konkreettinen- ja abstraktityö
Minusta on melko tyhmää olla tajuamatta seuraavaa, sillä se on jokapäivä pöydässämme syömässä eväitämme ja jättämässä meille vain kannikat.. Näitä typeryksiä kyllä valitettavasti riittää, mutta aina on kuitenkin toivoa ja aikaa valistautua tämän kapitalistisen paineen alta ja nostaa itsetuntoista päätään kyselemään...
Työ on yhteiskunnallisen työnajaon johdosta luonteeltaan yhteiskunnallista. Tuottajat valmistavat ja valmistuttavat tavaroita toisilleen eli yhteiskunnalle. Tuotantovälineiden yksistyisomistuksen vallitessa työ on samalla tuottajan yksityisasia.
Edellä olevassa vallitsee syvä ristiriita, ristiriita yhteiskunnallisen ja yksityisen työn välillä. Tämä onkin koko tavaratalouden merkittävin ristiriita. Sen perusristiriita ja kaikkien muiden ristiriitojen äiti.
Tavaratuottajan työ on samalla yhteiskunnan kokonaistyötä ja samalla se alistuu yhteiskunnassa vallitsevan työnjaon alaisesksi. Se ei ilman toisia tavaratuottajia ole yksinään mitään ja toisaalta se täydentää näitä toisia tavaratuottajien töitä omalla sekmentillään.
Yksityisen yhteiskunnallisen työn luonne ilmenee vasta markkinoilla. Kun yksityistyön tuotteita verrataan toisiinsa käy selväksi, että kyseessä olevien tavaratuottajien työ on ollut yhteiskunnallista työtä.
Nyt kun tavaratuotanto on huipussaa kapitalismissa on selvästi nähtävissä ristiriita yksityisen ja yhteiskunnallisen työn välillä, ja ymmärrettävissä, että marxilaisen analyysin vaarallisuus yksityisomistukselle ja työn tulosten riiston olemassaololle. Samoin on ymmärrettävissä se, miksi koko kapitalistinen koneisto perusta päällysrakenteeseen asti vääristelee marxilaista analyysia.
Nyt kapitalismissa on myös konkreettisista muodoista abstrahoitu työ on pisimmälle kehittynyt ja ilmenee mm. siinä, että kapitalismin aikana työn konkreettinen muoto lakkaa kiinnostamasta tuottajaa eli kapitalistia ei enää kiinnosta kuinka hän voittonsa hankkii, millaisella työllä, kenkiä tekemällä vai vesiruiskuja valmistamalla jne.... Jä tämä seikka alistaa myös työläisen tekemään työtä mitä sattuu saamaan, eikä työtä jta hän mieluiten tekisi tai työtä josta olisi todellista hyötyä toimeentulonsa turvaamisessa. Ei hän valmistaa ämpäreitä kaksisataa kappaletta päivässä.
Tässä työläisen työn konkreettisten muotojen vaihtumisessa ilmenee erityisen selvästi, mikä hänen työssään on aina sen konkreettisista muodoista riippumatta yleistä, että se on nimenomaan """inhimillistä työtä yleensä ja siis abstraktia työtä."""
Tässä edellä sanotussa ilmenee, että työn kaksinainen luonne synnyttää tavaran kaksi ominaisuutta: konkreettisen työn käyttöarvon ja abstraktin työn vaihtoarvon.
Tässä on myös se kohta, jossa tulee ymmärtää, että työ on joko mielivaltaisesti ja suunnitelamttomasti suuntautunut, joko yksityiseen työhön jota kapitalistit ajavat takaa tai sitten suunnitelmataulouteen suuntautunutta yhteiskunnalista työtä. Tässä jaetaan mielipiteitä, jyviä ja akanoita, tyhmiä ja viisaita, kuinka kukin haluaa...
Ja tässä niitä mielipiteitä kumotaan jotka perustavat työn yksityisen omistamisen pohjalle. Nimittäin tulee huomata, että yksityinen työ on yhteiskunnallista työtä vaikka se kuinka yksityistettäisiin! Koska se on samalla yhteiskunnan kokonaistyötä ja samalla se alistuu yhteiskunnassa vallitsevan työnjaon alaisesksi. Se ei ilman toisia tavaratuottajia ole yksinään mitään ja toisaalta se täydentää näitä toisia tavaratuottajien töitä omalla sekmentillään.
Mielestäni edellä oleva riittää perustelemaan yksityisen työn olevan mahdotonta muuna kuin riistona, sillä se on jokatapauksessa yhteiskunnallista työtä, josta se imee veren ravinnokseen.
Suhde yksityistämiseen tulee siten linjata ykstyistämistä vastaan, eikä koskaan sen puolesta.
Hannu Rainesto
Minusta on melko tyhmää olla tajuamatta seuraavaa, sillä se on jokapäivä pöydässämme syömässä eväitämme ja jättämässä meille vain kannikat.. Näitä typeryksiä kyllä valitettavasti riittää, mutta aina on kuitenkin toivoa ja aikaa valistautua tämän kapitalistisen paineen alta ja nostaa itsetuntoista päätään kyselemään...
Työ on yhteiskunnallisen työnajaon johdosta luonteeltaan yhteiskunnallista. Tuottajat valmistavat ja valmistuttavat tavaroita toisilleen eli yhteiskunnalle. Tuotantovälineiden yksistyisomistuksen vallitessa työ on samalla tuottajan yksityisasia.
Edellä olevassa vallitsee syvä ristiriita, ristiriita yhteiskunnallisen ja yksityisen työn välillä. Tämä onkin koko tavaratalouden merkittävin ristiriita. Sen perusristiriita ja kaikkien muiden ristiriitojen äiti.
Tavaratuottajan työ on samalla yhteiskunnan kokonaistyötä ja samalla se alistuu yhteiskunnassa vallitsevan työnjaon alaisesksi. Se ei ilman toisia tavaratuottajia ole yksinään mitään ja toisaalta se täydentää näitä toisia tavaratuottajien töitä omalla sekmentillään.
Yksityisen yhteiskunnallisen työn luonne ilmenee vasta markkinoilla. Kun yksityistyön tuotteita verrataan toisiinsa käy selväksi, että kyseessä olevien tavaratuottajien työ on ollut yhteiskunnallista työtä.
Nyt kun tavaratuotanto on huipussaa kapitalismissa on selvästi nähtävissä ristiriita yksityisen ja yhteiskunnallisen työn välillä, ja ymmärrettävissä, että marxilaisen analyysin vaarallisuus yksityisomistukselle ja työn tulosten riiston olemassaololle. Samoin on ymmärrettävissä se, miksi koko kapitalistinen koneisto perusta päällysrakenteeseen asti vääristelee marxilaista analyysia.
Nyt kapitalismissa on myös konkreettisista muodoista abstrahoitu työ on pisimmälle kehittynyt ja ilmenee mm. siinä, että kapitalismin aikana työn konkreettinen muoto lakkaa kiinnostamasta tuottajaa eli kapitalistia ei enää kiinnosta kuinka hän voittonsa hankkii, millaisella työllä, kenkiä tekemällä vai vesiruiskuja valmistamalla jne.... Jä tämä seikka alistaa myös työläisen tekemään työtä mitä sattuu saamaan, eikä työtä jta hän mieluiten tekisi tai työtä josta olisi todellista hyötyä toimeentulonsa turvaamisessa. Ei hän valmistaa ämpäreitä kaksisataa kappaletta päivässä.
Tässä työläisen työn konkreettisten muotojen vaihtumisessa ilmenee erityisen selvästi, mikä hänen työssään on aina sen konkreettisista muodoista riippumatta yleistä, että se on nimenomaan """inhimillistä työtä yleensä ja siis abstraktia työtä."""
Tässä edellä sanotussa ilmenee, että työn kaksinainen luonne synnyttää tavaran kaksi ominaisuutta: konkreettisen työn käyttöarvon ja abstraktin työn vaihtoarvon.
Tässä on myös se kohta, jossa tulee ymmärtää, että työ on joko mielivaltaisesti ja suunnitelamttomasti suuntautunut, joko yksityiseen työhön jota kapitalistit ajavat takaa tai sitten suunnitelmataulouteen suuntautunutta yhteiskunnalista työtä. Tässä jaetaan mielipiteitä, jyviä ja akanoita, tyhmiä ja viisaita, kuinka kukin haluaa...
Ja tässä niitä mielipiteitä kumotaan jotka perustavat työn yksityisen omistamisen pohjalle. Nimittäin tulee huomata, että yksityinen työ on yhteiskunnallista työtä vaikka se kuinka yksityistettäisiin! Koska se on samalla yhteiskunnan kokonaistyötä ja samalla se alistuu yhteiskunnassa vallitsevan työnjaon alaisesksi. Se ei ilman toisia tavaratuottajia ole yksinään mitään ja toisaalta se täydentää näitä toisia tavaratuottajien töitä omalla sekmentillään.
Mielestäni edellä oleva riittää perustelemaan yksityisen työn olevan mahdotonta muuna kuin riistona, sillä se on jokatapauksessa yhteiskunnallista työtä, josta se imee veren ravinnokseen.
Suhde yksityistämiseen tulee siten linjata ykstyistämistä vastaan, eikä koskaan sen puolesta.
Hannu Rainesto
Vastaukset 1
Vanhimmat
Näkyy hyvin tässäkin kirjoituksessa.
Eli aivoton papukaijamaisuus.
Mies puhuu TAVARATUOTANNOSTA, joka helevetin
käänteessä?
On vissiin yhteiskunta vähän muuttunut myös
"tuotannon rakenteen" osalta.
En viitsi antaa vinkkiä, katsotaan mihin se
tieteellisyys tänään riittää.
Eilen se loppui ikäväst kesken.