Pojat eivät pärjää

"Vaikka suomalaisnuoria ihaillaan maailman parhaimpina lukijoina, heidän äidinkielen osaamisestaan löytyy myös murheenaiheita: kirjoitustaidot vaihtelevat suuresti kouluittain ja etenkin pojilla ne ovat yhä perin kehnot.

Myös äidinkielen ja kirjallisuuden arvosanoja annetaan hövelisti. Pojat saavat helposti kasin seiskan taidoilla.

Lukemiseen, kirjallisuuteen ja tekstien tuntemukseen liittyvissä tehtävissä pärjättiin paremmin kuin kirjoittamisessa.

Tytöt osasivat äidinkieltä keskimäärin hyvin ja pojat kohtalaisesti."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poikien kirjoitustaidot luvattoman heikot/1135241473707

Teemalta aiemmin tulleessa ohjelmassa mainittiin lisäksi että tytöt ovat parempia kaikissa kouluaineissa. No, mutta onneksi työelämässä suositaan sitten oikein reilulla kädellä.
30964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

on sitten tekemistä työelämässä ???????

Äänestä
  • Mitäpä noita poikia muutenkaan kouluttamaan? Suoraan vaan oppipojiksi raksalle ja satamaan.

    Äänestä

Tytöillä oli ala- ja yläasteella tapana mielistellä opettajia. Vähän lipertelyä, silmien räpsyttämistä jne..kummasti saattoi kasi nousta ysiin tai seiska kasiksi. Opettajat lankesivat helposti seireenien kutsuun.

Voi olla toki tottakin, että tytöt osaavat kirjallisuuteen liittyvät asiat paremmin kuin pojat. En kiistä sitä. Nostan vain erään näkökulman.

Äänestä
  • kerrottiin, että samantasoisia kirjoituksia tarkasteltaessa, tytöt olivat saaneet 7 ja pojat 8.

    Äänestä

Se, että pojat ryhmänä jäävät selvästi jälkeen tytöistä koulumenestyksessä, on selvä merkki siitä, että järjestelmässä on vikaa. Peruskoulu- ja varsinkin ala-asteikäisten ei voida edellyttää selviävän oppimistavoitteistaan ilman aikuisten, tässä tapauksessa koulujärjestelmää edustavien opettajien, ohjausta ja tukea. On ilmeistä, että toisen ryhmän saama ohjaus ja tuki on riittämätöntä ja/tai vääränlaista.

Jostain syystä tässä maassa valintoihin ja vastuunottoon kypsien aikuisten menestyminen työelämässä on tärkeämpi tasa-arvokysymys.

Äänestä
  • Nimittäin miesten ongelmat? Koulutuksen pätemättömyys heijastuu koko loppuelämään ja sitä kautta koko yhteiskuntaan.

    Miehet edelleen saavat naisia korkeammat pisteet keskimäärin kognitiivisissa älykkyystesteissä...

    Äänestä

  • Vikaa on pakko olla, poikaraukat saavat samaa opetusta kuin tytöt. Törkeää. Sekä mies- että naisopet opettavat SAMALLA TAVALLA. Kyllä poikia on opetettava ERI TAVALLA. Miten? Ei tietoa.

    Onneksi poikia suositaan, saavat parempia arvosanoja huonommista suorituksista, pojat oppivat näin oikeaa elämää varten, jossa ei ole sopeutumisvaikeuksia eikä tenttejä. Näin jatkuu koko loppuelämän. Siinä taas ei ole mitään vikaa vikaa vikaa ... eihän. Maailma on miesten, luonnollisesti.

    Äänestä

  • Sen sijaan, että pojat kuskataan jääkiekkoa ja jalkapalloa pelaamaan ilta toisensa perään tai annetaan istua tietokoneella pelaamassa, heidät pitäisi istuttaa läksykirjojen ääreen. Jos äiti ei tässä onnistu, pitää isän se tehdä. Enkä sano, että lapsi on helppo saada lukemaan läksyt. Pitää pakottaa törkeästi. Kyllä se koulumenestys sitä sitten lähtee.

    Äänestä

  • jooh-hoh kirjoitti:

    Vikaa on pakko olla, poikaraukat saavat samaa opetusta kuin tytöt. Törkeää. Sekä mies- että naisopet opettavat SAMALLA TAVALLA. Kyllä poikia on opetettava ERI TAVALLA. Miten? Ei tietoa.

    Onneksi poikia suositaan, saavat parempia arvosanoja huonommista suorituksista, pojat oppivat näin oikeaa elämää varten, jossa ei ole sopeutumisvaikeuksia eikä tenttejä. Näin jatkuu koko loppuelämän. Siinä taas ei ole mitään vikaa vikaa vikaa ... eihän. Maailma on miesten, luonnollisesti.

    Missä iässä se kikkeleiden mittaus ja tasoituspisteiden anto suoritetaan?

    Taisit itse olla se ysin tyttö, jonka matkimistaidoista ei sitten niin suurta hyötyä ollutkaan.

    Äänestä

  • Rantasaunio kirjoitti:

    Sen sijaan, että pojat kuskataan jääkiekkoa ja jalkapalloa pelaamaan ilta toisensa perään tai annetaan istua tietokoneella pelaamassa, heidät pitäisi istuttaa läksykirjojen ääreen. Jos äiti ei tässä onnistu, pitää isän se tehdä. Enkä sano, että lapsi on helppo saada lukemaan läksyt. Pitää pakottaa törkeästi. Kyllä se koulumenestys sitä sitten lähtee.

    ...baletista, poniratsastuksesta tai partiosta olevan vastaavaa haittaa tytöille, joten väitän edelleen järjestelmnän olevan vinoutunut. Vanhempien vastuunkantamisesta olet toki sinällään oikeassa.

    Äänestä

  • jäi epäselväksi kirjoitti:

    Missä iässä se kikkeleiden mittaus ja tasoituspisteiden anto suoritetaan?

    Taisit itse olla se ysin tyttö, jonka matkimistaidoista ei sitten niin suurta hyötyä ollutkaan.

    Sinulle jää vielä paljon epäselväksi ajasta ja paikasta riippumatta (?), mutta valaisen sen verran, ettei hyvä mies koulussa niitä kikkeleitä mitata, ei kai työpaikoillakaan (vaikka olisi homopomo), hyi. Riittää, kun on pojan/miehen naama. Pärstä.

    Olen itse asiassa kympin tyttö, muutama kirottu ysikin pujahti joukkoon, mutta en vikise. Ihminen minäkin vain, tavallinen nainen.

    Äänestä

  • ...näytä... kirjoitti:

    ...baletista, poniratsastuksesta tai partiosta olevan vastaavaa haittaa tytöille, joten väitän edelleen järjestelmnän olevan vinoutunut. Vanhempien vastuunkantamisesta olet toki sinällään oikeassa.

    että tytöille sopivat ja tyttöjä kiinnostavat harrastukset kannustavat vastuunottoon ja huolellisuuteen. Luettelemasi harrastukset ovat kaikki näitä. Sen lisäksi tyttö tekee läksyt, koska useimmat tytöt pelkäävät opettajaa ja sosiaalista rangaistusta laiskuudesta ja huolimattomuudesta. Tytön ja naisen ei kuulu olla huolimaton. Pojille on miehekästä jättää läksyt tekemättä ja harrastaa kilpailullisia harrastuksia. Poikia pitää sen vuoksi kannustaa (lue: pakottaa) tekemään läksyt ja nimenomaan isän pitäisi olla esimerkkinä. Opettaja ei voi koulussa tehdä juuri muuta kuin opettaa. Opettajat eivät ole yleensä kovin taitavia (lue: he ovat surkeita) lasten ryhmäkäyttäytymisen ohjaajia. Ei yhtään auta, että lasten vanhemmat eivät ymmärrä tukea opettajan työtä sillä, että sosiaalistaisivat lasta osallistumaan koulutyöhön.

    Äänestä

  • Mutta kiinnostaako ketään? kirjoitti:

    Nimittäin miesten ongelmat? Koulutuksen pätemättömyys heijastuu koko loppuelämään ja sitä kautta koko yhteiskuntaan.

    Miehet edelleen saavat naisia korkeammat pisteet keskimäärin kognitiivisissa älykkyystesteissä...

    Gaussin käyrällä asiaa tarkasteltaessa, nimenomaan naisilla on tasaisempi käyrä keskellä eli normaalin älykkyyden kohdalla. Miehillä tämä on itse asiassa matalampi ja molemmat reunat ovat korostuneemmat. Siksi yliälykkäitä ja ylityhmiä löytyy eniten miehissä. Käyrän keskitaso on miehillä matalampi kuin vastaava naisilla. Näin ollen voidaan päätellä, että keskikäyrän älykkyystasoja on enemmän naisissa kuin miehissä.

    Sinun tekemä tulkintasi on tyyppillinen virhepäätelmä, jolla yritetään hyödyntää tuota oikeaa äärilaitaa:

    "Koska yliälykkäitä miehiä on määrällisesti enemmän kuin naisia, se tarkoittaa sitä, että miehet muutenkin ovat älykkäämpiä kuin naiset."

    Ei se mene noin, tsori nyt vaan ;)

    Äänestä

  • Eivät saa kirjoitti:

    Keskikohta miehillä kellokäyrälle menee hieman naisten keskikohdan oikealle puolelle. Tästä seuraa että älykkäässä päässä täytyy olla hieman enemmän miehiä kuin naisia.

    Äänestä

  • Mä vaan kirjoitti:

    Keskikohta miehillä kellokäyrälle menee hieman naisten keskikohdan oikealle puolelle. Tästä seuraa että älykkäässä päässä täytyy olla hieman enemmän miehiä kuin naisia.

    Minähän totesin, että tulkitsette omaksi hyödyksi yliälykkäiden miesten esiintyvyyttä. Eli unohdatte vasemman puolen.

    Äänestä

  • Eivät saa kirjoitti:

    Gaussin käyrällä asiaa tarkasteltaessa, nimenomaan naisilla on tasaisempi käyrä keskellä eli normaalin älykkyyden kohdalla. Miehillä tämä on itse asiassa matalampi ja molemmat reunat ovat korostuneemmat. Siksi yliälykkäitä ja ylityhmiä löytyy eniten miehissä. Käyrän keskitaso on miehillä matalampi kuin vastaava naisilla. Näin ollen voidaan päätellä, että keskikäyrän älykkyystasoja on enemmän naisissa kuin miehissä.

    Sinun tekemä tulkintasi on tyyppillinen virhepäätelmä, jolla yritetään hyödyntää tuota oikeaa äärilaitaa:

    "Koska yliälykkäitä miehiä on määrällisesti enemmän kuin naisia, se tarkoittaa sitä, että miehet muutenkin ovat älykkäämpiä kuin naiset."

    Ei se mene noin, tsori nyt vaan ;)

    Edellinen korjasikin jo virheellisen väittämäsi.

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Minähän totesin, että tulkitsette omaksi hyödyksi yliälykkäiden miesten esiintyvyyttä. Eli unohdatte vasemman puolen.

    En mitä tietääkseni hyödy mitään virheellisistä väittämistä :D

    Ei unohdeta nyt mitään "laitaa", vaan lasketaan keskiarvo, miehillä se on molemmt "laidat" mukaan lukien korkeampi. Kaivan sinulle lähteet, jahka jaksan.

    Äänestä

  • helpossa muodossa kirjoitti:

    melkein neljä pistettä. Noilla "melkein neljällä pisteellä" ei ole yhtään mitään käytännön merkitystä. Sillä toki on merkitystä, onko älykkyysosamäärä 180 vai 120, mutta ei ole mitään välilä onko se 124 vai 120 tai 184 vai 180.

    Sitten on tietysti sekin tosiseikka, että älykkyystesti suosii lähtökohtaisesti miehiä, koska se on kehitetty miesten, lähinnä armeijan tarpeisiin. Testi ei mittaa esimerkiksi verbaalisia tai sosiaalisia taitoja lainkaan.

    Minusta miesten suuri älykkyysosamäärähajonta selittää arkijärjellä mietittyä lisääntymisbiologiaa hienosti. Miehillä on muutenkin suurempi hajonta erilaisissa ominaisuuksissa kuin naisilla. Ei sen väliä, vaikka testiälykkyys ei selittäisi älykkyyttä täydellisesti. Jos kehitettäisiin toisen tyyppinen älykkyystesti, voisi osoittautua, että miehillä on siinäkin iso hajonta ja naiset ovat standardinmukaisia. Tunnetusti nainen on parittelukumppanin valinnan suhteen valikoivampi kuin mies. Silloinhan on hyötyä, että on suuri variaatio erilaisia ominaisuuksia miesten kantamana, mistä valita. Nainen valikoi kuhunkin kulttuuritaustaan ja elinolosuhteisiin parhaiten sopivat miesyksilöt ja lisääntyy heidän kanssaan. Mitä muuta hyötyä olisi siitä, että luonto tuottaa ominaisuuksien ääripäitä, jotka eivät kelpaa yhdellekään naaraalle? Myös tunnetusti kaikkein älykkäimmät miehet eli ne 180 tietokonenörtit jäävät ilman naista. Yhtä lailla naisetta jää miehiä tyhmässä äärilaidassakin. Yhdysvalloissa on konsultti, joka opastaa huippuälykkäitä miehiä naisen hankkimisessa. Löytyi webistä. Hänen kertomansa kuulosti niin surullisen todelta, että pätenee universaalisti. Tietoteekkarin on yhtä vaikea saada naista niin Suomessa kuin jenkeissäkin. Naisen houkutteleminen vaatii joko lihaksia tai sosiaalista taitoa eikä huippuälykkäillä usein ole kumpaakaan riittävästi.

    Äänestä

  • jooh-hoh kirjoitti:

    Sinulle jää vielä paljon epäselväksi ajasta ja paikasta riippumatta (?), mutta valaisen sen verran, ettei hyvä mies koulussa niitä kikkeleitä mitata, ei kai työpaikoillakaan (vaikka olisi homopomo), hyi. Riittää, kun on pojan/miehen naama. Pärstä.

    Olen itse asiassa kympin tyttö, muutama kirottu ysikin pujahti joukkoon, mutta en vikise. Ihminen minäkin vain, tavallinen nainen.

    Taidan uskaltaa. Minkä alan jatko-opintoihin tuo kympin todistus sinut kuljetti?

    Äänestä

  • Rantasaunio kirjoitti:

    melkein neljä pistettä. Noilla "melkein neljällä pisteellä" ei ole yhtään mitään käytännön merkitystä. Sillä toki on merkitystä, onko älykkyysosamäärä 180 vai 120, mutta ei ole mitään välilä onko se 124 vai 120 tai 184 vai 180.

    Sitten on tietysti sekin tosiseikka, että älykkyystesti suosii lähtökohtaisesti miehiä, koska se on kehitetty miesten, lähinnä armeijan tarpeisiin. Testi ei mittaa esimerkiksi verbaalisia tai sosiaalisia taitoja lainkaan.

    Minusta miesten suuri älykkyysosamäärähajonta selittää arkijärjellä mietittyä lisääntymisbiologiaa hienosti. Miehillä on muutenkin suurempi hajonta erilaisissa ominaisuuksissa kuin naisilla. Ei sen väliä, vaikka testiälykkyys ei selittäisi älykkyyttä täydellisesti. Jos kehitettäisiin toisen tyyppinen älykkyystesti, voisi osoittautua, että miehillä on siinäkin iso hajonta ja naiset ovat standardinmukaisia. Tunnetusti nainen on parittelukumppanin valinnan suhteen valikoivampi kuin mies. Silloinhan on hyötyä, että on suuri variaatio erilaisia ominaisuuksia miesten kantamana, mistä valita. Nainen valikoi kuhunkin kulttuuritaustaan ja elinolosuhteisiin parhaiten sopivat miesyksilöt ja lisääntyy heidän kanssaan. Mitä muuta hyötyä olisi siitä, että luonto tuottaa ominaisuuksien ääripäitä, jotka eivät kelpaa yhdellekään naaraalle? Myös tunnetusti kaikkein älykkäimmät miehet eli ne 180 tietokonenörtit jäävät ilman naista. Yhtä lailla naisetta jää miehiä tyhmässä äärilaidassakin. Yhdysvalloissa on konsultti, joka opastaa huippuälykkäitä miehiä naisen hankkimisessa. Löytyi webistä. Hänen kertomansa kuulosti niin surullisen todelta, että pätenee universaalisti. Tietoteekkarin on yhtä vaikea saada naista niin Suomessa kuin jenkeissäkin. Naisen houkutteleminen vaatii joko lihaksia tai sosiaalista taitoa eikä huippuälykkäillä usein ole kumpaakaan riittävästi.

    Kaiken lisäksi nuo Rushtonin tutkimukset on kumottu epätieteellisinä aikoja sitten.

    Äänestä

  • niin. kirjoitti:

    Kaiken lisäksi nuo Rushtonin tutkimukset on kumottu epätieteellisinä aikoja sitten.

    Suomessa vaan jäi uutisoimatta. Samaan aikaan uutisoitiin kuitenkin naisten paremmuudesta arviolta 1000 uutista, vaikka kääntämällä tosiasiat nurin ja kirjoittamalla ns. skeidaa.

    Äänestä

  • Edellinen korjasi jo kirjoitti:

    Edellinen korjasikin jo virheellisen väittämäsi.

    Väärin, eli miehet eivät edelleenkään saa naisia korkeampia pisteitä kognitiivisissa älykkyystesteissä. Sen sijaa miehillä on enemmän hajontaa.

    Keskiarvosta tulkinnan tekeminen vääristää asiaa, mutta siitä näköjään saa raflaavia otsikoita ;) Se ei ota huomioon yksilöiden hajontaa, josta oli puhe eli sukupuolten älykkyyden sijoittumisesta normaalijakaumaan.

    Normaalijakauma kertoo totuuden paremmin. Tosiaan, 4 pisteen ero keskiarvossa ei nyt ole kovin kummoinen ero käytännössä.

    Useat ominaisuudet jakautuvat väestössä normaalisti, esim. älykkyysosamäärä. Jakautuma ei ole vino vaan symmetrinen. Naisten jakauma on keskeltä korkeampi ja miehillä keskellä matalampi ja vastaavasti reunoilla korkeampi eli miehillä hajontaa on enemmän.

    Yleensä yliälykkäillä on suurempi riski muihin persoonallisuushäiriöihin, kuten mielenterveys- ja sosiaalisiin ongelmiin eli yliälykkyydestä joutuu maksamaan kovan hinnan, koska kyseessä on poikkeus. Ei tietenkään kaikissa tapauksissa esiinny noita mainittuja ongelmia.

    Ilmiötä on selitetty siten, että jälkeläisten kannalta emon tulee olla normaali ja järkevä saadakseen jälkeläisensä kasvatettua. Normaaliäly (80-120) riittää tähän hyvin ja sillä pärjää muutenkin hyvin maailmassa. Tietenkin myös naisten äö:ssä on hajontaa eli yliälykkäitä löytyy myös naisista, mutta määrällisesti vähemmän kuin miehistä. Tällä voidaan selittää miesten määrällisesti suurempi edustus, ns. tunnetut suurmiehet.

    Naisten määrä voisi olla suurempikin kuin on ollut, lisäselityksiä siitä miksei, löytyy tietysti myös muista seikoista eli naisen huonommasta asemasta menneisyydessä, jolloin naisia yksinkertaisti ei päästetty opiskelemaan, puhumattakaan että lukuisat lapset ja kodinhoito vei suurimman osan energiasta ja naisen neroutta ei ole unnustettu syrjinnän vuoksi. Eli peritty älykkyys ei toteutunut johtuen ympäristötekijöistä tai sitä ei muuten voitu hyödyntää.

    Äänestä

  • Mutta kiinnostaako ketään? kirjoitti:

    Nimittäin miesten ongelmat? Koulutuksen pätemättömyys heijastuu koko loppuelämään ja sitä kautta koko yhteiskuntaan.

    Miehet edelleen saavat naisia korkeammat pisteet keskimäärin kognitiivisissa älykkyystesteissä...

    Heh, vai saavat miehet parempia tuloksia älykkyystesteissä - älä puhu täyttä potaskaa!
    Maailman älykkäimmät ihmisethän ovat naisia-
    harmittaako?

    Älä ryve naisvihassa, vaan yritä ajatella
    ihmisiä ihmisinä, ilman sukupuolisidonnaisuutta.

    Äänestä

  • Ja kenen hyödyksi? kirjoitti:

    En mitä tietääkseni hyödy mitään virheellisistä väittämistä :D

    Ei unohdeta nyt mitään "laitaa", vaan lasketaan keskiarvo, miehillä se on molemmt "laidat" mukaan lukien korkeampi. Kaivan sinulle lähteet, jahka jaksan.

    Onko kovinkin luotettava tämä älykkyystutkimus?
    Ilmeisesti maanlaajuinen, erittäin kattava
    testaaminen, joka on suoritettu milloin???
    Itse en ole kuullut???

    Äänestä

  • Älä yritä kirjoitti:

    Heh, vai saavat miehet parempia tuloksia älykkyystesteissä - älä puhu täyttä potaskaa!
    Maailman älykkäimmät ihmisethän ovat naisia-
    harmittaako?

    Älä ryve naisvihassa, vaan yritä ajatella
    ihmisiä ihmisinä, ilman sukupuolisidonnaisuutta.

    Näistä maailman älykkäimmistä ja heidän aikaansaannoksistaan. Ja unohda sovinnolla se Marie Curie.

    Äänestä

Lukminen ja krjoittamien ovatkin nyksin yliarvstettuja asjoita.

Äänestä

tytöille tehdystä opetusohjelmasta.

Äänestä
  • Koululaitos suosii poikia kaikin tavoin kuten koko yhteiskunta miehiä, silti pojat keskimäärin eivät pärjää yhtä hyvin kuin tytöt. Ne pojat, jotka pärjäävät, ovat tehneet työtä oppiakseen, kuten tytöt. Ne tytöt, jotka eivät pärjää, ovat laiskotelleet ja keskittäneet huomionsa jonninjoutavaan, kuten pärjäämättömät pojat. Pelailemalla ja melskaamalla ei pärjää kukaan.

    Näin. Todettu moneen kertaan. Koululaitos ei ole einsteineja varten eikä tuota neroja, koulu opettaa massaa selviytymään keskinkertaisista vaatimuksista. Tollokin selviää, jos vähän ponnistelee.

    Äänestä

  • Tarvitaan ensin keskittymiskykyä ja edes alkeellista käsitteiden sisäistämiskykyä,
    ennenkuin voi oppia mitään.
    Millä tavalla käytännössä "opetusohjelma" sitten muka suosii tyttöjä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

suosinnasta huolimatta kirjoitti:

"Vaikka suomalaisnuoria ihaillaan maailman parhaimpina lukijoina, heidän äidinkielen osaamisestaan löytyy myös murheenaiheita: kirjoitustaidot vaihtelevat suuresti kouluittain ja etenkin pojilla ne ovat yhä perin kehnot.

Myös äidinkielen ja kirjallisuuden arvosanoja annetaan hövelisti. Pojat saavat helposti kasin seiskan taidoilla.

Lukemiseen, kirjallisuuteen ja tekstien tuntemukseen liittyvissä tehtävissä pärjättiin paremmin kuin kirjoittamisessa.

Tytöt osasivat äidinkieltä keskimäärin hyvin ja pojat kohtalaisesti."
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Poikien kirjoitustaidot luvattoman heikot/1135241473707

Teemalta aiemmin tulleessa ohjelmassa mainittiin lisäksi että tytöt ovat parempia kaikissa kouluaineissa. No, mutta onneksi työelämässä suositaan sitten oikein reilulla kädellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu