Pitkäaikaistyötön

Olen tällä hetkellä kunnan (valtion) projektissa nimikkeellä KUNTOUTTUVA TYÖTOIMINTA.
Saan tästä työstä "palkkaa" 8 € päivässä,huom. verotonta. Jotenkin tuntuu, että tämä ns.projekti on minulle ja varmasti monelle muullekin eräänlainen rangaistus.Samassa paikassa myös Yhdyskuntapalvelus miehiä,eli vankeja. Eli jos et ota tätä hyvin palkattua työtä vastaan niin SOSIAALITOIMI pienentää sinun huimaa toimeentulotukea 20%.
Asun kumppanini kanssa avoliitossa ja saamme yhdessä 770,55 € kk. josta tietenkin vedetään vuokran omavastuu,tällä hetkellä 113,67 €.
Käteen jäävä osuus 656,88 € ja sillä pitäisi kaksi ihmistä keplotella 31 vrk.
Ns.Työnvälitys ei ole IKINÄ pystynyt tarjoamaan
mikäänlaista työta minulle.
Kaikenlaisia hanskatnaulaan kursseja kylläkin,mistä nyt ei ole MITÄÄN hyötyä.
No korottaahan tämä nyky hallitus esivuonna tätä ruhtinaallista toimeentulotukea jopa 4,6%
Että tälläailla SUOMEN HYVINVOINTIVALTIOSSA eletään,
Ja teille jotka alatte vinkua että mene töihin niin ole hyvä ja astun mun kenkiin niin katsotaan miten teidän suu pannaan. Taitaa mennä pankin velka-autot lunastukseen.
Terveydenhuollosta senverran että sairastan korkeaa verenpainetta,mutta terveyskeskus lääkärille saisi ajan noin 1-2 kk. Eihän C-luokankansainen tarvitse mitään terveydehoitoa.
Mitä nopeammin montussa sen parempi ja halvempi Hyvinvointivaltiolle.
T. Kiitos SUOMI
363236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

että te ette siis elätä itseänne.

Sosiaalitoimi elättää teitä, joka antaa teille myös "rangaistuksia".
Olisi kerrankin aika katsoa peiliin ja miettiä mistä teitä "rangaistaan".

En viitsi ruveta heittämään mitään provokaatioita vaikka mieleni tekisi.

Äänestä
  • no mistäs sairaita sitten rangaistaan naurettavan pienillä eläkkeillä? n 500e/kk ei paljon työkyvyttömät juhli, heillä kun tuppaa olemaan noita lääke yms menojakin, jotka jostain ihmeen syystä maksavat ( käsittämätöntä, ei-kehitysmaissahan joissa on kuitenkin paljon pienempi verotus, sairaille pienituloisille lääkkeet ja terveydenhoito on ilmaista).

    Eiköhän moni ottaisi terveyden ja työtä ja palkkaa ennemmin jos saisi valita.

    Toinen asia: kyllähän se pikkuisen pistää ihmettelemään, että monet koulutetut, pitkään aikanaan ennen esim työpaikkansa muuttaamista kiinaan työtä paiskineet, tekee samaa työtä kolmen (3) euron tuntipalkalla, kuin mitä ennen on tehnyt/ naapurin Pirkko tekee oikealla palkalla ja saa päälle vielä kuittailua.

    Tunnen monta ns loispummiyrittäjää, jotka ihan suoraan sanovat suureen ääneen, että ei kai me nyt ketään OIKEASTI palkata, siitähän joutuis MAKSAMAAN palkkaa, kun työkkäristähän noita saa ilmaiseksi, vähän paskaa jengiähän sieltä tulee välillä, mutta ILMAISEKSI kun saa ja heh heh naureskelua päälle. ( kukin voi miettiä omaa motivaatiotaan tehdä palkatta täyttä työpäivää paikassa, jolle ei välttämättä ole minkäänlaista koulutusta ja kokemusta).

    Ja niin kauan tätä jatkuu, kun ihmiset alistuvat moiseen kyykyttämiseen, jos kaikki yksinkertaisesti kieltäytyisivät ( tänä vuonna muistaakseni yli 80 000 suomalaista jonkun asteisen " toimenpiteen" kohteena työvoimatoimiston osalta) niin voisi joku asia joskus ehkä muuttuakin.

    Itse en onneksi ole ko laitoksen kirjoilla ja toivottavasti en joudu olemaankaan,( koskaanhan ei tiedä mitä tapahtuu, elämän faktoja) mutta sen verran solidaarisuutta löytyy niitä kohtaan jotka tuossa kyykytys ja orjuutusputkessa ovat, että taatusti tulen vastustamaan nykyistä systeemiä henkeen ja vereen.

    Äänestä

kättä tyhmillä kirjoituksillasi.

"hyvinvointivaltio sitä ja tätä", sun ei tarvi mitään tehdä näemmä ja velka-autotkin on, ootko vähän tyhmä?

Äänestä
  • kysymys kun ihminen alistetaan toisten armopaloilla eläjäksi.

    Äänestä

pitäisi täälläkin ottaa jenkkisysteemi käyttöön ja jaella ruokalippuja, ei tollaset äidin pikkukakarat ryyppäis niin paljon verorahoja

kaupan päälle tulee itkua

Äänestä
  • No jos minä olen kakara niin mikäs sinä oleT ?
    Syntymävuoteni on 1957 ja jos se lasketaan kakaraksi niin katso itse peiliin. Ja minä en sattuneesta syystä omista autoa,polkupyörän ostin kirpparilta.
    Jos töitä on tehty yli 20 vuotta niin kyllä pikkuisen ottaa hattuun.
    Voisit tietysti ITSE muuttaa sinne Jekkilään jos se on niin hieno paikka.

    Äänestä

Missä luulisit noilla edellytyksilläsi paremmin pärjääväsi kuin pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa? Afrikassa tai Aasiassa olisit avokkeinesi jo mullan alla.

Äänestä
  • Kuuleppas nimimerkki Syletyttää !
    Oletkos perehtynyt suomen perustuslakiin ?
    Jos et, niin otappa selvää mitä lukee perustuslain 1luvun 19§:ssa.
    Kiitos vaan kannustuksesta.

    Äänestä

  • Lukuisissa Kaakkois-Aasian maissa on "turvaverkko" työttömille ja asunnottomille: buddhalainen munkkilaitos.

    Buddhalaiset munkit asuvat temppeleissä, aamulla käyvät hakemassa hyveellisten ihmisten lahjoittamaa ruokaa ja sitä ruokaa tosiaan on aina munkeille tarjottavaksi.

    Joissakin maissa, kuten esimerkiksi suomalaisten lomakohteena suosimassa Thaimaassa munkit saavat matkustaa julkisilla kulkuvälineillä ilmaiseksi.

    Äänestä

  • C-kansalainen kirjoitti:

    Kuuleppas nimimerkki Syletyttää !
    Oletkos perehtynyt suomen perustuslakiin ?
    Jos et, niin otappa selvää mitä lukee perustuslain 1luvun 19§:ssa.
    Kiitos vaan kannustuksesta.

    19 §
    Oikeus sosiaaliturvaan

    Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

    Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

    Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu.

    Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.

    .....

    Sinulla on avokkeinesi katto pään päällä, nälkään ette ole kuolleet, ja tuskin ihan kelteisilläsikään siellä näitä viestejäsi naputtelet. Sähkö ja vesikin siis varmaan kuuluu pakettiin. Terveydenhoitoon on vain 1-2 kk. jonot, et sinä sillä aikaa ehdi siihen verenpaineeseesi kuolla, lyödäänkö vaikka vetoa?

    Mitä siis oikein valitat?

    Äänestä

  • R.Stoner kirjoitti:

    Lukuisissa Kaakkois-Aasian maissa on "turvaverkko" työttömille ja asunnottomille: buddhalainen munkkilaitos.

    Buddhalaiset munkit asuvat temppeleissä, aamulla käyvät hakemassa hyveellisten ihmisten lahjoittamaa ruokaa ja sitä ruokaa tosiaan on aina munkeille tarjottavaksi.

    Joissakin maissa, kuten esimerkiksi suomalaisten lomakohteena suosimassa Thaimaassa munkit saavat matkustaa julkisilla kulkuvälineillä ilmaiseksi.

    .. kampanjoidaan uskonnosta luopumisen puolesta, mutta oletko koskaan nähnyt ateistien järjestämää leivänjakelupistettä tms. hyväntekeväisyystoimintaa ;P ?

    Äänestä

Lyötyä lyö !!!

Äänestä

Meitä pitkäaikaistyöttömiksi nimitettyjä on jo kohta 600 000 tässä maassa. Minäkin olen koulutuksen saanut mutta jäänyt vailla alan duunia ja elänyt viime ajat erittäin huonopalkkaisilla pätkätöillä joita vielä sattuu olemaan vain 3 kk vuodessa.

Mielummin syljen kattoon ja otan sen 5 kk karenssin ja elän 20 % pienemmillä toimeentulotuella kuin että lähden orjatyöläiseksi 8 €/päivä jonnekin turhaakin turhempaan työpaikkaan.

Oli maa mikä tahansa niin siellä kuuluu maksaa jokaiselle ihmiselle sama palkka alasta riippumatta. Mutta tämä tempputyöllistäminen ja loispummiyrittäjät sekä valtio ovat hyötyneet jo vuosikaudet ilmaistyövoimasta. Meillä siis teetetään ilmaista työtä ja meitä pitkäaikaistyöttömiä kohdellaan kuin orjia.

Ei ole kuitenkaan noiden henkilöstövuokrausyritysten työntekijät kaukana tästä roolista vaikka he saavatkin matalaa palkkaa.

Suurinta verorahojen tuhlausta mitä on ollut käynnissä viimeiset vuodet on tämä Suomen valtion budjetista kaivetut määrärahat tempputyöllistämiseen jotka ovat kulkeutuneet ahneiden huuhaakurssien vetäjille, eli näille varsinaisille huuhaakonsulteille jotka keksivät toinen toisistaan nöyryttävämpiä ja typerämpiä huuhaakursseja pitkäaikaistyöttömille.

Jos kerron totuuden noista huuhaakursseista niin se on selvää että näitä kursseja ei ole tehty sen vuoksi että ne työllistäisivät ketään. Ei ei todellakaan... Vaan ne kurssit ovat olemassa vain sen vuoksi että niitä järjestävät ahneet konsultointiyhtiöt pääsisivät loispummiyrittäjinä saamaan valtion budjetista suuret setelit repimällä ne meidän pitkäaikaistyöttömien selkänahasta.

Kannattaa muistaa aina se että me työttömät emme ole syyllisiä omaan työttömyyteemme.

Me olemme kaikki pelinappuloita suuryrityksille, hallitukselle, loispummiyrittäjille, huuhaakursseja järjestäville konsultointiyhtilöille ja kaikki nämä kusettajatahot hyötyvät 110 prosenttisesti työttömistä työnhakijoista.

Äänestä
  • No eipä varmaankaan mieltä ylennä tehdä töitä jollain 8eur päivä kun korvaushan työnteosta se on,työmarkkinatukihan on korvaus siitä kun työtä ei ole,aivan sekaisin mennyt järjestelmä kun valtio/kela maksaa työttömyyskorvausta ja mukamas samanaikaisesti pitäisi tehdä jollakin 8 eur työtä.Nöyryyttävää olla samassa paikassa joidenkin yhdyskuntapalveluksessa olevien kanssa jos itseltä löytyy vaikka työhistoriaa 20vuoden ajalta.Teille jotka kritisoitte tämän viestketjun aloittaneen kirjoituksia saanen sanoa että olette väärällä palstalla ajatuksienne kanssa,joku provoilee koittaen vähentää omaa ahdistustaan ja masennusta.Ainoa hyvä puoli noissa 8eur jutuissa on se että ihminen lähtee neljän seinän sisältä pois ihmisten ilmoille,hitto tiedän että se on joskus hiton vaikeaa.Itse olen nyt 40 vuotiaana depressiosta työkyvyttömyys eläkkeellä että silleen.

    Äänestä

  • joku provoilee kirjoitti:

    No eipä varmaankaan mieltä ylennä tehdä töitä jollain 8eur päivä kun korvaushan työnteosta se on,työmarkkinatukihan on korvaus siitä kun työtä ei ole,aivan sekaisin mennyt järjestelmä kun valtio/kela maksaa työttömyyskorvausta ja mukamas samanaikaisesti pitäisi tehdä jollakin 8 eur työtä.Nöyryyttävää olla samassa paikassa joidenkin yhdyskuntapalveluksessa olevien kanssa jos itseltä löytyy vaikka työhistoriaa 20vuoden ajalta.Teille jotka kritisoitte tämän viestketjun aloittaneen kirjoituksia saanen sanoa että olette väärällä palstalla ajatuksienne kanssa,joku provoilee koittaen vähentää omaa ahdistustaan ja masennusta.Ainoa hyvä puoli noissa 8eur jutuissa on se että ihminen lähtee neljän seinän sisältä pois ihmisten ilmoille,hitto tiedän että se on joskus hiton vaikeaa.Itse olen nyt 40 vuotiaana depressiosta työkyvyttömyys eläkkeellä että silleen.

    Kyllä se näin on. Itsekin siellä hommissa juuri sen takia, että pääsee edes vähän ns.ihmistenilmoille.
    Totta joka sana mitä kirjoitit.

    Äänestä

  • Suomessa on monenlaistakin julmuutta (mm. solvaavat kirjoitukset keskustelupalstoilla http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200811260220528_ul.shtml), mutta ryhmänä julmasti kohdeltavista minulle tulee ensimmäisenä mieleen työttömät.

    Työttömät syyllistetään työttömyydestään, vaikka oikeastihan he maksavat työttömyydellään siitä, kun yhteiskunnassa menee huonosti (lama-aika) - ja mahdollistavat sen, että monella muulla menee hyvin, toisilla erittäin hyvin. Toinen tapa päätyä työttömäksi on sitten se, että yritykset pyrkivät maksimoimaan voittoja työntekijöitä poispotkimalla.

    Suomessa on unohdettu se, että lamavuodet synnyttivät jättityöttömyyden, mistä ei eroon ole päästy, vaikka tilastoja kikkailemalla muuta yritetäänkin väittää. Ja jatkuvasti työttömyyttä synnytetään lisää, kun yritykset tavoittelevat yhä suurempia voittoja siirtämällä yrityksiä halpamaihin ja/tai lakkauttamalla tuotantolaitoksia sekä supistamalla muutenkin henkilökuntaansa.

    Kun työttömät ovat 'syyllisiä' työttömyyteensä, niin katsotaan, että heitä voidaan kohdella vaikka miten huonosti - ihan liian usein julmuuteen asti.

    Työttömiä rangaistaan kohtuuttomasti ja suhteettomasti monesti sellaisesta, mihin he eivät ole mitenkään syyllisiä. Esim. posti on pudottanut työhön/koulutukseenosoituksen väärästä luukusta, eikä työtön tiedä ajoissa hakea paikkaa. Se on minimissään 2 kk:n työttömyystuen menetys, voi olla pysyväkin. Tämä on vain yksi lukemattomista esimerkeistä. Alalla vuosia työskennelleenä tietäisin paljonkin esimerkkejä kyseenalaisista, suorastaan mielivaltaisista rangaistuksista, joilla saattaa olla julmiakin seurauksia.

    Työttömyystukia on heikennetty ja rangaistustapoja kovennettu vuosien myötä, jotta työttömät saataisiin hakeutumaan töihin, joita ei ole, tai joihin heitä ei oteta, koska ovat työttömiä, vaikka jatkuvasti töitä hakevatkin. Julmuutta tämäkin???

    Työttömyystuet ovat vuodesta 1995 menettäneet ostovoimaansa niin, että moni työtön elää tänä päivänä nälkärajalla ja sen allekin. Kun tämän lisäksi työttömät ovat yleisinä sylkykuppeina yhteiskunnassa, niin tämä, jos mikä syrjäyttää ja särkee mielen. Julmuutta tämäkin???

    Työttömyysturvan vastikkeellisuus oli vuosia joidenkin päättäjien taholla mantra, jota hoettiin jatkuvasti. Vuoden 2006 alusta se on ollut todellisuutta. Sen varjolla työtön - monesti alansa ammattilainen - pakotetaan työskentelemään ilman palkkaa ja muita työsuhteen etuja työmarkkinatuella (n. 400 e/kk) ja 8 e/pvä kulukorvauksella, kun vieressä työskentelevä saa normaalia palkkaa ja normaalit työsuhteen edut. Kidutusta tämäkin, vai???

    Työttömyysturvan vastikkeellisuuden nimissä pitkän työuran tehnyt yli 50-v pakotetaan tarjoamaan itseään yrityksille ilmaistyövoimaksi, mikä varmasti tuntuu nöyryyttävältä. Kidutusta tämäkin???

    Ilmaistyötä teetetään kuntouttavan työtoiminnan, työharjoittelun ja työhönvalmentamisen nimissä. Esim. kun pitkän työuran tehnyt ja täysin terve työtön pakotetaan menemään kuntouttavaan työtoimintaan ilmaistyöntekijäksi töihin, jotka on tarkoitettu vajaakuntoisille, usein kehitysvammaisille, siirtämään mutteria paikasta toiseen, niin kyse lienee työttömän nöyryyttämisestä. Kidutusta tuokin???

    Jos työtön kieltäytyy ilmaistyön tekemisestä tai menemästä työvoimatoimistojen järjestämille kursseille, jotka eivät mihinkään johda, niin hänelle saatetaan tarjota tukien menettämisen vaihtoehtona mielenterveyspalveluja, vaikka hänellä ei mielenterveysongelmia olisikaan. Nöyryyttämistä ja kidutusta tuokin???

    Äänestä

  • ************ kirjoitti:

    Suomessa on monenlaistakin julmuutta (mm. solvaavat kirjoitukset keskustelupalstoilla http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200811260220528_ul.shtml), mutta ryhmänä julmasti kohdeltavista minulle tulee ensimmäisenä mieleen työttömät.

    Kirjoitit:

    "Työttömyysturvan vastikkeellisuus oli vuosia joidenkin päättäjien taholla mantra, jota hoettiin jatkuvasti. Vuoden 2006 alusta se on ollut todellisuutta. Sen varjolla työtön - monesti alansa ammattilainen - pakotetaan työskentelemään ilman palkkaa ja muita työsuhteen etuja työmarkkinatuella (n. 400 e/kk) ja 8 e/pvä kulukorvauksella, kun vieressä työskentelevä saa normaalia palkkaa ja normaalit työsuhteen edut. Kidutusta tämäkin, vai??? "

    Ei kidutusta minulle.

    Kun kuulin, että työvoimatoimistolla olisi osa-aikaisia työpaikkoja tarjolla oltuani 500 päivää työttömänä en aluksi uskonut todeksi.

    Kolmeen paikkaan kävin haastattelussa ja sain minulle mieluisimman paikan. Palkkaa saan n.675 euroa kuukaudessa verojen jälkeen, työttömänä saisin vain n. 400, joten olen iloinen siitä, että sain kohotettua tulotasoa edes tuon verran.

    Tämä työsuhde kylläkin kestää vain vuoden, mutta jos jatkossa ehdotettaisiin samanlaista paikkaa hintaan työttömyyskorvaus 8 e/päivä, niin ottaisin työn vastaan, jos tuo 8 euroa ei menisi työmatkakustannuksiin, sellaistakin voi sattua.

    aidosti nousee muutamankin satasen, ja hän saa bonukseksi työnilon ja tunteen siitä, että on tarpeellinen sekä sisältöä päiviinsä, niin tämäntyyppinen työllistyminen on etu. Mikäli työllistynyt ei todellisuudessa hyödy rahallisesti toimeentulotuen yms. etuuksien vähenemisen takia, niin po. työn kannustavuus vähenee. Kyllä raha on tärkeä työhön motivoija monelle meistä - valitettavasti toisinaan myös työstä pois -motivoija.

    Nykyään lienee voimassa sääntö, jonka mukaan 20 prosenttia vähäisistä tuloista voidaan jättää huomiotta toimeentulotukilaskelmassa. Mutta kuinka hyvin kunnissa sovelletaan tätä sääntöä ja ennen kaikkea: päteekö sääntö silloinkin, kun toimeentulotuen tarvitsija ansaitsee sääntöjen salliman määrän jatkuvasti, kuukausittain?

    Äänestä

  • R.Stoner kirjoitti:

    Kirjoitit:

    "Työttömyysturvan vastikkeellisuus oli vuosia joidenkin päättäjien taholla mantra, jota hoettiin jatkuvasti. Vuoden 2006 alusta se on ollut todellisuutta. Sen varjolla työtön - monesti alansa ammattilainen - pakotetaan työskentelemään ilman palkkaa ja muita työsuhteen etuja työmarkkinatuella (n. 400 e/kk) ja 8 e/pvä kulukorvauksella, kun vieressä työskentelevä saa normaalia palkkaa ja normaalit työsuhteen edut. Kidutusta tämäkin, vai??? "

    Ei kidutusta minulle.

    Kun kuulin, että työvoimatoimistolla olisi osa-aikaisia työpaikkoja tarjolla oltuani 500 päivää työttömänä en aluksi uskonut todeksi.

    Kolmeen paikkaan kävin haastattelussa ja sain minulle mieluisimman paikan. Palkkaa saan n.675 euroa kuukaudessa verojen jälkeen, työttömänä saisin vain n. 400, joten olen iloinen siitä, että sain kohotettua tulotasoa edes tuon verran.

    Tämä työsuhde kylläkin kestää vain vuoden, mutta jos jatkossa ehdotettaisiin samanlaista paikkaa hintaan työttömyyskorvaus 8 e/päivä, niin ottaisin työn vastaan, jos tuo 8 euroa ei menisi työmatkakustannuksiin, sellaistakin voi sattua.

    kuten joku työttömyys palstalla jo sanoi:

    Et saa
    Kirjoittanut: Palkkaa... 27.11.2008 klo 14.14

       ...Palkkaa saan n.675 euroa kuukaudessa...

    Väärinkäsitys. Olet työantajalle ilmaistyöntekijä. Et saa palkkaa, vaan tukea. Sinä on iso ero. Ei kerry eläketurva, ei kerry lomapäivät, ei ole työsuhteeseen muutoin kuuluvia etuja.

    Äänestä

  • kettu.nen kirjoitti:

    keskiarvo kansalainen, vai onko? Noin 8000€ /kk. josta 2000€ pelkkiä verottomia kulukorvauksia. Kyllä tällä matka joutuu. Turha lässyttää, että tämäkään olisi keneltäkään pois. Kyllä se on. Juuri alimmilta desiileiltä. Kasvu-uralla tässä maassa on ankara eriarvoisuus. Todellisesta demokratiasta ei häivääkään.

    Äänestä

  • ************ kirjoitti:

    Suomessa on monenlaistakin julmuutta (mm. solvaavat kirjoitukset keskustelupalstoilla http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200811260220528_ul.shtml), mutta ryhmänä julmasti kohdeltavista minulle tulee ensimmäisenä mieleen työttömät.

    Työttömät syyllistetään työttömyydestään, vaikka oikeastihan he maksavat työttömyydellään siitä, kun yhteiskunnassa menee huonosti (lama-aika) - ja mahdollistavat sen, että monella muulla menee hyvin, toisilla erittäin hyvin. Toinen tapa päätyä työttömäksi on sitten se, että yritykset pyrkivät maksimoimaan voittoja työntekijöitä poispotkimalla.

    Suomessa on unohdettu se, että lamavuodet synnyttivät jättityöttömyyden, mistä ei eroon ole päästy, vaikka tilastoja kikkailemalla muuta yritetäänkin väittää. Ja jatkuvasti työttömyyttä synnytetään lisää, kun yritykset tavoittelevat yhä suurempia voittoja siirtämällä yrityksiä halpamaihin ja/tai lakkauttamalla tuotantolaitoksia sekä supistamalla muutenkin henkilökuntaansa.

    Kun työttömät ovat 'syyllisiä' työttömyyteensä, niin katsotaan, että heitä voidaan kohdella vaikka miten huonosti - ihan liian usein julmuuteen asti.

    Työttömiä rangaistaan kohtuuttomasti ja suhteettomasti monesti sellaisesta, mihin he eivät ole mitenkään syyllisiä. Esim. posti on pudottanut työhön/koulutukseenosoituksen väärästä luukusta, eikä työtön tiedä ajoissa hakea paikkaa. Se on minimissään 2 kk:n työttömyystuen menetys, voi olla pysyväkin. Tämä on vain yksi lukemattomista esimerkeistä. Alalla vuosia työskennelleenä tietäisin paljonkin esimerkkejä kyseenalaisista, suorastaan mielivaltaisista rangaistuksista, joilla saattaa olla julmiakin seurauksia.

    Työttömyystukia on heikennetty ja rangaistustapoja kovennettu vuosien myötä, jotta työttömät saataisiin hakeutumaan töihin, joita ei ole, tai joihin heitä ei oteta, koska ovat työttömiä, vaikka jatkuvasti töitä hakevatkin. Julmuutta tämäkin???

    Työttömyystuet ovat vuodesta 1995 menettäneet ostovoimaansa niin, että moni työtön elää tänä päivänä nälkärajalla ja sen allekin. Kun tämän lisäksi työttömät ovat yleisinä sylkykuppeina yhteiskunnassa, niin tämä, jos mikä syrjäyttää ja särkee mielen. Julmuutta tämäkin???

    Työttömyysturvan vastikkeellisuus oli vuosia joidenkin päättäjien taholla mantra, jota hoettiin jatkuvasti. Vuoden 2006 alusta se on ollut todellisuutta. Sen varjolla työtön - monesti alansa ammattilainen - pakotetaan työskentelemään ilman palkkaa ja muita työsuhteen etuja työmarkkinatuella (n. 400 e/kk) ja 8 e/pvä kulukorvauksella, kun vieressä työskentelevä saa normaalia palkkaa ja normaalit työsuhteen edut. Kidutusta tämäkin, vai???

    Työttömyysturvan vastikkeellisuuden nimissä pitkän työuran tehnyt yli 50-v pakotetaan tarjoamaan itseään yrityksille ilmaistyövoimaksi, mikä varmasti tuntuu nöyryyttävältä. Kidutusta tämäkin???

    Ilmaistyötä teetetään kuntouttavan työtoiminnan, työharjoittelun ja työhönvalmentamisen nimissä. Esim. kun pitkän työuran tehnyt ja täysin terve työtön pakotetaan menemään kuntouttavaan työtoimintaan ilmaistyöntekijäksi töihin, jotka on tarkoitettu vajaakuntoisille, usein kehitysvammaisille, siirtämään mutteria paikasta toiseen, niin kyse lienee työttömän nöyryyttämisestä. Kidutusta tuokin???

    Jos työtön kieltäytyy ilmaistyön tekemisestä tai menemästä työvoimatoimistojen järjestämille kursseille, jotka eivät mihinkään johda, niin hänelle saatetaan tarjota tukien menettämisen vaihtoehtona mielenterveyspalveluja, vaikka hänellä ei mielenterveysongelmia olisikaan. Nöyryyttämistä ja kidutusta tuokin???

    Kyse on tilastojen kaunistelusta.
    Ei mikään ihme, että ihmiset hakeutuvat ennemmin sitten vaikka sairaslomalle masennuksen takia, jos terve ja täysissä järjissään oleva ihminen laitetaan tosiaan muka kuntoutumaan vaikka olisi vain vailla palkkatyötä.

    Kidutusta ja nöyryttämistä työttömiin kohdistuvat toimenpiteet suurelta osalta on, kun 99.9% työttömistä kuitenkin ovat valmiita tekemään töitä eivätkä ole minkään työvoimahallinnon kehittämien toimenpiteiden=päivähoidon tarpeessa.

    En jaksa ymmärtää miten joku täyspäinen päättäjä voi kehitellä päässään sellaisia mielikuvia että työtön= laiska, alkoholisoitunut, masentunut ja tyhmä jota tarvitsee "kuntouttaa" tai "valmentaa".

    Jos kerran erilaisia työharjoittelupaikkoja on tarjolla pilvin pimein, eikö tämä merkitse sitä että työtä riittää??? Siis maksettakoon näistä töistä myös palkkaa. Sitten kun kertakaikkiaan on sellainen tilanne (mitä tuskin koskaan on) ettei ole tarjota mitään työtä(harjoittelupaikkoja)niin maksettakoon sitten työttömyyskorvausta. Muutoin siis kaikesta työstä PALKKAA!!!!

    Äänestä

  • C-kansalainen kirjoitti:

    Kyllä se näin on. Itsekin siellä hommissa juuri sen takia, että pääsee edes vähän ns.ihmistenilmoille.
    Totta joka sana mitä kirjoitit.

    Ei jessus, tollastako se työelämä nykyään on?
    Huihhelvata!!!
    Pakotetaan orjatyöhön? Kun minä 2- kymppisenä
    90- luvulla olin työ-elämässä, sai siellä sentään jokseenkin säällistä palkkaa,
    varsinkin, jos osasi mainostaa "osaamistaan"
    työhaastattelussa, itse joskus hiukan huijasin
    saadakseni paremman duunin.
    Herrajumala, hyvä että pääsin pois alta,
    olen kuullut sellaistakin, että alle 25-vuotiaan on oltava jonkun sortin ammattilainen saadakseen edes alinta mahdollista
    leipärahaa.
    Mikset hae työkyvyttömyyseläkkeelle?
    Itse pääsin 29- vuotiaana.
    Yhtä kituuttamistahan tämäkin on,
    mutta ilman jatkuvaa pelkoa että
    vähätkin tulot ehtyvät.

    Äänestä

Jos olet yli 25-v, niin oletko tietoinen, että kuntouttava työtoiminta on vapaaehtoista yli 25-v:lle?

Kuntouttavan työtoiminnan keskeyttämisestä ei ole sanktiosäännöksiä.

Tuossa mollin oppaasta:

Jos olet alle 25-vuotias, etkä ilman pätevää syytä osallistu Sinulle tarjottuun
■
kuntouttavaan työtoimintaan, menetät työmarkkinatuen määräajaksi tai toi-
meentulotukeasi voidaan alentaa siten kuin toimeentulotukea koskevassa laissa
säädetään. Jos olet yli 25-vuotias, on osallistuminen kuntouttavaan työtoimin-
taan vapaaehtoista.

Opas löytyy tuolta:

www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/05_esitteet/tme7309s_kuntouttava_tyotoiminta.pdf

Äänestä

työttömänä laman jälkeen ollut, kuulostaa käsittämättömältä että kaksi aikuista ihmistä tulee toimeen noin pienellä rahalla. Itse olin aikoinaan peruspäivärahalla, mutta tein pimeitä töitä aina tarpeen tullen ja niitä tuntui riittävän. Fakta on että ihminen tarvitsee n 1000 euroa kuussa vuokraan, ruokaan, kulkemiseen ym. Silloinkaan ei "velkavolvoja" ostella ja kulutusjuhlaa vietetä. Miksi ei kortistoja siivota laittamalla pitkäaikaistyöttömiä yli 50v eläkkeelle? Turhaan vetkutellaan ja kurjistetaan ihmisten elämää. Jos maksettaisiin 800-1000 euroa käteen eräänlaista "kansalaispalkkaa", niin ei ihmisten tarvitsisi sossussa jonotella ja itsekunnioitus ja ihmisarvo säilyisi! Koskaan ei suomeen tule täystyöllisyyttä ja tuottavassa työssä on yhä vähemman ihmisiä, palvelut ja kunnassa paperien siirtely ei kasvata yhteistä pottia paskan vertaa.

Toivotan teille molemmille jaksamista ja onnea!!

Äänestä
  • Maamme johto ei ymmärrä tosiasioita. Pesäpallomailaako on käytettävä apuna, jos sen toisen työhön, siis siihen aitopalkkaiseen aikoo mennä? Miten sinne voi mennä, kun siellä on jo joku? Siis se joku, jolla on se työsopimus? - Työttömällä ei ole työsopimusta, eikä sen puutteessa ihmisoikeuksia. - Kulttuuriministeri ei laskenut Paavo Haavikon arkulle kukkia. - Olemme velkaantuneempi kansa ja maa kuin uskommekaan. - Miksei BKT kasva noin 14 vuotta jatkuneesta nousukiimasta huolimatta?

    Miksi sählätään kuntauudistusta, koska kakku pysyy saman kokoisena kuin aiemminkin, laman myötä ehkä pienenee? Eliitin eskapismia todellisuudesta, puuhastelua vailla vertaa. Johtoryhmän puuhastelu on vienyt velkaantuneen massan taas kerran katastrofin partaalle. Mikäli näin jatketaan, viha kasvaa. 80:20 valtio ei ole mikään ihanne yhteiskunta. Hallinnan regiimi mediakratian (infokratian)ja ison rahan säestyksellä pitää huolen siitä uskomuksesta, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Kyllä, mikäli sattuu kuulumaan rahaeliittiin, joka jo nyt omistaa ehkä yli puolet koko maan finanssivarallisuudesta. Todellisuudessa kakun oikeammasta tasajaosta olisi demokraaattisessa parlamentarismissa kyse. Nyt elämme kuin fasistisessa liikekannalle sysätyssä maassa, jossa tehdään ja teetetään pakkotöitä alimmilla ihmisoikeutensa menettäneillä desiileillä talkoilla. Typerää touhua, koska pinnan alla kuohuu. Thaimaassa hyvä esimerkki pesäpallomailojen ja keppien tehosta, kun niitä alkaa heilutella riittävän suuri massa. Ei kannata täälläkään syyllistää maailman parhaan koulutuksen saaneena itsään ja köyhää lajitoweriaan, vaan kääntää katseensa Arkadianmäelle! Siellä näitä ongelmia pitää ratkoa, se vain on tämän markkinafundamentalismin tuoksinassa ehkä tilapäisesti unohdettu. Höhlä aivopesty kansa ja typerä korruptoitunut johto kuljetetaan ankaran globalisaatiomyllyn läpi, suuren kriisin, ennen kuin muutosta alkaa tapahtua. Tässä touhussa valitettavan moni paskoo tuulipukuihinsa...

    Äänestä

  • "Pasi Kulju" kirjoitti:

    Maamme johto ei ymmärrä tosiasioita. Pesäpallomailaako on käytettävä apuna, jos sen toisen työhön, siis siihen aitopalkkaiseen aikoo mennä? Miten sinne voi mennä, kun siellä on jo joku? Siis se joku, jolla on se työsopimus? - Työttömällä ei ole työsopimusta, eikä sen puutteessa ihmisoikeuksia. - Kulttuuriministeri ei laskenut Paavo Haavikon arkulle kukkia. - Olemme velkaantuneempi kansa ja maa kuin uskommekaan. - Miksei BKT kasva noin 14 vuotta jatkuneesta nousukiimasta huolimatta?

    Miksi sählätään kuntauudistusta, koska kakku pysyy saman kokoisena kuin aiemminkin, laman myötä ehkä pienenee? Eliitin eskapismia todellisuudesta, puuhastelua vailla vertaa. Johtoryhmän puuhastelu on vienyt velkaantuneen massan taas kerran katastrofin partaalle. Mikäli näin jatketaan, viha kasvaa. 80:20 valtio ei ole mikään ihanne yhteiskunta. Hallinnan regiimi mediakratian (infokratian)ja ison rahan säestyksellä pitää huolen siitä uskomuksesta, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Kyllä, mikäli sattuu kuulumaan rahaeliittiin, joka jo nyt omistaa ehkä yli puolet koko maan finanssivarallisuudesta. Todellisuudessa kakun oikeammasta tasajaosta olisi demokraaattisessa parlamentarismissa kyse. Nyt elämme kuin fasistisessa liikekannalle sysätyssä maassa, jossa tehdään ja teetetään pakkotöitä alimmilla ihmisoikeutensa menettäneillä desiileillä talkoilla. Typerää touhua, koska pinnan alla kuohuu. Thaimaassa hyvä esimerkki pesäpallomailojen ja keppien tehosta, kun niitä alkaa heilutella riittävän suuri massa. Ei kannata täälläkään syyllistää maailman parhaan koulutuksen saaneena itsään ja köyhää lajitoweriaan, vaan kääntää katseensa Arkadianmäelle! Siellä näitä ongelmia pitää ratkoa, se vain on tämän markkinafundamentalismin tuoksinassa ehkä tilapäisesti unohdettu. Höhlä aivopesty kansa ja typerä korruptoitunut johto kuljetetaan ankaran globalisaatiomyllyn läpi, suuren kriisin, ennen kuin muutosta alkaa tapahtua. Tässä touhussa valitettavan moni paskoo tuulipukuihinsa...

    on jotain naiveja kuvitelmia työelämästä. Esim. sellaisia että kunhan saadaan työtön edes jotenkin jossain työntouhun tapaisessa käymään, niin siitä se sitten vähän automaattisestikkin ura parempiin töihin ja vaurauteen hänellekkin urkenee.
    Näinhän se ei tietenkään ole koskaankaan toiminut, ja varmasti aina sitä vähemmän se vaan näin toimii mitä arvostukseltaan jakaantuneemmaksi työmarkkinat muodostuvat, ja mitä eriarvoisemmaksi ihmiset tämän myötä tulevat. Jos vähänkin pidempään on työelämässä pyörinyt niin tuskin on voinut välttyä tekemästä esim. seuraavaa havaintoa: Silloin kun firmalla menee lujaa otetaan tilapäisesti apulaisia töihin, koska vakinaisilla ammattihenkilöillä on enemmän parempaakin tekemistä. Ja sitten kun firmalla alkaa mennä huonommin niin nämä tilapäiseksi pestatut apulaiset irtisanotaan ensimmäiseksi. Ei tällaisesta tilapäisenä apulaisena työskentelystä jää juuri mitään sellaista ammattityökokemustakaan josta olisi myöhempää työllistymistä ajatellen hyötyä.
    Jos sitten tällaisissa tilapäisaputöissä pyörimään päätyy, niin ei tältä uralta ainakaan sen uran itsensä avittamana mihinkään parempiin töihin voi nousta, vaikka sitten olisi minkälaisen ammattikoulutuksenkin itselleen hankkinut tai siinä paskatöiden ohella opiskellen hankkisi. Voidaanhan tätä paskatyöuraa jolla olet pyörimään joutunut käyttää aina tulevaisuudessa sinua vastaan, koska nimenomaan se tällainen kulttuurissamme leimaa huonolaatuisemmaksi ihmiseksikin. Ja jos taas jotain voidaan käyttää henkilöä vastaan niin kyllä ainakin meidän kulttuurissamme sitä myös käytetään henkilöä vastaan, varsinkin jos sillä voidaan estää henkilön työelämässä menestymistä tai vaurastumista.
    Tähän kun sitten päälle tulee vielä se että apulaisiksi oletetaan saatavan jostain ehtymättömästä tarjonnasta aina tarvittaessa jotain iältään parinkymppisiä tai sen alle olevia, niin ei ole ihme jos tällaisella uralla olevan työttömyysjaksot alkavat pitkittyä vanhemmiten. Itse asiassa tällaisella uralla työn saanti alkaa vaikeutua jo selvästi alta 3- kymppisenä, ja sitten joskus 40 työttömyys muuttuukin jo pysyväksi. Tästä sitten, jos elää, jonkun 10 vuoden työttömyysjakson kuluttua päätyy jollekkin surkean pienelle eläkkeelle.
    Sitten on vielä oma lukusa nämä väkisin tehdyt palvelupuolen piika/siivooja ja herraties mitkä nussimistouhut, jotkat työt eivät juuri mitään vaurautta lisää edes yhteiskunnan kannalta saati niiden töiden tekijöiden kannalta.
    Kyllä nuorempi väki pitäisi saada enemmän tuottaviin kunnon töihin. Nämä tilapäiset paskatyöyt ja hanttihommat sopisivat paremmin vaikkapa sellaisille eläkeläisille joilla terveyttä ja työhaluja vielä on, ja jotka ovat esim. pienen eläkkeensä vuoksi lisäasnsioiden tarpeessa.

    Äänestä

On väärin yrittää laittaa samaan nippuun työttömät pelkän työttömyyden keston perusteella.

Elämäntilanne ja lähitulevaisuus ratkaisevat.

Sopivasti työhistoriaa, perushankinnat tehtyinä, velaton talous.

Mikäs siinä on putken päätä odotellessa!

Äänestä
  • Laman jälkeen Suomesta tuli typerän johdon osaamattomuuden myötä ja ehkä tahallisesti ahneuden edessä ryömivä rikkaiden veroparatiisi ja köyhien velkahelvetti. Myyrmannista Jokelaan ja Jokelasta Kauhajoelle ei ole oikeasti pitkä matka. Prekariaattia piisaa globalisaation myötä. On siis kylliksi työtä, vaan ei ole palkkaa, eikä sen myötä oikeaa ostovoimaa. Prekariaattia on jo nyt noin 1,3 miljoonaa. Puhelinmyyjiä ja pölynimurikauppiaita, nykyajan provisiopalkkaisia kerjäläisiä, riittää joka lähtöön. Näitähän pitää vielä haalia ulkomailta lisää tänne kouluttautumaan, kun edessä on kuplista suurin "työvoimapula". Hallelujaa tätä tanttojen naiiviutta! Humpuukikoulutus tuottaa ilmaista työvoimaa, koska työssäoppijat pannaan tällä ovelalla systeemillä tekemään hanttityöt ilmaiseksi. Mitä pitempi orjatyöjakso koulutukseen saadaan ujutettua, sitä surkeammaksi painuu ostovoima, joka lopulta tuottaa terveitä yrityksiä. Näin vain nyt tässä maassa mennään ja on menty hölmöläisinä alun kolmattakymmentä vuotta. Tosiasioita ei oikein ymmärrä, ei ennen kuin työttömyys osuu omalle kohdalle. Silloinkin köyhät pannaan häpeämään olotilaansa ja syyllistetään osastaan, johon ei itsellä ole mahiksia vaikuttaa. Koulutusta lisätään. Kokoomuksen talkoo brändi puree jo nyt todellisuudessa.

    Lähes 94% yrityksistä on pieniä alle parin hengen nyrkkipajoja, joilla ei ole varaa markkinointiin. Tuotteiden ja toiminnan markkinoinnilla mediakratiassa (infokratiassa)ei ole mitään ylärajaa, mutta alaraja on ja se on monille mahdoton ylittää. Tätä tanttarallat virkapalleillaan eivät ota kuuleviin korviinsa. He perustavat lisää toimielimiä, työryhmiä ja komiteoita miettimään, mitä pitäisi tehdä. Kakunjakoahan oikeasti pitäisi muuttaa, mutta koska sitä muutetaan? Näillä eväillä voidaan jatkaa eliitin eskapismia todellisuudesta hyvinkin pitkään.

    Äänestä

Enemmän teille jää käteen kuin minulle ja pojalleni vuokran ja sähkon jälkeen. Meidän ruokaan ja lääkkeisiin jää noin 300€/kk.

En tiedä missä asutte, muttta kehäkolmosen eteläpuolella työttömyys on oma valinta ja siitä on omakohtaista kokemusta. Etelässä työtä saa jos haluaa tehdä.

Työllisyyskursseista olen samaa mieltä kanssasi ja ei oikein tunnu mielekkäältä olla vankien kanssa samalla työmaalla, ei se työmotivaatiota nosta. Terveydestään pitää jokaisen huolehtia itse, kukaan ei voi sitä puolestasi tehdä, eikä se muille edes kuulu. Itse ostan lääkkeet vuokran ja maksujen jälkeen, koska jos sairastun se tulee vielä kalliimmaksi.

Työnvälityksestä jos jää työtä odottamaan niin sitä saa odottaa. Itse otin vastaan osa-aikaista siivoustakin, koska työttömyys ei ole meriitti työmarkkinoilla. Mieheni vähätteli siivoustyötä, mutta se toimi niin kuin olin ajatellut: työtä hakiessani tämä työ "puhui" puolestani ja sain kokoaikaista työtä! Oma apu on paras apu! Yritystä kehiin, kyllä se siitä!

Äänestä

Tiedätkö sitä, että väh. 25:lle kuntouttava työtoiminta on vapaaehtoista. Jos ei ole aktivointisuunnitelmassa siihen sitoutunut, niin sitä ei tarvitse väh. 25-vuotiaan aloittaa, eikä tällöin siitä työkkäri voi rangaista. Jos on mennyt aloittamaan, niin kuntouttavan työtoiminnan voi keskeyttää ilman karenssia/rangaistustyössäoloehtoa.

Tuossa mollin oppaasta:

Jos olet alle 25-vuotias, etkä ilman pätevää syytä osallistu Sinulle tarjottuun
■
kuntouttavaan työtoimintaan, menetät työmarkkinatuen määräajaksi tai toi-
meentulotukeasi voidaan alentaa siten kuin toimeentulotukea koskevassa laissa
säädetään. Jos olet yli 25-vuotias, on osallistuminen kuntouttavaan työtoimin-
taan vapaaehtoista.

www.mol.fi/mol/fi/99_pdf/fi/06_tyoministerio/06_julkaisut/05_esitteet/tme7309s_kuntouttava_tyotoiminta.pdf

Äänestä

Minua ihmetyttää tämä systeemi?
Minulla on 3kk. työssäoloehto (?) miten sen täytän kun vain tarjotaan sellaista "työtä" jolla tämä sanapaholainen ei täyty.
Siis miksi Työvoimatoimisto ei tarjoa sellaista työtä millä saataisiin tämä ehto täytettyä ???

Äänestä
  • Vainoharhaisena kuvittelen tämän kummallisen systeemin vaan ruokkivan sitä uutta Sata-komitean uusia suunnitelmia.

    Sillä, ettei tuo työssäoloehto millään täyty, sille on selvä tilaus.
    Ja peloite muille samalla. Työkkäri toimillaan myös osoittaa muille vastaan venkoilijoille, että näin käy jos ette tee kuin mitä täällä sanotaan.
    Niille jotka saa tämän työssäoloehdon, heille on taatusti salaisissa kansoissa jo lokero mihin joutuu.
    Työpankki vastaanhangoittelijoille ja muuten vajaakuntoislle, oikeasti työkyvyttömille, jotka ei pääse eläkkeelle millään.
    Niitäkin roikotetaan ja valtio odottaa että tulee se kuuluisa "luonnollinen poistuma", mitä vähemmän rahaa ja mitä veemäisempiä "töitä" tarjotaan sen parempi kerroin on ettei ne kauaa täällä maanpäällä kuikuile.

    Kymmenen vuoden työttömyyden kanssa kamppailuni on tuottanut lopulta sellaiseen oivalluksen ettei työvoimatoimisto toimi minun hyväkseni vaan minä työvoimatoimiston hyväksi, olen vain osa sitä kummallista rulettia, onko se aina ihan henkilökohtaista, sitä voi vain joskus arvailla.

    Äänestä

  • Yritä päästä työvoimapoliittiseen koulutukseen. Se on toinen väylä, millä 3 kk:n rangaistustyössäoloehto menee kumoon.

    Tuossa ao. lainsäännös:

    Jos työnhakija toistuvasti ilman pätevää syytä kieltäytyy vastaanottamasta 12 §:ssä tarkoitettua työtä tai menemästä 16 §:ssä tarkoitettuun koulutukseen tai hänen tätä vastaavasta menettelystään muutoin voidaan päätellä, ettei hän halua ottaa vastaan työtä taikka osallistua koulutukseen tai työllistymistään edistäviin toimenpiteisiin, hänellä ei ole oikeutta työttömyysetuuteen ennen kuin hän on ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä tai ollut KOULUTUKSESSA vähintään kolme kuukautta (työssäolovelvoite).

    Äänestä

Kaksin pystyy elämään per nuppi vähän halvemmalla!

Joku yksineläjän korotus pitäisi olla!

Äänestä

Niin korottaahan nykyhallitus yoimeenyulotukea 4,5% mutta ei taida riittää edes ruoan korotuksiin saatikka mihinkään muihin korotuksiin.
Vuokra,sähkö,vesi ja vaatetus ym. ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

C-kansalainen kirjoitti:

Olen tällä hetkellä kunnan (valtion) projektissa nimikkeellä KUNTOUTTUVA TYÖTOIMINTA.
Saan tästä työstä "palkkaa" 8 € päivässä,huom. verotonta. Jotenkin tuntuu, että tämä ns.projekti on minulle ja varmasti monelle muullekin eräänlainen rangaistus.Samassa paikassa myös Yhdyskuntapalvelus miehiä,eli vankeja. Eli jos et ota tätä hyvin palkattua työtä vastaan niin SOSIAALITOIMI pienentää sinun huimaa toimeentulotukea 20%.
Asun kumppanini kanssa avoliitossa ja saamme yhdessä 770,55 € kk. josta tietenkin vedetään vuokran omavastuu,tällä hetkellä 113,67 €.
Käteen jäävä osuus 656,88 € ja sillä pitäisi kaksi ihmistä keplotella 31 vrk.
Ns.Työnvälitys ei ole IKINÄ pystynyt tarjoamaan
mikäänlaista työta minulle.
Kaikenlaisia hanskatnaulaan kursseja kylläkin,mistä nyt ei ole MITÄÄN hyötyä.
No korottaahan tämä nyky hallitus esivuonna tätä ruhtinaallista toimeentulotukea jopa 4,6%
Että tälläailla SUOMEN HYVINVOINTIVALTIOSSA eletään,
Ja teille jotka alatte vinkua että mene töihin niin ole hyvä ja astun mun kenkiin niin katsotaan miten teidän suu pannaan. Taitaa mennä pankin velka-autot lunastukseen.
Terveydenhuollosta senverran että sairastan korkeaa verenpainetta,mutta terveyskeskus lääkärille saisi ajan noin 1-2 kk. Eihän C-luokankansainen tarvitse mitään terveydehoitoa.
Mitä nopeammin montussa sen parempi ja halvempi Hyvinvointivaltiolle.
T. Kiitos SUOMI

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu