http://verkkouutiset.fi/juttu.php?id=138811
"EU on sopinut jopa 10000 irakilaispakolaisen pysyvästä asuttamisesta Eurooppaan, EU-maiden sisäministerit kertoivat torstaina Brysselissä. Ministerien mukaan pakolaisten vastaanottaminen on kuitenkin vapaaehtoisuuteen perustuvaa.
Saksa aikoo ottaa vastaan neljänneksen uusista tulokkaista. Heidän on määrä edustaa pakolaisten kaikista haavoittuvinta osaa kuten kidutuksen uhreja, terveydellisistä ongelmista kärsiviä, uskonnollisten vähemmistöjen edustajia ja yksinäisiä naisia.
Ilmoitusta edelsi EU-ministerien kokous, jossa käsiteltiin EU:n asiantuntijoiden laatimaa raporttia. Joukko asiantuntijoita vieraili marraskuun alussa Syyriassa ja Jordaniassa teltoissa elävien irakilaispakolaisten luona.
Raportin mukaan suurin osa pakolaisista palaa aikanaan kotiinsa. Merkittävä vähemmistö kaipaisi kuitenkin kipeästi pysyvää asuttamista Lähi-idän ulkopuolelle."
Ei ole ollenkaan ihme että amerikkalainen raportti tässä taannoin varoitti EU:ta ottamasta liikaa mamuja koska se romahduttaa sosiaalijärjetelmämme. Meillä on vanhentuva väestö jota pienenevä nuori ikäluokka jonka on elätettävä niitä, ja sitten tulee vielä näitä "työvoiman lievittäjiä" kaupan päälle.
Raportti varoitti Eurooppaa myös siitä että se tulee juuri näiden mamujen takia vaipumaan samanlaiseen xenofobisuuteen ja nationalismiin kuin mitä se oli ennen toista maailmansotaa.
No siihen ollaankin aika kovaa vauhita vaipumassa ja ihan kelvoista syistäkin.
EUn tulevaisuus on synkkä. Häivytään sieltä vielä kun voidaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
pitää paremmin puuttua. Miksi muslimit lähtevätkään kotimaistaan? Kuten tuolla aikaisemmin joku viisaasti sanoikin, että miksi muslimit haluavat sellaisessa uskonnossa olla, jota heidän pitää lähteä karkuun? Sellaisesta väkivaltauskonnosta kuin islam, voi aivan vapaasti irrottautua heti, kun on mahdollista. Joukkoirrottautuminen olisi aivan hyvä asia.
Hyvä kirjoitus!
Minä äänestin perussuomalaisia nyt, ja kyllä eduskuntavaaleissa ääni menee persuille.
Muutos on tultava, ei pidä antaa Suomen tuhoutua.