Harjoitus. Viimeaikojen puheenaiheena on ollut opiskelijamellakat Euroopassa 60-luvun lopulla. Jällen vasemmistolaisemme unohtivat autuaasti Puolalaisten opiskelijoitten kohtalon kommunistihallinnon vastaisissa mielenosoituksissa jotka kukistettiin verisesti ja silloinkaan ei asiasta hiiskahdettu Suomessa. Vain merimiehet jotka lähes ainoina ulkomaalaisina näkivät todellisen tilanteen kertoivat siitä Suomessa. Kun kommunistinen vallankumous ei onnistunut Suomessa nämä samat piirit huomasivat järjestää myöhemmin kansanäänestyksen Suomen liittämiseksi EuroopanUnioniin.
VANHAN VALTAUS
VALLANKUMOUKSEN
0643
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.