ja tunnen tuskaa teidän vuoksenne. Valitettavasti en voi auttaa. Ärsyttää vain ne mielipiteet jossa painetaan kärsivää ihmistä vielä alemmas, niitäkin tuntuu olevan. Itse aikanani koin lamavuosien työttömyyden ja sen mukanaan tuoman nk. harjoittelutyön, siis tämän kahdeksan euron työn. Yhteen paikkaan pääsin toistuvasti, heti kun vain työvoimatoimisto myönsi rahan. Olin pidetty ja tarvetta olisi ollut palkalliseen kokoaikaiseen työntekijään, mutta ei muka ollut varaa.
Eli minun mielestäni on väärin että työnantajat saavat ilmaista työvoimaa.
Itse olen nyt kuitenkin siinä onnellisessa asemassa että sain eläkkeen. Pienihän se on, mutta elän sillä ja ennekaikkea minulla on ihmisarvo.
Toivotan teille kaikille päähänpotkituille jaksamista ja paremppa tulevaisuutta.
Eli minun mielestäni on väärin että työnantajat saavat ilmaista työvoimaa.
Itse olen nyt kuitenkin siinä onnellisessa asemassa että sain eläkkeen. Pienihän se on, mutta elän sillä ja ennekaikkea minulla on ihmisarvo.
Toivotan teille kaikille päähänpotkituille jaksamista ja paremppa tulevaisuutta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla meni noin vuoden verran työkyvyttömyyseläkkeelle jouduttuani, hyväksyä taloudellinen tilanteeni ja opetella uudenlaista ajattelutapaa. En väitä, että olisin vieläkään sopeutunut täysin. Seutatessani nykyistä touhua työmarkkinoilla voin olla vain onnellinen, etten joudu olemaan siinä helvetissä mukana.
Minun psyyke ei olisi ainakaan kestänyt sitä menoa, mitä saan seurata ympärilläni.
Tsemppiä vain teille kaikille, joita käytetään julmasti hyväksi. Toivottavasti tilanteenne vielä muuttuu.
minä joudun vielä jonkun vuoden sinnittelemään - tällä hetkellä olen 5 kk:n työssäoloehtokarenssissa, olen ollut jo kohta vuoden.
En kuitenkaan tällä iällä lähde minkäälaisiin työkokeiluihin, työeämävalmennuksiin ja mitä niitä nyt on, näitä "loistyöpaikkoja".
Jahka joku mukava kurssi ilmaantuu, haen sitten sellaiseen; kurssit ovat lystejä ajanviettopaikkoja, joista valitettavasti ei työn saannin kannalta ole juurikaan hyötyä.
Mutta ministeriötasolla on päätetty, että tämmöistä ajanvietettä on veronmaksajien rahoilla järjestettävä, jopa vanhuuden kynnyksellä räytyville.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200811308677751_uu.shtmla.
En panisi pahakseni, vaikka heisimato leviäisi kaikkiin Suomen työvoimatoimistoihin; se huono puoli kuitenkin, että on pitkä itämisaika.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200811308677751_uu.shtml