2003-07-16
Työn vastainen manifesti
Gruppe Krisis
Kääntänyt: Timo Ahonen
Saksalaisen Krisis-ryhmän vuosituhannen vaihteessa julkaistu, useille kielille jo käännetty ja kotimaassaan riittävän ristiriitaisen vastaanoton saanut manifesti tarjosi Saksan "vasemmistolle" sysäyksen laajaan keskusteluun "työstä", työetiikasta, niin kutsutun "työyhteiskunnan" hauraasta lopusta sekä "vasemmiston" positiivisesta tai negatiivisesta suhteesta työhön. Manifestin tekijöiden mukaan ainoastaan kapitalismin kritiikin keskiöön nostettu ja kokonaisyhteiskunnalliseen kontekstiin sovitettu käytännöllinen työn kritiikki voi luoda uuden kumouksellisen antikapitalistisen perspektiivin. Manifesti haluaa osaltaan manata esiin uutta työn lakkauttamista tavoittelevaa emansipatorista massaliikettä, joka tarjoaisi lähtökohdiltaan erilaisen ja radikaalin vaihtoehdon sekä uuskeynesiläiselle sosiaalidemokratialle että liberaalille sosiaaliteknokraattista kriisinhallintaa edustavalle kansalaistulo-reformismille.
1. Kuolleen työn herruus
Ruumis pitää otteessaan nyky-yhteiskuntaa - työn ruumis. Kaikki maailman valtaapitävät ovat liittoutuneet puolustamaan tätä herruutta: paavi ja Maailmanpankki, Tony Blair ja Jörg Haider, ammattiliitot ja yrittäjät, Saksan vihreät ja Ranskan sosialistit. He eivät tunne kuin yhden iskulauseen: työtä, työtä, työtä!
Kuitenkin jokainen, joka tajuaa mistä järjen käytössä on kysymys, tajuaa välittömästi tämän asenteen kestämättömyyden. Työn dominoima nyky-yhteiskunta ei ole nyt ohimenevässä kriisissä; se kohtaa oman absoluuttisen rajansa. Mikroelektronisen vallankumouksen myötä vaurauden tuotanto on yhä lisääntyvissä määrin itsenäistynyt inhimillisen työvoiman käytöstä - siinä määrin, minkä vielä muutama vuosikymmen sitten kuviteltiin olevan mahdollista ainoastaan science fictionin alueella. Kukaan ei enää uskottavasti voi esittää, että tämä prosessi voitaisiin pysäyttää tai sen suunta kääntää.
Työvoima-nimisen hyödykkeen myynnin tulevaisuuden näkymät ovat yhtä lupaavat kuin postivaunukaupan 1900-luvun alussa. Ja kuitenkin, jokaista joka ei kykene kauppaamaan työvoimaansa, pidetään "ylijäämäihmisenä" ja hänet sysätään kylmästi yhteiskunnan jäteastiaan. Kuka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä! Tämä periaate jatkaa edelleen kummitteluaan; ja nykyään yhä enemmän, koska siitä on tulossa toivottoman vanhanaikainen periaate. Se on todellakin absurdi: koskaan aiemmin ei yhteiskunta ole ollut niin leimallisesti työyhteiskunta kuin nyt, kun työtä tarvitaan aina vain vähemmän.
Kuolinvuoteellaan työ osoittautuu kuitenkin totalitaariseksi mahdiksi, joka ei suvaitse rinnalleen muita epäjumalia. Arkielämän huokosten kautta psyykeen tunkeutuen työ kontrolloi sekä ajattelua että toimintaa. Kuluja ja ponnisteluja ei säästellä, kun pyritään keinotekoisesti pidentämään "työn idolin" elinkaarta. Uusien työpaikkojen paranoidi ulvonta oikeuttaa luonnonvarojen tuhlaamisen yhä intensiivisemmässä mitassa, vaikka luonnonkunnioituksen sivuuttamisen tuhovaikutukset ihmiskunnalle havaittiin jo kauan sitten. Viimeisetkin esteet sosiaalisten suhteiden täydelliseltä kaupallistamiselta voidaan kritiikittömästi raivata tieltä, jos vain näin avautuu mahdollisuus luoda edes muutama kurja uusi työpaikka.
"Mikä tahansa työ on parempi kuin työttömänä oleminen." Tästä hokemasta on tullut uusi uskontunnustus, jota toistellaan kaikkialla yhteiskunnassa.Mitä ilmeisemmältä ja väistämättömämmältä työyhteiskunnan loppu alkaa vaikuttaa, sitä voimallisemmin sen yleistä tiedostamista pyritään tukahduttamaan.
Repression menetelmien kirjo voi olla moninainen, mutta viime kädessä repressio on pelkistettävissä yhteiseen nimittäjäänsä. Globaalisti esille tuleva tosiasia, että työ osoittautuu itseään tuhoavaksi irrationaaliseksi itsetarkoitukseksi, pyritään uudelleen määrittämään yksilöiden, yhtiöiden ja kokonaisten maanosa-alueiden yksilölliseksi tai kollektiiviseksi epäonnistumiseksi; aivan kuin koko maailma olisi nyt alistettu universaalin idée fixen komennon alle. Työn objektiivinen rakenteellinen este pyritään saamaan näyttämään niiden ihmisten subjektiiviselta ongelmalta, jotka ovat yhteiskunnasta jo syrjäytyneet.
Jotkut ajattelevat työttömyyden johtuvan ylisuurista vaatimuksista, puutteellisista valmiuksista tai joustavuuden puutteesta. Toiset taas katsovat sen seuraavan epäpätevyydestä, korruptiosta tai "omien" poliitikkojensa tai yritysjohtajiensa ahneudesta, puhumatta edes näiden "johtajien" taipumuksesta "huijauksen politiikan" harjoittamiseen. Viime kädessä kuitenkin kaikki yhtyvät Saksan ex-presidentin Roman Herzogin näkemykseen, jonka mukaan maan voi pelastaa enää "yleinen ryhdistäytyminen", ikään kuin koko ongelma varsinaisesti olisikin samaa suuruusluokkaa kuin jonkin jalkapallojoukkueen tai poliittisen ryhmäkunnan motivaatio-ongelma. Jokaisen tulee raataa herkeämättä; jokaisen tulee ryhtyä ponnekkaasti työhön - vaikka mitään yleistä tarvetta tähän ei enää olisikaan olemassa. Näiden vaatimusten synkkää metatason viestiä ei voi väärin tulkita: nuo jotka eivät ole onnistuneet miellyttämään työn epäjumalaa, saavat syyttää vain itseään siitä, että heitä ei ole huomioitu tai että heidät on sysätty yhteiskunnan reunamille.
Tällainen ihmisuhrauksen outo laki omine rituaaleineen ja ajoituksineen on saatettu voimaan kaikkialla maailmassa. Maa toisensa perästä luhistuu taloudellisen totalitarismin teilipyörien alle, todistaen yhdestä ja ainoasta "totuudesta": maa on loukannut niin kutsuttuja "markkinatalouden lakeja". Kannattavuuden logiikka rankaisee jokaista maata, joka ei ehdoitta mukaudu totaalisen kilpailun sokeaan mekanismiin. Tämän päivän "talousviisaus" on huomisen yritysjätettä. Raivoavien talouspsykootikkojen eriskummallinen maailmankuva ei kuitenkaan tästä järky vähääkään. Globaalista väestöstä kolme neljäsosaa on julistettu yhteiskunnalliseksi jätteeksi. Kapitalistinen keskus toisensa jälkeen on kohdannut katastrofin. Etelän kehitysmaiden ja itäisten valtiokapitalististen maiden luhistumisen jälkeen itäaasialaiset markkinatalouden mallioppilasmaat ovat kohdanneet tuhon ja hävityksen. Yhteiskunnallinen paniikkimieliala leviää myös Euroopassa. Tästä kaikesta millään tapaa piittaamatta jatkavat politiikan ja yrityselämän donquijotet yhä raaemmin ottein ristiretkeään työmoolokin nimissä.
Jokaisen tulee kyetä elättämään itsensä omalla työllään, kuuluu ehdotettu periaate. Se että voi elää, on ehdon alaista, ja missä tätä ehtoa ei kyetä täyttämään, ei mitään oikeutta ole.
Johan Gottlieb Fichte,Grundlagen des Naturrechts nach Prinzipien der Wissenschaftslehre ("Luonnonlain perustukset tieteenteorian periaatteiden mukaan"), 1797.
Työn vastainen manifesti
Gruppe Krisis
Kääntänyt: Timo Ahonen
Saksalaisen Krisis-ryhmän vuosituhannen vaihteessa julkaistu, useille kielille jo käännetty ja kotimaassaan riittävän ristiriitaisen vastaanoton saanut manifesti tarjosi Saksan "vasemmistolle" sysäyksen laajaan keskusteluun "työstä", työetiikasta, niin kutsutun "työyhteiskunnan" hauraasta lopusta sekä "vasemmiston" positiivisesta tai negatiivisesta suhteesta työhön. Manifestin tekijöiden mukaan ainoastaan kapitalismin kritiikin keskiöön nostettu ja kokonaisyhteiskunnalliseen kontekstiin sovitettu käytännöllinen työn kritiikki voi luoda uuden kumouksellisen antikapitalistisen perspektiivin. Manifesti haluaa osaltaan manata esiin uutta työn lakkauttamista tavoittelevaa emansipatorista massaliikettä, joka tarjoaisi lähtökohdiltaan erilaisen ja radikaalin vaihtoehdon sekä uuskeynesiläiselle sosiaalidemokratialle että liberaalille sosiaaliteknokraattista kriisinhallintaa edustavalle kansalaistulo-reformismille.
1. Kuolleen työn herruus
Ruumis pitää otteessaan nyky-yhteiskuntaa - työn ruumis. Kaikki maailman valtaapitävät ovat liittoutuneet puolustamaan tätä herruutta: paavi ja Maailmanpankki, Tony Blair ja Jörg Haider, ammattiliitot ja yrittäjät, Saksan vihreät ja Ranskan sosialistit. He eivät tunne kuin yhden iskulauseen: työtä, työtä, työtä!
Kuitenkin jokainen, joka tajuaa mistä järjen käytössä on kysymys, tajuaa välittömästi tämän asenteen kestämättömyyden. Työn dominoima nyky-yhteiskunta ei ole nyt ohimenevässä kriisissä; se kohtaa oman absoluuttisen rajansa. Mikroelektronisen vallankumouksen myötä vaurauden tuotanto on yhä lisääntyvissä määrin itsenäistynyt inhimillisen työvoiman käytöstä - siinä määrin, minkä vielä muutama vuosikymmen sitten kuviteltiin olevan mahdollista ainoastaan science fictionin alueella. Kukaan ei enää uskottavasti voi esittää, että tämä prosessi voitaisiin pysäyttää tai sen suunta kääntää.
Työvoima-nimisen hyödykkeen myynnin tulevaisuuden näkymät ovat yhtä lupaavat kuin postivaunukaupan 1900-luvun alussa. Ja kuitenkin, jokaista joka ei kykene kauppaamaan työvoimaansa, pidetään "ylijäämäihmisenä" ja hänet sysätään kylmästi yhteiskunnan jäteastiaan. Kuka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä! Tämä periaate jatkaa edelleen kummitteluaan; ja nykyään yhä enemmän, koska siitä on tulossa toivottoman vanhanaikainen periaate. Se on todellakin absurdi: koskaan aiemmin ei yhteiskunta ole ollut niin leimallisesti työyhteiskunta kuin nyt, kun työtä tarvitaan aina vain vähemmän.
Kuolinvuoteellaan työ osoittautuu kuitenkin totalitaariseksi mahdiksi, joka ei suvaitse rinnalleen muita epäjumalia. Arkielämän huokosten kautta psyykeen tunkeutuen työ kontrolloi sekä ajattelua että toimintaa. Kuluja ja ponnisteluja ei säästellä, kun pyritään keinotekoisesti pidentämään "työn idolin" elinkaarta. Uusien työpaikkojen paranoidi ulvonta oikeuttaa luonnonvarojen tuhlaamisen yhä intensiivisemmässä mitassa, vaikka luonnonkunnioituksen sivuuttamisen tuhovaikutukset ihmiskunnalle havaittiin jo kauan sitten. Viimeisetkin esteet sosiaalisten suhteiden täydelliseltä kaupallistamiselta voidaan kritiikittömästi raivata tieltä, jos vain näin avautuu mahdollisuus luoda edes muutama kurja uusi työpaikka.
"Mikä tahansa työ on parempi kuin työttömänä oleminen." Tästä hokemasta on tullut uusi uskontunnustus, jota toistellaan kaikkialla yhteiskunnassa.Mitä ilmeisemmältä ja väistämättömämmältä työyhteiskunnan loppu alkaa vaikuttaa, sitä voimallisemmin sen yleistä tiedostamista pyritään tukahduttamaan.
Repression menetelmien kirjo voi olla moninainen, mutta viime kädessä repressio on pelkistettävissä yhteiseen nimittäjäänsä. Globaalisti esille tuleva tosiasia, että työ osoittautuu itseään tuhoavaksi irrationaaliseksi itsetarkoitukseksi, pyritään uudelleen määrittämään yksilöiden, yhtiöiden ja kokonaisten maanosa-alueiden yksilölliseksi tai kollektiiviseksi epäonnistumiseksi; aivan kuin koko maailma olisi nyt alistettu universaalin idée fixen komennon alle. Työn objektiivinen rakenteellinen este pyritään saamaan näyttämään niiden ihmisten subjektiiviselta ongelmalta, jotka ovat yhteiskunnasta jo syrjäytyneet.
Jotkut ajattelevat työttömyyden johtuvan ylisuurista vaatimuksista, puutteellisista valmiuksista tai joustavuuden puutteesta. Toiset taas katsovat sen seuraavan epäpätevyydestä, korruptiosta tai "omien" poliitikkojensa tai yritysjohtajiensa ahneudesta, puhumatta edes näiden "johtajien" taipumuksesta "huijauksen politiikan" harjoittamiseen. Viime kädessä kuitenkin kaikki yhtyvät Saksan ex-presidentin Roman Herzogin näkemykseen, jonka mukaan maan voi pelastaa enää "yleinen ryhdistäytyminen", ikään kuin koko ongelma varsinaisesti olisikin samaa suuruusluokkaa kuin jonkin jalkapallojoukkueen tai poliittisen ryhmäkunnan motivaatio-ongelma. Jokaisen tulee raataa herkeämättä; jokaisen tulee ryhtyä ponnekkaasti työhön - vaikka mitään yleistä tarvetta tähän ei enää olisikaan olemassa. Näiden vaatimusten synkkää metatason viestiä ei voi väärin tulkita: nuo jotka eivät ole onnistuneet miellyttämään työn epäjumalaa, saavat syyttää vain itseään siitä, että heitä ei ole huomioitu tai että heidät on sysätty yhteiskunnan reunamille.
Tällainen ihmisuhrauksen outo laki omine rituaaleineen ja ajoituksineen on saatettu voimaan kaikkialla maailmassa. Maa toisensa perästä luhistuu taloudellisen totalitarismin teilipyörien alle, todistaen yhdestä ja ainoasta "totuudesta": maa on loukannut niin kutsuttuja "markkinatalouden lakeja". Kannattavuuden logiikka rankaisee jokaista maata, joka ei ehdoitta mukaudu totaalisen kilpailun sokeaan mekanismiin. Tämän päivän "talousviisaus" on huomisen yritysjätettä. Raivoavien talouspsykootikkojen eriskummallinen maailmankuva ei kuitenkaan tästä järky vähääkään. Globaalista väestöstä kolme neljäsosaa on julistettu yhteiskunnalliseksi jätteeksi. Kapitalistinen keskus toisensa jälkeen on kohdannut katastrofin. Etelän kehitysmaiden ja itäisten valtiokapitalististen maiden luhistumisen jälkeen itäaasialaiset markkinatalouden mallioppilasmaat ovat kohdanneet tuhon ja hävityksen. Yhteiskunnallinen paniikkimieliala leviää myös Euroopassa. Tästä kaikesta millään tapaa piittaamatta jatkavat politiikan ja yrityselämän donquijotet yhä raaemmin ottein ristiretkeään työmoolokin nimissä.
Jokaisen tulee kyetä elättämään itsensä omalla työllään, kuuluu ehdotettu periaate. Se että voi elää, on ehdon alaista, ja missä tätä ehtoa ei kyetä täyttämään, ei mitään oikeutta ole.
Johan Gottlieb Fichte,Grundlagen des Naturrechts nach Prinzipien der Wissenschaftslehre ("Luonnonlain perustukset tieteenteorian periaatteiden mukaan"), 1797.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Nk. "Manifesti" on ainoastaan itselle selitetty "syy" tai pikemminkin tekosyy olla tekemättä mitään.
Katsotaampa tarkemmin.
Siinä hyökätään työtä vastaan ja annetaan ainoastaan jonkinlainen kummallinen viittaus "Mikroelektroniikkaan", joka on ilmeisesti yhteiskuntaloisen Deus ex Machina, joka pelastaa hänet työnteolta. Saanko kysyä, mitä Yhteiskuntaloinen aikoo syödä, mitä hän aikoo pukea päällensä tai missä asua, kun kaikki lopettavat työnteon? Elektronejako? Vai onko niin, että muiden kuin manifestin kirjoittajien ja siihen uskovien on jatkettava työntekoa, jotta manifestin kirjoittajat ja heidän seuraajansa voivat vastustaa työntekoa. Miksi kenenkään pitäisi antaa heille mitään? Mitä heille muka ollaan velkaa?
Yhteiskunta suojelee omiaan. Siksihän se on perustettu. Sosiaaliset "turvaverkot" ovat olemassa samasta syystä, kuin aikoinaan paalutus kylän ympärillä; jotta kukaan ei jäisi susille. Mutta yhteiskunta ei ole olemassa yksilöiden ulkopuolella. Jokaisen ensimmäisen velvollisuuden pitäisi olla yrittää parhaansa mukaan taata yhteiskunnan tulevaisuus. Miten sitten taata yhteiskunnan tulevaisuus? Työllä. Oli se sitten paalutuksen korjaamista tai verojen maksua puhelinmyynti työstä, se on velvollisuus. Ei siksi, että rakastaisi isänmaataan, vaikka sekin käy syystä, vaan jottei joudu susille, sillä kenellä muka on velvollisuus vijellä maata, rakentaa taloja ja ommella vaatteita, saamatta itse siitä mitään vastineeksi?
Tuollainen kirjoitus, kuten tuo Yhteiskuntaloisen Manifesti, on tyypillinen neonihilistin kirjoitus. Siinä ei ole mitään muuta, kuin valitusta nyky tilanteesta, eritoten HEKILÖKOHTAISESTA nykytilanteesta. Individualismin merkkiteos. MINUN ei tarvitse tehdä työtä. MINÄ olen oikeutettu tukeen, apuun ja ilmais aterioihin. Mutta se ei kestä kysymystä; Miksi sinä olet oikeutettu? Mitä sinulla on tarjota tilalle? Ai niin; sana "mikroelektroniikka".
ps. Älköön kukaan vahingosakaan kutsuko tuota kirjoitusta anarkistiseksi. Meillä anarkisteilla on huono maine, mutta todellinen anarkismi vaatii korkeampaa moraalia, kuin mitä löytyy parilta yhteiskuntalois nihilistiltä, kuten tuolta Gruppe Krisis:ltä.
Työtä, työtä...kuinkahan paljon tässäkin maassa jo tehdään käytännössä täysin turhaa työtä....
Mikä muka on turhaa työtä? Eikö sellaisen tuotteen tai palvelun tuottaminen, josta joku toinen on valmis antamaan osan omasta työpanoksestaan, yleensä rahaa, ole tarpeeksi arvokasta?
Onhan meillä paljon (tai meille on luotu) jos jonkinlaisia muka-tarpeita, jotka palvelevat juuri tuota yltiökapitalismin kultaista vasikkaa...
Ei.
>Jokaisen ensimmäisen velvollisuuden pitäisi olla
>yrittää parhaansa mukaan taata yhteiskunnan
>tulevaisuus. Miten sitten taata yhteiskunnan
>tulevaisuus? Työllä. Oli se sitten paalutuksen
>korjaamista tai verojen maksua puhelinmyynti
>työstä, se on velvollisuus. Ei siksi, että
>rakastaisi isänmaataan, vaikka sekin käy syystä,
>vaan jottei joudu susille, sillä kenellä muka on
>velvollisuus vijellä maata, rakentaa taloja ja
>ommella vaatteita, saamatta itse siitä mitään
>vastineeksi?
Tuosta ensimmäisestä velvollisuudesta nyt voi olla monta mieltä. Itse ensisijaisesti yritän hankkia itselleni ruokaa, juomaa ja unta. Sen jälkeen katsotaan riittääkö rahkeita muiden keinotekoisten systeemien, kuten yhteiskunnan, auttamiseen.
Evoluution kannalta tuo paaluttaminen on vihoviimeistä hommaa. Jos suojaa ei ole, sudet tulevat ja syövät heikoimmat. Vahvimmat jäävät henkiin ja laji kehittyy eteenpäin. Nykyisellään näyttää siltä, että laji jumittaa paikallaan. Kehittyy taaksepäin fyysisesti ja eteenpäin henkisesti.
Kovasti vaikutat olevan vastineiden kannalla. Tyypillinen markkinatalouden kasvatti. Oletko koskaan tehnyt mitään saamatta siitä mitään vastineeksi?
Velvollisuus on käsitteenä naurettava. Psykologisen manipuloinnin keino. Sinuakin vedätetään kuin pässiä narussa.