Olen havainnut että ihmiset jotka väittävät tilan laajenevan, eivät ole koskaan havainneet tilaa, saatikka että olisivat havainneet tilan laajenevan! Puhumattakaan että tilalla olisi koskaan tehty kokeita, saatikka että joku olisi toistanut näitä kokeita!?!
havainto
havaitsijoista!
4237
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen havainnut, että jotkut eivät tajua edes sitä, että koordinaatisto on matemaatiinen abstraktio. Kukaan ei ole koskaan haviannut plusmerkin ynnäävän mitään, mutta aina kun ynnätään, tulos on kuitenkin matemaattisesti looginen.
>
Maailmankaikkeus on siis "energiakeskittymä", joka laajenee kolmiulotteisesti. Väliin tietysti mahtuu tyhjää, mutta myös "energiaasi". Jep. Nyt haastan Sinut ajattelemaan. Siis kun Maailmankaikkeuteen piirrettäisiin pisteitä vaikka miljoona satunnaisiin kohtiin, niin eikö vaan että kun se laajenee kolmiulotteisesti eikä edes mistään keskikohdasta, niin noiden jokaisen pisteen etäisyys kasvaisi toisiinsa nähden ? Pisteiden väliin tulisi siis lisää etäisyyttä ja kun tuo tapahtuisi kolmessa ulottuvuudessa, puhuttaisiin siis, että mitä pisteiden väliin tulee lisää ? Mitä muuta kuvittelet tuon tilan laajenemisen tarkoittavan kuin juuri tuota kolmiulotteista laajenemista ?
Eikö ollutkin selkeästi osoitettu, että tila laajenee jo Sinun itsesikin mielestä ?
Energiakeskittymät räjähtävät tilassa joka on aina ollut olemassa, niin ettei tila laajene!
On aivan eri asia väittää tilan laajenevan, kuin väittää että energiakeskittymät räjähtävät tilassa joka ei laajene.
Teidän mukaanne ensin ei ollut mitään ja sitten syntyi tila joka alkoi laajenemaan, mutta niin ettei se laajene ulos päin jo olevaan tilaan!
Maailmankaikkeus siis muka laajenee niin ettei se laajene ulos päin jo olevaan tilaan!
Ajatukseni mukaan enrgiakeskittymät laajenevat ulospäin jo olevaan tilaan.
Näkyvän maailmankaikkeuden energia LIIKKUU tilassa joka ei muutu.
LIIKE vie meitä yhdessä hetkessä pois siltä alueelta jossa näkyvän maailmankaikkeuden energia on tällä hetkellä ja seuraavalla hetkellä pois siltä alueelta jonne näkyvän maailmankaikkeuden energia juuri siirtyi jne.
Älä siis sotke ajatustani pseudotieteen laajenevan tilan malliin!
Siis kerrot, että Maailmankaikkeus on enrgiakeskittymä, joka laajenee itsessään kolmiulotteisesti eikä laajeneminen tapahdu yhdestä pisteestä käsin. No, jos piirrät pisteitä kolmiulotteisesti laajenevaan "energiakeskittymääsi" (jossa takuulla on paljon myös tyhjää tilaa), niin eikö nuo pisteet erkane toisistaan ?
Minäkin olen havainnut että ihmiset jotka väittävät nähneensä neutriinojen räjähtävän ovat totaalisen pihalla fysiikan yksinkertaisimmistakin ilmiöistä. Usein nämä samat ihmiset väittävät protonien, elektronien ja koiranpaskojen räjähtävän tilaan joka ei laajene vaan energia laajenee ympäri ämpäri toiseen tilaan joka laajenee mutta jossa ei poksahtele eikä paukahtele.