Tuomareista

Olen itsekin kommentoinut täällä pari kertaa Kallen keskinkertaisuutta mutta nyt vaan ketuttaa toi kiusaaminen! Tuomarit heittää kananmunia ja huutaa että "sä oot paska!" Toihan on järjetöntä. Ihan niinkuin se Kalle tahallaan pääsee jatkoon ja laulaa musikaalittomasti. Voi v***u sanon minä! Pahemman luokan kiusaamissta. Sarinkaan ei osaa muuta sanoa kilpailijoille kuin että "mä diggasin" tai että "mäen näe sun x-faktoria" Kele! Sillä oli sentään analyyttistä otetta sillä Kallosella. Ja Jone taas keskittyy vaan oman läpän heittonsa esittelyyn. Viihdettä on joo mut sais tuomareola jotain otetta olla!
18609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei kiusaamista. Jotainhan niiden pitää sanoa, jotenkin näyttää roolinsa, joka on täysin demonstratiivinen. Ei niiden arvioilla näytä olevan mitään mierkitystä. Mutta silti ne tämän KL:n kohdalla ovat olleet ihan kohdallaan.

Kallosta todella kaipaisi takaisin. Sarin on sympaattinen ja varmasti asiantunteva, mutta hänellä on ne omat rajoitteensa esiintyjänä.
Jonella ja Ninalla on jo vähän liikaa rutiinia ja Nikula&Jokikunnaksen asioiden käsittely pitäisi siirtää suorasta lähetyksestä sinne landelle, missä bunkkaavat. Nikula ulkoruokintaan tai ei - evvk.

Äänestä
  • pitää sanoa. Mutta on ymmärrettävää että Kallekin alkaa tuskastua, kun tulee merkityksetöntä haukkumista, kuten "cheisseä" ja muuta mistä ei oikein jää mitään käteen.

    Eikö tarkoitus ole kuitenkin että kilpailijat pystyisivät parantaa esitystään ja tietäisivät mitä pitäisi parantaa ja miten, mihin suuntaan lähteä kehittymään?

    Minä en muista Kallen saamasta palautteesta mitään oikeasti käyttökelpoista korjaamisehdotusta. Pelkkää haukkumista ja lyttäämistä, tyyliin "nyt viimeistään sun pitäisi tippua" (että päästään susta eroon)

    Pitääkö joku tuomareita vielä ammattitaitoisina?

    Sitä paitsi, Sarin menetti kyllä uskottavuuttaan myöntämällä avoimesti ettei "ymmärrä nuorten ajatusmaailmaa"
    Koska tässä etsitään nuorisoidolia ja nuoret enimmäkseen äänestää, olisi kyllä hyvä ymmärtää vähän sitä nuorten ajatusmaailmaakin.

    Tuomarit kuvittelevat olevansa niin "ammattitaitoisia" ja "asiantuntevia" että luulevat ihmisten fanittavan sitä ketä käsketään fanittamaan. Eikä kukaan muka voisi fanittaa sitä joka tuomarien mielestä ei ole tarpeeksi hyvä fanitettavaksi...

    Äänestä

  • niiden jotain kirjoitti:

    pitää sanoa. Mutta on ymmärrettävää että Kallekin alkaa tuskastua, kun tulee merkityksetöntä haukkumista, kuten "cheisseä" ja muuta mistä ei oikein jää mitään käteen.

    eikä ole tarkoituskaan.

    Minä äänestän kehityskelpoisinta, joka on siis kilpailun myötä kehittynyt ja se on Koop.

    Tuomareiden mielestä Kallessa ei ole varmaan mitään parannettavaa, ku eivät mitään parannusehdotuksia anna.Asianhan voi ajatella noinkin.

    Äänestä

  • niiden jotain kirjoitti:

    pitää sanoa. Mutta on ymmärrettävää että Kallekin alkaa tuskastua, kun tulee merkityksetöntä haukkumista, kuten "cheisseä" ja muuta mistä ei oikein jää mitään käteen.

    Eikö tarkoitus ole kuitenkin että kilpailijat pystyisivät parantaa esitystään ja tietäisivät mitä pitäisi parantaa ja miten, mihin suuntaan lähteä kehittymään?

    Minä en muista Kallen saamasta palautteesta mitään oikeasti käyttökelpoista korjaamisehdotusta. Pelkkää haukkumista ja lyttäämistä, tyyliin "nyt viimeistään sun pitäisi tippua" (että päästään susta eroon)

    Pitääkö joku tuomareita vielä ammattitaitoisina?

    Sitä paitsi, Sarin menetti kyllä uskottavuuttaan myöntämällä avoimesti ettei "ymmärrä nuorten ajatusmaailmaa"
    Koska tässä etsitään nuorisoidolia ja nuoret enimmäkseen äänestää, olisi kyllä hyvä ymmärtää vähän sitä nuorten ajatusmaailmaakin.

    Tuomarit kuvittelevat olevansa niin "ammattitaitoisia" ja "asiantuntevia" että luulevat ihmisten fanittavan sitä ketä käsketään fanittamaan. Eikä kukaan muka voisi fanittaa sitä joka tuomarien mielestä ei ole tarpeeksi hyvä fanitettavaksi...

    Onko Kallesta tulossa uusi Anna Abreu D: Ei kestä kovinkaan paljoa ja fanit syyttävät kiusaamisesta.

    Äänestä

  • kestä kritiikkiä!!!? kirjoitti:

    Onko Kallesta tulossa uusi Anna Abreu D: Ei kestä kovinkaan paljoa ja fanit syyttävät kiusaamisesta.

    Kalle ei ole saanut kritiikkiä, rakentava palaute on kritiikkiä.

    Ja Kalle suhtautuu haukkumiseen liiankin kepeästi, sisällä varmasti tuntuu pahalta.

    Ja MINÄ en todellakaan ole fani. Kallen lavaesiintyminen on mielestäni kamalaa. Mutta en ilmaisisi sitä yli miljoonan katsojan edessä tuomarina noin, vaan pyrkisin sanomaan mielipiteeni suhteellisen sivistyneesti ja rakentavasti.

    Äänestä

  • on usein vähän sellaista, ettei kiusaaja itse tajua, mitä aiheuttaa. Jos kansalainen sunnuntaina Kallen aloitellessa odottaa pelonsekaisella viehätyksellä läpipusketun esiintymisen jälkeisiä teilaavia kommentteja, sekin on tätä kiusaamismentaliteettia. Jonesta pitää kyllä sanoa, että olen yleensä joka kerralla ollut hänen kanssaan samaa mieltä, Jonella on hyviä mielipiteitä. Mutta tapa ilmaista ei aina ole hyvää. Ei toisen esiintymistä tuolla tasolla voi kuitata sanomalla "Ihan scheissea!". Toisaalta Nikulan huomiot siitä, että Kalle nojaa bändiin eikä bändi Kalleen on just hyviä.

    Suosikkini on Anna tai Koopi; Annan esitykset ovat aina olleet täydellisen eheitä ja tyylitajuisia, Koop taas paranee koko ajan, ja äänen väri on ihana. Pete on hyvä tyyppi ja sopii voittajaksi, mutta minua kolmikymppistä ei laulamisen taso vakuuta niinkuin noilla kahdella muulla.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    Kalle ei ole saanut kritiikkiä, rakentava palaute on kritiikkiä.

    Ja Kalle suhtautuu haukkumiseen liiankin kepeästi, sisällä varmasti tuntuu pahalta.

    Ja MINÄ en todellakaan ole fani. Kallen lavaesiintyminen on mielestäni kamalaa. Mutta en ilmaisisi sitä yli miljoonan katsojan edessä tuomarina noin, vaan pyrkisin sanomaan mielipiteeni suhteellisen sivistyneesti ja rakentavasti.

    Mielestäni ei ollenkaan ammattitaitoisten tuomareiden toimintaa moinen.
    En minäkään Kalle-fani ole, mutta oikeudenmukaisuutta peliin.

    Äänestä

  • niiden jotain kirjoitti:

    pitää sanoa. Mutta on ymmärrettävää että Kallekin alkaa tuskastua, kun tulee merkityksetöntä haukkumista, kuten "cheisseä" ja muuta mistä ei oikein jää mitään käteen.

    Eikö tarkoitus ole kuitenkin että kilpailijat pystyisivät parantaa esitystään ja tietäisivät mitä pitäisi parantaa ja miten, mihin suuntaan lähteä kehittymään?

    Minä en muista Kallen saamasta palautteesta mitään oikeasti käyttökelpoista korjaamisehdotusta. Pelkkää haukkumista ja lyttäämistä, tyyliin "nyt viimeistään sun pitäisi tippua" (että päästään susta eroon)

    Pitääkö joku tuomareita vielä ammattitaitoisina?

    Sitä paitsi, Sarin menetti kyllä uskottavuuttaan myöntämällä avoimesti ettei "ymmärrä nuorten ajatusmaailmaa"
    Koska tässä etsitään nuorisoidolia ja nuoret enimmäkseen äänestää, olisi kyllä hyvä ymmärtää vähän sitä nuorten ajatusmaailmaakin.

    Tuomarit kuvittelevat olevansa niin "ammattitaitoisia" ja "asiantuntevia" että luulevat ihmisten fanittavan sitä ketä käsketään fanittamaan. Eikä kukaan muka voisi fanittaa sitä joka tuomarien mielestä ei ole tarpeeksi hyvä fanitettavaksi...

    Jos Kalle tuskastuu tuomareihin, niin samoin on käynyt tuomareille Kallen suhteen, ja sekin kai on sallittua. Ihmisiä ne tuomaritkin ovat.

    Homma on showta, se pitää muistaa ja asettaa tuomareiden kommentit siihen kehykseen. Kommentit ovat välillä provosoivia, koska lattea lässytys ei kiinnosta ketään, eikä herätä tunteita. Huono show ei kosketa ketään. Tuomarit ovat kisassa kommentoimmassa vaikka ärsyttääkseen yleisöä, jos show muuten meinaa lässähtää.

    Kalle on saanut tuomareilta rakentavaa palautetta siinä kuin muutkin. Lisäksi Kalle on saanut muilta alan ammattilaisilta monenlaista apua, vinkkejä ja neuvoja yhtälailla kuin muutkin. Kaikkien tarkoituksena on auttaa kilpailijoita tekemään showsta parempi ja samalla kehittää heitä artisteina. Varaa kehittyä kaikilla varmasti on, sillä jokainen on vasta uransa ensiaskelmilla. Minkähänlaisia finaalit olisivat, jos kaikki viettäs lähetysten väliset ajat kotona? Ainoat neuvot tulisivat vanhemmilta ja kavereilta. "Hei! Ota tatska ottaan, se olis cool ja moshaa nii pirusti!" :-)

    Ymmärrän tuomareiden tuskastumisen. Muut ovat avoimia kehitysideoille ja kokeilevat niitä rohkeasti. Välillä voi mennä vähän överiksi, mutta se kuuluu oppimiseen ja rohkeuteen kasvaa ulos omasta pienestä kuplastaan. Kallenkin kohdalla tuomarit näkevät potentiaalia kehittyä, mutta vaikka hopealautasella eväitä eteen kannetaan, niin ei kelpaa. Turhauttaa ja ärsyttäähän se, jos nähdään, että lahjakkuutta löytyy, mutta osa siitä jää käyttämättä vain siksi, ettei tarjottu apu ja oppi kelpaa.

    Kaikkea hyvää ja menestystä Kallelle joka tapauksessa.

    Tuomarit ammattitaidottomia? Eiköhän niiltä kuitenkin löydy enemmän ja syvempää näkemystä noihin hommiin kuin 99.9%:lle katsojista. Tuomarit seuraa läheltä kaikkea sitä, mitä kulissien takana kilpailun tason parantamiseksi tehdään. Ja eiköhän ne osallistu tuohon hommaan itsekin. Me nähdää parin minsa klippi, kun Martti Syrjä ottaa lisää kahvia ja sit vähän lisää kuvaa sieltä ja täältä. Klippien pohjalta kuvitellaan loput ja sit me tiedetäänkin kaikki paremmin.

    Nikulasta en tiedä, mutta Ninalla ja Patricilla on sen verran pitkä ura bisneksessä, että eiköhän niiltä ammattitaitoa riitä aloittelijota kommentoimaan kun kelpaavat ammattilaistenkin työtovereiksi. Ammatti-ihmisiä ovat. Ei niitä silti pitää tarvitse. Itse olen sitä mieltä, että Patric olis saanu tippua jo alkukarsinnoissa. Ei siksi, etteikö hommasta mitään ymmärrä, vaan siksi, että "mä diggaan" ja "hyvä saundi, jatkoon" on hiukka niukkaa kommentointia. Patric ei selkeästi ole suoran lähetyksen miehiä. Tarvitsisi enemmän aikaa sulatella ja funtsia, mitä kehittävää vois sanoa. Kallonen kehiin, please!

    Tuosta "en ymmärrä nuorten ajatusmaailmaa"- kommentista. Sitä ei varmaankaan kannata ottaa kaiken kattavana tunnustuksena, vaan pitää se asiayhteyteen ja tilanteeseen liittyvänä kommenttina. Kerrankos meistä jokainen joissain tilanteissa sanoo:"Mä en kyllä ymmärrä sua / teitä."

    Äänestä

  • saavat kirjoitti:

    Tuomareilla ei ole sen syvällisempää näkemystä, kuin meillä katsojillakaan.
    Me äänestämme sitä laulajaa, josta pidämme,siihen ei tuomareiden mukamas syvälliset kommentit vaikuta yhtikäs mitään.

    Kyseessä on mielipiteet ja voin kertoa, että minulla on yhtä pätevä mielipide kuin tuomareillakin.
    Me katsojathan niitä levyjä ostamme, joten ostammekin sitten sen mukaan, mikä hyvältä tuntuu.
    Makuasioista on nääs turha kiistellä.

    Äänestä

  • saavat kirjoitti:

    Jos Kalle tuskastuu tuomareihin, niin samoin on käynyt tuomareille Kallen suhteen, ja sekin kai on sallittua. Ihmisiä ne tuomaritkin ovat.

    Homma on showta, se pitää muistaa ja asettaa tuomareiden kommentit siihen kehykseen. Kommentit ovat välillä provosoivia, koska lattea lässytys ei kiinnosta ketään, eikä herätä tunteita. Huono show ei kosketa ketään. Tuomarit ovat kisassa kommentoimmassa vaikka ärsyttääkseen yleisöä, jos show muuten meinaa lässähtää.

    Kalle on saanut tuomareilta rakentavaa palautetta siinä kuin muutkin. Lisäksi Kalle on saanut muilta alan ammattilaisilta monenlaista apua, vinkkejä ja neuvoja yhtälailla kuin muutkin. Kaikkien tarkoituksena on auttaa kilpailijoita tekemään showsta parempi ja samalla kehittää heitä artisteina. Varaa kehittyä kaikilla varmasti on, sillä jokainen on vasta uransa ensiaskelmilla. Minkähänlaisia finaalit olisivat, jos kaikki viettäs lähetysten väliset ajat kotona? Ainoat neuvot tulisivat vanhemmilta ja kavereilta. "Hei! Ota tatska ottaan, se olis cool ja moshaa nii pirusti!" :-)

    Ymmärrän tuomareiden tuskastumisen. Muut ovat avoimia kehitysideoille ja kokeilevat niitä rohkeasti. Välillä voi mennä vähän överiksi, mutta se kuuluu oppimiseen ja rohkeuteen kasvaa ulos omasta pienestä kuplastaan. Kallenkin kohdalla tuomarit näkevät potentiaalia kehittyä, mutta vaikka hopealautasella eväitä eteen kannetaan, niin ei kelpaa. Turhauttaa ja ärsyttäähän se, jos nähdään, että lahjakkuutta löytyy, mutta osa siitä jää käyttämättä vain siksi, ettei tarjottu apu ja oppi kelpaa.

    Kaikkea hyvää ja menestystä Kallelle joka tapauksessa.

    Tuomarit ammattitaidottomia? Eiköhän niiltä kuitenkin löydy enemmän ja syvempää näkemystä noihin hommiin kuin 99.9%:lle katsojista. Tuomarit seuraa läheltä kaikkea sitä, mitä kulissien takana kilpailun tason parantamiseksi tehdään. Ja eiköhän ne osallistu tuohon hommaan itsekin. Me nähdää parin minsa klippi, kun Martti Syrjä ottaa lisää kahvia ja sit vähän lisää kuvaa sieltä ja täältä. Klippien pohjalta kuvitellaan loput ja sit me tiedetäänkin kaikki paremmin.

    Nikulasta en tiedä, mutta Ninalla ja Patricilla on sen verran pitkä ura bisneksessä, että eiköhän niiltä ammattitaitoa riitä aloittelijota kommentoimaan kun kelpaavat ammattilaistenkin työtovereiksi. Ammatti-ihmisiä ovat. Ei niitä silti pitää tarvitse. Itse olen sitä mieltä, että Patric olis saanu tippua jo alkukarsinnoissa. Ei siksi, etteikö hommasta mitään ymmärrä, vaan siksi, että "mä diggaan" ja "hyvä saundi, jatkoon" on hiukka niukkaa kommentointia. Patric ei selkeästi ole suoran lähetyksen miehiä. Tarvitsisi enemmän aikaa sulatella ja funtsia, mitä kehittävää vois sanoa. Kallonen kehiin, please!

    Tuosta "en ymmärrä nuorten ajatusmaailmaa"- kommentista. Sitä ei varmaankaan kannata ottaa kaiken kattavana tunnustuksena, vaan pitää se asiayhteyteen ja tilanteeseen liittyvänä kommenttina. Kerrankos meistä jokainen joissain tilanteissa sanoo:"Mä en kyllä ymmärrä sua / teitä."

    Hyvä kirjoitus. Ihan totta toikin puoli, että tuomarit ovat välillä oikeasti tuskastuneita..

    Äänestä

Muiden sanomisilla ei ole mitään merkitystä ainakaan minulle.
Ihmettelen vaan, että miten ne muut on tuomariksi päässeet.
Mut ihana on ollut todeta, että kansa äänestää ja viis veisaa tuomareiden mielipiteistä.

Ihmettelen tuota Annankin hehkuttamista.
Täytyy sanoa, että ei tuomareilla ole mitään merkitystä, jos eivät laulajan virheitä edes huomaa, vaan hehkuttavat ihan sikana.
Mua on kyllä oikeasti huvittanut tuo jonninjoutava hehkutus.

Äänestetään jatkossakin oman mieltymyksemme mukaan.

Äänestä
  • "Täytyy sanoa, että ei tuomareilla ole mitään merkitystä, jos eivät laulajan virheitä edes huomaa, vaan hehkuttavat ihan sikana. "

    Olen niin samaa mieltä! Kaikkien jäljelläolevien taidoissa on vielä paljon puutteita, ja paljon heitä parempia laulajia on matkan varrelle pudonnut. Tuomareiden uskottavuus on minun silmissäni täysi nolla. Viimeinen pisara oli tuo Kallen haukkuminen ja ennustaminen että hän putoaa. Siitäpä saivat kynsilleen mokomat pellet.

    Äänestä

vielä tuomarien kritiikki, mitä se tulee olemaan sit kun rundille lähtee.

Äänestä
  • Mutta nämä ihmiset on nostettu framille viihdyttämään ilman kokemusta. En ole ollenkaan sitä mieltä, että päätä pitäisi silitellä ja myötäillä kasvavassa iässä olevan ihmisen epärealistisia käsityksiä itsestään (jos sellaisia on, usein 18-vuotias tuppaa vielä olemaan aika pihalla).

    en puhu pelkästään tuomareiden kritiikistä vaan meiningistä ylipäätään.

    Äänestä

Nyt sitten laitat tähän ne faktat!

1) Milloin ja ketä ovat tuomarit heittäneet kanamunilla? Luulisi, että asiasta olisi ollut lehdissä? Itse en ole kyseistä pätkää nähnyt.

2) Ketä ja missä ohjelmassa tuomarit ovat haukkuneet jotakuta paskaksi? Tätäkään en lainkaan muista.

Tämä on oiva esimerkki siitä miten keksityistä höpöpuheista tuleekin yhtäkkiä faktoja, kun joku harhoissan alkaa ajatella ääneen.

Tosiasia on ainoastaan se, että tuo Kalle ei osaa laulaa pätkääkään. Olisi valehtelua se, että tuomarit häntä kehuisivat, kun ei kerran aihetta ole. Ei pidä mennä tuollaisiin kisoihin, kun ei kestä kritiikkiä ja aletaan kerätä sääliä. Ei ne lahjat siitä kummene kuitenkaan.

Äänestä
  • 1) Totta, kananmunilla ei ole heitelty. Vaikutus on kuitenkin samankaltainen.

    2) Jone sanoi Kallen esityksestä, että "aivan scheissea." Scheisse on saksaa ja tarkoittaa suomeksi paskaa. MItään muuta ei Jone kommentissaan sanonut (ja oli mielestäni oikeassa, mutta pitäisi antaa rakentavampaa kritiikkiä).

    Tarvitsetko vielä lisäselvitystä näihin kahteen ensimmäiseen, vai tajusitko, että kananmunavertaus oli vertauskuvallinen? Selitänkö vielä, mitä se sana vertauskuvallinen tarkoittaa?

    Äläkä Kallea syytä herkkänahkaisuudesta, jos minä, nainen 31 v. puran kiukkuani täällä.

    Lienee turhaa toistaa, mutta sanon kuitenkin: EN ODOTA ETTÄ EPÄONNISTUNUTTA ESITYSTÄ KEHUTAAN, viihdettä ei vaan pidä tuottaa kyseenalaisin keinoin. Sekin on nyt kolmeen kertaan ilmastu.

    Äänestä

  • ap. kirjoitti:

    1) Totta, kananmunilla ei ole heitelty. Vaikutus on kuitenkin samankaltainen.

    2) Jone sanoi Kallen esityksestä, että "aivan scheissea." Scheisse on saksaa ja tarkoittaa suomeksi paskaa. MItään muuta ei Jone kommentissaan sanonut (ja oli mielestäni oikeassa, mutta pitäisi antaa rakentavampaa kritiikkiä).

    Tarvitsetko vielä lisäselvitystä näihin kahteen ensimmäiseen, vai tajusitko, että kananmunavertaus oli vertauskuvallinen? Selitänkö vielä, mitä se sana vertauskuvallinen tarkoittaa?

    Äläkä Kallea syytä herkkänahkaisuudesta, jos minä, nainen 31 v. puran kiukkuani täällä.

    Lienee turhaa toistaa, mutta sanon kuitenkin: EN ODOTA ETTÄ EPÄONNISTUNUTTA ESITYSTÄ KEHUTAAN, viihdettä ei vaan pidä tuottaa kyseenalaisin keinoin. Sekin on nyt kolmeen kertaan ilmastu.

    Tuomarit todella ovat haukkuneet Kallea koko semifinaalien ja finaalien ajan todella törkeään sävyyn.

    Asia ei niin häiritsisi, jos kaikkia muitakin arvosteltaisiin samoilla mittapuolla, mutta ei. Kuka tahansa muu finalisti saa laulaa millaista schaissea tahansa ja saa pelkkiä kehuja.

    Ei kovin reilua peliä.

    Äänestä

  • osui ja upposi kirjoitti:

    tuomarit ovat olleet koko ajan. Siinä vain on se hyvä puoli, että "alhaalta" on hyvä lähteä kiipeämään ylöspäin. Jos on jo valmiiksi nostettu liian ylös, sieltä voikin kapsahtaa alaspäin ja nopeasti. Rakentava, kannustava ja neuvova kritiikki on asiallista, ja sitähän emme ole Kallen kohdalla kuulleet, vain ja ainoastaan täyttä lyttäystä. Ei hyvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiusaamista kirjoitti:

Olen itsekin kommentoinut täällä pari kertaa Kallen keskinkertaisuutta mutta nyt vaan ketuttaa toi kiusaaminen! Tuomarit heittää kananmunia ja huutaa että "sä oot paska!" Toihan on järjetöntä. Ihan niinkuin se Kalle tahallaan pääsee jatkoon ja laulaa musikaalittomasti. Voi v***u sanon minä! Pahemman luokan kiusaamissta. Sarinkaan ei osaa muuta sanoa kilpailijoille kuin että "mä diggasin" tai että "mäen näe sun x-faktoria" Kele! Sillä oli sentään analyyttistä otetta sillä Kallosella. Ja Jone taas keskittyy vaan oman läpän heittonsa esittelyyn. Viihdettä on joo mut sais tuomareola jotain otetta olla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu