muutkin uskontoa perusarvona pitävät puolueet tulevat jatkossa kaatumaan "ristinsä kanssa".
Mitään kasvumahdollisuuksia niillä ei enää nykyäänkään ole muutoin kuin toiselta vastaavalta puolueelta ääniä viemällä.
Eräs Perussuomalainen näkemys:
http://www.perussuomalaiset.fi/artikkelit/?issue=16
Uskonnollisuus ja Jumal-usko vähenee jatkuvasti ja tämän vuoden aikana kirkostakin eroaa noin 50 000 jäsentä.
On vaikea ottaa todesta sellasen puolueen ajamia asioita joka uskoo vielä nykyaikana maan olevan littana ja pilarien nokassa.
Perussuomalaiset kuten
3
245
Vastaukset
- Perikerettiläinen
Eipä noista muistakaan puolueista ole edes kirkon ja valtion erottajiksi. Hiljaa on ollut suomalainen mediakin mm. Ruotsin toimeenpanemasta kirkon ja valtion erosta. Kaikki vanhat puolueet perussuomalaisia myöten kosiskelevat uskovaisten ääniä. Vaihtoehtoja ei ole.
Pitäisi perustaa uusi puolue, jonka ohjelman yksi olennainen kohta olisi kirkon ja valtion erottaminen. Toinen voisi olla Perustuslakituomioistuimen perustaminen myös Suomeen. Venäjän kanssa olisi saatava aikaan pysyvästi asiallinen vuorovaikutus ja pyrkimys tavanomaistaa Suomen ja Venäjän välinen raja. Ellei suomalaisille saada maanosto-oikeutta Venäjältä rajan pintaa myöten, niin lopetetaan venäläisiltä maanosto-oikeus Suomessa.
Muista asioista voisi mainita kansanäänestyksen järjestämisen ruotsin kielen asemasta. Toinen kansanäänestys olisi pidettävä Suomen EU-jäsenyyden irtisanomisesta. Ja kolmas kansanäänestys, että emme mene Nato-jäsenmaaksi. Keskitetty ja virkavaltainen valtio pitää uudistaa niin, että syntyy Maakuntien Suomi, liittovaltio, jonka pääkaupungiksi valitaan Jyväskylä. - eräs eronnut
Kirkosta eroaminen ei ole kyllä missään suhteessa Jumalaan uskovien määrän laskemiseen. Melkeinpä sanoisin että asia on päin vastoin kuin aloittajan lauseessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701063
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132837- 84773
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55519Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294515Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?36499Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49467
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454