TAKAISIN JA PYYDETTÄVÄ HÄNTÄ OTTAMAAN PERSUSUJEN TULEVAISUUS ISOIHIN KOURIINSA. NYT ON MYÖNNETTÄVÄ ETTÄ KÄDE OLI JA ON MONESSA ASIASSA OLLUT OIKEASSA, JA OIKEALLA TIELLÄ.
KÄDE on
PYYDETTÄVÄ
11314
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos Käde tulee puheenjohtajaksi, kunnon ihmisetkin voivat alkaa äänestää persuja.
se kokoomuskin hyviä kandidaatteja puheenjohtajaksi. kunnon ihmiset äänestävät jo nyt persuja. Ja kannatus senkun näyttää kasvavan.
että kunnon ihmiset äänestävät persuja, sillä mieluimmin pitää sanoa, että harhautetut äänestävät persuja. Vanha sanonta että valheella on lyhyet jäjet, pitää paikkaansa tässäkin tapauksessa.
KÄDEn menemään ja saitte rotutohtorin kavereineen tilalle. Siinä se osoitetaan taas kuinka järjenvalo ei kelpaa, mutta kiihko ilman tulevaisuutta kyllä.
KÄDE oli sentään asiallinen ja järkevän asiallinen jätkä. Todellinen kansan syvienrivien tulkki.
Käde yritti Perussuomalaisten kansanedustajaksi viime vaaleissa. Jäi Stadin jumboksi, muistaakseni sai yhdeksän ääntä. Kokoomuksessa ei kelvannut edes kunnallisvaaliehdokkaaksi.
Että semmoinen Pelastaja.
ääntä , muitten tuesta puhumattakaan. Kukahan se luuseri oikeasti on? KÄDE on ajatuksellisesti ja ilmaisullisesti vahva vaikuttaja, jonka tasoon ei KPS.n, tai persupiiristä löydy ketään.
kannatuksen nousu Käden jäsenyyttä myöten,niin on myös Perussuomalaisten ja Vihreät, kiitos Käde on SDP, Keskusta, Vasemmisto ja RKP laskussa .
Älykäs taktikointi en olisi arvannut että miehellä on noin hyvä poliittinen katse.
poliittinen osaliistuja, jolla ensimmäinen kriteeri ei ole oma menestys, vaan kokonaisuus. KÄDEn osaamisesta olisi syytä ottaa oppia. sillä KÄDE on toisaalta outo hemmo, mutta silti hemmetin osaava ja valistunut.
pohjautuu ihan muuhun kuin populistiseen hetkelliseen argumentointiin. Persuissa ei ole tällä hetkell yhtään samantasoista ajattelijaa kuin KÄDE on ja jolla oli halu vaikuttaa persujen kautta, mutta sitä ei hyväksytty. Persut sitä kärsii, mutta KÄDE painaa yhä kokka ohisten eteenpäin. Kuka on voittaja, se näkyy myöhemmin.
seuraavissa eduskuntavaaleissa. Koita pahvi saada se vihdoinkin tyhjään ämpäriisi.
kene ämpäri se oikeesti on tyhjä, ku asia paikka tulloo. Voipi olla ettei oo ees 3% kannatusta, ku äänestys on päällä. Nyt on iha turha tunnelmoija ns. voiton huumassa, ku se ei kulminoidu kuitenkaa valtakunnan äänestyksissä.