Vielä Mikaelista
Mikael (arkkienkeli)
Wikipedia
Fra Angelico, Saint Michael, 1424–1425.Mikael (hepreaksi מיכאל,
latinaksi Michael) on enkeli, joka Danielin kirjan ja ilmestyskirjan
mukaan toimii taivaallisen sotajoukon komentajana taistelussa
langenneita enkeleitä vastaan. Sekä juutalaiset että kristityt pitävät
häntä ylimpänä seitsemästä arkkienkelistä. Hepreankielinen nimi
tarkoittaa ”se joka on Jumalan kaltainen”. Mikaelin tehtävänä on
perinteen mukaan välittää ihmisten pyynnöt Jumalalle ja johdattaa
sielut taivaaseen. Näistä syistä Mikaelia pidetään joskus Jeesuksen
taivaallisena hahmona, mutta kristinuskossa tätä pidetään harhaoppina.
Suomen kaupunki Mikkeli on saanut nimensä Mikaelista.
400-luvulta lähtien on kristillisessä kirkossa vietetty ylienkeli
Mikaelille pyhitettyä mikkelinpäivää 29.9. tai seuraavana sunnuntaina.
Myöhemmin mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä.
ADVENTTIKIRKON OPISSA
Adventistien Ilmestyskirjaseminaarissa ja raamatunselityksessä
Kysymyslaatiokon kysymys: v 1980 Adventtiairueesta
Kuka on Miikael
Millä voimme perustella seurakunnasamme yleisesti eniintyvää
käsitystä, jonka mukaan Mikael tarkoittaa Kistusta. (A-L.H)
Vastausesi kysymykseen sopinee Mikaelia koskeva kommenentaari
sarjastamme:
"Mikael, hebr. Mika`el, kirjaimellisesti, kuka on jumalan kaltainen.
Hänen ilmoitetaan olevan yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista (Hebr.
Sarim) (Dan 10:13). Myöhemmin Danielin kirjassa hänet kuvataan
Israelin erityiseksi suojelijaksi (12:1). Hänen henkilöllisyyttään ei
tässä täsmällisesti ilmoiteta, mutta vertailu muihin raamatun kohtiin
osoittaa Hänen olevan Kristus. Juud 9 nimittää häntä ylienkeliksi. 1
Tess 4:16 osoittaa, että kuoleitten ylösnousemus tapahtuu kristusen
tulemuksessa Ylienkeilin äänen kuuluessa. Kristus lausui, että
haudoissa olevat tulevat esiin kuullessaan Ihmisen pojan äänen.( Joh
5:27-29)
Tämän perustella näyttää siis selvästi, että Mikael ei ole kukaan muu
kuin Itse Herra Jeesus (Ks. Hengellisiä kokemuksia s. 185;
aikakausien
toivo s.105). Nimi Mikael esiintyy raamatussa apokalytptisissä
teksteissä (Dan 10:13, 21; 12 : 1; Juud 1: 9 ; ilm 12: 7). Sitä
paitsi
sitä käytetään ainoastaan silloin , kun Kristus on suoranaisessa
taistelu tilanteessa saatanan kanssa. Nimen hebreankielinen merkitys
kuka on jumalan kaltainen? On samalla kysymys sekä haaste. Kun
otetaan
huomioon, että saatanan kapina oli varsinaiselta olemukseltaan
yritystä asettautua Jumalan valtaistuimelle ja tehdä itsensä
Korkeimman vertaiseksi (Jes 14:13). Nimi Mikael on mitä sopivin nimi
hänelle joka otti tehtäväksi jumalan luonteen oikeaksi osoittamisen
ja
saatanan väätteiden tyhjäksi tekemisen- SDA Bibel comentary, vol. 4,
s. 860

Vastaukset 9
Vanhimmat
En lähde käsittelemään tätä aihetta sen laajemmin. Lyhyt kommentti on
paikallaan. Uuden testamentin kirjoista Ilmestyskirja ottaa parhaiten
kantaa orastaviin kristologisiin kiistoihin. Kirja alkaa kertomalla,
että Jumala lähetti enkelinsä kertomaan Johannekselle …(1.1) Kun
kerronta siirtyy kuvamaan tuota lähettilästä, niin aivan yleisesti
ollaan sitä mieltä, että kyse on Kristuksesta (1.12-16)! Vaikutelma on
hämmentävä ja se seuraa kuulijan mukana kerrotun loppumetreille asti.
Kun enkeli myöhemmin toteaa puhuvansa Jumalan sanoja (19.9)
Johanneksen reaktio on ilmeinen, hän haluaa osoittaa kunnioitustaan.
Kerronta kuitenkin torjuu sellaisen tyystin ja muistuttaa, että yksin
Jumalaa tulee palvella (19.10). Ilmestyskirja ei kuitenkaan tyydy
toteamaan, tätä kristinuskolle keskeistä asiaa näin ohimennen.
Viimeisessä kerronnan koonnissa palataan aiheeseen uudelleen. Tällä
kertaa toistuu johdannon hämmennys, jossa Jumala kertoo lähettävänsä
enkelinsä, mutta kuulija kohtaa Kristuksen. Tällä kertaa enkeli ikään
kuin vakuuttaa tulevansa pian (22.6,7). Jeesuksen sanat annetaan
epäsuorassa kerronnassa, eikä muodossa Jeesus sanoi: ”Minä tulen …”,
jonka seurauksena kuulija samaistuu Johanneksen reaktioon, kun hän
jälleen lankeaa polvilleen. Taas Johannes saa nuhtelun, että
ainoastaan Jumalaa tulee kunnioittaa (22.8,9). Lopulta Ilmestyskirja
sanoo asiansa selkokielellä, alussa mainittu Jumala, joka lähetti
enkelinsä, on Jeesus (22.16).
Tutkijat ovat siis päätyneet siihen ajatukseen, että Ilmestyskirja on
muun muassa kannanotto ”matalaa kristologiaa” vastaan. Varsinkin
juutalaisen mystiikan piirissä testamenttien välisenä aikana alkoi
muotoutua käsitys ”Herran Enkelistä”, joka samaistettiin
messiasodotuksiin. Kristinuskon piirissä orastava gnostilaisuus
omaksui näitä ajatuksia. Kristus ei ollut aidosti Jumala vaan hänet
korotettiin siihen asemaan. Heprealaiskirje sivuaa tätä ajattelua
mainitsemalla Kristuksen tulleen enkeleitä suuremmaksi (1.4)!
Kuitenkin evankeliumin sanoma on, että Kristus ei tullut vaan hän oli
(Joh 1.1). Sama toteamus liittyy gnostilaiseen ajatukseen, jossa
ylienkeli Mikael samaistetaan Kristukseen. Jeesus ei ole kuin Jumala
[Mikael] vaan hän on Jumala [A&O] (Ilm 21.6). Ilmestyskirja torjuu
ylienkelin samaistuksen Kristukseen kertomalla nimellä mainiten
Mikaelin taistelusta lohikäärmettä vastaan (12.7). Ilmestyskirja
asettaa Mikaelin enkeli kategoriaan antaessaan hänelle toimeenpano
roolin. Jumala antaa toimeksiantoja enkelit toteuttavat Jumalan
antamia tehtäviä.
Tätä aihetta käsittelee seikkaperäisesti kaksi jo klassisiksi
muodostunutta teosta: Stuckenbruck, L. Angel Veneration and
Christology: A Study in Early Judaism and in the Christology of the
Apocalypse of John. Mohr Siebeck (1995) ja Gieschen, C.A.
Angelomorphic Christology: Antecedents and Early Evidence. Brill
(1998).
Lisää Mikaelista ja Isä Jumalasta, sillä;
Johanneksen evankeliumi:
5:26 Sillä niinkuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
Poika/Hän on Jumalan kaltainen!
Eikö se, joka ensin opettaa että Kristus on:
Valkeus, Kivi, Elämän leipä, Ovi, Kallio, Kivi , jonka rakentajat hylkäsisvät, Jeesus, Vapahtaja, Kristus Herra, Jumala, Ihmisen Poika,Ylösnousemus ja elämä,Vanhurskas Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan ruhtinas, Alfa ja Omeqa, Juutalaisten kuningas, Elämän vesi,...jne. ...ja sitten kun teille sanoo että Ylienkeli Miikael, on myös yksi Jeesukselle kuuluvista nimistä, te nousette hetkeksi kuin karpaasit ja suomen hiihtoliitto vastustamaan, asiaa, kunnes viimein nöyrrytte ja myönnätte...ok...me hiihtoliiton johto tiesimme koko ajan , että meidän huippuryhmä ja nekin jotka eivät vielä siinä olleet, käyttivät aineita, joita ei ollut lupa käyttää!!
Ontuva vertaus, mutta ontuupa tietonnekin Miikaelista!
Te olette vääriä juutalaisia, joista on kirjoitettu varoituksen sana jo etukäteen.
Te uskotte itseenne, sillä niin väärät nimenomaan uskovatkin. Uskoivathan fariseuksetkin vilpittömästi olleensa oikeassa vastustaessaan Jeesusta.
Teidän parhaaksenne sanon tämän suoraan.
Kristittyjen keskuudessa.
Ylienkeli Mikael on yksi ylienkeleistä.
ja luotu olento
Teologisen koulutuksen olet käynyt?
Taidat kuulua Jehovan todistajiin?
Juud 1:9
Mutta ei ylienkeli Miikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"
Tämä on Jumalan sanaa!
Matteuksen evankeliumi:
Itsestäänkö Vapahtaja puhuu vai Isä Jumalasta?
4:10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'"
Luukkaan evankeliumi:
4:8 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Kirjoitettu on: 'Sinun pitää kumartaman Herraa, sinun Jumalaasi, ja häntä ainoata palveleman.'"
Sanoisin Isä Jumalasta!
Hän oli koko ikänsä Barabbes. Hänen alkuperäiset nimensä olivat Joosua Juudas Barabbas. Väitelkää lisää Miikkaelista. Hä oli vain ihmisen poika. Barabbas-Jeesus. Muuten kielitieteiliät kertovat tämä Jeesus nimen olevan muunnos Kreikkalaisesta Zeus Jumalan nimestä. Taas lisää väittelyn aihetta.