseen, että laji lisääntyy. Nyt kuitenkin on sellainen tilanne, että yhteikunnassa on kontrolloitava lisääntymistä, jonka pitäis siis tarkoittaa sitä, että seksiä kontrolloidaan.
Joten, jos ei ole valmis saamaan lapsia, niin älkää nussiko, kukaan ei tule raskaaksi jos pystyy osoittamaan sen verran harkinta kykyä, että jättää naimatta.
No, sano nyt ensin, mitä on feminismi, niin mietitään sitten, puhutteleeko se nuoria naisia.
Oletko tullut ajatelleeksi, että heihin on saattanut "sisäistyä" itsestäänselvyksinä sellaista, mitä vielä muutama vuosikymmen sitten pidettiin radikaalifeministisinä aatteina?
Nuoret naiset esimerkiksi pyrkivät ja pääsevät yliopistoihin, eivätkä minkään tiedekunnan kohdalla pysähdy miettimään, voiko sinne tyttö pyrkiä ja voiko koulutuksen kautta saada töitä ja edetä uralla. Siis tänään.
Katselin eilen suosikkiani Hercule Poirot'ta. Jaksossa naiset kuuntelivat salin parvella, kun Cambridgen lennokkaat miesopiskelijat ja -opettajat pitivät väittelytilaisuutta (naisten asemasta). Nuori naisopiskelija huusi parvelta parit kommentit. Miksi miehet väittelevät keskenään naisista, eivätkö he uskalla väitellä naisten kanssa, pelkäävätkö he jäävänsä toiseksi? Tuohtumuksen ja paheksunnan myrsky kuohahti yli koko salin; jotkut korkeastitoppineet näyttivät tukehtuvan moisen hävyttömyyden johdosta. Lukukauden päättäjäiset eivät olleet naisopiskelijoille tarkoitetut; he pitivät omat päättäjäiset naisten kesken! Tämä 1930-luvun alkupuolen ajankuva edistyneestä Englannista!
Mennyttä aikaako? Joutava yksityiskohtako?
Tälläkin feminismi-palstalla monet miehet ovat suorasanaisesti ajamassa sitä ja tätä naisnimimerkkiä pois palstalta. Tyhjänpäiväisiä provoräävittömyyksiä pystytellään palstan hengityksen vaikeuttamiseksi. Henkilökohtaisuuksiin meneminen ja provosoivien johtopäätösten tekeminen keskustelijoiden yksityiselämästä katostaan asiaankuuluvaksi.
Tuskin pystyt keskustelemaan naisista, jos et halua oppia tuntemaan heitä. Ei riitä, että luulet tuntevasi heidät.
"Joten, jos ei ole valmis saamaan lapsia, niin älkää nussiko, kukaan ei tule raskaaksi jos pystyy osoittamaan sen verran harkinta kykyä, että jättää naimatta." Eli seksiä ei pitäisi harrastaa muutakuin lisääntymistarkoituksessa? Luulen että tämä ei oikeasti ole kauhean hyvä idea :-)
Ensinnäkin anteeksi pyyntöni kirjoitusvirheen johdosta, 'harkintakyky' on yhdyssana. :)
Sitten varsinainen asia. Miten niin ei ole hyvä idea. Oletko siis sitä mieltä, että seksi on jonkinlainen huvittelumuoto?
Tyyliin, 'eipä tässä muutakaan tekemistä, käynpä pikapanolla' ?
Mielestäni ajatusmallissasi on silloin jotain vikaa ja luonnonvastaista.
Ihminen ei on kehittynyt jo tasolle, jolla hänen pitää pystyä hallitsemaan viettinsä. Nauttia seksistä silloin kun tarkoituksena on toteuttaa lajin tärkeintä tehtävää.
...ei liikutakaan, mutta jos ajetaan sellaisia asioita, joiden seurannaisvaikutukset ovat käsittääkseni kokonaisuutena vahingollisia (joihin olen toisaalla viitannut), tai yleensä harrastetaan destruktiivista debattia (jota toki muutkin -ismit, kuin feminismi harrastaa), niin asiasta kannattaa mainita.
Kuten olen todennut, on menneiden märehtiminen nykyelämän peilinä usein hedelmätöntä. Kuvaamasi skenaario on joskus ollut totta, nykyisin se on historiallinen anekdootti, joka nuorisoa auttaa nykytilanteen parantamisessa yhtä vähän kuin punaisten ja valkoisten kahtiajaon märehtiminen kansalaissotamme aikana.
Se kahtiajako on pitkälti unohdettu, ja me emme enää tapa toisiamme politiikan takia.
Minä olen muuten usein kysynyt, mitä on feminismi - johon on vastattu: "tasa-arvon edistämistä naisnäkökulmasta" -> joka sitten, kun katsotaan noita naisliikkeiden ohjelmia, mielestäni nähdään eri tavoin (useimmiten muut näkökulmat unohtaen).
Ehkäpä nuoret naiset kokevat olevansa tasa-arvoisia, itsessään arvokkaita toimijoita ja kokevat asiasta vaahtoamisen turhaksi - tai feministiksi itsensä nimittämisen?
Enhän minä kritisoi naisia, minä kritisoin feminismin pysähtyneisyyttä. Ehkäpä feminismissä nimikkeenä alkaa olla samanlaista paradoksaalisuutta kuin "nuorisoseura-aatteessa", kun nuorisoseuroja vetävät nykyisin nuorimmillaankin yli 5-kymppiset.... :-)
"Oletko siis sitä mieltä, että seksi on jonkinlainen huvittelumuoto?" Kyllä, myös sitä.
"Ihminen ei on kehittynyt jo tasolle, jolla hänen pitää pystyä hallitsemaan viettinsä." Siis on vai ei ole?
Ajatuskantasi on suorastaan äärifeministillinen :-)
Onko kehotuksesi tarkoitettu vain naisille?
"pikapanoissa" on? Pitääkö sen aina kestää viisi tuntia??? :D
Kehotukseni ei ole vain naisille, vaan ihmisille. Niin naisten kuin miestenkin pitää kantaa vastuunsa harrastaessaan seksiä tai harkitessaan seksiä.
Itsekin olen mies, ja elän avioliitossa. Vaimoni kanssa emme ole valmiita saamaan lapsia, joten emme myöskään harrasta seksiä.
Siitä huolimatta tai juuri siksi liittomme on toimiva. Elämme tasa-arvoisessa kumppanuus suhteessa, ja ehkä joskus sitten kun olemme valmiita hankimme lapsiakin, ellei ikä ehdi tulla ensin esteeksi.
Onko tuon päätöksenne takana jokin uskonto, vai onko se muuten vaan ideologianne?
No, ei kai pikapanossakaan kai mitään vikaa ole jos tiedostaa ja hyväksyy sen, että pikapanostakin saattaa tulla raskaaksi.
Jos taas tarkoituksena on lisääntyä, niin kyllä minä ainakin nauttisin mieluummin sen viisituntia kuin viisiminuuttia. :D
Edelliseen kannanottoosi sanoisin, että jos kerran seksi on mielestäsi huvittelumuoto, niin luulen, että ajatuksemme ovat niin kaukana toisistaan, että keskustelun jatkaminen aiheuttaisi vain palstalle niin tyypillisen 'juupas eipäs' ilmiön, joka ei johda mihinkään.
...kyllä varsinainen heiluhäntä! :-) Mikäs ettei noinkin voi ajatella.
Minä ajattelisin, että ehkäisy on sinänsä ok, seksi on tarkoitettu läheisyyden ja rakkauden kokemisen välineeksi vastuulliseen parisuhteeseen. (Vastuullinen parisuhde = mies ja nainen rakastavat toisiaan läpi elämän olosuhteista riippumatta - tosin tämä käsitys ei nykyisi ole muotia, vaikka useat sanovatkin näin tekevänsä, yhä vieläkin...)
Mutta ihmiselämää ei saa lopettaa nautinnon hintana, noin ideaalina - siksi vastuullinen parisuhde sisältää sen, että ko. pariskunnalla on myös "suunnitelma B" tai valmius muuttaa omia suunnitelmiaan, mikäli uusi elämä sattuisi saamaan alkunsa.
Aborttia ei tulisi koskaan ajatella "jälkiehkäisykeinona" (kuten sitä de facto ajatellaan, jos ajatellaan se mahdollisuudeksi "ehkäisyn pettämisen jälkeen"), eikä ajatella sitä oman hedonisminsa mahdollisten ei-toivottujen seurausten peittelymekanismina.
Niin
No, eihän ehkäisyssä mitään vikaa sinänsä olekaan. Se vain ei ole meidän juttumme. Niin, jos sinun súhteesi perustuu, tai sen olennainen kantava voima on seksi, niin olkoon niin. Kuitenkin olen ymmärtänyt, että kannatat kristillisiä aatteita, joten ihmettelen suhtautumistasi seksiin jonka tarkoitus ei ole tuottaa jälkeläisiä.
Oma mielipiteeni perustuu eräänlaiseen luonnon ja luonnonjärjestyksen kunnioittamiseen. Mutta ei tehdä tästä ideologista keskustelua. :)
Ei, takana ei ole uskonto, vaan eräänlainen ideologia, joka on kaukaista sukua eräille luonnonuskonnoille.
Korostan vielä, että se, että emme harrasta seksiä tällä hetkellä johtuu siitä, että elämäntilanteeseemme ei tällä hetkellä mahdu lapsia. Siis ei siitä, että seksi olisi jotenkin paheksuttavaa, päin vastoin mukavaa hommaahan se. :)
Ehkä ei sitten kannata väitellä. Niin, kun sanoin ettei se ole hyvä idea, tarkoituksenani ei ollut paheksua teidän ideologiaanne vaan tarkoitin että se ei tule käytännössä toimimaan kaikilla maailman ihmisillä.
Siitä abortista vielä. Olen kanssasi samaa mieltä, että abortti ei saa olla hinta nautinnosta.
Juuri siksi emme harrasta seksiä, koska emme halua lapsia. Kun ei harrasta seksiä ei ole raskauden riskiä.
Sitten kun elämämme on sillä mallilla, että lapsia saa tulla, niin kyllä sänky natisee senkin edestä :D
...koska sitten voisi mennä lääketieteestä jne. keskustelemaan, että mikä on "luonnollista"...
Seksi on seksiä. Se on (tai tulisi olla) kivaa. Tosin olen samaa mieltä, että ei se parisuhteessa ole se "kantava voima". Tärkeä osa ehkäpä useimmille. Mutta mielestäni parisuhde kantaa sitten läpi aikojen, joissa seksi ei ole enää läsnä (tai miksei niinkin, ettei se ole läsnä alussa)...
Olen joskus heittänyt, että entäpä jos aviomies/isä tai nainen/äiti loukkaantuu auto-onnettomuudessa, joutuu pyörätuoliin, halvaantuu myös sieltä jne...? Seksikeskeinen puoliso alkaa selittelemään: "kasvoimme erillemme", "seksuaaliset tarpeeni ajoivat minua toisaalle..."... Jne. Ja nykyisin useimmat naistenlehdet hymistelisivät asiaa ymmärtäen (tosin mitenkähän miehen "aidan yli hyppäämiseen" sitten suhtautuisivat??).
Toisaalta, on kannettava vastuu siitä, mitä pitää kivana. Ihmiselämää ei koskaan mielestäni saisi "kivan" vuoksi lopettaa keinotekoisesti, vain äärimmäisen vakavissa tapauksissa asiaa voisi tapauskohtaisesti harkita.
Nykyaika on vain niin seksikeskeistä, sitten toisaalta ura ja "itsensä toteuttamis"-keskeistä, että toinen ihminen useimmiten unohtuu omaan napaansa tuijottamisen seurauksena. Vähän kaikilta.
..vähän samalta kuin minun feminismikritiikkinikin.
Hyvältä kuulostavia ideoita feminismissä jotkut, mutta kun ajattelee vähän laajemmassa kontekstissa, niin huomaa etteivät tule toimimaan... (Siis ne, joita olen kritisoinut - feminismihän ajaa myös joitakin oikeasti tasa-arvoon pyrkiviä asioita ja on tarpeen vielä useassa maassa tuolla maailmalla korostaa naisen tasa-arvoisuutta, joka ei ole niin itsestäänselvyys, kuin se meillä onneksi on).
No, mitä se feminismi oikein on? Kai sen voi määritellä, kun sitä kritisoit?
On se, että, käyttääkseni vaikkapa 90-luvulla erityisesti puhuttua "laatuajattelua" metaforana, feminismi on:
1. määritelmänsä mukaan "tasa-arvoa naisnäkökulmasta ajava liike". Tämä on nyt siis tuo "oletettu ideaali / oletettu todellisuus" (samalla tavoin, kuin laatuajattelu oletti parantavansa toiminnan laatua).
2. samaan aikaan konkreettisen toiminnan tasolla se on vanhoihin toimintamalleihin jäykistynyt oireiden peittelyyn ja kosmeettisiin ratkaisuihin pyrkivä - kun katsoo erityisesti noita esim. naisunionin, naisjärjestöjen keskusliiton jne. ohjelmia...
Vähän samaan tapaan, kuin 90-luvun puolivälissä usa:ssa huomattiin, että laatupalkitut yritykset olivat itse asiassa henkitoreissaan... ne olivat määritelleet sanan "laatu" liian suppeasta näkökulmasta.
Feminismi on hyvän perusideaalin omaava liike, joka toisaalta on jäykistynyt liian suppeaan näkökulmaan vastataakseen uuden vuosisadan haasteisiin, kun perustavaa laatua olevat asiat on saatu kuntoon. Siitä on ehkäpä tullut kehityksen "taakka" samaan tapaan kuin aikoinaan konkreettisia ongelmia hoitaneet "laatujärjestelmät" osoittautuivat muutamien vuosien jälkeen kehityksen jarruiksi...
Eli - perusajatus hyvä, toteutus nykyisin alkaa ontumaan yhä enemmän - erityisesti näkökulman suppeuden takia, mennen kohden "Orwellilaista sikamaisuutta", vaikka ei itse sitä näekään.
Etkö näes sitä orwellilaista sikamaisuutta, jota patriarkaatti on harjoittanut viimeisimmät vuosituhannet?
...ja sen jauhaminen astuu nykyhetken tielle.
Minä puhun nykyhetkestä, sinä näköjään edelleen menneisyyteen katkerana historiallisista vääryyksistä. Tosin se ero menneen ajan hallitsevassa patriarkaalissa oli, etteivät he edes väittäneensä ajavansa "tasa-arvoa" - silloin asiat olivat kuten olivat.
Ehkäpä tuo, että nykyajan feministisiat ajattelevat olevansa "tasa-arvoisempia" ainakin omasta näkökulmastaan on puhtaammassa mielessä tuota mainitsemaani Orwellilaista sikamaisuutta. Menneiden aikojen sovinistit ovat olleet ihan vain sikamaisia muuten vain, ilman orwellilaisuutta. (Ehkäpä myös oikeita gentlemaneja on siellä rakkaassa Englannissasi tosin sitten ollut - meillä on ollut vain Juutas Käkriäisiä akkoineen ja kersoineen... Ja yläluokassa noita Kekkosia Sylveineen ja HAllamoineen...)
Ehkäpä meidän ajattelumme eron voisi tiivistää, että jos metaforana olisi "Karjala takaisin", niin sinä olisit vielä vaatimassa Karjalaa takaisin, kun venäläiset tekivät väärin, kun taas minä miettisin, miten nykyhetkessä pitäisi venäjä-suhteita hoitaa.
(Venäjä ei tässä edusta maskulinismia, eikä Suomi feminismia).
" Tuskin pystyt keskustelemaan naisista, jos et halua oppia tuntemaan heitä. Ei riitä, että luulet tuntevasi heidät. "
Sivuhuomautuksena voin kertoa, että opettelen tässä itse tuntemaan naisia. Katson Miljonääri-Joe -ohjelmaa televisiosta. Se on tavattoman hauska ja opettavainen.
Hauskaa, että otit tuon Hercule Parrot -esimerkin. Sanoithan muuten itsekin vastikään minulle:
" Miksi siis harjoitatte "naistutkimusta" täällä, alvariinsa, joukolla (ainakin nimimerkeistä päätellen), epätoivoisesti, päättömästi, ilman oivalluksen pätkääkään?"
Ja vastaavia kommentteja on tullut ennekin. Vaikuttaa siltä, että sinulla on hyvin vahva ennakkokäsitys siitä, mitä täällä saa sanoa. Tämä valitus on hupaisaa sikäli, että on olemassa paljonkin foorumeja, joihin miehillä ei ole pääsyä, mutta silti roikut täällä, ja kommentoit joka jumalan provoa. En ollenkaan pääse selville logiikastasi, mutta eipä tuolla liene väliä.
Mikä ihmeen Hercule Parrot :-))
Miljönääri-Joe oli minusta aika inhaa viihdettä, eikä edes kovin hauskaa...
Muistan kyllä lapsuudestani sen jakson, jossa postilähetti ei osannut lausua Poirot'n nimeä, vaan sanoi aina "Parrot". Nostalgion siis.
Onkohan Joe sinun mielestäsi ikävä siksi, että siinä pistetään naisia niin halvalla? Parikymmentä naista (ja yksi mieskin vähän) tekee itsensä naurettavaksi, olivatpa näyttelijöitä tai eivät. Aikaisempaa paritusohjelmaa ei voinut katsoa, en tiedä miksi. Mutta tämä on huvittava, paljon rehellisempi ja aidompi.
Ei siksi että siinä pistetään naisia halvalla..molempia osapuolia siinä halvalla pistetään..ja ehkä katsojiakin. Se ei jotenkin ole sitten enää niin kiinnostavaa kun tätä 'halvalla pistämistä' on liikaa. Tuskin kauemmaksi aitoudesta voidaan päästä.
Höpsis. Nyt se on aidoimmillaan, kun tiedetään, että ne naiset ovat rahan perässä. "Waauuuu. Sillä on 50 miljoonaa. Uskomatonta" jnejnejne. Aikaisemmissa vastaavissa ohjelmissa oltiin vähän enemmän vakavissaan, ja se oli jotenkin vistoa katsottavaa.
Jätä minut pois tiivistyksestäsi.
Kommentoin nyt kuitenkin mieliksesi.
Hupaisaa on, että feminismi-palstalla kärjistettyjäkin sivalluksia lennättelevä naisihminen saa MIEHEN taholta opetusta siitä, että "roikkuu" palstalla, kommentoi provoja (en kommentoi tosin joka provoa, korjauksena kirjoitukseesi) ja ilmaisusi mukaan omaa "hyvin vahvan ennakkokäsityksen siitä, mitä täällä saa sanoa".
Niin tiedetään - tuskin kukaan joka ei arvostaisi miehen varakkuutta korkealle kriteereissään tuohon ohjelmaan ilmoittautuisi. Mutta silti - onhan tuo Joekin pinnallinen: missä ovat kaikki mukavat, ylipainoiset, rumat vaimokandidaatit? En tajua miten joku voi tosissaan lähteä etsimään aitoa kumppania itselleen, kun kandidaatit ovat pinnallisia kanoja? Koko homma on yhtä pinnallisuuden farssia, teeskentelemisen teeskentelyä.
Niin, kuten totesin, kyllähän Joekin tekee itsensä naurettavaksi. Mutta eihän tuossa kumppanin etsimisestä olekaan kysymys, vaan naisten (ja ehkä katsojankin) pilkkaamisesta aidoimmillaan. Mutta voihan sen nähdä monella eri tavalla.
No en minä edelleenkään ymmärrä juttujasi. Voitko selittää?
" Hupaisaa on, että feminismi-palstalla kärjistettyjäkin sivalluksia lennättelevä naisihminen saa MIEHEN taholta opetusta siitä..."
Mitä merkitystä on sillä, että olen MIES, kun sitä noin kovasti korostat?
Ja korostettakoon nyt vielä, ettei ollut tarkoitukseni antaa mitään "opetusta", ihmettelinpähän vain tarmoasi. Kun kuitenkin kommentoit _melkein_ kaikkia provoja, tuntuu että viihdyt kovastikin. Mutta keskustelusta keskusteleminen on aika turhaa, parasta että lopetetaan tähän.
..mutta hauskempi minusta oli se piilokamera-juttu joka tuli sen jälkeen :-)
Juu löytyyhän sitä katsojia varmaan, samalla tavalla kuin tälle ameriikkalaisten wrestlingille. Samaa sarjaa viihteenä.
"Viihdyn" - joo!
Pitäähän täällä pitää naisten puolia kaikenmaailman misogyniapurkausten ja selkäytimen varassa väännettyjen naisia halveeraavien vätystelyjen keskellä. Itse en ole lähtenyt enkä lähde esim. "sovinismi"-palstalle mussuttamaan miesten huonoista puolista ja kaikenkarvaisesta m ahdottomuudesta. En näe sellaiseen mitään aihetta. Huomioi tämä. Mutta koska olen nainen, minulla onkin hienostuneempi sopivaisuudentaju kuin joillakin miehillä.
Työtä tämä on.
Maksetaanko sinun työstäsi kuinkakin hyvin ? :D
"Itse en ole lähtenyt enkä lähde esim. "sovinismi"-palstalle mussuttamaan miesten huonoista puolista ja kaikenkarvaisesta m ahdottomuudesta."
Miten minusta nyt tuntuu, että pidät feminismiä naisten asiana ja sovinismia miesten. Saat toki näin ajatella.
"Mutta koska olen nainen, minulla onkin hienostuneempi sopivaisuudentaju kuin joillakin miehillä."
Siis siitä, että olet nainen, seuraa se, että olet automaattisesti "joitakin miehiä" parempi. Hyvä että tämäkin tuli selväksi. Asetuit aika tyylikkäästi arvostelemiesi miesten asemaan.
"Seksiä ei ole tarkoitettu ihmisten huvittelu muodoksi vaan siitä on luonto viisaudessaan tehnyt niinkin kiinnostavaa varmistaakseen, että laji lisääntyy."
Vai niin. Luonto on viisaudessaan järjestänyt myös sen, että luonnonoloissa karsiintuu pois kaikki heikot yksilöt. Haluatko soveltaa tuota samaa myös ihmisten oloihin, jos kerran perustelusi kaikessa viisaudessaan kulminoituu luonnon viisauteen?
Täällä pallollamme menneisyys elää edelleenkin. On maita ja kulttuureita, joissa tänäkin päivänä kohdellaan naisia huonommin kuin jopa eläimiä. Se, että me elämme 2000-lukua ei tarkoita sitä, että muualla maapallolla elettäisiin sivistyksen ja valistuksen suhteen ihmiosoikeuskysymyksissä 'nykyaikaa' (sen positiivisessa merkityksessä tasa-arvon kannalta)vaan 'eri asteisia menneisyyksiä' on maapallo pullollaan, myös ns. nykyaikaisten maiden sisällä puhumattakaan niistä maista joissa ihmisoikeusloukkaukset ovat erityisen räikeitä. Esimerkiksi Puola ja Irlanti vaikuttavat suht sivistyneiltä nykyajan kulttuureilta, mutta mikäs muu kuin keskiaikainen sivistymättömyys niissä vallitsee aborttioikeuksien suhteen! Asiat saattavat muuttua milloin vain, demokratia sortua diktatuuriksi, joten en todellakaan pidä hyvänä ideana olla luopumatta feminismistä aatteena vaikka meillä asiat suht hyvin olisivatkin. Miehet eivät voi hoitaa asioita naisten puolesta, sillä te ette kykene samastumaan naisen elämään, koska ette ole naisia.
Te kaksihan voisitte harrastaa seksiä keskenänne, ei olisi ainakaan pelkoa elämän tuhoamisesta. Proffa joutuu tuomiolle kuolemansa jälkeen koska harrastaa seksiä vain nautinnon takia, voisi ottaa sinusta mallia. No, edestään sen löytää minkä taakseen jättää...Oikean uskovaisen pitäisi ottaa kaikki lapset vastaan, kuten lestadiolaispiireissä sanotaan.Osoittaa omaa nautinnonhalun edelle pistämistä tuollainen kaksinaamainen politiikka.
ei ole oikein kurssissa Suomessa - löydät ajatuksillesi paremman kaikupohjan vaikkapa Puolassa.
Proffaa kohta kohdalta
"1. vähennetään pienyrittäjien työllistämismahdollisuuksia lisäämällä heidän velvoitteitaan esim. äitiys-/isyyskustannusten suhteen -> vaikuttaa yksityisen sektorin elinvoimaan ja työllistämiskapasiteettiin"
Ketkä näitä päätöksiä ovat tehneet, kysyn vaan? Vastaus: selvä miesenemmistö sekä ay-puolella että politiikassa. Vai oletko proffa niin suunnattoman naiivi, että panet ratkaisut feministien kontolle? Perheitä pitää tukea, mutta toteutus on sinun rakkaan "malenismisi" tuotosta.
2. "Vapaa" abortti: jospa lakkaisit levittelemästä silkkaa valetta, ei abortti ole "vapaa", vaan tarkasti kontrolloitua. Ymmärrän kyllä, että vanhoillisen miesnäkökulman kannalta olisi suuremmoista pakottaa naiset synnyttämään nekin melkoiset määrät, jotka abortoidaan. Siitä huolimatta, että yhteiskunnalliset päättäjät, työnantajat ja monet muut tahot itkevät kustannustaakkaa. Niin, ja tietysti naisten olisi jäätävä kotiin hoitamaan lapsilaumat, eivät olisi ainakaan kilpailemassa professuureista tai johtajan paikoista.
3. Harhakuvat sorrosta: koska tilastofaktat eivät tee proffaan mitään vaikutusta (mm. lukuisista tutkimukset naisten asemasta työelämässä, väkivallan kohteena, kotityön suuremmasta taakasta), niin on ilmeisen tarkoituksenmukaista pitää sinnikkäästi yllä ikiomaa harhaa siitä, että tilastot ovat väärässä selittämällä ne "muinaisiksi".
Proffa: minkä nimen annat miesjargonille poikien huonosta koulumenestyksestä, miesten alkoholismista ja epäterveistä elämäntavoista, itsemurhista, stressistä ym., naisiahan ne syyttävät? Vastaavasti varmaan harhaa, lasikatto?
4. Uhrin asema, syyllistäminen: lue edellinen kohta uudestaan, miehet syyllistävät täällä jorinoillaan ennen kaikkea feministit ja pahan "yhteiskunnan". Passivoivat itse itseään.
On niin hauska haukkua naisia kaikesta: siitä, kun naisten asema on huonompi ja siitä, kun se on parempi kuin miesten. Mutta AINA voi naisia mollata. Kun miehet vinkuvat vastavasti, on proffa joko hiljaa tai miesrintamassa, todella analyyttistä.
"Kerta kaikkiaan minusta feminismin nykyinen (joskin usein ovelasti piiloutuva) destruktiivinen ja vastakkainasetteluja lisäävä retoriikka on alkusoittoa sille, että ko. liikkeestä on tulossa "dinosaurus", joka ei kohta kykene elämään nopeampaa muuntautumiskykyä vaativassa maailmassa".
Kun feminismin tilalle laitetaan ilmaisu "suurin osa palstan mieheistä", niin toteamuksesi pitää jokseenkin paikkansa - paitsi ettei destruktiivisuus "piiloudu" mitenkään niissä kirjoituksissa.
Hämäräksi on jäänyt minulle, miksi aborttioikeus kytketään yksinomaan feminismiin - ehkä liikun väärissä piireissä, mutta käytännössä lähes kaikki tietämäni tapaukset ovat sellaisia, joissa mies kulkee rinkiä kylmä tuskan hiki otsalla, "tajuuks se ämmä lähtee porttiin, ei kai se vaan sais päähänsä mitään skeidaa..."