ALOITAN

Mistä pohjalainen ainakin suivaantuu.
Heti kärkeen sanon, että älä takerru kirjoitusvirheisiin vaan keskity aiheeseen mistä puhun.
Kaupoissa asioidessani olen useasti törmännyt sellaiseen ilmiöön, että osa asiakkaista on todella epäkunnioittavia toisia asiakkaita kohtaan, esim. jäädään juttelemaan keskikäytävälle eikä ole aikomustakaan siirtyä syrjään vaan muut asiakkaat saavat väistellä näitä, ohitellaan, tönitään, kapeilla käytävillä ei väistetä vaan muut tehkööt sen, luetaan lehdet lehtitelineistä ostamatta niitä, jätetään sovituskoppiin vaatteita, meikataan itteensä meikkiosastolla , annetaan lapsiensa levitellä ja sotkea lelut leluosastolla ja ylipäätään lapsilleen ei saada mitään kuria, ei pyydetä anteeksi, ei kiitetä, ei tervehditä, ei hymyillä ja yleisesti ottaen annetaan itsestään röyhkeä kuva ym..
En ole tälläiseen ilmiöön törmännyt tässä mittakaavassa, missään muuallapäin suomea, kuin täälä etelä-pohjanmaalla ja helsingissä jossain määrin. Onko kyse siis junttien käytöksestä joka periytyy vanhemilta lapsilleen? Olisiko aika näin joulun alla ja jouluruuhkissa luoda sellainen kuva, että tänävuonna osaan olla kohtelias ja ystävällinen vaikka kärsinkin kiireestä, Osaatko sinä luoda hyvän mielen jollekkin tänään?
Varsinkin miesten olisi aika petrata käytöstapojaan.
Ulkomailla vastaavaan ei kovin kesken törmää laisinkaan.
Lopuksi kerron, että en aijo muuttaa muualle, koska kotini on nyt täälä.
7665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Luulekko että onnistuu tääläpäin...

BTW, olen huomannut lentokentillä, kuinka juntit suomalaiset tunkee itsensä eturiviin laukkuhihnalle, tunnistatko tästä itsesi..
Saitko kenties laukustani viimekerralla jonka nopeasti tempaisin takarivistä,,, heh JUNTIT saatana

Äänestä
  • ei sille mitään voi. Valitettavasti. Mutta minä ainakin sanon ääneen jos moinen mulkku asioimistani häiritsee. Sukupuolesta riippumatta.

    Äänestä

  • tosiaan tunkee kiinni siihen laukkuhihnaan ettei varmasti mene oma laukku ohi, sitten kun yrität ottaa oman laukkusi ujuttautumalla suomalaisten väliin saat "mitä sä siihen tunget" -katseita, välillä kuuluu jotain epämääräistä mörinääkin. Mikäs siinä, ei suomalainen puhu eikä varsinkaan osaa lukea mitä siinä viivassa kahden metrin päässä hihnasta lukee...

    Äänestä

Itse en ole törmännyt noihin ilmiöihin kaydessäni Seinäjoella. Ovat paljon sosiaalisempia ja kohteliaampia kuin esimerkiksi Tampereella.

Mutta nuo saksalaiset...?
Olen käynyt muutaman kerran Saksassa ja tavannut heitä turistikohteissa. Etuilevat jonoissa, eivät väistä ohikulkijoita, hamstraavat ravintoloissa ruuantähteet, sovittavat vaatteita ja heittävät ne ryppyisinä takaisin telineisiin, tervehtivät (jos tervehtivät) ylimielisesti, jättävät hotellihuoneisiin karsean sotkun jne. Ovat kaikenkaikkiaan kuin maailman omistajia.
Mutta etten nyt aivan yleistäisi, on heissä paljon kohteliaitakin...

Äänestä
  • Saksalaisten suhteen. Kannattaakin kiertää sellaiset hotellit kaukaa jotka ovat saksalaisten suosimia, niissä kun ei saa edes palvelua jos on yksikin sakemanni paikalla.
    Seinäjoen seudun kaupoissa kyllä törmää töykeisiin aikuisiin usein, aamupäivisin isommat marketit ovat vallanneet eläkeläiset jotka pitävät käytäviä jutustelupaikkoinaan.

    Äänestä

Joo olen niin samaa miletä niin samaa mieltä, mutta olen törmännyt tähän ongelmaan ihan kauttaaltaan koko Suomessa, en niinkään ainoastaan Etelä-Pohjanmaalla, mutta olen huomannut, että täällä tämä on nyt jostain syystä ainavaan saanut suuremmat ja suuremmat mittakaavat. Minä puutun nyt eniten tähän, että lapset leikkivät leluosastolla. Itse äitinä, en ymmärrä sitä, että lapset jätetään leluosastolle oleskelemaan niin kauaksi aikaa, kun on ostokset tehty. Olen tämän monille tuttavapiirissäkin ilmaissut ja he ovat todenneet, että ei meidän lapset siellä mitään pahaa, tee...ja huh huh tuollaista puhetta. Lapsi on ensinnäkin lapsi, lapsi ei pahuuttaan tee pahaa vaan nimen omaan ymmärtämättömyyttään. Lapsi saattaa leluosastolle jäädessään luulla, että lelut saa avata paketeista ja niillä voidaan leikkiä ja pudotella ja tehdä kaikkea niinkuin kotona. Tämä on täysin lapsenomaista käytöstä ja juuripa siksi ei lasta voi jättää leluosastolle. Eikä voi ajatelle, että ei meidän lapsisiellä mitään tee, mutta kun lapsi yleensä toimii valitettavasti niin. Kyllä minäkin olisin kaikenlaisia nappia painellut ja itseni unohtanut leikkimään jos vielä lapsi olisin ja minut sinne jätettäisiin... Ensinnäkin on hyvä opettaa lapsetkin jos ne kauppaan pitää ottaa, että miten kaupassa käyttäydytään ja siihen, että miten ruokaostoksia tehdään. Tiedän on lasten kanssa hankalaa olla kaupassa, kun siellä on monenlaista mitä he haluavat ja sitten alkaa monenmoinen huuto ja riehuminen. Silloin jos on yksin kaupassa lopettaa ostoksen teon siihen ja vie lapsen autoon ja lähtee kotiin. Kyllä lapsi muutaman kerran kaupastapoistumisen jälkeen oppii siihen, ettei kaupassa kannata riehua. Ja hyvä on lapsen kanssa sopia ennen kauppareissua kuinka toimitaan, yleensä ne konflikti tilanteet tulevat siitä, että lapselle on liian paljon tapahtumia, eikä osaa siksi hallita itseään ja alkaa riehunta. Tiedän niin tämän, koska minulla on kolme alle 4-vuotiasta lasta ja joudun usein käymään kaupassa koko porukan kanssa. Ei se helppoa ole, mutta kyllä onnistuu rajoilla ja rakkaudella. :-)

Olen muutoinkin kauan miettinyt sitä, että mihin ihmisten maalaisjärki on kadonnut, koska nykyään ei tunnuta enää osaavan ajatella omilla aivoilla....niin jos meikit siellä meikkiosastolla on ja siellä on niitä testereitä kyllä niitä voi kokeilla, mutta jos sä nyt oikeen meikata meinaat niin kyllä kannattaas toisenkin kerran miettiä... onko se ny ihan normaalia??

Yksi huvittava esimerkki omien aivojen käytöstä on se, että taannoin oli aikamoinen lumimyräkkä Helsingissä ja toimittaja uutisissa kysäisi Finnairin lentojen perumisen vuoksi parilta matkustajalta, että onkos teille ilmoitettu, miksi kone on myöhässä ja mitä seuraavaksi......vastaus oli, että ei oo ilmoitettu mitään ollaan ihan tiedottomina.....ehkä olis kannattanu katsoo ikkunasta pihalle taikka käväistä lentokentän pihalla niin taatusti olis nähny miksipä koneet eivät tuolloin lentäneet....ensinnäkin saa ajatella omilla aivoilla ja kannattaa, ehkä itsekin ottaa selvää asioista, kun on netit ja vehkeet siihen.....GRRRR....

Äänestä
  • On nykyän tyhmenpiä kuiun amerikkalaiset,mutta vielä toivoa löytyy......

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KESKUSTELUNAIHEEN... kirjoitti:

Mistä pohjalainen ainakin suivaantuu.
Heti kärkeen sanon, että älä takerru kirjoitusvirheisiin vaan keskity aiheeseen mistä puhun.
Kaupoissa asioidessani olen useasti törmännyt sellaiseen ilmiöön, että osa asiakkaista on todella epäkunnioittavia toisia asiakkaita kohtaan, esim. jäädään juttelemaan keskikäytävälle eikä ole aikomustakaan siirtyä syrjään vaan muut asiakkaat saavat väistellä näitä, ohitellaan, tönitään, kapeilla käytävillä ei väistetä vaan muut tehkööt sen, luetaan lehdet lehtitelineistä ostamatta niitä, jätetään sovituskoppiin vaatteita, meikataan itteensä meikkiosastolla , annetaan lapsiensa levitellä ja sotkea lelut leluosastolla ja ylipäätään lapsilleen ei saada mitään kuria, ei pyydetä anteeksi, ei kiitetä, ei tervehditä, ei hymyillä ja yleisesti ottaen annetaan itsestään röyhkeä kuva ym..
En ole tälläiseen ilmiöön törmännyt tässä mittakaavassa, missään muuallapäin suomea, kuin täälä etelä-pohjanmaalla ja helsingissä jossain määrin. Onko kyse siis junttien käytöksestä joka periytyy vanhemilta lapsilleen? Olisiko aika näin joulun alla ja jouluruuhkissa luoda sellainen kuva, että tänävuonna osaan olla kohtelias ja ystävällinen vaikka kärsinkin kiireestä, Osaatko sinä luoda hyvän mielen jollekkin tänään?
Varsinkin miesten olisi aika petrata käytöstapojaan.
Ulkomailla vastaavaan ei kovin kesken törmää laisinkaan.
Lopuksi kerron, että en aijo muuttaa muualle, koska kotini on nyt täälä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu