Noin kolmekymppisten ja sitä vanhempien ihmisten pitäisi itse asiassa olla kuolleet. Nykypäivän lainlaatijoiden ja byrokraattien mielestä meidän 60-ja 70-luvuilla syntyneiden ei olisi pitänyt edes selvitä hengissä.
Meidän pinnasängyt oli maalattu lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja pyöräillessä meillä ei kenelläkään ollut kypärää. Joimme vettä puutarhaletkusta, emme pullosta.
Panimme leivän päälle voita ja joimme limsaa jossa oli sokeri, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska olimme aina ulkona touhuamassa.
Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut. Vietimme tunteja rakentamalla laatikkoautoja vanhoista romuista ja ajoimme sitten täyttä vauhtia alas mäkeä ja vasta silloin huomasimme, että olimme unohtaneet jarrut. Muutaman ojaanajon jälkeen opimme ratkaisemaan ongelman.
Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla kun katuvalot oli sytytetty. Meitä ei saanut kiinni koko päivänä - ei ollut kännyköitä.
Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei ainuttakaan TV-peliä, ei 99 TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin chattikanavia. Meillä oli kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan.
Me putoilimme puista, saimme haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja hampaita, mutta ei ketää haastettu oikeuteen niiden onnettomuuksien johdosta. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita kuin meitä itseämme.
Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme pärjäämään niitten kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme multaa ja ruohoa. Kaikista varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun elämää.
Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme suoraan sisään ja osallistuimme keskusteluun.
Jotkut oppilaista koulussa eivät olleet yhtä hoksaavaisia kuin muut, ne jäivät jälkeen ja jätettiin luokalle.
Tämä sukupolvi on kasvattanut muutamia uskaliaita riskinottajia, parhaita ongelmien ratkojia ja investoijia. Viimeiset 50 vuotta ovat olleet aikaa, jolloin uusia ideoita on syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla. Meillä oli vapaus, fiaskoja, menestystä ja vastuuta.
Me opimme sopeutumaan kaikkeen. Sinä olet yksi niistä.
Onnea!
Toivottavasti tämän näkevät kaikki ne joilla on ollut onni viettää lapsuutensa ennen kuin lainsäätäjät ja muut viranomaiset alkoivat säädellä elämäämme meidän omaksi parhaaksemme.
Meillä oli elämisen laatua!
Meidän pinnasängyt oli maalattu lyijyä sisältävällä maalilla. Meillä ei ollut lapsille turvallisia lääkepulloja, ovia eikä kaappeja ja pyöräillessä meillä ei kenelläkään ollut kypärää. Joimme vettä puutarhaletkusta, emme pullosta.
Panimme leivän päälle voita ja joimme limsaa jossa oli sokeri, mutta kukaan meistä ei ollut liian lihava, koska olimme aina ulkona touhuamassa.
Jaoimme limsamme kavereiden kanssa ja joimme samasta pullosta, eikä kukaan siitä kuollut. Vietimme tunteja rakentamalla laatikkoautoja vanhoista romuista ja ajoimme sitten täyttä vauhtia alas mäkeä ja vasta silloin huomasimme, että olimme unohtaneet jarrut. Muutaman ojaanajon jälkeen opimme ratkaisemaan ongelman.
Lähdimme aamulla aikaisin ulos ja tulimme kotiin vasta illalla kun katuvalot oli sytytetty. Meitä ei saanut kiinni koko päivänä - ei ollut kännyköitä.
Meillä ei ollut Playstationia, Nintendoa tai X-boxia, ei ainuttakaan TV-peliä, ei 99 TV-kanavaa, ei surround-soundia, ei kännyköitä, kotitietokoneita tai Internetin chattikanavia. Meillä oli kavereita, me olimme ulkona heidän kanssaan.
Me putoilimme puista, saimme haavoja, katkoimme käsiä, jalkoja ja hampaita, mutta ei ketää haastettu oikeuteen niiden onnettomuuksien johdosta. Ne olivat vahinkoja, eikä niistä syytetty ketään muita kuin meitä itseämme.
Muistatko ne vahingot? Me tappelimme, saimme mustelmia ja opimme pärjäämään niitten kanssa. Me leikimme kepeillä ja tennispalloilla, söimme multaa ja ruohoa. Kaikista varoituksista huolimatta montaakaan silmää ei puhjennut eikä meissä kasvanut ruohoa lopun elämää.
Me pyöräilimme ja kävimme toistemme luona, koputimme ovelle, kävelimme suoraan sisään ja osallistuimme keskusteluun.
Jotkut oppilaista koulussa eivät olleet yhtä hoksaavaisia kuin muut, ne jäivät jälkeen ja jätettiin luokalle.
Tämä sukupolvi on kasvattanut muutamia uskaliaita riskinottajia, parhaita ongelmien ratkojia ja investoijia. Viimeiset 50 vuotta ovat olleet aikaa, jolloin uusia ideoita on syntynyt räjähdysmäisellä vauhdilla. Meillä oli vapaus, fiaskoja, menestystä ja vastuuta.
Me opimme sopeutumaan kaikkeen. Sinä olet yksi niistä.
Onnea!
Toivottavasti tämän näkevät kaikki ne joilla on ollut onni viettää lapsuutensa ennen kuin lainsäätäjät ja muut viranomaiset alkoivat säädellä elämäämme meidän omaksi parhaaksemme.
Meillä oli elämisen laatua!
Vastaukset 3
Vanhimmat
en voi muuta sanoa.
Ihanaa ja niin totta, todellista laatuaikaa!
Lisäisin vielä tuohon sen, että ainakin itse sain viettää lapsuuteni kotona sisarusten kanssa eikä tarvittu päiväkoteja vaikka vanhempani kävivät töissä. Mukavat muistot!
kyllä kirjoitit niin hyvin totuuksi:)
Nykyajan penskat hemmotellaan pilalle tietokoneilla ja pleikkareilla yms.
Kadulla kun kattoo niitä niin puolet on semmosia paksuper..itä että hyh hyh:( Eipä niitä paljon enää liikenteessä nää...toisin kun me aikoinaan heiluttiin aamusta iltaan ulkona;)