6000 vuotta sittenkö?

Onko VT vain juutalaisen kansan vaiheista koottu historiikki, sillä muualla oli eletty jo paljon aiemmin kuin 6000 vuotta sitten..?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lähi-idän_neoliittinen_kehityssarja#L.C3.A4hi-id.C3.A4n_neoliittiset_vaiheet

Uskovatko Jehovan Todistajat edelleen, että ihminen luotiin noin 6000 vuotta sitten?
181042
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

>>Uskovatko Jehovan Todistajat edelleen, että ihminen luotiin noin 6000 vuotta sitten?

Kyllä Vartiotorniseura opettaa edelleen näin. Tosin jo 1873/1874-luomissynttäreitä seurasi pitkä ja turha milleniumin odottelu, joten "kunnianarvoisaan" perimätietoon perustunutta (kuten Russell asian ilmaisi) opetusta tekohengitettiin 70-vuotisen odottelun päätteeksi vuonna 1943. Opetusta piristettiin poistamalla Russelin tekemä raamatunpeukalointi ja siirtämällä synttärit vuoteen 1972 ja myöhemmin vuoteen 1975.

Vuoden 1975 jälkeen katsottiin parhaaksi hylätä perinnetietoon perustuva opetus 7000-vuotisista luomispäivistä, koska 1874-malliin eivät ihmiskunnan 6000-vuotisbileet vieläkään jatkuneet Kristuksen milleniumina vuonna 1975.

Nyt Vt-seura opettaa "tuhansia vuosia" pitkiä luomispäiviä, joka sekään opetus ei perustu sen parempaan kuin hädässä keksittyyn meriselitykseen.

Äänestä
  • historiaa tai kirjoituksia ei ole löytynyt yli 6000 tuhannen vuoden takaa.

    Äänestä

  • kirjoitettua. kirjoitti:

    historiaa tai kirjoituksia ei ole löytynyt yli 6000 tuhannen vuoden takaa.

    Siksi tuota aikaa kutsutaankin esihistorialliseksi ajaksi. Suomen historiallinen aika ei ole täyttänyt edes tuhatta vuotta, mutta olisi melko hölmöä väittää ettei täällä olisi ollut ihmisasutusta ennen tuota aikaa.

    Äänestä

  • kirjoitettua. kirjoitti:

    historiaa tai kirjoituksia ei ole löytynyt yli 6000 tuhannen vuoden takaa.

    nk.laskurahat?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Nuolenpääkirjoitus

    Kukas ne teki?

    Äänestä

  • kirjoitettua. kirjoitti:

    historiaa tai kirjoituksia ei ole löytynyt yli 6000 tuhannen vuoden takaa.

    >>historiaa tai kirjoituksia ei ole löytynyt yli 6000 tuhannen vuoden takaa.

    Ja mitä sitten? Jos pelkkää kirjoitusten ikää pidettäisiin luotettavuuden mittarina, niin sillä perusteella Gilgamesh olisi luotettavampi kuin Raamattu.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    Ajattele jos ihmisiä olisi elänyt vaikka 20 000vuotta. Sitten ihan yhtäkkiä noin 6000v. olisi vasta alettu kirjoittaa. Kuulostaisiko se uskottavalta yhdessä yössä olisi tapahtunut tällainen muutos ympäri maailmaa?

    Äänestä

  • sitten. kirjoitti:

    kuulostaisi uskottavalta, sillä suuret keksinnöt on tehty usein yhdessä yössä.

    Äänestä

  • sitten. kirjoitti:

    Ajattele jos ihmisiä olisi elänyt vaikka 20 000vuotta. Sitten ihan yhtäkkiä noin 6000v. olisi vasta alettu kirjoittaa. Kuulostaisiko se uskottavalta yhdessä yössä olisi tapahtunut tällainen muutos ympäri maailmaa?

    >> Kuulostaisiko se uskottavalta yhdessä yössä olisi tapahtunut tällainen muutos ympäri maailmaa?

    Ei kuulosta, tuo on ilmeisesti typerintä mitä tästä aiheesta olen eläessäni lukenut. Kuka tuollaista esittää, missä ja onko se esitetty vakavissaan?

    Iso-isoisäni tuskin olisi uskonut että hänen pojanpojanpoikansa ajelee päättömällä hevosella ja vielä ihan "karvaooppelilla".
    On totta että suuria muutoksia voi tapahtua äkisti.Onhan Indonesian saaristostakin vasta aivan hiljattain löydetyt ennen tuntemattoman ihmisheimon fossiilin muutokset tapahtuneet rajusti vain 1500 vuoden aikana.Evoluutioteorialle ISO-ISO pähkinä purtavaksi.
    Mitä se sitten liittyy kielen kirjoituksen historiaan on tietenkin toinen juttu.
    Ei ole mitään todisteita siitä että Aadam olisi kirjoittanut kieltään muistiin.Eikä edes Nooa.
    Perimätieto on todennäköisesti ainoa selitys.
    Milloin ruvettiin kirjoittamaan raamattua ja kuka sen ensimmäisiä tekstejä taltioitsi on arvailua.
    Luolapiirrosten ja edes jonkinlaisen aakkosellisuuden alkeiden kirjoittamisella on suuri ero.Siinä on tyhjää ajanjaksoa paljon.
    Mitä olivat ihmiskunnan alun vuodet ja koska tapahtui ja mitä on kysymysmerkki.Emme ole olleet siellä.Emme tiedä muuta kuin sen että fossiilisto ja ajanmääreet eivät täsmää raamatunkanssa ihan yks yhteen.Mielenkiintoinen kysymys mutta ei USKOLLE välttämätöntä.

    Äänestä

  • sitten. kirjoitti:

    Ajattele jos ihmisiä olisi elänyt vaikka 20 000vuotta. Sitten ihan yhtäkkiä noin 6000v. olisi vasta alettu kirjoittaa. Kuulostaisiko se uskottavalta yhdessä yössä olisi tapahtunut tällainen muutos ympäri maailmaa?

    Maanviljelyksestä on merkkejä reilun 10000 vuoden ajalta. Kaupungeista taas on merkkejä vielä lyhyemmältä ajalta. Ilman maanvijelystä ei ole varaa ylläpitää kaupunkipopulaatiota, eikä ilman kaupunkeja taas ole syntynyt tarvittavan hierarkista sosiaalista järjestelmää mikä olisi itsenäisesti kehittänyt kirjoitustaidon. Kirjoitustaitohan on kehitetty aluksi lähinnä kirjanpitoa ajatellen.

    Kirjoitustaito on tiedettävästi kehitetty itsenäisesti sellaiset kolme kertaa. Maanviljelyäkään ei ole kehitetty juurikaan useampaan kertaan itsenäisesti.

    Äänestä

  • old_profile_32580 kirjoitti:

    Iso-isoisäni tuskin olisi uskonut että hänen pojanpojanpoikansa ajelee päättömällä hevosella ja vielä ihan "karvaooppelilla".
    On totta että suuria muutoksia voi tapahtua äkisti.Onhan Indonesian saaristostakin vasta aivan hiljattain löydetyt ennen tuntemattoman ihmisheimon fossiilin muutokset tapahtuneet rajusti vain 1500 vuoden aikana.Evoluutioteorialle ISO-ISO pähkinä purtavaksi.
    Mitä se sitten liittyy kielen kirjoituksen historiaan on tietenkin toinen juttu.
    Ei ole mitään todisteita siitä että Aadam olisi kirjoittanut kieltään muistiin.Eikä edes Nooa.
    Perimätieto on todennäköisesti ainoa selitys.
    Milloin ruvettiin kirjoittamaan raamattua ja kuka sen ensimmäisiä tekstejä taltioitsi on arvailua.
    Luolapiirrosten ja edes jonkinlaisen aakkosellisuuden alkeiden kirjoittamisella on suuri ero.Siinä on tyhjää ajanjaksoa paljon.
    Mitä olivat ihmiskunnan alun vuodet ja koska tapahtui ja mitä on kysymysmerkki.Emme ole olleet siellä.Emme tiedä muuta kuin sen että fossiilisto ja ajanmääreet eivät täsmää raamatunkanssa ihan yks yhteen.Mielenkiintoinen kysymys mutta ei USKOLLE välttämätöntä.

    >>Luolapiirrosten ja edes jonkinlaisen aakkosellisuuden alkeiden kirjoittamisella on suuri ero.

    Saati sitten, että joku haikailisi kaikkien esi-isien keksineen raapia "tapetteihinsa" kuvioita yhden ja saman illan puhteina.

    >>Emme tiedä muuta kuin sen että fossiilisto ja ajanmääreet eivät täsmää raamatunkanssa ihan yks yhteen.

    Eikä fossiilisto tai siis ajanlasku ole edes ainoa ongelma Raamatun kanssa.

    >>Mielenkiintoinen kysymys mutta ei USKOLLE välttämätöntä.

    Nimenomaan näin se menee, uskolla ei ole todistustaakkaa.

    tässä on ihmisen ja ihmisen ero.
    Toinen janoaa jatkuvasti vastauksia kysymyksiinsä joilla ei ole loppua.Toinen omaa lapsenkaltaisen uskon(lähes) ja toteaa:"kaikkea ei voi tietää" ja tyytyy siihen.
    Minä kuulun näihin jälkimmäisiin.
    Eli menisin vielä raamatun alkulehdille ja viittaisiin siellä käytyyn kiivaaseen keskusteluun:"tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".Tämän halun kait joku ihmisiin laittoi,mutta onko se Jumalan laittama vai jonkun muun?Ja jos ei ole Jumalan niin silloin moinen loputon tiedonjano ei itse asiassa ole pikku aivoillemme(miksei myös isoille) edes tarpeen ja mahdollinen ja hyödyksi.
    Se on loputon syöveri joka ei ratkea.
    Niin ja vielä:
    Uskon että,päivä jolloin voimme uskovina olla Kristuksen kasvojen edessä saamme lopullisen ahaa elämyksen:"näinkö se oli".

    >>Toinen janoaa jatkuvasti vastauksia kysymyksiinsä joilla ei ole loppua.

    Niin, kai sitä joku elää tuollakin tavalla.

    >>Toinen omaa lapsenkaltaisen uskon(lähes) ja toteaa:"kaikkea ei voi tietää" ja tyytyy siihen.

    Tuo mainitsemasi "kaikkea ei voi tietää" -asenne on tarpeen lähinnä silloin kun todellisuus ja uskomus johtavat erilleen toisistaan. Sellaisessa tienhaarassa minä valitsen tien, jota kokonaisuutena pidän todellisempana ja toteennäytetympänä. En käytä tarpeen mukaan valikoiden molempia teitä.

    >>tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan".Tämän halun kait joku ihmisiin laittoi,mutta onko se Jumalan laittama vai jonkun muun?

    Onko tuollaista absoluuttista jakoa edes olemassa. Kuinkahan monia erilaisia moraalinäkemyksiä maapallon ihmisillä olikaan Raamatun alkulehtien kirjoitusajankohtana. Pidän tuollaista yhtenäistä "halua" mahdottomana ajatuksena. Jokainen eepos katselee hyvää ja pahaa omasta näkövinkkelistään, vaikka elämän säilyminen ja suvunjatkaminen toki aikaansaa paljon yhteistä näkemystä, yleensä eri tavalla ajattelevan turmioksi.

    >>Ja jos ei ole Jumalan niin silloin moinen loputon tiedonjano ei itse asiassa ole pikku aivoillemme(miksei myös isoille) edes tarpeen ja mahdollinen ja hyödyksi.

    Miksi ei olisi hyödyksi, tuskin se on rappeuttanutkaan ihmiskuntaa. Lienee useimpien eläintenkin keskuudessa perusperiaatteita, joiden rikkominen johtaa perikatoon ja joiden noudattaminen jatkaa lajia.

    >>Se on loputon syöveri joka ei ratkea.

    Mulla on sellainen tunne, että ihmiskunta on hissukseen vapautumassa siitä ajatuksesta, että jokaiselle asialle, jota ei vielä ymmärretä, on luotava oma personoituma - hyvä tai paha. Perustan ajatukseni siihen, että jumalien lukumäärä on nykyään pienempi kun vaikka pari vuosituhatta sitten.

    Äänestä

  • kirjoitettua. kirjoitti:

    historiaa tai kirjoituksia ei ole löytynyt yli 6000 tuhannen vuoden takaa.

    vuotta sitten on maalailtu ehkäpä vielä varhemmin.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kalliomaalaus

    Näinhän se on.

    Äänestä

  • kirjoitettua. kirjoitti:

    historiaa tai kirjoituksia ei ole löytynyt yli 6000 tuhannen vuoden takaa.

    mikään peruste, sillä eihän Vartiotorni lehteäkään ollut vielä 1700 luvulla.

    Äänestä

Saisiko lisää wc-seuran perusteluja, niin saataisiin taas nauraa oikein kunnolla.

Äänestä
  • Sinulle koo koo ei nyt tarvii sanoo ,ykssana joka liittyy hengellisyyteen niin sun tasapainos järkkyy heti.

    Tiesitkö,että uskon vastakohta on pelko?

    Äänestä

  • ###%&/()== kirjoitti:

    Sinulle koo koo ei nyt tarvii sanoo ,ykssana joka liittyy hengellisyyteen niin sun tasapainos järkkyy heti.

    Tiesitkö,että uskon vastakohta on pelko?

    Unen näit, varajeesus. Me Saatanan omat maailmalliset emme pelkää jehovajessuleita. Uskon vastakohta on viisaus ja älykkyys.
    Järkytä toki henkistä tasapainoani, ja laita nyt niitä wc-seuran hulvattomia perusteluja siitä, että ihminen olisi ollut olemassa vain 6000 vuotta. Tai neiti on hyvä, ja perustelee vaikka kevyenä alkuverryttelynä Raamatulla 607-1914.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hirvas kirjoitti:

Onko VT vain juutalaisen kansan vaiheista koottu historiikki, sillä muualla oli eletty jo paljon aiemmin kuin 6000 vuotta sitten..?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lähi-idän_neoliittinen_kehityssarja#L.C3.A4hi-id.C3.A4n_neoliittiset_vaiheet

Uskovatko Jehovan Todistajat edelleen, että ihminen luotiin noin 6000 vuotta sitten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu