mukaan tää valtiovalta toimii?Ekaksi meni verotoimisto Järvenpäähän ja nyt siel on jo meijän pääpoliisiasema..siis mitä vittua?Ei ne ainakaan asukasluvun perusteella tee päätöksiä, tääl kyläs vaan palvelut vähenee vaikka asukasluvultaan on ihan kohtalainen..vois ne hyvinkäänkin päättäjät vähän ajaa kaupunkilaisten asioita.Kohta varmaa lähtee posti ja pankitkin jäkeen, heh he..
minkäköhän
logiikan
4565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Valtiovalta haluaa keskittää ja tehostaa toimintaansa. Hyvinkääläisten verotoimisto on jo pitkään toiminut Järvenpäässä, tuskinpa asukasluvulla on mitään merkitystä.
Hyvinkäällä voisi kehittää esimerkiksi lentokenttää. Kauppakeskuksen rakentaminen keskustaan tulisi aloittaa mahdollisimman nopeasti. Ei ole mukavaa käydä Riihimäellä kaupassa. Pysyisivät nekin rahat omassa kaupungissa. Täällä vain haikaillaan vanhan homeisen kaupungintalon perään. Valituksia lähtee vähän sinne sun tänne.
Hyvinkään kehityksestä ei valtiovalta ole vastuussa, vaan kaupungin vaaleilla valitut päättäjät.
Taitaa olla kirjoittaja alakouluikäinen, kun pitää 30- vuotiasta vanhana. Hän voisi myös osoittaa ne kaupungintalon homeet, joista on paljon kirjoitettu, mutta tähän asti kaikki valeeksi osoitettu.
Vielä lentokentästäkin. Kaupunkimme johto on suunnitellut siitä jo kymmeniä vuosia teollisuus- ja varastoaluetta. Se on hyvinkääläistä kehittämistä.
sehän on työsuojelukysymys.Vai valehdellaanko täällä?
kaikki juottolat.