Anna Puustjärven

Mikä siinä on, että mun korviin Anna kuulostaa vähän väliä falskilta ja epävireiseltä ja sitten tuomarit kehuu, että upea suoritus yms.???
Oonko mä ainoo, kuuleeko muut sitä?
351523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

...vain siitä, että sinulla on hyvä sävelkorva, ja vielä rohkeutta kertoa oma rehellinen mielipiteesi. Oikeassa sinä olet, ihmetyttää vaan miten tuomarit ole tästä asiasta mitään sanoneet. Uskottavuus kyllä kärsii, kun moista potaskaa kehtaavat suoltaa.

Äänestä
  • minussa víkaa kun Annan "upeat" esitykset on mulle huonoa karaoketasoa

    Äänestä

  • Tuomari Patricin sanoja mukaillen, Annan yksi parhaista ominaisuuksista kyky omistaa biisit jotka hän esittää. Annan esittämänä tulee vain harvoin kappaleen alkuperäinen esittäjä mieleen.

    Kallen kohdalla aina tuli verrattua alkuperäiseen hänen esitystä ja lähes aina niin paljon heikommalta näytti, että tuli ajoittaista myötähäpeän tunnetta.

    Koopilla niin omalaatuinen esiintyminen, ettei alkuperäis esitys pukkaa pahemmin pintaan. Myös Petellä on vahva oma tyylinsä, eikä hänkään vaikuta kopiolta mistään alkuperäis esittäjästä.

    Äänestä

  • parhaista ominaisuuksista kirjoitti:

    Tuomari Patricin sanoja mukaillen, Annan yksi parhaista ominaisuuksista kyky omistaa biisit jotka hän esittää. Annan esittämänä tulee vain harvoin kappaleen alkuperäinen esittäjä mieleen.

    yhden mieltäni askarruttaneen probleemin. Esityksiä kuunnellessa olen tuon huomannut, mutta kun olen yrittänyt laittaa esitykset järjestykseen esitysten jälkeen niin toi huomio on hukkunut jonnekin. On ollu tunne että jotain unohtuu, mutta en millään ole saanut päähäni mitä. Miks et sanonu tota aiemmin :-)

    Äänestä

  • Kunhan nyt yrittää vain julkkishommaa.

    Itseriittoinen ja tietoinen pikkulikka. 26v. Missä aikuisuus?? Nuorekas voi aina olla.

    Epävireellinen. Saman toistoa. Minulla tunne, että olen kuunnellut kokoajan samaa kappaletta pitkäsoittona!!!

    Äänestä

  • Kiitos kun selvensit kirjoitti:

    yhden mieltäni askarruttaneen probleemin. Esityksiä kuunnellessa olen tuon huomannut, mutta kun olen yrittänyt laittaa esitykset järjestykseen esitysten jälkeen niin toi huomio on hukkunut jonnekin. On ollu tunne että jotain unohtuu, mutta en millään ole saanut päähäni mitä. Miks et sanonu tota aiemmin :-)

    Mitkä on Annan viime idols jakson laulamat kappaleet?? haluisin tietää : )) vastatkaa kiitoss : ))

    Äänestä

  • parhaista ominaisuuksista kirjoitti:

    Tuomari Patricin sanoja mukaillen, Annan yksi parhaista ominaisuuksista kyky omistaa biisit jotka hän esittää. Annan esittämänä tulee vain harvoin kappaleen alkuperäinen esittäjä mieleen.

    Kallen kohdalla aina tuli verrattua alkuperäiseen hänen esitystä ja lähes aina niin paljon heikommalta näytti, että tuli ajoittaista myötähäpeän tunnetta.

    Koopilla niin omalaatuinen esiintyminen, ettei alkuperäis esitys pukkaa pahemmin pintaan. Myös Petellä on vahva oma tyylinsä, eikä hänkään vaikuta kopiolta mistään alkuperäis esittäjästä.

    Tätä samaa olet toitottanut monessa muussakin topicissa. Jos et itse kuule, mikä Annan laulussa mättää, niin ei silti tarvitse tulla apinoimaan Idols-pelletuomareita.

    Minulle tulee myötähäpeän tunne pelkästään siitä, kun luen sinun kirjoituksiasi.

    Äänestä

Henkilökohtaisesti en pidä Annan äänestä, kaikki kappaleet ovat kuin saman toistoa.
Tuomarit selvästi näkevät äänessä ja lavaesiintymisessä potentiaalia, muuten en tätä ymmärrä.
Olen kyllä sitä mieltä, että Annalle pitäisi myös antaa kritiikkiä, muuten ei edisty.

Äänestä

vaimon kanssa ollaan ihmetelty kanssa et onkohan meidän tv:ssä vikaa kun kuulostaa pahalta mut tuomarit ylistää.

Äänestä
  • Aluksi luulin, että vika on mun "korvien välissä", kun en vaan tajua Annan ihmeellisyyttä.
    Laitoin ääntä suuremmalle, josko "aukeisi".
    Olen yrittänyt ihan tosissani kuunnella ja olla ennakkoluuloton.
    Taisi olla kolmannessa finaalissa, kun pystyin sanomaan positiivista Annan esityksistä, mutta neljäs finaali meni kyllä alta arvostelun.

    Jännä nähdä, miten pitkälle Anna pääsee.
    En ole äänestänyt häntä.

    Äänestä

Olen ihan samaa mieltä. Anna oli alkukarsinnoissa oma suosikkini, mutta nyt olen sitä mieltä että saisi pudota seuraavana. Annan ääni ei soi ja kuulostaa jotenkin kuivalta ainakin minun korvaani. Lisäksi eilinen Killersin biisi oli tosi ponneton esitys, ei tietoakaan alkuperäisen tenhosta ja se toinen vetokin jotenkin vaan "ihan kiva". Koop ja Pete ratkaiskoon voiton.

Äänestä
  • epävireisesti veti, siinäpä vasta kuiva esiintyjä

    Äänestä

  • että Killersin When you were young kappaleen ei ollut tarkoituskaan olla samanlainen voimapop biisi kuin alkuperäisen. Anna veti sen upeasti. Teidän korviinne varmaan myös joku Dido kuulostaa epävireiseltä.

    Annalla on upea ääni, tyyliin Dido, Nancy Sinatra, Duffy jne.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    että Killersin When you were young kappaleen ei ollut tarkoituskaan olla samanlainen voimapop biisi kuin alkuperäisen. Anna veti sen upeasti. Teidän korviinne varmaan myös joku Dido kuulostaa epävireiseltä.

    Niin, olen myös ihmetelly tätä Annan ylistystä. Eilenkin odottelin, että koska loppuu kun ei niitä toisistaan erottanut ellei taukoa olisi ollut.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    että Killersin When you were young kappaleen ei ollut tarkoituskaan olla samanlainen voimapop biisi kuin alkuperäisen. Anna veti sen upeasti. Teidän korviinne varmaan myös joku Dido kuulostaa epävireiseltä.

    Annalla on upea ääni, tyyliin Dido, Nancy Sinatra, Duffy jne.

    Ymmärsin että Anna ja bändi oli vääntäny toisenlaisen sovituksen biisistä. Mutta meikäläiselle se ei toiminu, en digannu. Vois Annakin edes yhen kerran olla uskollisempi alkuperäselle biisille niin kuultaisiin että miten hän oikeesti osaa laulaa, vaikka eihän kyseessä mikään imitointi-skaba olekaan. Tuntuu vaan jotenkin että aika helpolla pääsee kun vetää kaikki vaan tolleen puolhuolimattoman kuuloisesti ja muka hienosti tulkiten.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    että Killersin When you were young kappaleen ei ollut tarkoituskaan olla samanlainen voimapop biisi kuin alkuperäisen. Anna veti sen upeasti. Teidän korviinne varmaan myös joku Dido kuulostaa epävireiseltä.

    Annalla on upea ääni, tyyliin Dido, Nancy Sinatra, Duffy jne.

    Annan ääni ei kyllä paini ollenkaan samassa sarjassa Duffyn ja Nancy Sinatran kanssa.

    Ja vaikka soundi nyt olisikin jonkun makuun, niin pitäisi sitä kai nyt nuotilleen osata vetää... likallahan on tekniikkakin ihan hakusessa!!

    Äänestä

  • Huh Huh!! kirjoitti:

    Vaikkei nyt vaikka joku Dido olekaan minun makuuni, niin kyllä hän sentään nuotilleen laulaa ja äänensä ei säry kesken laulun, niin kuin Annalla tapahtuu.

    Ei voi puhua samana päivänäkään näistä kahdesta.

    Äänestä

Ja jotenkin Annan esitys on aina jotenkin teennäinen. Karsea oli se yksi esitys (en edes muista laulun nimeä, suomeksi lauloi) oli aivan kuin uusi Anita Hirvonen.
Ei mitään kehumista ja tuomarit kehuu. Missä on järki?

Äänestä

Musikaalisen ihmisen pitäisi ainakin tajuta, kuinka hyvä Anna on: Äänessä paljon sävyjä, esitykset omaleimaisia ja tyylitajuisia. En tajua miksette (miksi et) sitä huomaa. Vaikkei tyylistä pitäisi, luulisi kaavamaisimmankin metsäsuomalaisen tuon huomaavan.

Kaikki Annan esitykset ovat olleet nappisuorituksia mielestäni - nekin, joista en biiseinä pidä, Anna tosiaan hallitsee tuon tulkinnan. Eikä mielestäni eilisen esityksissä ollut ollenkaan ylä- tai alavireisyyttä. "Rennosti" lauletut kohdat sopivat biiseihin.

Pete saisi voittaa, olisi täydellinen paketti Idoliksi! Koop on kehittynyt huimasti ja ansaitsee myös paikkansa kolmen parhaan joukossa. Hieno kolmen kopla meillä viihdyttämässä nyt!

Äänestä
  • On muuten myös merkityksensä sillä millaisella laitteistolla tuota laulua kuuntelee.
    Itsekin asiaa testanneena väitän että televisiosta kuunneltuna on välillä jopa vaikea erottaa tuomareiden kehumia vivahteita laulussa, vaikka kuinka lujalle ruuvaisi. Kunnon äänentoistolaitteiden kautta kuulostaa jo aivan toiselta. (ja 5-6 kpl stidiaskin kokoista muovipurkkia ympäri olohuonetta ei ole mikään äänentoistojärjestelmä;)

    Itseäni Annan laulussa miellyttää eniten juuri nuo "kantriäänen" vivahteet, harvemmin on moista lämpöä äänessä nuorelta suomi-tytöltä kuullut.

    Tosin kaikkiin Annan esityksiin en ole ollut tyytyväinen minäkään.
    Liian vaisuja kappalevalintoja on jo ollut useita.
    Ja lisäksi viime sunnuntain esiintymisestä paistoi hyvin läpi kuinka hän ei ollut enää reippaan iloinen vaan oletti, että kaikki tytöt putoavat peräkkäin ja nyt olisi hänen vuoro vaikka esitykset menisivät miten hyvin tahansa. (muistelkaapa kuinka kauan ennen Kallea edellinen putoaja oli joku pojista!)

    Toivottavasti nyt näemme taas Annan esiintyvän iloista olemusta hehkuen kuten Idolsien alkujaksoissakin.

    Äänestä

  • väliä kirjoitti:

    On muuten myös merkityksensä sillä millaisella laitteistolla tuota laulua kuuntelee.
    Itsekin asiaa testanneena väitän että televisiosta kuunneltuna on välillä jopa vaikea erottaa tuomareiden kehumia vivahteita laulussa, vaikka kuinka lujalle ruuvaisi. Kunnon äänentoistolaitteiden kautta kuulostaa jo aivan toiselta. (ja 5-6 kpl stidiaskin kokoista muovipurkkia ympäri olohuonetta ei ole mikään äänentoistojärjestelmä;)

    Itseäni Annan laulussa miellyttää eniten juuri nuo "kantriäänen" vivahteet, harvemmin on moista lämpöä äänessä nuorelta suomi-tytöltä kuullut.

    Tosin kaikkiin Annan esityksiin en ole ollut tyytyväinen minäkään.
    Liian vaisuja kappalevalintoja on jo ollut useita.
    Ja lisäksi viime sunnuntain esiintymisestä paistoi hyvin läpi kuinka hän ei ollut enää reippaan iloinen vaan oletti, että kaikki tytöt putoavat peräkkäin ja nyt olisi hänen vuoro vaikka esitykset menisivät miten hyvin tahansa. (muistelkaapa kuinka kauan ennen Kallea edellinen putoaja oli joku pojista!)

    Toivottavasti nyt näemme taas Annan esiintyvän iloista olemusta hehkuen kuten Idolsien alkujaksoissakin.

    ...ja vielä omaa tekstiäni täydentäen...

    Annan ääni ei (tänään) riitä korkeisiin ylä-ääniin ja niistä on tuo "kantriäänen" lämpö kaukana vaikka millaisilla ämyreillä sitä kuuntelisi.

    Hyvän laulutekniikan opettajan avustuksella tilanne on varmasti korjattavissa, mutta siihen asti tytön olisi syytä välttää sellaisia kappalevalintoja jotka vahvasti painottuvat korkeisiin ääniin.

    Äänestä

  • tajua! Mitä rennosti laulamista se on, kun ääni pettää kesken sävelen?

    Parempiakin naisia olisi joukossa ollut. Anna on ihan nätti ja noin, mutta laulu on pelkkää karaoketasoa.

    Äänestä

  • kun ei kirjoitti:

    tajua! Mitä rennosti laulamista se on, kun ääni pettää kesken sävelen?

    Parempiakin naisia olisi joukossa ollut. Anna on ihan nätti ja noin, mutta laulu on pelkkää karaoketasoa.

    tota. Mä nautin tosi paljon Annan kuuntelemista kun sen änessä on nyansseja. Eikä se nyt niin pienikään ole se ääni. Jotkut kehuu erityisesti Annan tulkintaa, ruotsalaistuottaja kehui nimenomaan ÄÄNTÄ. Ja tuollainen ääni menisi karaokea laulaessa hukkaan, kun siinä kuuluukin vaan huutaa rallatuksia.

    Äänestä

  • elppis kirjoitti:

    jos falskisti laulaminen ja äänen särkyminen ovat sinusta nyansseja, niin sinullahan on toki oikeus ajatella niin. Ja jos uskot mieluummin Idols- tuomareiden kommentteja kuin omia korviasi, niin siihenkin sinulla on täysi oikeus.

    Minä itse vaadin laulajalta muutakin. Ja sekin on minun mielipiteeni.

    Äänestä

  • mielipiteitä kaikilla kirjoitti:

    jos falskisti laulaminen ja äänen särkyminen ovat sinusta nyansseja, niin sinullahan on toki oikeus ajatella niin. Ja jos uskot mieluummin Idols- tuomareiden kommentteja kuin omia korviasi, niin siihenkin sinulla on täysi oikeus.

    Minä itse vaadin laulajalta muutakin. Ja sekin on minun mielipiteeni.

    "Ja jos uskot mieluummin Idols- tuomareiden kommentteja kuin omia korviasi, niin siihenkin sinulla on täysi oikeus."

    Ei vaan ihan alentuvasti otin tuomarikortin käyttöön, kun ajattelin, että jos ei keskustelukumppani minua usko, niin musiikkia tekevää tuomaria sitten. Voisit itsekin miettiä sitä että mielipiteissä on eroja.

    Ja mitä ammattilaulajiin tulee, niin tasoa on monenlaista. Että jos itse saat siitä leipäsi, niin ei se ehkä sittenkään tuo riittävästi auktoriteettia. Joku Katja Kätkä (catcat-tytöt) esimerkiksi on ammattilaulaja ja tietääkseni vielä opettaa laulua musiikkiopistossa, enkä ikimaailmassa viihdy hänen äänensä parissa, vaikka sitä ylä- tai alavireisyyttä ei olisi. Pitää olla taiteellisuutta, musikaalisuutta ja tyylitajukaan ei ole pahitteeksi.

    No minä en ole kuvia koskaan kumarrellut. Tuomarehin vetoamalla minua ei todellakaan saa vakuutettua, sillä en erityisesti arvosta Idols-tuomareiden osaamista. Heidän uskottavuutensa on todella heikoissa kantimissa minun silmissäni.

    Omasta auktoriteetistani en sano muuta kuin, että en ole koskaan sellaiseksi pyrkinytkään. Kannattaa muistaa, että kirjoitukseni ovat pelkästään minun omia mielipiteitäni. Ammattilaisena kuulen monia sellaisia asioita, joihin tavallinen kaduntallaaja ei kiinnitä huomiota, mutta siltikin pystyn esittämään vain yhden, vajavaisen ihmisen mielipiteen. Sama on sinunkin kohdallasi, ja siinä vaiheessa kun joku tulee esittämään minulle argumenttejä tyyliin:

    "Musikaalisen ihmisen pitäisi ainakin tajuta, kuinka hyvä Anna tai joku muu on", niin minun pinnani kiehahtaa.

    Makujahan on monia, niin kuin on laulajiakin. Kun minun pitää päättää kenestä pidän ja kenestä en, luotan siinä asiassa vain ja ainoastaan omiin korviini. En odota, että kaikki ovat samaa mieltä kanssani, mutta tahdon sentään vapauden päättää mielipiteistäni itse.

    Äänestä

  • lisää mielipiteitä kirjoitti:

    No silloinhan meillä on ollut vähän sama ääni kellossa: niin sinulla kuin minullakin on selkeä oma mielipide, jota yrittää saada muidenkin ymmärtämään.

    En ole ehdoton. Kyllä tajuan tuon sun mielipiteen myös.

    Mutta jos miettii tuota kilpailua niin onko se nyt mikään ihme, jollei siihen osallistuvat ole vielä kypsyneet laulajina. Ovat nuoria eivätkä ammattilaisia. Esimerkiksi musiikin opiskelijoita ei oo kilpailijoiden joukossa aiemmin tietääkseni ollut. Nyt oli se Linda jotain, jonka kuuluikin tippua ja sitten se vaalea sibisläinen, jonka biisivalinnat meni överiksi. Eivät pärjänneet mielestäni ainakaan näille kolmelle jäljellä olevalle (minun mielipide: kolkkoja) ja sitten oli tämä Saana (sopi kisaan,hyvä laulaja).

    Mulle Anna tuo mieleen monet singer-songwriter-laulajat, sellaisia kuuntelen muutenkin mielelläni.

    Vielä jos teen vertauksia, niin ekalla kaudella fanitin valtavasti alusta lähtien Pakarista, mutta nyt kun sillä on ura, tekee se tylsää musiikkia ja on itkin jotenkin tylsä. Hannaan vrrattuna (minun mielestäni) tää Anna on freshi.

    No jos todella pidät singer-songwriter tyyppisistä laulajista, niin voin ymmärtää tuon sinun ihastuksesi. Minä puolestani en voi sietää ko. tyypin laulajia. Mutta makuasioista ei kannata alkaa kiistelemään.

    On totta, ettei kilpailijoilta voikaan odottaa vielä samaa kuin ammattilaisilta. Mutta mielestäni tietyt perusedellytykset pitäisi silti täyttyä, kuten terve ja puhdas lauluääni. Kouluttamatonkin ääni voi olla sellainen, jos laulaja on tarpeeksi lahjakas. Ellei ole, en ymmärrä mitä hän edes Idolsissa silloin tekee.

    Hannasta olen kyllä jokseenkin samaa mieltä. Pidän hänen äänestään, mutta kun ne biisit mitä hänellä on, ovat niin pirun tylsiä. Sääli, kun menee hyvä laulaja hukkaan.

    Äänestä

et omaa riittävän hyvää sävelkorvaa...
Ne jotka oikeasti ymmärtävät musiikkia myös ymmärtävät miten loistava Anna on.
Olen omassa kaveripiirissäni havainnut aivan saman ilmiön ja juuri samasta syystä!

Äänestä
  • Siis loppuun "Amen"

    P.S. Olen musikaalinen, suku on musikaalinen, soitan itse, laulan, osaan soittaa ilman nuotteja, sävelkorvaa riittää.
    Valitettavasti en "diggaa" Annaa.

    Kuulun niihin "metsäsuomalaisiin", kai se siitä johtuu.....

    Äänestä

  • amen kirjoitti:

    Siis loppuun "Amen"

    P.S. Olen musikaalinen, suku on musikaalinen, soitan itse, laulan, osaan soittaa ilman nuotteja, sävelkorvaa riittää.
    Valitettavasti en "diggaa" Annaa.

    Kuulun niihin "metsäsuomalaisiin", kai se siitä johtuu.....

    Ja minä taas olen musikaalinen, joka diggaa Annaa :)

    No todetaan sitten kaikki, että kyseessä on mielipideasia. Katselin juuri jotain laulettuja Idols-juttuja netistä ja saattaa se Anna jossain kohtaa olla epävireinen, mutta niihin tulkintoihin se sopii. Minä taas en jaksa kuunnella Peteä, kun se on sittenkin jotenkin tasapaksua se sen laulaminen, mutta on Pete silti mielestäni erinomainen!

    Metsäsuomalaisella tarkoitin suomalaista yleensä, ollaan aika nuori kansa...kyllähän sen kaikessa näkee.

    Äänestä

  • No minusta Anna kuulostaa falskilta.

    Kumma kun olen puutteellisella korvallani onnistunut pysymään ammattilaulajana leivässä kiinni. Liekö minullakin sitten niitä protestiäänestäjien kaltaisia faneja?

    Kollegani eivät myöskään ymmärrä, miten näin puutteellisilla taidoilla ollaan Idols-finaalissa.

    Äänestä

  • hmmh kirjoitti:

    No minusta Anna kuulostaa falskilta.

    Kumma kun olen puutteellisella korvallani onnistunut pysymään ammattilaulajana leivässä kiinni. Liekö minullakin sitten niitä protestiäänestäjien kaltaisia faneja?

    Kollegani eivät myöskään ymmärrä, miten näin puutteellisilla taidoilla ollaan Idols-finaalissa.

    Kyllä varmaan sekin vaikuttaa, miten siellä lavalla asiansa esittää. Anna on niin ihanasti niissä lauissa takana, se on lämpöistä. Mä en kyllä jaksa kuunnella koulutettua ääntä välttämättä, se ei ehkä ole se juttu näissä aina. Jos olet ammattilaulaja, niin pidätkö sitten jonkun Peten ääntä ja tekniikkaa Annaa parempana??

    näin: Tottakai lavakarisma ja tulkinta ovat tärkeitä, mutta jos ei ole osaamista asiansa takana, niin nuo kaksi yllämainittua jäävät pelkäksi hetkutteluksi ja silloin ainoa tunne, mikä minussa herää, on myötähäpeä.

    Ja kun nyt kerran kysyit noista muista, niin sen verran sanon että keskentekoisia joka iikka. Yksikään nyt mukana oleva ei minua erityisesti sykähdytä, valitettavasti.

    Äänestä

Kummaa miten Anna on edelleen mukana! Epävirettä huomaa hyvin paljon ja ääni on välillä todella ohut, korkeissa äänissä kuulostaa joskus suorastaan keskivertokaraokea pahemmalta.

Annan mikrofoniin on taidettu lisätä volumea enemmän kuin muille, eihän sen hento ja piipittävä ääni muuten edes kuuluisi.

Ei Annan pitäisi olla kolmen joukossa. Mieluummin Anna-Kaisa tai Saana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

suoritukset kirjoitti:

Mikä siinä on, että mun korviin Anna kuulostaa vähän väliä falskilta ja epävireiseltä ja sitten tuomarit kehuu, että upea suoritus yms.???
Oonko mä ainoo, kuuleeko muut sitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu