Päivän kysymys

Kysymys; Miksi Usa ei ole paljastanut Neuvostoliitton Kuuhuijausta! Neuvostoliitto "väittää" että heidän rakentamansa automaattirobotti haki koepalan Kuusta.

Neuvostoliiton "Kuusuoritus" hakaa mennen tullen Usan Kuulennot.
Kuulento perustuu ainoastaan ihmisen "kykyyn" rakentaa "mekaaninen kone" joka suoriutuu tehtävästään, eikä ole lainkaan samaa että onko "koneen" kyydissä ihmisiä vai ei!!

Radioviiveetn takia mekaanisen laitteen reaaliaikainen kauko-ohjaus Kuussa ja sen läheisyydessä on mahdotonta, siksi Neuvostoliiton suoritus oli teknisessä mielessä huomatavasti kehittyneempi, koska "koneen" "kyydissä" ei ollut "ihmisiä" ohjaamassa.

Usan ensilasku Apollo yhdellätoista menikin tekniseltä osalta täysin pieleen ja se olisi epäonnistunut ellei Armstrong olisi tarttunut "puikkoihin", automaattiohjaus kun meni epäkuntoon.

Neukku sen teki!! Neukkukoneen kyydissä matkustajat voivat vapaasti ja rauhallisesti nukkua vaikka koko matkan ja herätä pirteänä Kuukävelylle, sama kotiinpaluussa ,tylsän avaruusmatkan voi myös nukkua, aivan lähdöstä alkaen.

Kuka uskoo että Neukku olis ollut noin hyvä tekemään "automaattiavaruusrobotteja" 60 luvulla!? ja miksi Usa ei onnitellut selvää voittajaa teknisen osaamisen kilpailussa!?

Neukkukoneen Kyydissä Kuuhun ja takaisin voidaan viedä vaikka täysi hörhö, astronautit ja niiden koulutus ovat täysin tarpeettomia!
19819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Miksi olet noin saatanan tyhmä ja jaksat jauhaa tuota samaa paskaa päivästä toiseen. Hohhoijaa.
HOHHOIJAA.

Äänestä
  • NYNNE tulee. Jos Olof olisi ollut yksin niin Hohhoijaa olisi kuullut puhelimestaan NYSSE tulee.

    Ketään ei nähty seuranneen pariskuntaa aivan perässä heidän lähtiessä elokuvista ja sitä paitsi he pysähtyivät katselemaan näyteikkunoita, jolloin seuraajan olisi myös tarvinnut pysähtyä.

    Matka murhapaikalle kesti melkein puolituntia ja matkaa vajaat 500 m. Hitaasti matelivat. MIKSI niin hitaasti. Olihan jo melkein keskiyö ja ei varmaan ihan lämmintäkään ulkona.

    JOKIN TÄSSÄ MÄTTÄÄ. Kuuliko hohhoijaa suomea puhelimestaan NYNNE tulee vai ny kommer dom. Vastaa hohhoijaa kun ite tiedät parhaiten.

    Äänestä

  • walkietalkiesi kanssa kirjoitti:

    NYNNE tulee. Jos Olof olisi ollut yksin niin Hohhoijaa olisi kuullut puhelimestaan NYSSE tulee.

    Ketään ei nähty seuranneen pariskuntaa aivan perässä heidän lähtiessä elokuvista ja sitä paitsi he pysähtyivät katselemaan näyteikkunoita, jolloin seuraajan olisi myös tarvinnut pysähtyä.

    Matka murhapaikalle kesti melkein puolituntia ja matkaa vajaat 500 m. Hitaasti matelivat. MIKSI niin hitaasti. Olihan jo melkein keskiyö ja ei varmaan ihan lämmintäkään ulkona.

    JOKIN TÄSSÄ MÄTTÄÄ. Kuuliko hohhoijaa suomea puhelimestaan NYNNE tulee vai ny kommer dom. Vastaa hohhoijaa kun ite tiedät parhaiten.

    Miksi olet noin saatanan tyhmä ja jaksat jauhaa tuota samaa paskaa päivästä toiseen. Hohhoijaa.
    HOHHOIJAA.

    Äänestä

  • tunnistivat sinut hohhijjaa kirjoitti:

    Pirjo ja Katja tapasivat Hohhoijaan minuuttia ennen laukauksia ja ehtivät minuutissa kävellä kaksi korttelia. Kuinka on mahdollista, että pariskunta käytti viiden korttelin matkaan melkein puoli tuontia. Virallinen laukausten vaihto kai tapahtui 23:21 ja ekan poliisin sanottiin olleen paikalla 23:23 vaikka itse sanoo tulleensa paikalle vasta 7 min myöhemmin 23:30. Miten on Hohhoijaa. Milloin se tuli paikalle.

    Äänestä

  • when they heard the shots kirjoitti:

    Miksi olet noin saatanan tyhmä ja jaksat jauhaa tuota samaa paskaa päivästä toiseen. Hohhoijaa...
    HOHHOIJAA.

    hohhoijjaaaa x 100000

    Äänestä

  • walkietalkiesi kanssa kirjoitti:

    NYNNE tulee. Jos Olof olisi ollut yksin niin Hohhoijaa olisi kuullut puhelimestaan NYSSE tulee.

    Ketään ei nähty seuranneen pariskuntaa aivan perässä heidän lähtiessä elokuvista ja sitä paitsi he pysähtyivät katselemaan näyteikkunoita, jolloin seuraajan olisi myös tarvinnut pysähtyä.

    Matka murhapaikalle kesti melkein puolituntia ja matkaa vajaat 500 m. Hitaasti matelivat. MIKSI niin hitaasti. Olihan jo melkein keskiyö ja ei varmaan ihan lämmintäkään ulkona.

    JOKIN TÄSSÄ MÄTTÄÄ. Kuuliko hohhoijaa suomea puhelimestaan NYNNE tulee vai ny kommer dom. Vastaa hohhoijaa kun ite tiedät parhaiten.

    Homma perustuu ainoastaan ihmisen "kykyyn" rakentaa "mekaaninen kone" joka suoriutuu tehtävästään, eikä ole lainkaan samaa että onko "koneen" kyydissä ihmisiä vai ei!!

    Tee niinkuin on sovittu. Hohhoijaa onkin kone, joka suoltaa konemaisesti paskaa. Ja tekee käskystä kaiken.

    Äänestä

  • when they heard the shots kirjoitti:

    Pirjo ja Katja tapasivat Hohhoijaan minuuttia ennen laukauksia ja ehtivät minuutissa kävellä kaksi korttelia. Kuinka on mahdollista, että pariskunta käytti viiden korttelin matkaan melkein puoli tuontia. Virallinen laukausten vaihto kai tapahtui 23:21 ja ekan poliisin sanottiin olleen paikalla 23:23 vaikka itse sanoo tulleensa paikalle vasta 7 min myöhemmin 23:30. Miten on Hohhoijaa. Milloin se tuli paikalle.

    Mitä siellä vaihdettiin?

    Äänestä

Osa kirjottelee tänne vistejäkin provosoidakseen muita kirjoittajia paljastamaan ylimääräistä, samentaakseen vesiä ja vähentämään uskottavuutta pilkalla, ivalla ja uhkailulla.

Varo Hohhoijaa. Täällä liikkuu taas provokaattoreita, jotka yrittävät saada sinut menemään lankaan ja paljastamaan jopa sellaista, mitä et ole edes unissasikaan kuvitellut tehneesi.

Äänestä

Mitä vitun sekopäiden juhlaa tämä on?
Yksi retard jauhaa kuulaskeutumisista, toinen retard höpöttää yhtäkkiä Palmen murhasta... hohhoijaa...
Ottakaapa idiootit jo ne lääkkeenne!
HOHHOIJAA.

Äänestä
  • Hohoijaa. Sä varmaan haluaisit keskustella lähiaikojen tapahtumista.

    Hohoijaa ota itekki lääkkees.

    Mitä yhteistä on Mumbailla ja Kauhajoella??

    En tosin ehdi nyt keskustelemaan. Tarttee lähtee piikille. Rauhottavia nääs.

    Äänestä

  • Mumbai ja Kauhajoki kirjoitti:

    Hohoijaa. Sä varmaan haluaisit keskustella lähiaikojen tapahtumista.

    Mene aivovammainen ottamaan ne lääkkeesi akkiä!
    HOHHOIJAA.

    Äänestä

  • Mumbai ja Kauhajoki kirjoitti:

    Hohoijaa. Sä varmaan haluaisit keskustella lähiaikojen tapahtumista.

    Hohoijaa ota itekki lääkkees.

    Mitä yhteistä on Mumbailla ja Kauhajoella??

    En tosin ehdi nyt keskustelemaan. Tarttee lähtee piikille. Rauhottavia nääs.

    'Mitä yhteistä on Mumbailla ja Kauhajoella?? '

    Sama kansainvälinen rikollisorganisaatio on järjestänyt molemmat operaatiot. Molemmissa operaatioissa käytettiin lääkkeitä syntipukkien manipulointiin ja lopuksi syntipukit kuolivat. Terroristien todellista lukumäärää yritetään vähätellä karkuun päässeiden/kiinni jääneiden salaamiseksi.

    Mumbaissa se ainut valtamediassa mainittu elossa kiinni saatu terroristi saattaa olla disinformaatioagentti, jonka tehtävä on osoittaa vastatoimille kohde.

    Äänestä

  • Noh,, kuitenkin! kukas oikein voittikaan Kuukisan;)

    Äänestä

vaan vastaat kiltisti, jos sulta ylipäätään joku jotain viitsii kysyä.

Äänestä

hehhe , hhe on helppo päätellä että hoohoijjaa ja ym, muut virkkarit ovat viettäneet palstalla jo niin kauan että he ovat "passitusta vailla" sinne minne ovat meitä salkkareita niin hartaasti vuosien aikana toivotelleet.
Uskoisin ja toivoisin että he saavat iltalääkkeiden lisäksi päivä ja aamulääkkeet, sekä oman pikku pehmustetun huoneen.

Näin meidän salkkareiden kesken! ymmärtänette että miksi Neukku ei ole paljastanut Usan kuuhujausta, hhehhe hahahha hhee,,,,

Äänestä
  • Mitään huijausta ei ollut. Olet harvinaisen tyhmä ja lapsellinen idiootti retard. Hohhoijaa.

    Äänestä

  • eveqrqvqe kirjoitti:

    Mitään huijausta ei ollut. Olet harvinaisen tyhmä ja lapsellinen idiootti retard. Hohhoijaa.

    >Mitään huijausta ei ollut. Olet harvinaisen tyhmä ja lapsellinen idiootti retard. Hohhoijaa. <
    Ihminen ei opi koskaan mitään uutta maailmankaikkeudesta ellei hän ole valmis rohkeasti kyseenalaistamaan "vallalla" olevia käsityksiä, Maapallokin on joskus ollut litteä.

    Universumin tilasta sanoisin samaa kuin A. Einstein "todellisuus on illuusio, ja hyvin vahvaa sellaista".
    Universumin "kolmiulotteinen tila" saattaa osoittautua sellaiseksi, illuusioksi, ainoaksi todellisuudeksi jäisi "liike", mietiskele asiaa tältä kantilta! mitään ei ole ennen NYT hetkeä eikä sen jälkeen, missä on oikeasti KOKO TILA, siinäkö illuusioista suurin! Universumin "kaikki" peräkkäiset TAPAHTUMAT näyttää siis kolmiuoltteiselta TILALTA, todellisuus on siis aina vain tapahtumaa, meillä ihmisillä se on valon fotoneita silmän verkkokalvolla, hermoston sähköimpulsseja aivolohkoissa jne, materia " elää" je me tunnemme sen:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

neukKuu kirjoitti:

Kysymys; Miksi Usa ei ole paljastanut Neuvostoliitton Kuuhuijausta! Neuvostoliitto "väittää" että heidän rakentamansa automaattirobotti haki koepalan Kuusta.

Neuvostoliiton "Kuusuoritus" hakaa mennen tullen Usan Kuulennot.
Kuulento perustuu ainoastaan ihmisen "kykyyn" rakentaa "mekaaninen kone" joka suoriutuu tehtävästään, eikä ole lainkaan samaa että onko "koneen" kyydissä ihmisiä vai ei!!

Radioviiveetn takia mekaanisen laitteen reaaliaikainen kauko-ohjaus Kuussa ja sen läheisyydessä on mahdotonta, siksi Neuvostoliiton suoritus oli teknisessä mielessä huomatavasti kehittyneempi, koska "koneen" "kyydissä" ei ollut "ihmisiä" ohjaamassa.

Usan ensilasku Apollo yhdellätoista menikin tekniseltä osalta täysin pieleen ja se olisi epäonnistunut ellei Armstrong olisi tarttunut "puikkoihin", automaattiohjaus kun meni epäkuntoon.

Neukku sen teki!! Neukkukoneen kyydissä matkustajat voivat vapaasti ja rauhallisesti nukkua vaikka koko matkan ja herätä pirteänä Kuukävelylle, sama kotiinpaluussa ,tylsän avaruusmatkan voi myös nukkua, aivan lähdöstä alkaen.

Kuka uskoo että Neukku olis ollut noin hyvä tekemään "automaattiavaruusrobotteja" 60 luvulla!? ja miksi Usa ei onnitellut selvää voittajaa teknisen osaamisen kilpailussa!?

Neukkukoneen Kyydissä Kuuhun ja takaisin voidaan viedä vaikka täysi hörhö, astronautit ja niiden koulutus ovat täysin tarpeettomia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu