on kytköksissä Teuvosuniin?
Moniko
teistä-
14309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
mutta salaa hyvin moni - ainakin hänen kirjoitustensa lukemisesta jotain päätellen.
TS on kuulemma ja jonkin verran on kokemusta, sympaattinen mies,
mutta kirjoitusten perusteella murhanmies,
ja kiukkuinen kuin arsytetty karhu,
kun sillepäälle sattuu,
kovin on mieleltään rikkinäinen.
Hän on pettänyt vaimoaan ruumiillisesti,
nyt sanoisin, hän pettää vaimoaan henkisesti.
En kuulu joukkoon, jolla on ollut kytköstä häneen. Ehkäpä näin selkeämmin alusta pitäen, kuin jotkut muut kertovat nähneensä ja siksi kytköksiä ei syntynyt, eikä synny.
mutta lihan luomaa kytköstä ei ole, koska en ole häntä edes tavannut.
vaikka häntä en ole tavannut, enkä edes hänen kirjaansa lukenut.
Mutta se, mitä hän täällä kirjoittaa, on varmasti totta.
minäkin Teuvo Sunin Hengestä annan.
hengessään saa teidät yhtymään siihen. Mikä kirjoituksissä näyttää teille, että hänen henkensä on oikea.
Ei kait Kristuksen Henki ole sellainen henki, että hän tänään
antaa Teuvolle totuutta, mutta huomenna vsaman verran valhetta?
Suni on suuri valehtelija. Kolme ensimmäistä "kulkijaa" on Teuvo itse kirjoittanut,
julistavan totuutta. Kertooko se, että hän pilkkaa kaikkia uskontoyhteisöjä ja kertoo kaikkien muiden olevan Pyhästä Hengestä osattomia kuin, että hän, äitinsä, ja eräs työtoveri ovat osallisia Pyhään Henkeen ja kertooko se, että hän väärentää Raamattua mieleisekseen, tai kertooko se, että hän ei välitä Jeesuksen opetuksista mitään, vaan on nostanut itsensä niin korkealle, että hänen ei tarvitse keneltäkään ohjeita ottaa.
Vai mikä sinulle antaa yhteyden tunteen Suniin?
mutta voimme keskustella kaikkien hänen puoliensa kanssa:).
tuohon "kerro mikä osoittaa hänen" viestiin?
Kerronpas teille pyhästä hengestä, tuollaisesta kuini TeuvoSunilla on, sain sellaisen myös, mutta kauhistuin sillä se näytti ihmisten "todellisen" luonteen joka on paholaisesta,
minä kauhistuin sitä pahaa jota se saa aikasekseen,
ja vielä se väitti "pyhä henki" olevansa ja että hän on Jeesuksen henki ja asuu minussa,
aloin tutkimaan mikä minuun on tullut, kun se väittää kivenkovaan että hän kertoo totuutta,
totta tosiaan "totuutta"
meille tuli myös räyhä henki, mutta onnekseni olin niistä asioista kuullut puhuttavan lapsuudessani joten tiesin miten ne alistetaan.
Ja niin aukesi minulle Jumalan sovitustyö ristillä ja veren ja veden merkitys.
Ja saan kiittää tästä kaikesta edesmenneitä isiäni,
ja mikä tärkrinta sitä uhria joka on uhrattu Jumalalle suloiseksi tuoksuksi.
Ef. 5:2
Rakkaus ohjatkoon elämäänne, onhan Kristuskin rakastanut meitä ja antanut meidän tähtemme itsensä lahjaksi, hyvältä tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle.
>>>Kerronpas teille pyhästä hengestä, tuollaisesta kuini TeuvoSunilla on, sain sellaisen myös, mutta kauhistuin sillä se näytti ihmisten "todellisen" luonteen joka on paholaisesta,