200 vaikenee

Eikö ole aika hämmentävää että yksikään kansanedustaja ei uskalla sanoa sanaakaan kuumana käyvästä keskustelusta.

Onneksi oma ehdokas ja seuraavan kauden edustaja sen tekee.

Ilmeisesti aika moni olisi valmis panemaan vaihtoon koko porukan.
3218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

..hämmentävää. Odotan, että nyt syntyy kunnon keskustelua.

Lukuun ottamatta niitä HA:n raiskauskeskuteluja ja muita sanansekoiluja, monet perusasiat hänen esille tuomissa maahanmuuttoasioissa olen kokenut samalla tapaa. Maahanmuutto vaikuttaa hallitsemattomalta ja suunnittelmattomalta.

Ei voi olla kenenkään edun mukaista, jos tänne vastaanotetaan monista kymmenistä eri kulttuureista väkeä, joista osa on luku- ja kirjoitustaidotonta.

Mielestäni vain työperäinen maahanmuutto on suotavaa ja sekin sellaisella palkalla, jolla elää täällä. Työnantajat saavat luvan elättää työläisensä, jotka houkuttelevat tänne nälkäpalkalla. Jos ei täällä ole töitä, tänne kortistoon ei tulisi voida jäädä kuin tietyksi lyhyeksi määräajaksi. Jos tekee raskaita rikoksia, heti pois maasta.

Maahanmuuttoministerin kannanotot ovat ristiriitaisia. Silminnähden vaikuttaa erilaiselta.

Äänestyspäätöksiini tulee jatkossa vaikuttamaan ehdokkaan kanta maahanmuuttoasioihin.

Äänestä

Kuinkas kävi? Marginaalipellen äänestäminen on sama kun äänestäisi Mikki-hiirtä..

Äänestä
  • puhui sentään asioista,joista muut ei uskalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


täysin kirjoitti:

Eikö ole aika hämmentävää että yksikään kansanedustaja ei uskalla sanoa sanaakaan kuumana käyvästä keskustelusta.

Onneksi oma ehdokas ja seuraavan kauden edustaja sen tekee.

Ilmeisesti aika moni olisi valmis panemaan vaihtoon koko porukan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu