NMKY taas asialla

Muistatte varmaan, kun NMKYn avioliittokurssilla opetettiin, että vaimo on miehensä alamainen. Nyt joku on tehnyt kantelun siitä, että NMKYn oppaassa sanotaan, että lapsen ruumiillinen kuritus on OK. Niin sitä pitää. Keep up the good work.
24792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

HNMKY:n opas kehottaa vanhempia kurittamaan lapsiaan

Julkaistu: 18.3.2008 21:21

Elsa Tuppurainen

helsingin sanomat

Järkevä ja rakastava lapsen ruumiillinen rankaisu ei ole väkivaltaa, opettaa Helsingin Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen (HNMKY) julkaisema teos Conscious marriage – How to improve your marriage.

"Kirjassa sanotaan, että on suurempi synti jättää ruumiillinen kuritus tekemättä kuin tehdä se. Että lapselle tehdään enemmän vahinkoa sanallisilla kuin fyysisillä hyökkäyksillä", kummastelee tutkija Sari Roman-Lagerspetz.

Hän kohtasi kirjan opit laatiessaan vetoomusta Tikkurilan seurakunnalle HNMKY:n kohua herättäneestä avioliittokoulusta.

Kirjassa kirjoitetaan, että "lapsen fyysinen rankaisu on Suomen lain mukaan kielletty, mutta se on pääasiassa oikeusistuimia varten".

Kirja neuvoo sopeuttamaan rankaisun lapsen ikään; esimerkiksi yli 7–9-vuotiasta ei tulisi läimäyttää takapuolelle.

Opas on suomalaisten HNMKY-kouluttajien tekstejä, jotka on käännetty englanniksi. Kirja on painettu viime vuonna.

"Kyse ei siis ole opetusmonistepinkasta. Kirjaa myydään itsenäisenä teoksena", Roman-Lagerspetz huomauttaa.

Hänen käsityksensä mukaan kirja on suunnattu ulkomaalaistaustaisille perheille. Siinä muun muassa esitellään suomalaista kulttuuria ja kerrotaan, minkälaisia suomalaiset ovat.

Roman-Lagerspetz aikoo viedä asian lapsiasiavaltuutetun tutkittavaksi. "Ajattelen, että se on vähintä, mitä voin tehdä. "

Äänestä

  • gkdl kirjoitti:

    tuossa basistina Pekka Pohjola, joka juuri kuoli? Heikki Laurila siinä ainakin oli.

    Pekka Pohjola. Ammattimuusikko joutuu joskus käsittämättömiinkin sessioihin. R.I.P.

    Äänestä

Mielestäni nuo Jokelan ja Kauhajoen ampumisjutut on hyviä esimerkkejä siitä, mitä seuraa siitä kun lapsia ei saa enää nykyään kurittaa.

Äänestä
  • heidät olisi parantanut hulluudestaan? Outo näkemys.

    Isäni on very old skool ja minua on kuritettu vitsalla perseelle lapsena ja voin rehellisesti sanoa, ettei se tehnyt minusta parempaa ihmistä. Mitä se sai aikaan oli isäni ajoittainen vihaaminen. Olen sittemmin antanut hänelle anteeksi. Jessen sanoja mukaillen annan hänelle anteeksi, sillä hän ei tiennyt mitä teki.

    Äänestä

  • ja solkivyöllä selkään, jos ei muuten usko? Olet sinä sairas!

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    heidät olisi parantanut hulluudestaan? Outo näkemys.

    Isäni on very old skool ja minua on kuritettu vitsalla perseelle lapsena ja voin rehellisesti sanoa, ettei se tehnyt minusta parempaa ihmistä. Mitä se sai aikaan oli isäni ajoittainen vihaaminen. Olen sittemmin antanut hänelle anteeksi. Jessen sanoja mukaillen annan hänelle anteeksi, sillä hän ei tiennyt mitä teki.

    Luin jostakin että Australiassa on tavallista ystävällisempiä ja parempikäytöksisiä nuoria ja sen uskotaan johtuvan siitä kun siellä saa vielä kurittaa lapsia. Raamattukin sanoo "joka vitsaa säästää se lastaan vihaa..."

    Mistä muuten tiedät jos vaikka olisit nyt huonompi ihminen jos et olisi saanut kuritusta?

    Äänestä

  • gkdl kirjoitti:

    ja solkivyöllä selkään, jos ei muuten usko? Olet sinä sairas!

    lähinnä nisäkkäiden, ne tietävät miten kasvattaa.

    Koira hyvä esimerkki siitä miten kaapinpaikka näytetään.

    Psykologit ym besservisseri vain lukee ja luulevat tietävänsä.

    Äänestä

  • Pittsburgh kirjoitti:

    Luin jostakin että Australiassa on tavallista ystävällisempiä ja parempikäytöksisiä nuoria ja sen uskotaan johtuvan siitä kun siellä saa vielä kurittaa lapsia. Raamattukin sanoo "joka vitsaa säästää se lastaan vihaa..."

    Mistä muuten tiedät jos vaikka olisit nyt huonompi ihminen jos et olisi saanut kuritusta?

    Koska nuo rangaistukset olivat kohtuuttomia ja usein mielivaltaisia. Usein kyseessä oli semmoinen ajattelemattomuus, mikä on tyypillistä 6-vuotiaalle lapselle, mutta isukin mielestä se oli "salaista pahanteon tahtoa" Ja kuten sanoin, se sai minut vain vihaamaan isääni, vaikka olen sittemmin oppinut antamaan hänelle anteeksi. Joka tapauksessa tavoiteltu lopputulos, eli olisin myöntänyt tehneeni väärin jäi saavuttamatta.

    Tsori, mutta Raamatun jakeilla et minua vakuuta. Australiassa saa kurittaa lapsia? En ihan tältä istumalta uskoisi. Lähde?

    joka oli väkivaltainen, pelottava ja häijy ihminen sanoi, että kyllä hän on lapsena selkäänsä saanut, eikä siitä mitään haittaa ole ollut. Muistan miettineeni, että ei vai.

    Äänestä

  • UPDATE_8929730 kirjoitti:

    Koska nuo rangaistukset olivat kohtuuttomia ja usein mielivaltaisia. Usein kyseessä oli semmoinen ajattelemattomuus, mikä on tyypillistä 6-vuotiaalle lapselle, mutta isukin mielestä se oli "salaista pahanteon tahtoa" Ja kuten sanoin, se sai minut vain vihaamaan isääni, vaikka olen sittemmin oppinut antamaan hänelle anteeksi. Joka tapauksessa tavoiteltu lopputulos, eli olisin myöntänyt tehneeni väärin jäi saavuttamatta.

    Tsori, mutta Raamatun jakeilla et minua vakuuta. Australiassa saa kurittaa lapsia? En ihan tältä istumalta uskoisi. Lähde?

    Niin olen kuullut että Australiassa kuritetaan enemmän lapsia kuin muualla. Tuloksena se että lapset ovat ystävällsiä myös aikuisille. Tottakai lasten kurittaminen on päivänselvä asia ja kuuluu elämään. Nykyaika on vaan niin vääristynyttä ja nurinkurista että kaikki on sekaisin.

    Kuulin sellaistakin että joku roisto ryösti kaupan ja kauppias sai roiston kiinni siellä kaupassa, mutta kun jälkiselvittely tuli niin kauppias sai isommat rangaistukset kun oli estänyt roistoa karkaamasta!

    Äänestä

  • kodvo kirjoitti:

    lähinnä nisäkkäiden, ne tietävät miten kasvattaa.

    Koira hyvä esimerkki siitä miten kaapinpaikka näytetään.

    Psykologit ym besservisseri vain lukee ja luulevat tietävänsä.

    pahoinpitele poikasiaan. Opettaminen on jotain muuta kuin pahoinpitelyä. Eläimet opettavat poikasiaan selviytymään elämässä, eikä tarkoituksena ole näyttää "kaapin paikkaa"

    Äänestä

  • Pittsburgh kirjoitti:

    Niin olen kuullut että Australiassa kuritetaan enemmän lapsia kuin muualla. Tuloksena se että lapset ovat ystävällsiä myös aikuisille. Tottakai lasten kurittaminen on päivänselvä asia ja kuuluu elämään. Nykyaika on vaan niin vääristynyttä ja nurinkurista että kaikki on sekaisin.

    Kuulin sellaistakin että joku roisto ryösti kaupan ja kauppias sai roiston kiinni siellä kaupassa, mutta kun jälkiselvittely tuli niin kauppias sai isommat rangaistukset kun oli estänyt roistoa karkaamasta!

    sinulla ei ole eikä tule koskaan olemaan omia lapsia.

    Äänestä

  • Pittsburgh kirjoitti:

    Niin olen kuullut että Australiassa kuritetaan enemmän lapsia kuin muualla. Tuloksena se että lapset ovat ystävällsiä myös aikuisille. Tottakai lasten kurittaminen on päivänselvä asia ja kuuluu elämään. Nykyaika on vaan niin vääristynyttä ja nurinkurista että kaikki on sekaisin.

    Kuulin sellaistakin että joku roisto ryösti kaupan ja kauppias sai roiston kiinni siellä kaupassa, mutta kun jälkiselvittely tuli niin kauppias sai isommat rangaistukset kun oli estänyt roistoa karkaamasta!

    ja lasten pahoinpitelemiseen jota myös kurittamiseksi kutsutaan, jonka löysin oli tämä.

    “Olen aina ollut täydellisen ruumiillisen kurittamisen lopettamisen kannattaja, ja uskon,
    että sen suuntaisen pornografian juuret ovat meidän perinteessämme lyödä lapsia."
    Gordon Moyes, D. D., pastori, Uniting -kirkko, Wesley Central Missionin intendentti,
    Sydney, Australia

    Se tapaus muuten mistä kauppias joutui vaikeuksiin sattui muuten ihan täällä suomessa, niin hulluksi on maailman meno muuttunut.

    On se kumma kun tällä palstalla ei mitään uskota mitä toinen sanoo. Kaikkeen pitäis löytyä joku linkki netistä tai muita todisteita. Ja aina väitetään vastaan joka asiasta. Sitten jos ei itse löydä juuri sitä linkkiä niin löytää jonkun linkin joka väittää ihan päinvastaista, joo o!

    Äänestä

  • Pittsburgh kirjoitti:

    Se tapaus muuten mistä kauppias joutui vaikeuksiin sattui muuten ihan täällä suomessa, niin hulluksi on maailman meno muuttunut.

    voin ehkä jossain määrin jopa yhtyä ajatukseesi. Syyllisestä tehdään nyky-yhteiskunnassa toisinaan uhri. Tietenkään esim fyysinen väkivalta ei tule kysymykseen, jos ryöstäjä on jo saatu vaarattomaksi, mutta on oikeutettua estää ryöstö jopa fyysisin toimenpitein. Kuten sanoin, kun en tunne tapauksen yksityiskohtia tarkemmin on vaikea ottaa kantaa tuohon nimenomaiseen tapaukseen.

    Äänestä

  • kodvo kirjoitti:

    lähinnä nisäkkäiden, ne tietävät miten kasvattaa.

    Koira hyvä esimerkki siitä miten kaapinpaikka näytetään.

    Psykologit ym besservisseri vain lukee ja luulevat tietävänsä.

    Jos siis jotkut eläimet näykkäävät pentuaan, jos tämä häiritsee jatkuvasti vanhempaansa, ihminenkin on oikeutettu lyömään lastaan kun hän tekee pahojaan? Kuinka paljon olisit valmis ottamaan käyttäytymismalleja muualta eläinkunnasta?

    Miesten tulisi hakata päitään yhteen kuin biisonit kamppaillessaan naaraasta? Parittelun jälkeen nainen saisi syödä miehensä kuten hämähäkit? Ruoka tulisi oikeasti oksentaa lasten suuhun, kuten tekevät mm. linnut ja jotkut hyeenat ruokkiessaan pieniä poikasiaan?

    Ei, ihmisen tulee käyttää näitä hyviä aivojaan, kun ne on ihmiselle kehittynyt. Toisen kunnioittaminen ja auktoriteettien muodostuminen tulee tapahtua esimerkkiä näyttämällä ja keskusteluteitse. Jos puhe ei tunnu riittävän, täytyy opetella puhumaan paremmin.

    Äänestä

  • Pittsburgh kirjoitti:

    On se kumma kun tällä palstalla ei mitään uskota mitä toinen sanoo. Kaikkeen pitäis löytyä joku linkki netistä tai muita todisteita. Ja aina väitetään vastaan joka asiasta. Sitten jos ei itse löydä juuri sitä linkkiä niin löytää jonkun linkin joka väittää ihan päinvastaista, joo o!

    Ei se oikein kannata, kun on niin monta kertaa käynyt ilmi että puhut puuta heinää. Jonkinlaisen vahvistuksen löysin väitteellesi että Australiassa on vielä arkaainen suhtautuminen lasten väkivaltaiseen kohteluun täältä: http://209.85.129.132/search?q=cache:nZjLzAspG4wJ:www.childhood.org.au/downloads/1999 Physical punishment discusssion paper.pdf "australian law" "discipline of children"&hl=fi&ct=clnk&cd=3&gl=fi

    Siitä näkyy myös, että sielläkin on valveutuneita ihmisiä, jotka ajavat lasten oikeuksia. Väitteesi, että aussit olisivat väkivallan ansiosta parempia ihmisiä oli taas sitä itteensä. Puuta heinää.

    Äänestä

  • Pittsburgh kirjoitti:

    Niin olen kuullut että Australiassa kuritetaan enemmän lapsia kuin muualla. Tuloksena se että lapset ovat ystävällsiä myös aikuisille. Tottakai lasten kurittaminen on päivänselvä asia ja kuuluu elämään. Nykyaika on vaan niin vääristynyttä ja nurinkurista että kaikki on sekaisin.

    Kuulin sellaistakin että joku roisto ryösti kaupan ja kauppias sai roiston kiinni siellä kaupassa, mutta kun jälkiselvittely tuli niin kauppias sai isommat rangaistukset kun oli estänyt roistoa karkaamasta!

    Justiisa joo. Minuun sovellettiin lapsena jäähyrangaistusta, nurkkaa ja rauhoittumistuolia, en muista saaneeni edes tukkapöllyä koskaan. Noitakin rangaistuksia annettiin joskus ihan mielivaltaisista syistä, kerran minua pakotettiin syömään puuroa ja oksensin sen lautaselle (pahantekoa, eikö totta?) ja juoksin metsässä vahingossa sienten päälle. Hmm... Ei auta luottamaan joidenkin "kaikkitietävien" aikuisten arvostelukykyyn noinkaan yksinkertaisissa asioissa, kuin rangaistuksen antaminen kunnollisista syistä.

    Selkäsauna ja muut fyysiset rangaistukset ovat selkeä merkki kasvattajan osaamattomuudesta. Mennään harvinaisen pahasti metsään jos lapsi on niin tottelematon ettei usko sanomista tai vaikkapa lelujen ja pelikonsoleiden takavarikoimista.

    Äänestä

Viimevuosinahan on ollut paljon niitä nuoria pariskuntia joidenka vauvat on sosiaalihuolto ottanut talteen!!!!

Kyllä lapselle voi opettaa mikä on oikein ja väärin mutta uskikset hakkaaat lapsiansa jos he kyselevät liian vaikeita kysymyksiä uskonnosta tai eivät usko Jumalaan!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hlyk kirjoitti:

Muistatte varmaan, kun NMKYn avioliittokurssilla opetettiin, että vaimo on miehensä alamainen. Nyt joku on tehnyt kantelun siitä, että NMKYn oppaassa sanotaan, että lapsen ruumiillinen kuritus on OK. Niin sitä pitää. Keep up the good work.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu