Jumala antoi

vastuun kaikesta siitä, mitä loi ja käski huolehtia kaikesta hyvin.

Osoittautuiko ihminen Jumalaan uskovaksi ja pitikö kaikesta hyvän huolen oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti, koko yhteisön huomioon ottaen?

Koska tänään yhäkin tuodaan vanhan liiton aikaista opetusta tänne, niin nyt jokainen saa alkaa miettimään onko se Jumalan tahto ja oliko ihminen vastuullinen ja Jumalaa kunnoittava vanhan liiton mukaisesti ja jatkuuko siksi vanha liitto uuden liiton rinnalla.

Vai lopettiko Jumala vanhan liiton ja ottiko poissa ihmisen vastuun ja oikeuden ja muuttiko liiton uudeksi, sellaiseksi, jossa kaikki annetaan ihmiselle ja näin uuttaa liittoa eletään Jumalan voimalla ja vastuulla, ei enää ihmisen voimalla ja vastuulla.
38517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

monet kirjoittelevan. Sekaopin tunnusmerkkejä on, että otetaan Vanhasta Testamentista Raamatun jakeita ja perustetaan niihin halventavat ja vihaa tuottavat kirjoitukset.

Jeesus ei anna minkäänlaista lupaa tuollaisille uskomuksille, vaan käskee aina tuottaa hyvää hedelmää, eikä lupaa vihollistakaan lyödä, vaan toinenenkin poski on suostuttava kääntämään.

Äänestä

ja teki sijalle uuden, paremman liiton, mutta on lukemattomia ihmisiä, jotka eivät pysyttäydy Jeesuksen opetuksissa, vaan sekoittavat vanhaa ja uutta keskenään ja siksi on sekaopin opettajia liikkellä runsain mitoin.

Äänestä
  • Jeesuksen kautta Jumala lopetti Vanhan liiton hillittömän
    verenvuodatuksen, kun hän antoi vern vuotaa niin vihollisten,
    kuin tottelemattoman kansansakin.

    Hyvin usein Jeesus kuin myös opetuslapset vetosivat Vanhan liiton
    kirjoituksiin, joista ajankohtainen tämänkin kansan kohdalla on tämä:

    "Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi: - Tämä kansa
    kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta.
    Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan ihmisten tekemiä käskyjä."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Jeesuksen kautta Jumala lopetti Vanhan liiton hillittömän

    puhuta siitä, miten Jeesuksen seuraajien tulee elää, vaan todetaan, että Jesaja profetoi oikein siitä, millaisia kirjanoppineet ja fariseukset ovat olleet ja millaisia tulevat olemaan.

    Tuossa ei todellakaan kumota Jeesuksen opetusta siitä, miten uskovaisten tulee tämä elämä elää, eikä palauteta vanhaa liittoa uuden rinnalle.

    Vanha liitto on yksinkertaisesti lopetettu.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Jeesuksen kautta Jumala lopetti Vanhan liiton hillittömän
    verenvuodatuksen, kun hän antoi vern vuotaa niin vihollisten,
    kuin tottelemattoman kansansakin.

    Hyvin usein Jeesus kuin myös opetuslapset vetosivat Vanhan liiton
    kirjoituksiin, joista ajankohtainen tämänkin kansan kohdalla on tämä:

    "Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi: - Tämä kansa
    kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta.
    Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan ihmisten tekemiä käskyjä."

    Jeesuksen opetusta, jossa käsettäisiin niputtaa syntiset nippuun ja syyttää näitä ihmisten ja Jumalan edessä. Täällä sitä tapahtuu. Luterilaiset, helluntailaiset, ortodoksit, lestadiolaiset jne. on yhteen nippun niputettu ja heitä halvennetaan sydämestä tulevalla innolla.

    Jeesukseen uskovien sydämestä ei tuollaista niputusintoa lähde, vaan sieltä lähtee hyvä tahto kaikkia kohtaan ja tahto julistaa rauhan evankeliumia ja ymmärrys, että jokainen ihminen on yksilö, oli sitten missä yhteisössä tahansa.

    Niputusintoilijat yrittävät estää ihmisiltä yhteyden toisiin uskovaisiin ja mahdollisuuden kasvaa yhteiseen uskoon yhdessä toisten kanssa.

    Äänestä

  • löytänyt mistään kirjoitti:

    saa aikaan se Saatanan ensimmäinen valherakkauden henki,
    jonka se jokaisen Jumalan paaduttaman ihmisen sydämeen ensimmäisenä
    henkenä, niistä seitsemästä, kuljettaa.

    Mitä varten Jeesus vei opetuslapset temppeliin tutkimaan kirjoituksia,
    jos ne olisivat jo merkityksensä menettäneet?

    Ja miksi Jumala piti Paavaliakin 14 vuotta kirjoituksia
    tutkimassa, ennen kuin lähetti hänet siihen tehtävään, johon oli kutsunutkin.

    mutta palstoilla sitä on tehty innolla. Vieläköhän Rea Aalto jatkaa tuohoavaa työtään?

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Jeesuksen kautta Jumala lopetti Vanhan liiton hillittömän
    verenvuodatuksen, kun hän antoi vern vuotaa niin vihollisten,
    kuin tottelemattoman kansansakin.

    Hyvin usein Jeesus kuin myös opetuslapset vetosivat Vanhan liiton
    kirjoituksiin, joista ajankohtainen tämänkin kansan kohdalla on tämä:

    "Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi: - Tämä kansa
    kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta.
    Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan ihmisten tekemiä käskyjä."

    on Uuden liiton takeena,vanhassa liitossa Abelin veri huusi kostoa mutta Uudessa liitossa Jeesuksen veri huutaa Armoa...

    Hep.12
    ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    saa aikaan se Saatanan ensimmäinen valherakkauden henki,
    jonka se jokaisen Jumalan paaduttaman ihmisen sydämeen ensimmäisenä
    henkenä, niistä seitsemästä, kuljettaa.

    Mitä varten Jeesus vei opetuslapset temppeliin tutkimaan kirjoituksia,
    jos ne olisivat jo merkityksensä menettäneet?

    Ja miksi Jumala piti Paavaliakin 14 vuotta kirjoituksia
    tutkimassa, ennen kuin lähetti hänet siihen tehtävään, johon oli kutsunutkin.

    omaansa tutkimassa Kirjoituksia ja oppimassa uuden liiton ja vanhan liiton eron ja ne profetiat, jotka Jeesus täytti ja sen opetuksen, jonka Jeesus, uuden liiton pappi tänne toi.

    Vanha liitto on todellakin lopetettu ja uuden liiton mukana on tullut lainmuutos niin, että nyt kaikki tulee Jumalalta, voima elää uskossa ja käskyjen kunnioittamisessa.

    Vanhan liiton aikana ihmisille annettiin valta tuomita ja laittaa tuomioita täytäntöön, mutta enää sitä valtaa ei ihmisillä ole.

    Joka sekoittaa vanhaa ja uuttaa, saa sekaopin aikaan ja tuollainen sekaoppi voi johdattaa jopa verenvuodatukseen, koska sekaopeissa on yleisesti viha mukana.

    Äänestä

  • nimierkki. kirjoitti:

    on Uuden liiton takeena,vanhassa liitossa Abelin veri huusi kostoa mutta Uudessa liitossa Jeesuksen veri huutaa Armoa...

    Hep.12
    ja siellä on uuden liiton välimies Jeesus ja vihmontaveri, joka huutaa, mutta ei kostoa niin kuin Abelin veri.

    laista tietämättömille miehille, jotka naulasivat Hänet ristiin. Jeesus ei rukoillut kostoa, vaan rukoili armahdusta syntisille, jotka eivät itsessään edes armoa ansaitsisi.

    Äänestä

  • jokaista kirjoitti:

    omaansa tutkimassa Kirjoituksia ja oppimassa uuden liiton ja vanhan liiton eron ja ne profetiat, jotka Jeesus täytti ja sen opetuksen, jonka Jeesus, uuden liiton pappi tänne toi.

    Vanha liitto on todellakin lopetettu ja uuden liiton mukana on tullut lainmuutos niin, että nyt kaikki tulee Jumalalta, voima elää uskossa ja käskyjen kunnioittamisessa.

    Vanhan liiton aikana ihmisille annettiin valta tuomita ja laittaa tuomioita täytäntöön, mutta enää sitä valtaa ei ihmisillä ole.

    Joka sekoittaa vanhaa ja uuttaa, saa sekaopin aikaan ja tuollainen sekaoppi voi johdattaa jopa verenvuodatukseen, koska sekaopeissa on yleisesti viha mukana.

    totuus on sekaoppia!

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    totuus on sekaoppia!

    Saatanalle sekaoppi on totuutta.

    Äänestä

  • vastoin. kirjoitti:

    Saatanalle sekaoppi on totuutta.

    sillä valheen henki kun näkee kaiken päinvastaisena.

    Totuus on sille valhetta ja valhe totuutta.

    Paha on sille hyvää ja hyvä pahaa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    sillä valheen henki kun näkee kaiken päinvastaisena.

    Totuus on sille valhetta ja valhe totuutta.

    Paha on sille hyvää ja hyvä pahaa.

    Tuotko totuutta Jeesuksen opetuksen mukaisena ja käännätkö poskesi, jos joku ei totuutta ota vastaan, vaan alkaa sinua syyttää totuudesta, vai alatko vihan vimmastuksella syyttää häntä ja jopa tuomita häntä. Mitkä ovat hedelmät, joita kanna. Kuvastavatko ne näitä:

    Galatalaiskirje 5
    22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
    23 Sellaista vastaan ei ole laki.
    24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
    25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
    26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

    Äänestä

  • sinä tuot? kirjoitti:

    ei ole sellaisen rakkauden hedelmä, joka kaikille kelpaa:

    "Ole turvallisella mielellä. Kukaan meistä ei voi tietää totuutta,
    ja jos joku sanoo sen tietävänsä, on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."

    syystä olla sellaisia, että ne eivät kaikille kelpaa, mutta nyt on kyse siitä, osoittaako sinun henkesi hedelmät noita Jumalan ilmoittamia Hengen Hedelmiä, jotka edellisessä viestissä sinulle toin ja johon kysymyksen perustin hengen hedelmistä.

    Äänestä

  • voivat monesta kirjoitti:

    syystä olla sellaisia, että ne eivät kaikille kelpaa, mutta nyt on kyse siitä, osoittaako sinun henkesi hedelmät noita Jumalan ilmoittamia Hengen Hedelmiä, jotka edellisessä viestissä sinulle toin ja johon kysymyksen perustin hengen hedelmistä.

    Totuuden Hengen hedelmät eivät jollekin ole niitä oikeita
    hengen hedelmiä, on syy siinä, minkä puun hedelmiä hän siihen mennessä
    oppinut pitämään oikeina hedelmiä, ja niitä valheen puitahan on paljon.

    Jos olet 30 vuotta nauttinut luterilaisen puun hedelmiä,
    ja sitten kasteen kautta vaihtanut ne helluntailaisten hedelmiin.
    Niin on päivän selvää, että jos tuohon sekahedelmäsoppaan
    eksyy muutama totuuden puun hedelmä, niin pakko ne on suusta pois sylkeä,
    niin omituisen pahoilta ne maistuvat.

    mukaisista Hengen Hedelmistä. Miten tähän kysymykseen on noin mahdottoman vaikea vastata.
    Vastaa vain, että ovat hengen hedelmäsi näitä:

    Galatalaiskirje 5
    22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

    Äänestä

  • Jumalan Sanan kirjoitti:

    mukaisia:

    Vai ilmentävätkö ne näitä Jeesuksen kertoman mukaisia lopun aikana tapahtuvan laittomuuteen lankeamisesta seurauksena syntyviä hedelmiä:

    Matteus 24
    10 Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
    11 Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
    12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

    Äänestä

  • Jumalan lupauksen kirjoitti:

    että oleko koskaan uskonut Jumalan Sanaan ja tahtonut elää Sanan opettamalla tavalla? Oletko käsittänyt, että Jeesus antoi omilleen elämän tien ja Hän ei käskenyt meidän enää koskaan palata vanhan liiton elämän tyyliin, täyttämään lakia, vaan kertoi Itse täyttäneensä lain ja kertoi, että joka tähän uskoo, saa VOIMAN Jumalalta tulla Jumalan lapseksi ja elää täytetyssä laissa.

    Äänestä

  • Jumalan Sanan kirjoitti:

    mukaisista Hengen Hedelmistä. Miten tähän kysymykseen on noin mahdottoman vaikea vastata.
    Vastaa vain, että ovat hengen hedelmäsi näitä:

    Galatalaiskirje 5
    22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

    palstalaista rakastanut niin paljon, että olen kertonut
    heidän olevan Saatanan valherakkauden vallassa ja, jos mahdollista,
    niin mahdollisimman pikaisesti pyrkimään siitä eroon,
    ottamalla todesta nämä Jeesuksen kutsut omilleen:

    "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on
    keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla
    ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä?
    Mikä voi liittää uskova sellaiseen, joka ei usko?

    Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän
    olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
    - Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
    Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
    Siksi Herra sanoo

    - Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä
    koskeko mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen
    olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
    Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.

    Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
    meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
    ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

    "Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
    pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.

    Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
    kansan omalla verellään

    Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
    kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
    ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.."

    "Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
    kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
    hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
    vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."

    Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
    hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
    synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
    syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä jumala unohda hänen
    pahoja tekojaan."

    Äänestä

  • kysyn, kirjoitti:

    että oleko koskaan uskonut Jumalan Sanaan ja tahtonut elää Sanan opettamalla tavalla? Oletko käsittänyt, että Jeesus antoi omilleen elämän tien ja Hän ei käskenyt meidän enää koskaan palata vanhan liiton elämän tyyliin, täyttämään lakia, vaan kertoi Itse täyttäneensä lain ja kertoi, että joka tähän uskoo, saa VOIMAN Jumalalta tulla Jumalan lapseksi ja elää täytetyssä laissa.

    lainrikkomuksesta kiinniottanut ja Poikansa puhdistettavaksi
    johdattanut, en olisi täällä vastaanottamassa kaltaistesi
    väärämielisten ivaa ja pilkkaa.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Totuuden Hengen hedelmät eivät jollekin ole niitä oikeita
    hengen hedelmiä, on syy siinä, minkä puun hedelmiä hän siihen mennessä
    oppinut pitämään oikeina hedelmiä, ja niitä valheen puitahan on paljon.

    Jos olet 30 vuotta nauttinut luterilaisen puun hedelmiä,
    ja sitten kasteen kautta vaihtanut ne helluntailaisten hedelmiin.
    Niin on päivän selvää, että jos tuohon sekahedelmäsoppaan
    eksyy muutama totuuden puun hedelmä, niin pakko ne on suusta pois sylkeä,
    niin omituisen pahoilta ne maistuvat.

    että et osaa lukea Raamatusta miten uskovaiset täälä elävät ja mitä Hedelmiä he tuottavat.

    Itsestäni sanon sen verran, että en ole vaihtanut koskaan uskonyhteisöä toisen nimiseen, eli jos minulta kysytään, niin vastaan, että olen luterilainen, vaikkakin hengellisessä kodissani käy monista uskonyhteisöistä kasvun vuoksi lähteneitä. Uskonyhteisöissä, kun usein kasvu jää vajaamittaiseksi ja siksi Jeesus antaa jossakin vaiheessa käskyn lähteä kasvamaan edessään ilman yhdenkään ihmisen opetusta, sillä kasvanut ei ole enää kenenkään opetuksen tarpeessa.

    Kuitenkin, olen luterilainen ja se on minulle kuuluva oikeus, sillä olen sen perinyt rakkailta vanhemmiltani ja mielelläni maksan kirkkoon veron toivoen sen ohjautuvan oikeaan paikkaan ja tarpeeseen.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    palstalaista rakastanut niin paljon, että olen kertonut
    heidän olevan Saatanan valherakkauden vallassa ja, jos mahdollista,
    niin mahdollisimman pikaisesti pyrkimään siitä eroon,
    ottamalla todesta nämä Jeesuksen kutsut omilleen:

    "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on
    keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla
    ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä?
    Mikä voi liittää uskova sellaiseen, joka ei usko?

    Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän
    olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
    - Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
    Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
    Siksi Herra sanoo

    - Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä
    koskeko mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen
    olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
    Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.

    Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
    meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
    ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

    "Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
    pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.

    Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
    kansan omalla verellään

    Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
    kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
    ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.."

    "Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
    kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
    hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
    vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."

    Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
    hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
    synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
    syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä jumala unohda hänen
    pahoja tekojaan."

    Tuot aina uudelleen ja uudelleen noita joskus kirjoittamiasi kirjoituksia ja kuvittelet niillä pääseväsi vastaamasta kysymyksiin. Eivät nuo sinua vastaukselta pelasta, jos tahdot keskustella, eli vastaa, oletko iloinen, oletko rauhallinen, oletko rakastava, oletko kärsivällinen ja hedelmöitkö Jumalan Hengen yhtymisestä ihmisen henkeen syntyviä Hedelmiä.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    lainrikkomuksesta kiinniottanut ja Poikansa puhdistettavaksi
    johdattanut, en olisi täällä vastaanottamassa kaltaistesi
    väärämielisten ivaa ja pilkkaa.

    niin kauan, kuin olen kirjoituksiasi lukenut.

    Äänestä

  • ei voi keskustella. kirjoitti:

    Tuot aina uudelleen ja uudelleen noita joskus kirjoittamiasi kirjoituksia ja kuvittelet niillä pääseväsi vastaamasta kysymyksiin. Eivät nuo sinua vastaukselta pelasta, jos tahdot keskustella, eli vastaa, oletko iloinen, oletko rauhallinen, oletko rakastava, oletko kärsivällinen ja hedelmöitkö Jumalan Hengen yhtymisestä ihmisen henkeen syntyviä Hedelmiä.

    joten tervetuloa minua tapaamaan niin saat omin aistein sen todeta jo äänestäni,
    kuten totesi muuan talvella palstalla totuutta vastaan riehunut
    mieskin, kun sai kerran rohkeuden soittaa minulle:

    "Sinähän olet ihan rehdin tuntuinen mies, kokonaan toisenlainen,
    kuin minkä käsityksen sinusta kirjoituksistasi saa."

    Siihen puhelin soittoon päättyivät hänen rienauksensa,
    ja hän pyysi minua lähettämään sähköpostiinsa kaikki avaukset,
    jotka tälle palstalle olen tuonut. Ja nyt jo kahdeksan
    kuukautta olen niitä hänelle lähettänyt.

    Äänestä

  • jääräpäisyyttäsi ja sitä, kirjoitti:

    että et osaa lukea Raamatusta miten uskovaiset täälä elävät ja mitä Hedelmiä he tuottavat.

    Itsestäni sanon sen verran, että en ole vaihtanut koskaan uskonyhteisöä toisen nimiseen, eli jos minulta kysytään, niin vastaan, että olen luterilainen, vaikkakin hengellisessä kodissani käy monista uskonyhteisöistä kasvun vuoksi lähteneitä. Uskonyhteisöissä, kun usein kasvu jää vajaamittaiseksi ja siksi Jeesus antaa jossakin vaiheessa käskyn lähteä kasvamaan edessään ilman yhdenkään ihmisen opetusta, sillä kasvanut ei ole enää kenenkään opetuksen tarpeessa.

    Kuitenkin, olen luterilainen ja se on minulle kuuluva oikeus, sillä olen sen perinyt rakkailta vanhemmiltani ja mielelläni maksan kirkkoon veron toivoen sen ohjautuvan oikeaan paikkaan ja tarpeeseen.

    että luterilainen minäkin olin, mutta koska satuin olemaan
    Jumalan valittu sain hänen johdatuksessa tuon porton jätttää,
    koska totuus otettiin siellä vastaan samanlaisen pilkan kera
    kuin tälläkin palstalla.

    Mutta jos jo äidin kohdusta saakka olet Jumalan jättämäksi
    väärämieliseksi syntynyt, niin saat olla varma, ettet
    koskaan pysty näitä Jumalan kutsuja noudattamaan:

    "Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on
    keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla
    ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä?
    Mikä voi liittää uskova sellaiseen, joka ei usko?

    Miten jumalien kuvat soveltuvat jumalan temppeliin? Mehän
    olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin Jumala on sanonut:
    - Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän mukanaan.
    Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he minun kansani
    Siksi Herra sanoo

    - Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä
    koskeko mihinkään saastaiseen niin otan teidät vastaan ja olen
    olevat teidän Isänne ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
    Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias.

    Rakkaat ystävät! Kun kerran olemme saaneet tällaiset lupaukset,
    meidän tulee puhdistautua kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta
    ja Jumalaa peläten pyhittää elämämme kokonaan hänelle."

    "Tehän tiedätte, että kun ylipappi syntien sovittamiseksi vie kaikkein
    pyhimpään eläinten verta, näiden eläinten ruhot poltetaan leirin ulkopuolella.

    Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin ulkopuolella pyhittääkseen
    kansan omalla verellään

    Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin ulkopuolelle, hänen häväistystään
    kantaen. Eihän meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan me odotamme
    ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee.."

    "Sen porton (näiden lopun ajan seurakuntien) viiniä, vihan viiniä ovat kaikki
    kansat juoneet, kaikki maailman kuninkaat (siis esivallat) ovat irstailleet
    hänen kanssaan, ja kaikki maailman kauppamiehet ovat rikastuneet hänen
    vauraudestaan ja ylellisestä elämästään."

    Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää
    hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen
    synteihinsä, ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään. Hänen
    syntiensä röykkiö ulottuu jo taivaaseen asti, eikä Jumala unohda hänen

    Huomioi se, että en syytä sinua väärämieliseksi, enkä tuomiota tavallasi lausu, sillä SANA TUOMITSEE.

    Kerron vain, että olen Jumalan valitsema ja valjastama ja kokenut ihmeet. Sellaiset ihmeet, jotka totisesti todistavat Jumalan elävän ja ne ihmeet eivät ole jääneet pelkästään tunnealueiden ihmeiksi, vaan ne ovat kohdanneet minua kokonaisvaltaisesti.

    Kaikki minussa on tullut terveeksi ja vapaaksi ja näin Jumalan lupaukset ovat toteutuneet.

    Näitä ihmeitä en ole kokenut itseni takia, vaan tämän työn takia, jonka Jumala minulle suunnitteli ja antoi. Kaiken koettuani Raamattu avattiin minulle ja olen opettanut täällä ja muualla monet sellaiset asiat, mitkä olivat kadonneet kansan keskuudesta.

    Tunnealueiden ns. ihmeitä kokevat monet sielullisuuttaan ja luulevat niiden olevan Jumalan antamia kokemuksia, mutta todellinen Jumalan terveeksi tekeminen ei jätä aukkoa sielullisuudelle, eikä tee koskaan ihmisestä Jumalan Sanan vastaista eläjää, vaan vahvistaa uskon ja antaa Sanan ja Pyhän Hengen liiton sisään ja sen takia uskovaisesta tulee rauhaa rakastava, joka tahtoisi kaikille sitä rauhaa.

    Vain hedelmistä puu tunnetaan ja jos hedelmä on huono, niin silloin ihminen ei palvele Jumalaa, vaan palvelee sielullisuutensa kautta henkivaltoja.

    Jos Jumalan Sana, eli Jeesus ei tule korotetuksia ja näin elämäksi, niin silloin tekee vastaisen voiman palvelustyötä.

    Hengen Hedelmät:
    Galatalaiskirje 5
    22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

    Vanhan liiton aikana Jumala valjasti profeettoja menemään Jerusalemin porteille huutamaan kansalle heidän syntisyttään ja parannuksen teko kehoituksia, mutta hekään eivät tahtoneet tuomita, eivätkä käyttäneet vastavoiman nimeä huutaessaan ja joskus he jopa pakenivat Jumalan kutsua silloin, kun heidän piti mennä kertomaan JUMALAN TUOMIOISTA, mitkä kansaa kohtaisivat, jos nämä eivät parannusta tekisi.

    Profeetoille ei ole koskaan ollut mieluista kertoa odotettavissa olevista tuomioista, mutta tällä palstalla joillekin se on mielitehtävä ja tulee sielun innosta alentaa lähimäisiä ja korottaa itseä, ei rakkaudesta näitä kohtaan, eikä tahdosta opastaa ihmisiä Jeesuksen luokse vapautettavaksi ja parannettavaksi.

    Uuden liiton aikana profetoimisen lahjan omaava toimii samoin, kuin vanhan liiton aikana, paljastaen syntejä ja kertoen mikä odottaa, jos ei parannusta tee, mutta uuden liiton profeetan lahjaa käyttävä pysyttäytyy täydellisesti Jeesuksen opetuksissa korottaen lain täyteyttä ja uskoa Jeesukseen ja sen kautta kahden suuren käskyn voimassa oloa ja ketoo, että noihin rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimäistä niin, kuin itseäsi käskyihin sisältyy koko laki ja KAIKKI profetiat. Profetian lahjan omaava neuvoo kansalle ELÄMÄN TIEN.

    Mieti nyt itsesi luona täytätkö nämä kriteerit.

    Älä vaadi uskovaisia uskomaan itseesi, sillä sitä me emme tee, vaan me uskomme Jeesukseen, joka tuli valmistetussa ruumiissa kansan keskelle ja on Sanana tänäänkin kansansa keskuudessa Pyhän Hengen voimalla.

    Älä vastaa tähän jos et kykene keskustelemaan, vaan tulet vain itseäsi korottaen ja omaa erinomaisuuttasi mainostaen. Jos kykene rauhassa keskustelemaan ja rakentumaan, niin silloin voit vastata ja keskustella.

    Äänestä

  • kanssasi. kirjoitti:

    ole totuudesta perillä, että olisit jo huomannut, etten minä
    mitään omaa uskoani ole tänne tuomassa. Jos olisin,
    niin sinäkin minua rakastaisit, vaikka tuota rakkauttasi joka
    paikkaan tyrkytät, kun et pysty erottamaan todellista rakkautta
    lipevästä valheen rakkaudesta, jonka vallassa elävät kieli
    pitkällä yhdessä ekumenian eli yhdessä eksyttämisen hengessä
    kulkevat jokaisen perässä, joka vain hetken suostuu heitä kuuntelemaan.

    Minun erinomaisuuteni olen saanut Kristukselta tämän tehtävänannon myötä:

    "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään.
    se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi
    olet minun palveluksessani. Menet, minne minä sinut lähetän
    ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää,
    sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu,
    etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman
    minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

    - - -

    Ja tälle tehtävälle sinäkin olet niin kateellinen, ette voi
    muuta sanoa kuin syyttää minua oman oppini levittämisestä, vaikka:

    "Tällaisen luottamuksen Jumalaan on Kristus saanut meissä aikaan.
    En tarkoita, että kykenisimme ajattelemaan mitään omin päin,
    mitään, mikä olisi lähtöisin meistä itsestämme.

    Meidän kykymme on saatu Jumalalta, ja hän on myös tehnyt meidät
    kykeneviksi palvelemaan uutta liittoa, jota ei hallitse kirjain
    vaan Henki. Kirjain näet tuo kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi."

    Moni vain toivoisi, että heräisit huomaamaan tuon hengen itsessäsi, joka ei suostu taipumaan Jumalan Sanan alammaisuuteen.

    Tuottaako sinulle mielihyvää tuo toisten syyttäminen ja oletko onnellinen, kun voit ajatella olevasi ykinäinen profeetta.

    Sinä olet yksinäinen lihallisuutesi takia, sillä kuka voi uskoa kaikkea sitä Raamatun vastaisuutta, mitä kirjoittelet ja kuka viitsii jatkuvasti kuunnella sitä, miten alentelet muita ja korotat itseäsi. Kuka viitsii lukea useammin, kuin yhdesti samoja kirjoituksia ja mitä hyödyttää lukea kirjoituksia, joissa osoitetaan vain muiden syntejä, eikä nöyrrytä tutkimaan omaa hedelmää, eikä sen takia ole kykyä opastaa elämän lähteelle.

    Ennenkaikkea se henki, joka ei yhdisty Jumalan Henkeen ja elä Sanan mukaisesti, karkottaa läheltään uskovaiset siksi, että uskovaiset eivät halua olla sen hengen kanssa tekemisissä.

    Muita ihmisiä karkottelet poissa vihamielisyydelläsi ja ilkeilyilläsi, kun nämä eivät tahdo tehdä sinun tahtosi mukaan, vaan kyseenalaistavat asioita, mikä on ehdottoman oikein heidän puoleltaan tehty.

    Äänestä

  • kukaan kateellinen. kirjoitti:

    sinusta toteutuu Jumalan sanaan uskominen.

    Ensimmäinen katsoi 16 vuotta sitten viisaammaksi kirkkolakia rikkoen
    lähteä pakoon aloittamastaan piispantarkastuksesta, kun
    sai kirkkoherralta vihiä, että tuo Suni tulee yleisessä tarkastuksessa
    varmastiu kysymään näistä vanhoillislestadiolaisten vääryyksistä.

    Toinen antoi jokin aikaa sitten Kalevan kysymykseen:

    "Jos Jumalalla on kaikki valta taivaassa ja maan päällä,
    miksi hän ei käytä sitä?"

    Tällaisen vastauksen:

    "Kyllä Jumala käyttää kaiken aikaa valtaansa taivaassa
    ja maan päällä. Tämä liittyy pahan ongelmaan. Kaikkea
    me emme voi ymmärtää. Me olemme liian pieniä, jotta
    meidän ajatuksemme voisivat yltää siihen, miten kaikki
    on rakennettu ja miten kaikki liittyy toisiinsa."

    Olisi tämäkin piispa uskonut kirkkonsa isään, Martti Lutheriin,
    niin tietäisi tietämättömyytensä syyn, kun hän opetti:

    "Teologiset tiedekunnat ovat Saatanan pääsynagogia."

    Sillä juuri sieltä on tuollainen tietämättömyys Raamatun
    totuuteen lähtöisin.

    Joten turhaan ei Pyhä Henki minullekaan sanonut:

    "Ihmiskunnan tietämättömyyden huipulla seisovat
    teologian tohtorit."

    Vanhan liiton Saarnaajakin tämän jo tiesi:

    "Pahan erehdyksen olen nähnyt auringon alla, virheen, joka
    on vallanpitäjän syytä: tyhmyys on korotettu korkealle,
    mutta ylhäiset ja rikkaat istuvat alhaalla."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    ei ole sellaisen rakkauden hedelmä, joka kaikille kelpaa:

    "Ole turvallisella mielellä. Kukaan meistä ei voi tietää totuutta,
    ja jos joku sanoo sen tietävänsä, on hänestä jo silloin tullut toisten tuomitsija."

    1933/38 tekstistä.

    1. Kor. 8:2
       
    Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee;

    Löytyi 1 jae Raamattu 1992 tekstistä.

    1. Kor. 8:2
       
    Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa

    Äänestä

  • jae Raamattu kirjoitti:

    1933/38 tekstistä.

    1. Kor. 8:2
       
    Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee;

    Löytyi 1 jae Raamattu 1992 tekstistä.

    1. Kor. 8:2
       
    Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa

    Saatana sai sinut hylkäämään Jeesuksen opetuksen:

    "Kun Totuuden Henki tulee, te tulette tuntemaan koko totuuden",

    ja turvautumaan Paavalin kirjoitukseen, jonka hän kirjoitti kaltaisillesi
    Saatanan pettämille ihmisoppien tekopyhittämille korinttilaisille.

    Sinä raukka Saatanan pettämä ihminen TS.

    Jeesuksen ?

    Paavalin kirjoitus on myös Jumalan sanaa.

    Äänestä

  • Jumalan sanaa. kirjoitti:

    Sinä raukka Saatanan pettämä ihminen TS.

    Jeesuksen ?

    Paavalin kirjoitus on myös Jumalan sanaa.

    ja siksi Paavali nuo sanat kirjoittikin korinttilaisille,
    jotka vain muutama vuosi totuuden kuulemisen jälkeen
    alkoivat perustaa omia lahkojaan, sillä näin pienestä
    tämä ihmiskunnan lahkoittuminen alkoi. Ja nimenomaan
    -juuri korinttilaisten keskuudesta:

    Ja varsin pian se alkoi, josta Jeesus Pietarille sanoi:

    "Simon, Simon! Saatana on saanut luvan seulua teitä niin kuin viljaa."

    Kun Paavali oli vuosina 47-49 vienyt sen alkuperäisen evankeliumin
    Vähään-Aasiaan. Sen evankeliumin, josta hän sanoo:

    "Yritänkö minä tässä vaikuttaa ihmisiin? Tai kukaties Jumalaan? Pyrinkö
    olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä pyrkisin miellyttämään ihmisiä,
    en olisi Kristuksen palvelija.

    Teen teille selväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole
    ihmismielen mukainen.

    Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle
    opettanut, vaan sain sen, kun Kristus, ilmestyi minulle."

    Niin jo kahdeksan vuoden kuluttua olivat Saatanan ihmisopit saaneet
    korinttilaiset valtaansa, kuten Paavali heille Efesosta vuonna 55 kirjoitti:

    "Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia
    pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä.

    Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä on keskenänne riitoja.
    Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: "Minä olen Paavalin puolella",
    toiset taas: "Minä apolloksen", "Minä Keefaksen", "Minä Kristuksen".

    Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinaulittu teidän puolestanne?
    Paavalin nimeenkö teidät on kastettu?"

    Näin pienestä, neljästä eri henkisestä ryhmittymästä Saatana maailman
    valloituksensa aloitti. Ja kun Pyhää Henkeä ei ole tässäkään maassa
    ennen ollut totuutta paljastamassa, niin melkoisen lahkoryppään on
    Saatana tämänkin kansan keskelle onnistunut pystyttämään:

    Adventistit - anglikaanit - baptistit - branhamilaiset - cityseurakuntalaiset
    elämänsanalaiset - evankeliset - evankeliumin opintoyhdistysläiset
    ekumeniset - exoduslaiset - elämänsanalaiset - elämänlähdeläiset
    henotesläiset - helluntailaiset - hengenuudistuslaiset - esikoiset
    pikkuesikoiset - ilosanomalaiset - israelinystäväläiset - jehovalaiset
    katolilaiset - kylväjät - kansanraamattuseuralaiset - kansanlähetysläiset
    kuninkaansoturilaiset - kristilliseteläkeläiset - kriisipalvelulaiset - kellonkartanolaiset
    kotisatamalaiset - lähetysseurakuntalaiset - luterilaiset - luthersäätiöläiset
    lasaruslaiset - lähdekalliolaiset - maranatalaiset - mormonit - metodistit
    missionuoret - nokialaiset - ortodoksit - pelastusarmeijalaiset - patmoslaiset
    palatsiseurakuntalaiset - paratiisikotilaiset - paavalinsynodilaiset
    pyhänikolauslaiset - perjantaikristuksellelaiset - risteyspaikkalaiset
    ropolaiset - rukoilevaiset - ristiretkiläiset - rukouspalvelulaiset
    rukousystäväiset - rauhansanalaiset - rauhanyhdistysläiset - ropolaiset
    saalemilaiset - siionilaiset - sanansaattajalaiset -scientologialaiset
    suomenraamattuopistolaiset - siloalaiset - tuomasmessulaiset
    totuudenystäväläiset - torontonsiunaajalaiset - tunnuksellisetluterilaiset
    tabernaakkelilaiset - takeitnowlaiset - uusheränneet - uusapostolilaiset
    uusiviiniläiset - uskonnonuhrilaiset - vapaakirkolliset - vanhauskoiset
    vapaamuurarit - viadolorosalaiset - vineyardilaiset - yhteyskristuksessalaiset
    yeshualaiset jne. loputtomiin, kun uusia porttoja ilmestyy melkein päivittäin.

    Jumalalle kiitos, että hän antoi Poikansa ilmestyä minulle, niin että voin
    avoimesti olla Kristuksen puolella, ottamassa vastaan sen, mitä tällaisesta
    Totuuden Hengen puoluellisuudesta joka hetki tälläkin palstalla vastaan tulee:

    "Jos maailma vihaa teitä, muistakaa, että ennen teitä se on vihannut minua.

    Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, se rakastaisi, teitä, omiaan, mutta
    kuulu maailmaan, koska minä olen teidät siitä omikseni valinnut ja siksi
    maailma vihaa teitä."

    >>>Jumalalle kiitos, että hän antoi Poikansa ilmestyä minulle,

    Äänestä

Kiitos siitä, että meidän ei tarvitse ikinä vihata ketään, eikä tuomita ketään, vaan saamme rakastaa. Sydämen suurella ilolla kirjoitan nuo edellä kirjottamani sanat.

Äänestä

on erilaisia uskomuksia ja yleensä niissä ei välitetä mitään Jeesuksen opetuksista. Eiköhän ne ristiretkeläisetkin, jotka miekalla pakottivat ihmisiä kristityiksi olleet juuri noita, jotka eivät piitanneet Jeesuksen opetuksista ja silti miekoin pakottivat "uskomaan Jeesukseen."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihmiselle kirjoitti:

vastuun kaikesta siitä, mitä loi ja käski huolehtia kaikesta hyvin.

Osoittautuiko ihminen Jumalaan uskovaksi ja pitikö kaikesta hyvän huolen oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti, koko yhteisön huomioon ottaen?

Koska tänään yhäkin tuodaan vanhan liiton aikaista opetusta tänne, niin nyt jokainen saa alkaa miettimään onko se Jumalan tahto ja oliko ihminen vastuullinen ja Jumalaa kunnoittava vanhan liiton mukaisesti ja jatkuuko siksi vanha liitto uuden liiton rinnalla.

Vai lopettiko Jumala vanhan liiton ja ottiko poissa ihmisen vastuun ja oikeuden ja muuttiko liiton uudeksi, sellaiseksi, jossa kaikki annetaan ihmiselle ja näin uuttaa liittoa eletään Jumalan voimalla ja vastuulla, ei enää ihmisen voimalla ja vastuulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu