Moonman, Arja & kumpp.

Kiinnostaisi tietää, pystyttekö löytämään yhtään mitään hyvää USA:sta, vai onko USA todellakin joka suhteessa niin läpikotaisin paha kuin annatte mielellänne ymmärtää? Miettikääpä hieman ja tehkää, vaikkapa ihan mielenkiinnon vuoksi, lista näistä asioista, mikäli siihen pystytte.
331200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Hyvä kysymys, johon lisäisin vielä samojen vastaajien asenteen Israeliin...

Äänestä
  • Varmasti Israelissa ja USA:ssa on paljon hyvää. Molemmat maat ovat sentään demokraattisia ja varsin sivistyneitä ja teknisesti ja kulttuurellisesti edistyneitä. Israelin kohdalla demokratian kohdalle pieni kysymysmerkki, arabiväestöllä ei ehkä mene ihan niin hyvin kuin juutalaisilla.
    Mutta sisäinen demokratia ja hyvinvointi ja ihmisoikeudet ovat vain yksi puoli asiaa. Toinen puoli on suhtautuminen muuhun maailmaan. Ajatellaanpa vaikka USA:ta: jos USA on todella demokraattinen ja rauhantahtoinen niin kuinka kummassa se on onnistunut käymään niin valtavan määrän sotia? Ja useimmiten sitä paljon pienempiä ja köyhempiä maita vastaan (tai köyhempien ja pienempien alueella, jonkun klikin puolella toista vastaan). Eivät kai kaikki maailman kääpiöt ole niin hulluja, että ne ehdoin tahdoin käyvät USA:n kimppuun ilman mitään syytä, jolloin se vaan joutuu puolustautumaan?
    Roomakin oli aikansa "sivistynein" valtio. Ja suurin. Ja auta armias niitä, jotka sattuivat olemaan sen naapureita.

    Äänestä

  • israelissa on miellyttävä ilmasto suurimman osan vuotta.

    Banyas on nätti

    Ein Gedissä on hyvä kävelypolku

    Zefatissa on hyviä tauluja

    Akkossa saa hyvää kalaruokaa rannassa moskeijan alapuolella

    Hamat Gaderin alligaattoritarha on mielenkiintoinen

    Urputusmuurilla on kiva katsoa sapatin alkua

    Ben Jehudalla on kiva katsella sapatin loppua

    Äänestä

  • kiertolainen kirjoitti:

    israelissa on miellyttävä ilmasto suurimman osan vuotta.

    Banyas on nätti

    Ein Gedissä on hyvä kävelypolku

    Zefatissa on hyviä tauluja

    Akkossa saa hyvää kalaruokaa rannassa moskeijan alapuolella

    Hamat Gaderin alligaattoritarha on mielenkiintoinen

    Urputusmuurilla on kiva katsoa sapatin alkua

    Ben Jehudalla on kiva katsella sapatin loppua

    ---missä tahansa näissä mainituissa paikoissa päättää itsemurhaterroristi silpoa itsensä ja lähellä istuskelevat kauniit israelilaisnuoret räjäyttämällä mahdollisimman monet kappaleiksi vyöhönsä sidotulla sirpalepommilla.BOOOOOM!!!

    Äänestä

  • Skeptikko kirjoitti:

    no sitten siivotaan jätteet pois.

    ammutaan muutama raketti gazaan ja väitetään, ettei kuolleet siviilit kuolleet raketti-iskuun vaan palestiinalaisten provokaatioon

    tuhotaan itsemurhan tehneen palestiinalaisen kotitalo ja ajeaan kotiväki taivasalle.

    tapetaan siinä sivussa parilla hutilla muutama siviili.

    tapetaan puolenkymmentä sairasta arabia tiesululle, kun ei päästetä niitä sairaalaan.

    ja sitten taas kaikki on betseder ja ihmetellään miksi palestiinalaiset ei luovu väkivallastaan ja alistu suosiolla orjan osaansa

    Äänestä

ole tarkoitus esitellä eri maiden eri alueita millään subjektiivisella hyvä/paha arvoasetelmalla vaan pohtia maailman menoa ja siihen maailman menoon eniten vaikuttavia tekijöitä.

Ei minua kiinnosta USA:n sellaiset ominaisuudet jotka eivät ole olennaisesti vaikuttamassa sen ulkopolitiikkaan.

Jos haluat tehdä esittelyn USA:n hyvistä ominaisuuksista niin ole hyvä ... kukaan ei estä ... varmista toki väittämiesi todenperäisyys mahdollisimman useasta luotettavasta lähteestä.

Eikö tässä nyt voisi jättää tuon tunnepuolisen kohkaamisen sikseen ja keskittyä analysoimaan maailmanpolitiikan ilmiöiden syitä ja seurauksia niiden tietojen pohjalta joita on saatavissa?

Äänestä
  • Kaikki haluavat tietää.. kun et ole vastannut alempana aloittamaani keskusteluun.. eli mitä jos ennen Irakin sotaa Saddam olisi pitänyt sukuasi vangittuna teloitusta odottamassa? Olisitko kääntänyt takkisi ja pelastanut sukusi sekä miljoonia ihmisiä antamalla Yhdysvaltojen hyökätä maahan?

    Äänestä

  • Jukka kirjoitti:

    Kaikki haluavat tietää.. kun et ole vastannut alempana aloittamaani keskusteluun.. eli mitä jos ennen Irakin sotaa Saddam olisi pitänyt sukuasi vangittuna teloitusta odottamassa? Olisitko kääntänyt takkisi ja pelastanut sukusi sekä miljoonia ihmisiä antamalla Yhdysvaltojen hyökätä maahan?

    uppoa kaaliin että on turha ruveta sotkemaan tunneperäisiä jossitteluja maailmanpolitiikkaan.

    Kuten olen ainakin kiljoona kertaa todennut, en ole kannattanut Saddamia koskaan, en edes silloin kun hän jenkkien aseistamana ja suojelemana tappoi omia kansalaisiaan ja soti jenkkien puolesta Irania vastaan.

    Angloamerikkalainen hyökkäys Irakiin olisi ollut laiton siitä huolimatta vaikka kaikki menneet ja tulevat sukulaiseni olisivat olleet siellä panttivankeina.

    On aivan eri asia mitä itse tunnen henkilökohtaisesti ja mikä suurvaltojen toimissa on laitonta tai laillista ja miten se vaikuttaa koko maailman tilanteeseen taloudellisesti ja turvallisuuskysymyksissä.

    Koeta nyt hyvä ihminen opetella erottamaan tunteet ja järki ainakin tällaisten asioiden suhteen sillä tuolla pohjalla et kyllä tajua maailmanmenosta hölkäsen pölähtämää vaikka se taivutettaisiin rautalangasta sinulle silmiesi edessä.

    Äänestä

  • Vastauksesi vain vahvistaa sen, ettet selvästikään halua etkä kykene löytämään USA:sta ja sen tekemisistä mitään positiivista sanottavaa.

    Olet jostakin tuntemattomasta syystä ottanut USA:n silmätikuksesi, pengot enemmän tai vähemmän luotettavista uutisarkistoista vain ne "uutiset", "faktat" ja "tilastot", jotka sopivat ajatusmaailmaasi ja tulet julistamaan niitä tänne ainoana oikeana totuutena kykenemättä näkemään asioita muusta kuin omasta negatiivisesta näkökulmastasi.

    Omapahan on asiasi mitä ajattelet ja vouhkaat, mutta se, että oletusarvoisesti näet kaikki USA:aan liittyvät asiat negatiivisessa valossa antaa kyllä lukijoillesi hyvän syyn jättää "totuutesi" omaan, niille kuuluvaan, arvoonsa.

    Sitäpaitsi, täällä on tarkoitus keskustella päivänpolttavista uutisista, eikä suinkaan pohdiskella USA:n ulkopolitiikkaa tai maailmanpolitiikan ilmioitä. Politiikkafoorumit ovat aivan muualla.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    uppoa kaaliin että on turha ruveta sotkemaan tunneperäisiä jossitteluja maailmanpolitiikkaan.

    Kuten olen ainakin kiljoona kertaa todennut, en ole kannattanut Saddamia koskaan, en edes silloin kun hän jenkkien aseistamana ja suojelemana tappoi omia kansalaisiaan ja soti jenkkien puolesta Irania vastaan.

    Angloamerikkalainen hyökkäys Irakiin olisi ollut laiton siitä huolimatta vaikka kaikki menneet ja tulevat sukulaiseni olisivat olleet siellä panttivankeina.

    On aivan eri asia mitä itse tunnen henkilökohtaisesti ja mikä suurvaltojen toimissa on laitonta tai laillista ja miten se vaikuttaa koko maailman tilanteeseen taloudellisesti ja turvallisuuskysymyksissä.

    Koeta nyt hyvä ihminen opetella erottamaan tunteet ja järki ainakin tällaisten asioiden suhteen sillä tuolla pohjalla et kyllä tajua maailmanmenosta hölkäsen pölähtämää vaikka se taivutettaisiin rautalangasta sinulle silmiesi edessä.

    "uppoa kaaliin että on turha ruveta sotkemaan tunneperäisiä jossitteluja maailmanpolitiikkaan. "

    Sinähän se sekoitat nämä kaksi asiaa. Kerro nyt Moonman uhraisitko sukusi ja miljoonia ihmisiä vain siksi että saisit läksyttää Yhdysvaltoja?

    oikein on?

    En ole "läksyttämässä" jenkkejä sen kummemmin kuin ketään muutakaan vaan kirjoitan heidän ulkopolitiikastaan, sen motiiveista, keinoista ja vaikutuksesta maailmaan.

    Koeta nyt edes yrittää pysyä asialinjalla ... jos ei tuollaisen tunnevaltaisen, omaan mielikuvitukseen perustuvan spekuloinnin ja faktojen perusteella tapahtuvan analyysin ero selviä omin neuvoin niin pyydä vanhempiasi tai jotakuta opettajaasi selittämään asia sinulle.

    näiden kanssa saat kiistellä maailman tappiin eipäs juupas-juttuja eikä ne sittenkään hiffaa.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    oikein on?

    En ole "läksyttämässä" jenkkejä sen kummemmin kuin ketään muutakaan vaan kirjoitan heidän ulkopolitiikastaan, sen motiiveista, keinoista ja vaikutuksesta maailmaan.

    Koeta nyt edes yrittää pysyä asialinjalla ... jos ei tuollaisen tunnevaltaisen, omaan mielikuvitukseen perustuvan spekuloinnin ja faktojen perusteella tapahtuvan analyysin ero selviä omin neuvoin niin pyydä vanhempiasi tai jotakuta opettajaasi selittämään asia sinulle.

    Siispä vastaan puolestasi. Jos sukusi olisi ollut Irakissa uhan alla olisit kannattanut sotatoimia. Tunteesi siis vaikuttivat hihhulointiisi.

    Äänestä

  • Jukka kirjoitti:

    "uppoa kaaliin että on turha ruveta sotkemaan tunneperäisiä jossitteluja maailmanpolitiikkaan. "

    Sinähän se sekoitat nämä kaksi asiaa. Kerro nyt Moonman uhraisitko sukusi ja miljoonia ihmisiä vain siksi että saisit läksyttää Yhdysvaltoja?

    opportunistit ajattelevat. Kaikki laitonkin on sallittua silloin kun siitä on itselle hyötyä ja yritetään vain luovia niin, että itselle tilanteesta on mahdollisimman vähän haittaa. Ei niin, että itsellä olisi joitakin periaatteita ja pelisääntöjä, joita noudattaa ja joita odottaa toistenkin noudattavan. Käännetään takkia tuulen mukaan. Mitä jos itselläsi olisi ollut suku Saddamin vankina. Olisitko sallinut itsellesi kaikki keinot, yleisten moraalikäsitysten vastaisetkin, että saisit läheisesi takaisin? Ja sitten toitotat maailmalle, kuinka tärkeätä on kunnioittaa "demokraattisia" arvoja ja edistää suvaitsevaisuutta, vapautta, rakkautta etc. Sallisitko itse sen, että joku naapurisi tulisi sinulle sanelemaan, miten tulee elää? Pidät heavyrockista ja huudatat stereoitasi ja naapurin setä tulee valistamaan sinua sivistymätöntä klassisen musiikin paremmuudesta ja vaatii sinua luopumaan mieltymyksistäsi.

    Äänestä

  • Jukka kirjoitti:

    Siispä vastaan puolestasi. Jos sukusi olisi ollut Irakissa uhan alla olisit kannattanut sotatoimia. Tunteesi siis vaikuttivat hihhulointiisi.

    olisi ollut Irakissa, niin viimeinen asia jota olisin toivonut olisi takuulla ollut heidän jäämisensä sodan jalkoihin.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    olisi ollut Irakissa, niin viimeinen asia jota olisin toivonut olisi takuulla ollut heidän jäämisensä sodan jalkoihin.

    olisi pitänyt välttää konstilla millä hyvänsä...Näin tuumin minäkin, mutta kysymyshän oli teoreettinen?

    Äänestä

  • krh kirjoitti:

    tuosta tuumaat? Jotenkin jäi mieleen, että näistäkin on jotain aikanaan puhuttu, liittyen isoon G:hen, ei kutenkaan Gambiinaan;)
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000001536395

    ovat kaksi hyvin tärkeätä työkalua USA:n taloudellisten intressien ajamisessa globaalilla tasolla.

    Niitä on käytetty yhdessä CIA:n pimeiden operaatioiden kanssa kun on lähdetty luomaan tilaisuutta jonkin kohdemaan poliittisen ja taloudellisen järjestelmän muuttamiseksi USA:n taloudellisille intresseille suotuisiksi.

    Esimerkkejä löytyy historiasta pilvin pimein, meidän aikamme mallioperaatio oli Jugoslavian liittovaltion hajoittamiseen liittyvät taloudelliset operaatiot.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    olisi ollut Irakissa, niin viimeinen asia jota olisin toivonut olisi takuulla ollut heidän jäämisensä sodan jalkoihin.

    "Jos sukulaisiani todella olisi ollut Irakissa, niin viimeinen asia jota olisin toivonut olisi takuulla ollut heidän jäämisensä sodan jalkoihin."

    Mikä ihmeen kiertovastaus tämä on?

    Kysymykseni siis uudestaan:

    A)Olisitko antanut sukusi ja miljoonien kuolla?`

    B)Olisitko antanut sukusi elää ja pelastaa miljoonia ihmsiä?

    Vastaa kuu-ukko

    on täysin irrelevantti, absurdi ja infantiili.

    Aikuisten maailmassa asiat eivät ole noin heppoisesti yksinkertaistettavissa kuin hiekkalaatikon reunalta katsoen näyttää.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    on täysin irrelevantti, absurdi ja infantiili.

    Aikuisten maailmassa asiat eivät ole noin heppoisesti yksinkertaistettavissa kuin hiekkalaatikon reunalta katsoen näyttää.

    Älä viitsi tuhlata aikaasi tuo jankuttavan ja tietämättömän taukin kanssa. Ei helmiä sioille.

    Äänestä

  • moonman kirjoitti:

    on täysin irrelevantti, absurdi ja infantiili.

    Aikuisten maailmassa asiat eivät ole noin heppoisesti yksinkertaistettavissa kuin hiekkalaatikon reunalta katsoen näyttää.

    "on täysin irrelevantti, absurdi ja infantiili.

    Aikuisten maailmassa asiat eivät ole noin heppoisesti yksinkertaistettavissa kuin hiekkalaatikon reunalta katsoen näyttää."

    Olisit varmaankin valinnut sukusi elämän ja siihen päälle vielä miljoonien elämän. Sinuahan ei kosketa muiden hyvinvointi kun voit katsella sitä kurjuutta telkkarista täällä kotosuomen lämmössä.

    Mitenköhän kuu-ukko suhtautuisi Irakin tilanteeseen jos koko suku sekä perhe lapsineen olisi kaasutettu Saddamin päätöksellä?

    Mikä mielestäsi on tämä "irakin tilanne"?Tarkoitatko sitä tilannetta että usa on ensin antanut kemiallisia aseita irakin käyttöön kurdien,iranin ja omien sisäisten oppositioiden kaasuttamista varten, ja sitten kun tulee jotain erimielisyyttä saddamin kanssa niin väitetään koko maailmalle että ne itse annetut aseet ovatkin turvallisuusriski ja irak täytyy heti miehittää,varmuudeksi pari kertaa...
    Jukka lopeta miettimästä yhden ihmisen kannalta ja ala miettiä milloin suomen ostamat hornetit muuttuvat usan turvallisuusriskiksi ja suomi täytyy miehittää,uhka on jo nyt ainakin yhtä suuri kuin irakin "joukkotuhoaseet",suomellahan on ydinvoimaloitakin,mahdetaankohan olkiluodossakin kehitellä ydin ohjusta usaan hyökkäämistä varten...

    Äänestä

  • jukka kiltti kirjoitti:

    Menehän sinä äidinpoika korjaamaan se Ladasi, jos vaikka saddami tulee pyytämään kyytiä!
    Bin Ladenhan on sulla siellä kammarin sängyn alla!
    Arafttikin on varmaan tulossa vierailulle?
    Kohtahan teitä saman mielisiä on koossa kunnon vallankumousporukka!
    Onko muuten Saddamin fanikerho jo perustettu?

    Äänestä

Hyvää yhdysvalloista:

Maassa on suhteellisen vapaata elää ja olla. Suuri yhtenäinen alue tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Ihmisillä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä yksilötasolla, vaikka yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuudet ovatkin lähes olemattomat. Tottakai sekin on hyvää maan asukkaiden kannalta, että taloudellinen hyvinvointi on korkealla tasolla. Eli maa tarjoaa paljon mahdollisuuksia ihmisille, joilla on riittävästi eväitä luoda oma menestystarinansa.

Israel. Tuossa joku muu kirjoittaja pyysi ottamaan kantaa myös Israelin tilanteeseen. Israelin ja arabimaiden välisessä kestokonfliktissa olen ymmärtäväisempi Israelin suhteen. Tämä sen vuoksi, että Israel on kyllä yrittänyt monien arabimaiden kanssa luoda sellaisia suhteita, että rauhanomainen elo sujuisi ja on onnistunutkin joidenkin kanssa (esim. egypti). Pitää muistaa, että valtaosa israelin miehityksistä alkoi 60 -luvulla, kun arabimaat yrittivät ajaa israelin mereen. Israel on antanut mahdollisuuksia esim. palestiinalaisille luoda järjestystä ja olla rauhansopimusten toinen osapuoli. Tällaisen mahdollisuuden tarjoutuessa palestiinalaisten tulisi kyetä pitämään alueensa ja kansansa järjestyksessä niin, että toisen maan alueelle (Israel) ei omalta alueelta lähde ohjuksia tms. Toki itsekin pitää pystyä rauhansopimuksen ehtoja noudattamaan, mutta rauhan onnistumisen ehto on se, että jokainen osapuoli on kykenevä pitämään oman alueensa järjestyksessä, ettei sieltä tapahdu laittomia hyökkäyksiä muiden maiden alueille. Olen taipuvainen uskomaan siihen, että Israel olisi valmis rauhaan, jos olisi takeet siitä, että sen kimppuun ei hyökättäisi l. muut osapuolet pitäisivät itse alueensa järjestyksessä.

Äänestä
  • No nyt vakuutit ainakin minut siitä, että kykenet näkemään asiat monipuolisemmin kuin olen ennakkoluuloissani epäillyt.Kiitos siitä!

    Samoin karisi minulta lopultakin luuloni siitä,että Arja ja moonman olisivat yksi ja sama henkilö; moonman ei monista ansioistaan huolimatta kykenisi kirjoittamaan noin monta positiivista toteamusta USA:sta -eikä varsinkaan Israelista!

    Olipa harvinaisen objektiivinen katsaus Israelin ja palestiinalaisten väliseen tilanteeseen; tuon tapaista arviointia toivoisi näillä palstoilla monelta muultakin kirjoittajalta.

    Kymmenen pistettä Arjalle tästä!

    Äänestä

  • Kiitos vastauksestasi. Käsitykseni sinusta muuttui huomattavasti aiempaa positiivisempaan suuntaan.

    Äänestä

  • G.oldman kirjoitti:

    No nyt vakuutit ainakin minut siitä, että kykenet näkemään asiat monipuolisemmin kuin olen ennakkoluuloissani epäillyt.Kiitos siitä!

    Samoin karisi minulta lopultakin luuloni siitä,että Arja ja moonman olisivat yksi ja sama henkilö; moonman ei monista ansioistaan huolimatta kykenisi kirjoittamaan noin monta positiivista toteamusta USA:sta -eikä varsinkaan Israelista!

    Olipa harvinaisen objektiivinen katsaus Israelin ja palestiinalaisten väliseen tilanteeseen; tuon tapaista arviointia toivoisi näillä palstoilla monelta muultakin kirjoittajalta.

    Kymmenen pistettä Arjalle tästä!

    no Arja on vähän noviisi palestiinan tilanteessa ja on lähtökohtaisesti israelin puolella niinkuin meistä suomalaisista kaikki aluksi.

    vähän asiaan lähemmin perehdyttyään hän uskoakseni antaisi varsin kriittisiä lausuntoja siitä apartheidista, jota israel harjoittaa

    Äänestä

  • G.oldman kirjoitti:

    No nyt vakuutit ainakin minut siitä, että kykenet näkemään asiat monipuolisemmin kuin olen ennakkoluuloissani epäillyt.Kiitos siitä!

    Samoin karisi minulta lopultakin luuloni siitä,että Arja ja moonman olisivat yksi ja sama henkilö; moonman ei monista ansioistaan huolimatta kykenisi kirjoittamaan noin monta positiivista toteamusta USA:sta -eikä varsinkaan Israelista!

    Olipa harvinaisen objektiivinen katsaus Israelin ja palestiinalaisten väliseen tilanteeseen; tuon tapaista arviointia toivoisi näillä palstoilla monelta muultakin kirjoittajalta.

    Kymmenen pistettä Arjalle tästä!

    Harmi vaan kun valheellinen nuorisososialistipropaganda on päässyt sotkemaan Arjan kehittymättömän pikku maailmankuvan.

    Äänestä

  • Jukka kirjoitti:

    Harmi vaan kun valheellinen nuorisososialistipropaganda on päässyt sotkemaan Arjan kehittymättömän pikku maailmankuvan.

    aivonrippeilläsikö luulet pystyväsi arvioimaan, kuinka paljon toisilla "propaganda" on vaikuttanut?
    Tästä Arjan kommentista ja sitä seuranneista ylistyksistä ei voi muuta kuin päätellä, kuinka yksioikoisesti jotkut ajattelevat: näkemättä ollenkaan rivien väliin. Asiat ovat paljon monitasoisempia kuin Arjan viestissä lukee. Mutta niinhän se on, että ihmiset uskovat siihen, mitä haluavat uskoa. Ei siihen, mikä on todellisuutta.

    Äänestä

USA:ssa on tervehenkinen, Bushia ja hänen hallintoaan sekä sen tukipiirejä vastustava sisäinen oppositio.

Michael Mooren kirjaa "Stupid white men" myytiin ennätysmäisesti - se oli USA:n myydyin kirja pitkän aikaa. Sen ensimmäinen painos oli 50 000 kpl. Nyt Mooren uutta kirjaa, jossa Bushin valheita ruoditaan jo siinä hengessä että presidentti mahdollisesti syrjäytetään laillisin perustein jo ennen virkakautensa päättymistä, on otetti heti kättelyssä miljoonan painos.

Joten on USA:ssa jotain hyvääkin. Niille jotka uskovat että USA:n nykyinen presidentti ja hallinto omaa materialistista etua tavoittelevine ulkopoliittisine manöövereineen edustaisivat koko Amerikan kansaa, täytyy tuottaa ikävä pettymys.

Olisikin mielenkiintoista esittää näille "usanisteille" vain mitä nistejä he nyt lienevätkään, vastakysymys siltä yksinkertaiselta pohjalta, että ovatko he USA:n vai sen nykyisen valtiojohdon kannattajia? Jos Bushin politiikalle täysin päinvastainen linja - siis se joka näkee Bushin toiminnan kyseenalaisena tai suorastaan rikollisena - voiyttaa seuraavat vaalit, ovatko omat "nistimme" senjälkeen USA:n ja sen uuden linjan ystäviä, vai haikailevatko he yhä Bushin perään samalla tavalla kuin väittävät Bushin vastustajien täällä yhä haikailevan Saddamin tai Stalinin perään?

Äänestä
  • että tuo jutussa mainittu Michael Mooren kirja on suomennettukin: "Typerät valkoiset miehet". Hinta oli vähän yli 20 euroa. Hyvä juttu.

    Äänestä

Tässä muutamia USA:n "hyvyyksiä":

USA on luonnon monimuotoisuudeltaan yksi parhaita maita. Huolimatta suuresta asukasluvusta on vuoristoalueilla, preerioilla, Alaskassa ja muuallakin jätetty suuria maa-alueita tuottavan toiminnan ulkopuolelle täysin luonnontilaan, joka on selkeä plussa USA:lle.

Ihmisoikeudet ja kansalaisvapaudet ovat yhdysvalloissa ainakin paperilla kohdallaan, josta syystä maa toimii esimerkkinä sorretuille ihmisille muualla maailmassa, jotta nämä osaavat vaatia parempaa ja ryhtyvät itse toimimaan olojensa parantamiseksi.

Yhdysvallat on kulttuurien sulatusuuni, joka on tarjonnut poliittisen tai taloudellisen turvapaikan kymmenille miljoonille erirotuisille ihmisille.

Yhdysvallat on synnyttänyt bluesin, soulin ja rock'n rollin ja se on edelleen, Britannian ohella, musiikin ykkösmaa. Moni eurooppalaisbändikin puhkeaa parhaaseen teräänsä vasta muutettuaan Atlantin taakse.

USA on monimuotoisuutensa ansiosta todellinen mahdollisuuksien maa (hyvässä ja pahassa) yrittäjille, taiteilijoille, saarnamiehille ja kaikille muillekin, jotka eivät ole saavuttaneet ymmärrystä, kannatusta tai menestystä muualla. Ahkera pärjää.

USA toimii päärahoittajana kansainvälisen avaruusaseman rakentamisessa, joka on rauhantyötä parhaimmillaan. Avaruustutkimus valjastaa hyvän ja mielenkiintoisen tutkimuskohteen pariin entisten vihollismaiden parhaat kyvyt.

USA:lla on pohjoisena naapurinaan Kanada, joka on yksi parhaita valtioita. Kanada on antanut alkuperäisväestölleen laajat oikeudet ja maa-alueet, josta syystä sen eteläinen naapurikaan ei voi olla läpikotaisin paha:)

Eipä tule muuta mieleen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Miten on? kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, pystyttekö löytämään yhtään mitään hyvää USA:sta, vai onko USA todellakin joka suhteessa niin läpikotaisin paha kuin annatte mielellänne ymmärtää? Miettikääpä hieman ja tehkää, vaikkapa ihan mielenkiinnon vuoksi, lista näistä asioista, mikäli siihen pystytte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu