MTV3:n nettisivulla Setä Arkadia kirjoittaa osuvasti KEPUsta:
"Kepu-Korhonen varoitti pyromaaneista, Botta paloi
Kyllä kepun puoluesihteerillä Jarmo “kelmi” Korhosella kieltämättä on ennustajan tai manaajan kykyjä:
Tuskin hän ehti lauantaina puoluevaltuuskunnan kokouksessa varoittaa, että “meidän saunan kivijalassa pyörii pyromaaneja”, kun jo muutaman tunnin kuluttua Botta, tuo kepun henkinen päämaja, oli ilmiliekeissä…
Mielenkiintoista taas kerran seurata tätä herra puoluesihteeri Korhosen kohtaloa kepussa.
Kepun eduskuntaryhmässä Korhosta suorastaan inhotaan. Kansanedustaja Juha Rehulan (kesk.) mukaan puolueen 51 kansanedustajasta vain kymmenen edustajaa tukee Korhosta.
Korhosen johdolla kunnallisvaalit menivät niin penkin alle kuin mennä voi. Kaikki uhoamalla tehdyt lupaukset jäivät toteutumatta. Ei tullut 25 prosentin kannatusta, eikä jäsenmäärä kasva. Puolueen talous ei kestänyt valtakunnallista vaalikampanjaa, vaikka juuri Korhosen johdolla puoluetukiinkin oli tungettu reilu tasokorotus vaalikampanjoita varten.
Kun vaalirahoituskohun aikana sitten luvattiin lisää avoimuutta, keskusta päätti tämän Korhosen johdolla pimittää vaalibudjettinsa suuruuden - puolueista ainoana.
Ennen vaaleja Korhonen oli suuna päänä ajamassa omaa linjaansa asiassa kuin asiassa. Kukaan ei ottanut selvää, kuka kepun linjan määritteli. Nyt jopa ex-puoluesihteeri, varapuhemies Seppo Kääriäinen varoittaa kahden linjan haitallisuudesta.
Poskelleen menneiden vaalien jälkeen Korhonen teki sitten evakot ja katosi julkisuudesta Etelä-Pohjanmaalle ja puoluetoimistoon jäi vaalitappion syitä selvittelemään Suomenmaan (onnea vaan satavuotiaalle näin jälkikäteen!) päätoimittaja Timo Laaninen. Ritolat Korhonen otti myös vaalirahoituskohun ollessa pahimmillaan alkukesästä. Hädän tullen ja selitysten aikana puoluesihteeristä ei ole näkynyt kuin takavalot.
Nyt Korhonen sitten varoittelee pyromaaneista.
Korhosen “pyromaaneja” ovat ainakin kansanedustajat Mika Lintilä (kesk.) ja Markku Laukkanen (kesk.), joista kumpikin näyttäisi Korhoselle ovea. Monen mukaan syystä. Kaikki eivät uskalla sanoa samaa ääneen.
Mutta Setä A. oli itse paikalla, kun puoluekokousedustajat kyynelsilmin ja hurmoksessa äänestivät viime kesäkuussa Joensuussa Korhosen jatkoon. Puoluekokousväen mielestä mies on rehti ja korvaamaton ja kaikki kritiikki johtuu vain tympeästä “etelän metiasta”.
Nauttikaa nyt puoluesihteeristänne loppuun saakka, älkääkä valittako!
Eikä Korhonen mihinkään aio häipyä, sen hän vahvisti sunnuntaina.
Eroon Korhosesta päästään vasta kesäkuussa 2010 - jos silloinkaan - mikä on ainakin kaiken maailman kolumnistinikkareille arvokas asia. Montakohan kirjoitusta Setä A:kin on Korhosesta jo raapustanut?"
Aika viiltävää analyysiä KEPUsta.
KEPU-Korhonen varoitti pyromaaneista...
5
200
Vastaukset 5
- etu, että Korhonen jatkaa.
Vielä parempaa, että mannertenvälinen nahjus jatkaa myös virassaan. Ei nämä onnettomat edes tajuneet hävinneensä edellisetkin vaalit.
- kokomusta änkyrä toimittaja
se on niin vittumainen mies kuin maa päällään kantaa,se on jäänyt joskus jyrän alle.
- EPÄJUMALIA
kepujohtohamut ovat EPÄJUMALIA..
JOS NÄMÄ EPÄJUMALAT VANHANEN JA KORHONEN OVAT SANONEET ENNEN PUOLUEKOKOUSTA ETTÄ JÄSENET TEIDÄT EROTETTAAN PUOLUEESTA JOS TEETTE VASTALAUSEITA MEITÄ KOHDIN..
EI MUUTA VOI SANOA ETTÄ KEPU ON KYLLÄ MAFIAN OIKEESTI PIIRTEITÄ..
KUKA NYT KYNTTILÄN LAITAISI NIIN LÄHELLE VERHOJA ETTÄ TULEE TULIPALO???
JOS TUO BOTTA ON KEPUN PÄÄMAJA NIIN KORHONEN ON SYY JA LUULTAVASTI KORHONEN ANTANUT JOLLEKIN KÄSKYN POLTTAA TUO..
NÄIHÄN SE TOIMII POLIITTINEN MURHA MAFIA MUISSA MAISSAKIN JA MIKSI EI MUKA SUOMESSAKIN..
HERÄKKÄÄ NYT KANSA JO...HALLITUSMAFIA ON LIIKEKANNALLA JO.....- punikkimafia
kokomiusta, persu ja punikkimafia.
- noin kadehdittaisi
sinäkin olet aivan henkeä täynnä, hyvä korhonen hyvistä vain puhutaan, huonoja ei tiedetä olevankaan, ähäkutti känänpäskä, lisää hatutusta päskälle.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2142143
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,511290Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861147- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100802
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.355720- 40711