Tilastokeskus sanoo

Rasismi on hirvittävässä kasvussa, kertoo Tilastokeskus!
http://www.stat.fi/

Viime vuodesta lisääntynyt 12% koko maassa!
Tästä on tultava loppu mutta miten?
14716
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

"Poliisin tietoon tuli viime vuonna 13 prosenttia enemmän rikoksia kuin vuonna 1997, yhteensä 814 547. Pahoinpitelyt lisääntyivät kymmenen vuoden takaisesta 39 prosenttia, raiskaukset 58 prosenttia"

Äänestä
  • on ilmoitettu enemmän raiskauksia. Raiskaukset avioliitossa kriminalisoitiin vuonna 1994 ja sen jälkeen ilmoituksia on tullut huomattavasti enemmän. Useimmat raiskaustapaukset jäävät edelleenkin pimentoon:

    "Raiskauksista tehdään poliisille vuosittain noin 600 rikosilmoitusta. Kyselytutkimuksen mukaan tekojen todellinen määrä voi olla noin 15 000."

    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_607_2007_p.shtml

    "Rikosylikonstaapeli Marja Vuento Helsingin poliisista näkee kaksi syytä raiskausten yleistymiseen: seksiä tihkuvan ajan sekä otollisten humalaisten naisten määrän lisääntymisen. Hänen kokemuksensa mukaan niin raiskauksen, pahoinpitelyn kuin ryöstöjenkin uhrit ovat usein juopuneita."

    http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=5821&deptid=124&languageid=3&NEWS=1

    Vai yrititkö esittää, että kaikki Suomessa tapahtuneet rikokset ovat maahanmuuttajien tekemiä? Toivottavasti et.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    on ilmoitettu enemmän raiskauksia. Raiskaukset avioliitossa kriminalisoitiin vuonna 1994 ja sen jälkeen ilmoituksia on tullut huomattavasti enemmän. Useimmat raiskaustapaukset jäävät edelleenkin pimentoon:

    Se jaksaa puolustella islamisteja.

    Tunnetko, Sharyn, koskaan häpeää yrittäessäsi piilottaa ulkomaalaisten tekemiä rikoksia?

    "Vai yrititkö esittää, että kaikki Suomessa tapahtuneet rikokset ovat maahanmuuttajien tekemiä? Toivottavasti et."

    Ei kaikki, mutta suhteettoman suuri osa. Tässä faktat tuosta kirjoituksesta, jotka sopivasti unohdit pois:

    – Raiskausten yleistymistä 55 prosentilla vuodessa on vaikea selittää pelkällä ilmoitusherkkyyden kasvulla, joka pätee pikemminkin pitkän aikavälin trendiin, toteaa tutkimusta tehnyt Minna Piispa.

    - Saman tutkimuksen mukaan seksuaalinen väkivalta on vähentynyt avio- ja avoliitoissa, mutta lisääntynyt niiden ulkopuolella.

    Paljon ilmoituksia maahanmuuttajista

    Rikosylikonstaapeli Marja Vuento Helsingin poliisista näkee kaksi syytä raiskausten yleistymiseen: seksiä tihkuvan ajan sekä otollisten humalaisten naisten määrän lisääntymisen. Hänen kokemuksensa mukaan niin raiskauksen, pahoinpitelyn kuin ryöstöjenkin uhrit ovat usein juopuneita.

    - Vuento haluaa kiinnittää huomiota myös maahanmuuttajamiehiin. Helsingin poliisin viime vuoden tilastoissa noin joka kolmas raiskauksesta epäilty oli maahanmuuttaja.
    – Kyse on miehistä, jotka on kasvatettu eri kulttuurissa, ja jotka eivät useinkaan tiedä, kuinka ankara meidän seksuaalirikoslakimme on.

    Äänestä

  • Jake "Kafir" Waits kirjoitti:

    huomautan edelleen, että suurin osa Suomessa tehdyistä raiskauksista on suomalaisten tekemiä aivan samoin kuin naisiin kohdistuvasta väkivallasta ylivoimaisesti suurin osa on suomalaisten tekemiä.

    Sinun ja Escobarin teksteissä unohtuu sopivasti, että maahanmuuttajamiehistä kaikki eivät ole islaminuskoisia. En väheksy islaminuskoisten osuutta raiskauksista, mutta korostan, että tuijotatte vain sitä ettekä tietoa, että kaksi kolmasosaa Helsingissä tehdyistä raiskauksista EI ole maahanmuuttajien tekemiä, ja muualla Suomessa sellaiset raiskaukset ovat harvinaisia. Vaikka susiraja helsinkiläisille kulkeekin Kehä III:lla, niin senkin takana on elämää.

    Lisäksi muistutan tunnetusta 20-80-säännöstä, jonka mukaan 20% väestöstä juo 80% viinasta, 20% väestöstä tekee 80% rikoksista jne. Törkeiden raiskausten ja muiden rikosten kohdalla suhde on niin, että 1% väestöstä tekee rikokset ja raiskaukset. Sen 1% kohdalla minun puolestani rangaistukset saisivat olla mahdollisimman pitkiä - kunhan heidät vain saataisiin ensin kiinni. Turmelevat loppujen 99% elämän - ja maineen.

    Ulkomailta tuleva rikollislauma tervetullut suomeen jatkamaan maansa perinteitään vain siksi että meidän tulee olla suvaitsevia?
    Mielestäni meidän tulee ehdottomasti lisätä maamme turvallisuutta eikä ehdoin tahdoin lisätä pelkoa raiskauksien lisääntymisestä, sekä muista rikoksista.
    Muita maita löytyy esimerkiksi, katselin eilen ruotsissa myllertävää kulttuuria youtubesta, jossa löytyy siis ihan TV kanavilta otettua kuvaa, sekä myöskin ihan kaduilta kuvattua materiaalia.
    Se ei näytä ihan siltä miltä monikulttuurisen maan kuuluisi näyttää.'
    Lapset jopa osoittelevat poliisia käsillään, aivan kuin ampuisivat konekivääreillä.
    ei kovin tervettä, sitä me emme halua leviävän suomeen, eikö?
    Rajan ylityksen jälkeen on ehdottomasti lisättävä opastusta suomen laeista sekä lisättävä myöskin infoa suomessa hyväksyttävistä asioista yleisesti.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    huomautan edelleen, että suurin osa Suomessa tehdyistä raiskauksista on suomalaisten tekemiä aivan samoin kuin naisiin kohdistuvasta väkivallasta ylivoimaisesti suurin osa on suomalaisten tekemiä.

    Sinun ja Escobarin teksteissä unohtuu sopivasti, että maahanmuuttajamiehistä kaikki eivät ole islaminuskoisia. En väheksy islaminuskoisten osuutta raiskauksista, mutta korostan, että tuijotatte vain sitä ettekä tietoa, että kaksi kolmasosaa Helsingissä tehdyistä raiskauksista EI ole maahanmuuttajien tekemiä, ja muualla Suomessa sellaiset raiskaukset ovat harvinaisia. Vaikka susiraja helsinkiläisille kulkeekin Kehä III:lla, niin senkin takana on elämää.

    Lisäksi muistutan tunnetusta 20-80-säännöstä, jonka mukaan 20% väestöstä juo 80% viinasta, 20% väestöstä tekee 80% rikoksista jne. Törkeiden raiskausten ja muiden rikosten kohdalla suhde on niin, että 1% väestöstä tekee rikokset ja raiskaukset. Sen 1% kohdalla minun puolestani rangaistukset saisivat olla mahdollisimman pitkiä - kunhan heidät vain saataisiin ensin kiinni. Turmelevat loppujen 99% elämän - ja maineen.

    olevan täysin tuntematon käsite "suhteutettuna" päälukuun.

    Voiko joku olla tosiaan noin pimeä?

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    on ilmoitettu enemmän raiskauksia. Raiskaukset avioliitossa kriminalisoitiin vuonna 1994 ja sen jälkeen ilmoituksia on tullut huomattavasti enemmän. Useimmat raiskaustapaukset jäävät edelleenkin pimentoon:

    "Raiskauksista tehdään poliisille vuosittain noin 600 rikosilmoitusta. Kyselytutkimuksen mukaan tekojen todellinen määrä voi olla noin 15 000."

    http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_607_2007_p.shtml

    "Rikosylikonstaapeli Marja Vuento Helsingin poliisista näkee kaksi syytä raiskausten yleistymiseen: seksiä tihkuvan ajan sekä otollisten humalaisten naisten määrän lisääntymisen. Hänen kokemuksensa mukaan niin raiskauksen, pahoinpitelyn kuin ryöstöjenkin uhrit ovat usein juopuneita."

    http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=5821&deptid=124&languageid=3&NEWS=1

    Vai yrititkö esittää, että kaikki Suomessa tapahtuneet rikokset ovat maahanmuuttajien tekemiä? Toivottavasti et.

    että somalilauma saa raiskata jokaisen humalaisen naisen.

    Laita nyt jo se tilasto somaleista, Suomen vankiloissa.

    Äänestä

  • näyttää kirjoitti:

    olevan täysin tuntematon käsite "suhteutettuna" päälukuun.

    Voiko joku olla tosiaan noin pimeä?

    Mover!

    Äänestä

@@@@

Äänestä
  • Sellaista ei ole.
    Tarkoitus olikin näyttää kuinka ihmiset, (ainakin osa) uskoo kaiken pureskelematta ilman viitteitä.
    Oli valhe kuinka suuri tahansa, sen aina osa nielee:)
    Tämä tuli mieleen toisesta tilastotiedosta, johon aloittaja ei osannut laittaa viitettä, koska sellaista ei edes ole:)
    Laittakaa siis aina lähde, muuten se on vale!

    Äänestä

  • Linkkiä kirjoitti:

    Sellaista ei ole.
    Tarkoitus olikin näyttää kuinka ihmiset, (ainakin osa) uskoo kaiken pureskelematta ilman viitteitä.
    Oli valhe kuinka suuri tahansa, sen aina osa nielee:)
    Tämä tuli mieleen toisesta tilastotiedosta, johon aloittaja ei osannut laittaa viitettä, koska sellaista ei edes ole:)
    Laittakaa siis aina lähde, muuten se on vale!

    Eikä kriittisyyden vaatimus pysähdy pelkästään lähteen relevanssiin. Kyllä niitä tulee osata lukea yhtä kriittisesti.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Eikä kriittisyyden vaatimus pysähdy pelkästään lähteen relevanssiin. Kyllä niitä tulee osata lukea yhtä kriittisesti.

    Et osaa lukea mitään oikein senkin alkueliö.

    Äänestä

Suomalaiset tekivät Helsingissä ryöstöjä 1997-2007 2723 kpl ja Somalian kansalaiset 491 eli suhde on 5,5:1.

Potentiaalisten tekijöiden suhde on 100:1

Yliedustusta kerrakseen, 20-kertainen!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

karua kieltä kirjoitti:

Rasismi on hirvittävässä kasvussa, kertoo Tilastokeskus!
http://www.stat.fi/

Viime vuodesta lisääntynyt 12% koko maassa!
Tästä on tultava loppu mutta miten?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu