Menettääkö Jeesus valtansa?

Tullessaan maan päälle Jumala Poika ilmoitti, että minulle on ANNETTU kaikki valta maan päällä.

Matt. 28:18
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on ANNETTU kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Matt. 11:27
Kaikki on minun Isäni ANTANUT minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

Mutta sitten

1. Kor.15:22-28

22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
24 sitten tulee loppu, kun HÄN ANTAA valtakunnan Jumalan ja ISÄN HALTUUN, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
25 Sillä hänen pitää HALLITSEMAN "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut KAIKEN HÄNEN ALLENSA.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin ITSE POIKANI ALISTETAAN SEN VALTAAN, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA olisi kaikki kaikissa.

Käyttikö Jeesus kaikessa Isältä saamaansa valtaa, kuten Hän Raamatussa ilmoittaa?
891132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

jota ikävä kyllä harva jaksaa noteerata,kun on nämä perinnäis opit.

Äänestä

Joh. 10:30
   
Minä ja Isä olemme yhtä."

Huomaa sanamuoto.

Äänestä
  • keskustella aiheesta?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    keskustella aiheesta?

    Tuosta Jeesuksen sanasta "Minä ja Isä olemme yhtä" nousi mieleeni eräs merkittävä asia VT:n sivuilta, missä Jahve ilmoittaa israelilaisille: "Kuule Israel, Herra, sinun Jumalasi on yksi ainoa". Mielenkiintoista tuossa sanassa on se, että hebrean kielellä sana yksi ei merkitse vain numeroarvoa (1) vaan ykseyttä. Samaa sanaa kuin mitä Jumala sanoi Itsestään, että on yksi, käytetään myös esim. sanassa "mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi" ts. ykseydeksi. He eivät ole enää kaksi vaan yksi liha. Tämä vain nyt pikaisena reumahuomautuksena, kun pitää lähteä autokauppaa tekemään.

    Enemmän ehkä yömyöhällä varsinaisesta hyvästä aloituksesta sen armon mukaan kuin mitä osaan siitä sanoa. Mutta Hirvaksen lainaus on selkeää tekstiä Raamatusta, että asialliset vastaukset ovat kyllä paikallaan.

    Hyvää illan jatkoa jokaiselle palstalaiselle.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    keskustella aiheesta?

    Jumala todellakin sanonut niin?
    Vastaus joka Eevankin olisi pitänyt antaa:
    On sanonut. Kuin myös tämän:Hepr. 7:1-3

    1 Sillä tämä Melkisedek, Saalemin kuningas, Jumalan, Korkeimman, pappi, joka meni Aabrahamia vastaan, hänen palatessaan kuninkaita voittamasta, ja siunasi hänet;
    2 jolle Aabraham myös antoi kymmenykset kaikesta ja joka ensiksi, niinkuin hänen nimensäkin merkitsee, on "vanhurskauden kuningas" ja sen lisäksi vielä "Saalemin kuningas", se on "rauhan kuningas";
    3 jolla ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei päivien alkua eikä elämän loppua, mutta joka on Jumalan Poikaan verrattava-hän pysyy pappina ainaisesti.

    Jumala tuonkin on sanonut eikö? Mutta onko siitä mitään keskustelemista

    Äänestä

  • onkohan kirjoitti:

    sillä kyse on vallasta, onko sitä vai eikö ole? Kenellä on valta, kuka sen antaa ja ottaa. Mihin valtaa käytetään, kuka käyttää ja miksi. Mikä merkitys vallalla on, ja kuka on ylin vallan käyttäjä. ym. ym...

    Minusta siinä on mielenkiintoinen aihe pohdittavaksi.

    Ookko koskaan pohtinut esim tällaista pikkuriikkistä asiaa:Joh. 12:14
       
    Ja saatuansa nuoren aasin Jeesus istui sen selkään, niinkuin kirjoitettu on:

    Millä vallalla hän tämän teki.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Tuosta Jeesuksen sanasta "Minä ja Isä olemme yhtä" nousi mieleeni eräs merkittävä asia VT:n sivuilta, missä Jahve ilmoittaa israelilaisille: "Kuule Israel, Herra, sinun Jumalasi on yksi ainoa". Mielenkiintoista tuossa sanassa on se, että hebrean kielellä sana yksi ei merkitse vain numeroarvoa (1) vaan ykseyttä. Samaa sanaa kuin mitä Jumala sanoi Itsestään, että on yksi, käytetään myös esim. sanassa "mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi" ts. ykseydeksi. He eivät ole enää kaksi vaan yksi liha. Tämä vain nyt pikaisena reumahuomautuksena, kun pitää lähteä autokauppaa tekemään.

    Enemmän ehkä yömyöhällä varsinaisesta hyvästä aloituksesta sen armon mukaan kuin mitä osaan siitä sanoa. Mutta Hirvaksen lainaus on selkeää tekstiä Raamatusta, että asialliset vastaukset ovat kyllä paikallaan.

    Hyvää illan jatkoa jokaiselle palstalaiselle.

    merkitsee juuri ja VAIN lukuarvoa yksi. Ykseys on substantiivi ichud, ei heprealainen laske ykseys kertaa kolme tai ykseys plus kaksi vaan heprean luvut ovat tismalleen samat kuin muiden kielten, tuo älytön väite ykseydestä on kristillisistä lähteistä peräisin.
    Samalla lailla avioparia kutsutaan yhdeksi lihaksi suomeksi, onko suomen yksi oikeastaan ykseys? Käsittämätöntä miten paljon valehdellaaan jotta kristillinen teologia kolmine jumalosioineen saataisiin yhtenäiseksi juutalaisen monoteismin kanssa.Niissä uskonnoissa jotka ovat aidosti monoteistisia (islam ja juutalaisuus) on vain yksi Jumala joka ei jakaannu osiin tai eri tekijöihin ja esiinny välillä isänä välillä poikana.Ei siis ykseys vaan yksi, Israelin uskontunnustus ei sano että JHWH on ykseys vaan että JHWH on yksi Jumala eikä ole ketään hänen rinnallaan.

    Äänestä

  • Vain onkin kirjoitti:

    Ookko koskaan pohtinut esim tällaista pikkuriikkistä asiaa:Joh. 12:14
       
    Ja saatuansa nuoren aasin Jeesus istui sen selkään, niinkuin kirjoitettu on:

    Millä vallalla hän tämän teki.

    Jospa se kuului tähän samaan annettuun vallankäyttöön.

    Matt. 28:18
    Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

    Eli Hän sai köryytellä aasilla, vaikkei sitä omistanutkaan. Eikä kukaan sakottanut Häntä luvattomasta aasin käyttöönotosta...?

    Siksikin kansa hurrasi. Ookko koskaan koittannu yrittää ratsastaa edes Hevosen varsalla Jolla ei kukaan ole ennen ratsastannu?
    Puhumattakkaan Aasin ja kuitenkin se meni sinne mihin Herramme sen tahtoi.Sama kuin tässä:1. Sam. 6:12
       
    Ja lehmät menivät suoraan Beet-Semestä kohti; ne kulkivat koko ajan samaa tietä, poikkeamatta oikealle tai vasemmalle, ja ammuivat lakkaamatta. Ja filistealaisten ruhtinaat seurasivat niitä Beet-Semeksen alueelle asti.

    Lueppa tarkemmin miksi ne ammui ja mene ja kokeile samaa.

    Sinun kannattaa SYVENTYÄ Raamattuun eikä tavoitella suuria, anna vallan olla sillä jolle se kuuluu.Onko Jeesus muuten sinun Herrasi vai pyritkö mitätöimään hänen iankaikkista valtaansa.
    sillä tulee päivä jolloin:Fil. 2:10
       
    niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
    Syytä tehdä se ennemmin kuin myöhemmin.
    Kirjain kuolettaa, kuten tiedät.

    Äänestä

  • Ihme kirjoitti:

    minä en pyri mihinkään muuhun kuin keskustelemaan siitä aiheesta mistä tein aloituksen. En halua keskustella Jeesuksen ajopelistä, en tien viertä pakertavista lehmistä kohti Beet-Semestä, enkä muustakaan, jota aloitus ei koske.

    Mutta sinä voit ilmaista aloituksessa esitetystä aiheesta käsityksesi. Kuka alistaa Jeesuksen valtansa alle, sitten kun Hänen hallintokautensa on päättynyt. Niin Raamatun sana ilmoittaa.

    Totuuden tavoittelu on suuri asia, ja se löytyy Raamatusta. Minä etsin totuutta.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    merkitsee juuri ja VAIN lukuarvoa yksi. Ykseys on substantiivi ichud, ei heprealainen laske ykseys kertaa kolme tai ykseys plus kaksi vaan heprean luvut ovat tismalleen samat kuin muiden kielten, tuo älytön väite ykseydestä on kristillisistä lähteistä peräisin.
    Samalla lailla avioparia kutsutaan yhdeksi lihaksi suomeksi, onko suomen yksi oikeastaan ykseys? Käsittämätöntä miten paljon valehdellaaan jotta kristillinen teologia kolmine jumalosioineen saataisiin yhtenäiseksi juutalaisen monoteismin kanssa.Niissä uskonnoissa jotka ovat aidosti monoteistisia (islam ja juutalaisuus) on vain yksi Jumala joka ei jakaannu osiin tai eri tekijöihin ja esiinny välillä isänä välillä poikana.Ei siis ykseys vaan yksi, Israelin uskontunnustus ei sano että JHWH on ykseys vaan että JHWH on yksi Jumala eikä ole ketään hänen rinnallaan.

    tämä sitten on:Hes. 37:17
       
    Ja pane ne lähekkäin, pääksytysten, niin että ne tulevat yhdeksi sinun kädessäsi.

    Herramme itse sanonut:Joh. 14:6
       
    Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

    Äänestä

  • senkin asian kirjoitti:

    Herramme itse sanonut:Joh. 14:6
       
    Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

    Hän oli itse totuus ja ilmoitti:

    Joh. 14:24
    Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

    Ja Paavali puhui Jumalan sanaa.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Hän oli itse totuus ja ilmoitti:

    Joh. 14:24
    Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

    Ja Paavali puhui Jumalan sanaa.

    sitten on mielestäsi:
    Ps. 82:6
       
    Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia;

    Öitä.

    Äänestä

  • tämäkään kirjoitti:

    sitten on mielestäsi:
    Ps. 82:6
       
    Minä sanon: Te olette jumalia ja kaikki tyynni Korkeimman poikia;

    Öitä.

    näin

    1. Kor.8:5-6

    5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
    6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

    Eli on vain yksi ainoa Jumala (JHWH), mutta luotiinhan ihminen, sinutkin, jumalan kuvaksi.

    1. Moos. 1:27
    Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

    Äänestä

  • mitäs lukuarvoa kirjoitti:

    tämä sitten on:Hes. 37:17
       
    Ja pane ne lähekkäin, pääksytysten, niin että ne tulevat yhdeksi sinun kädessäsi.

    yhdistää useamman osan yhteen se tulee yhdeksi, mutta edelleen, heprean yksi on yhä yhtä vähän ykseys kuin suomen yksi, kummassakin kielessä on erikseen sana ykseys joka ei ole lukusana. Jos hepreaksi sanotaan että Jumala on yksi silloin on yksi Jumala eikä ilmaisu kerro että useampi jumala on yhdistynyt yhdeksi. Suomen luku yksi ei tarkoita kuutta miljoonaa vaikka sanotaan että me kuusi miljoonaa olemme yksi kansa.Luku yksi olisi turha ja harhaanjohtava jos se tarkoittaisi milloin mitäkin määrää.

    Äänestä

  • to.... kirjoitti:

    Ef. 5:31
    "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."

    Mark.10:6-9

    6 Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.
    7 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa.
    8 Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.
    9 Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

    Muutaman vuosikymmenen avioliiton kokemuksella voin todeta, että minä ja vaimoni olemme edelleen eri lihaa ja kaksi aivan erillistä persoonaa - mies ja nainen.

    Tämä vain ikäänkuin lisäyksenä...

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    Jospa se kuului tähän samaan annettuun vallankäyttöön.

    Matt. 28:18
    Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

    Eli Hän sai köryytellä aasilla, vaikkei sitä omistanutkaan. Eikä kukaan sakottanut Häntä luvattomasta aasin käyttöönotosta...?

    aasia.

    Jeesus on Herra (Apt 10:9-10 ja 2 Kor 4:5).

    Psal 24:1 "Daavidin virsi. Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on,
    maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat."

    Joh 16:15 "Kaikki, mitä Isällä on, on minun;"

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    omisti jonka varasti.

    Luuk.19.29-31 Hän(Jeesus) lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi: "Menkää tuolla näkyvään kylään. Kun tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te otatte sen, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    Tuosta Jeesuksen sanasta "Minä ja Isä olemme yhtä" nousi mieleeni eräs merkittävä asia VT:n sivuilta, missä Jahve ilmoittaa israelilaisille: "Kuule Israel, Herra, sinun Jumalasi on yksi ainoa". Mielenkiintoista tuossa sanassa on se, että hebrean kielellä sana yksi ei merkitse vain numeroarvoa (1) vaan ykseyttä. Samaa sanaa kuin mitä Jumala sanoi Itsestään, että on yksi, käytetään myös esim. sanassa "mies luopukoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi" ts. ykseydeksi. He eivät ole enää kaksi vaan yksi liha. Tämä vain nyt pikaisena reumahuomautuksena, kun pitää lähteä autokauppaa tekemään.

    Enemmän ehkä yömyöhällä varsinaisesta hyvästä aloituksesta sen armon mukaan kuin mitä osaan siitä sanoa. Mutta Hirvaksen lainaus on selkeää tekstiä Raamatusta, että asialliset vastaukset ovat kyllä paikallaan.

    Hyvää illan jatkoa jokaiselle palstalaiselle.

    * "< Ilm 1:8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.>"
    * Siinä Jeesus puhu itsestään, ei jätä arvailujen varaan!

    * Huomaa, "joka on ja joka oli ja joka tuleva on"! Ei kenestäkään toisesta voi sanoa tätä.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    Kristitythän pitävät sitä kirjaa ennustuksena.

    Sen on joku tuntematon henkilö kirjoittanut noin vuonna 100 joten siinä ei ole Jeesuksen sanoja eikä sitä aikalainen ole kirjoittanut.

    Tuo lainaamasi teksti ei muutenkaan olisi Jeesuksen koska siinähän joku muu kuin Jeesus sanoo Herraksi.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    näin

    1. Kor.8:5-6

    5 Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
    6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa.

    Eli on vain yksi ainoa Jumala (JHWH), mutta luotiinhan ihminen, sinutkin, jumalan kuvaksi.

    1. Moos. 1:27
    Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

    * Jumala on isolla , nämä kirjoitetaan Raamattunkin pienellä. Kuninkaat varsinkin, kuten Herores, luuli olevansa jumala, mutta mätäni siihen paikkaansa, kun puhui suuria itsestään. Eiköhän Jeesuksen tarkoitus ollut ilmaista, että monet vaan kuvittelee olevansa jumala/jumalia?
    * Ei meistä koskann voisi tulla Jumalia.

    * Jeesuskin tuli ihmiseksi, että olisi Ihmesn Poikana seurakuntansa kanssa ikuisesti.
    * Silti Jeesus on iankaikkinen Isässä samoin Pyhä henki, on Isässä iankaikkiseti. Ja ovat olleet aina ikuisuuksista, missä ei ole alkua eikä loppua. "Minä on A ja O, ensimmäinen ja viimeinen!
    * Ihmisen Poikana Jeesus luovuttaa kaiken vallan Isälle, ja on Ihmisen Poikana morsiamensa Ylkänä.
    * Jumalan ominaisuudessa Hän on Isässsä, ollut yhtä kauan kuin Isäkin on ollut ja tulee olemaan Isässä ikuisuuksiin.
    * Isä Poika ja Pyhä Henki, ovat aina Ysksi Jumala ja ovat aina olleet Yksi Jumala ja tulevat aina olemaan Yksi Jumala!

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    aasia.

    Jeesus on Herra (Apt 10:9-10 ja 2 Kor 4:5).

    Psal 24:1 "Daavidin virsi. Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on,
    maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat."

    Joh 16:15 "Kaikki, mitä Isällä on, on minun;"

    mikä herra hyvänsä, niin kyllä se aasi oli jonkun muun omistama.

    Näyttää olevan niin, että kun Hirvas kirjoittaa vaikka "hyvää huomenta", niin muutamat eivät usko sitäkään - Jaikal mukaan luettuna.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * "< Ilm 1:8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.>"
    * Siinä Jeesus puhu itsestään, ei jätä arvailujen varaan!

    * Huomaa, "joka on ja joka oli ja joka tuleva on"! Ei kenestäkään toisesta voi sanoa tätä.

    on kyllä Ilmestyskirjasta mutta tämä kommentti Mohikselta on väärää päättelyä, että: >>>"Siinä Jeesus puhu itsestään,"

    kenestä vain, mikä estää?VT sanoo että JHWH on muuttumaton ketään ei ollut, ole tai tule olemaan hänen rinnallaan, mutta hyvin helppo oli ilmoittaa että joku olikin, onkin ja tulee olemaan. JHWH muuttui Jeesukseksi joka samalla on JHWH:n poika,mutta JHWH säilytti silti ainakin osittain entisen persoonansa joten hän on vain saanut rinnalleen toisen jumalan jolla on kaikki valta ja joka lopulta on tärkeämpi kuin alkuperäinen hahmo.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    aasia.

    Jeesus on Herra (Apt 10:9-10 ja 2 Kor 4:5).

    Psal 24:1 "Daavidin virsi. Herran on maa ja kaikki, mitä siinä on,
    maanpiiri ja ne, jotka siinä asuvat."

    Joh 16:15 "Kaikki, mitä Isällä on, on minun;"

    OMISTANUT. Jumala omistaa kaiken. Jeesus on Jumalan huoneen haltija, [Hepr.3:6]. Opettele, jaikal, tietämään, mikä ero on omistamisella ja mikä omaisuuden hallintaoikeudella!

    Meitäkään Jeesus ei ostanut itselleen vaan JUMALALLE;

    Ilm. 5:9
    "ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista"

    Jeesus toimii ja työskentelee Isän Jumalan antaman nimen sinetin suojissa, joka on hänellä niin kuin avoin valtakirja, jonka saaja pitää olla ehdottomasti luotettava;

    Joh. 17:11
    "Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät NIMESSÄSI, JONKA SINÄ OLET MINULLE ANTANUT, että he olisivat yhtä niinkuin mekin."

    Äänestä

  • to.... kirjoitti:

    kenestä vain, mikä estää?VT sanoo että JHWH on muuttumaton ketään ei ollut, ole tai tule olemaan hänen rinnallaan, mutta hyvin helppo oli ilmoittaa että joku olikin, onkin ja tulee olemaan. JHWH muuttui Jeesukseksi joka samalla on JHWH:n poika,mutta JHWH säilytti silti ainakin osittain entisen persoonansa joten hän on vain saanut rinnalleen toisen jumalan jolla on kaikki valta ja joka lopulta on tärkeämpi kuin alkuperäinen hahmo.

    erittäin hienoa sarkasmia...

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    on kyllä Ilmestyskirjasta mutta tämä kommentti Mohikselta on väärää päättelyä, että: >>>"Siinä Jeesus puhu itsestään,"

    * Kuka muu voisi sanoa tämän: "Joka OLI, joka ON, ja joka tuleva ON!"

    * Vain Jeesus itse voi sanoa itsesään tuon. Jeesus oli maanpäällä Ihmisen Poikana, Jeesus on taivaassa Jumalan Poikana, istuu Isän kanssa valtaistuimellaan, ja joka tulee takaisin. Vain Jeesus voi olla kysymyksessä.
    * Olet ekivaari uskomaton vänkääjä ja touuksien vääristelijä!
    * Kommenttini tukeutuu Raamattuun. Sinä tukeudut omaan ajatukseesi Raamatusta.

    * ekivaari kirjoittaa:
    *""

    * Jaa, minäkö tässä nyt kiellänkin Jumalan kolmiykseyden?
    * Jumala on nimenomaan Isä Poika ja Pyhä Henki, eroittamaton Yksi Jumala!

    * Ekivaari vääntää yksinkertaiset Raamatun totuudet monille mutkille. Ekivaari selittää selittämästä päästyään, ja siksi sekoittaa asiat mahdollismman vaikeiksi ymmärtää.

    * Jeesus kuitenki iloitsi siitä, että Isä on ilmoittanut evankeliumin yksinkertaisille ja lapsen mielisille, ei älyköille ja viisastelijoille.

    * Tässä koko asiayhteys Ilmestyskirjasta:

    * ""

    * Älä ekivaari eksy! Tässä on sekä Jeesuksen Ihmisen poikana ja Jeesus Jumalana! Kyse on asiayhteydessään Jeesuksesta Kristuksesta. Joka on yhtä kuin Jumala.
    * Et edelleenkään voi Raamatulla tuhota Raamattua!

    väität Jeesuksen samaksi kuin Isä Jumala, joten selitäpä minulle ymmärrettävästi tämä Jeesuksen Kristuksen opetus:

    Joh. 7:28
    "Niin Jeesus puhui pyhäkössä suurella äänellä, opetti ja sanoi: »Te tunnette minut ja tiedätte, mistä minä olen; ja JA ITSESTÄNI MINÄ EN OLE TULLUT, vaan HÄN, JOKA MINUT BON LÄHETTÄNYT, on oikea LÄHETTÄJÄ, ja häntä TE ETTE TUNNE»".

    Kaikki tämän lukijat kyllä tulevat huomaamaaan, että Mohikaanikaan ei tunne Jeesuksen lähettäjää, jos jatkuvasti pidät Jeesusta Isänä ja oikeana Jumalana, joka Jeesuksen lähetti!

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Kristitythän pitävät sitä kirjaa ennustuksena.

    Sen on joku tuntematon henkilö kirjoittanut noin vuonna 100 joten siinä ei ole Jeesuksen sanoja eikä sitä aikalainen ole kirjoittanut.

    Tuo lainaamasi teksti ei muutenkaan olisi Jeesuksen koska siinähän joku muu kuin Jeesus sanoo Herraksi.

    on väitetty olevan isolta osalta kristillisestä näkökulmasta uudelleenkirjoitettu zarathustralaisperäinen Hyspasteksen ennustus.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Jumala on isolla , nämä kirjoitetaan Raamattunkin pienellä. Kuninkaat varsinkin, kuten Herores, luuli olevansa jumala, mutta mätäni siihen paikkaansa, kun puhui suuria itsestään. Eiköhän Jeesuksen tarkoitus ollut ilmaista, että monet vaan kuvittelee olevansa jumala/jumalia?
    * Ei meistä koskann voisi tulla Jumalia.

    * Jeesuskin tuli ihmiseksi, että olisi Ihmesn Poikana seurakuntansa kanssa ikuisesti.
    * Silti Jeesus on iankaikkinen Isässä samoin Pyhä henki, on Isässä iankaikkiseti. Ja ovat olleet aina ikuisuuksista, missä ei ole alkua eikä loppua. "Minä on A ja O, ensimmäinen ja viimeinen!
    * Ihmisen Poikana Jeesus luovuttaa kaiken vallan Isälle, ja on Ihmisen Poikana morsiamensa Ylkänä.
    * Jumalan ominaisuudessa Hän on Isässsä, ollut yhtä kauan kuin Isäkin on ollut ja tulee olemaan Isässä ikuisuuksiin.
    * Isä Poika ja Pyhä Henki, ovat aina Ysksi Jumala ja ovat aina olleet Yksi Jumala ja tulevat aina olemaan Yksi Jumala!

    jumalia, niin mekin elämme iankaikkisesti, niin kuin Jeesus opetti;

    Johannes 11
    25 "Jeesus sanoi hänelle: »Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.
    26 Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?»"

    Uskotko, Mohikaani, että "ei yksikään, joka elää ja uskoo Jeesukseen, ikinä kuole. Uskotko sen?"

    Oletko harkinnut ja eritellyt, Mohikaani, onko sinussa liha vai mielesi se, joka uskoo eikä koskaan kuole?

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    väität Jeesuksen samaksi kuin Isä Jumala, joten selitäpä minulle ymmärrettävästi tämä Jeesuksen Kristuksen opetus:

    Joh. 7:28
    "Niin Jeesus puhui pyhäkössä suurella äänellä, opetti ja sanoi: »Te tunnette minut ja tiedätte, mistä minä olen; ja JA ITSESTÄNI MINÄ EN OLE TULLUT, vaan HÄN, JOKA MINUT BON LÄHETTÄNYT, on oikea LÄHETTÄJÄ, ja häntä TE ETTE TUNNE»".

    Kaikki tämän lukijat kyllä tulevat huomaamaaan, että Mohikaanikaan ei tunne Jeesuksen lähettäjää, jos jatkuvasti pidät Jeesusta Isänä ja oikeana Jumalana, joka Jeesuksen lähetti!

    katosi, kun ei ole vastaamassa tähän mielenkiintoiseen kysymykseeni?

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    merkitsee juuri ja VAIN lukuarvoa yksi. Ykseys on substantiivi ichud, ei heprealainen laske ykseys kertaa kolme tai ykseys plus kaksi vaan heprean luvut ovat tismalleen samat kuin muiden kielten, tuo älytön väite ykseydestä on kristillisistä lähteistä peräisin.
    Samalla lailla avioparia kutsutaan yhdeksi lihaksi suomeksi, onko suomen yksi oikeastaan ykseys? Käsittämätöntä miten paljon valehdellaaan jotta kristillinen teologia kolmine jumalosioineen saataisiin yhtenäiseksi juutalaisen monoteismin kanssa.Niissä uskonnoissa jotka ovat aidosti monoteistisia (islam ja juutalaisuus) on vain yksi Jumala joka ei jakaannu osiin tai eri tekijöihin ja esiinny välillä isänä välillä poikana.Ei siis ykseys vaan yksi, Israelin uskontunnustus ei sano että JHWH on ykseys vaan että JHWH on yksi Jumala eikä ole ketään hänen rinnallaan.

    Palaan tähän hebrealaiseen sanaan yksi, kun ehdin ja jaksan, mutta lueppa vain, niin huomaat, että kuten Jumala ilmoittaa olevansa yksi, samoin, samalla sanalla, miehestä ja naisesta tulee yksi (ja he kuitenkin ovat kaksi persoonaa), mutta yksi liha.

    Odotan kielenkääntäjä-tuttavaltani Jerusalemin yliopistosta selvitystä asiasta. Vastauksen tultua palaan uudella aloituksella asiaan.

    Äänestä

Etkö tiedä että sellaiset eivät peri taivasten valtakuntaa?

Äänestä
  • tuollasta harhaista roskaa? Jokainen sen tietää, ettei sulla ole muuta kuin Jeesuksen Kristuksen kieltäminen mielessäs.

    HOHHOIJAA!! Pysy poissa!

    Äänestä

  • tunkea tänne kirjoitti:

    tuollasta harhaista roskaa? Jokainen sen tietää, ettei sulla ole muuta kuin Jeesuksen Kristuksen kieltäminen mielessäs.

    HOHHOIJAA!! Pysy poissa!

    minun mielipiteitäni - erittäin huonosti. Minä en ole koskaan kieltänyt Jeesusta Kristusta Jumala Poikaa, koska minä uskon Häneen ja Hänen sanaansa.

    Mutta Nikaiassa vuonna 325 hyväksytyn kolminaisuusopin minä kiellän, koska se on harhaoppi. Sitä ei kukaan tarvitse pelastuakseen, eikä sellaiseen pidä kenenkään uskoa. Syy. Se on ihmisjärkeilyn tulos, eikä Jeesus koskaan opettanut, että teidän pitää uskoa paavin ja piispojen hyväksymään kolminaisuusoppin. Se on harhaoppi.

    Minä pysyn palstalla niin kauan kuin huvittaa, mikäli minulla on mielenkiintoa keskustella raamatullisista asioita. Sinulle sanoisin, että jollei sinua kiinnosta minun nikissäni olevat tekstit, niin jätä ne lukematta, jos ne sinua ärsyttävät.
    Muuta neuvoa en osaa antaa, kyllä tänne kaikki sopivat jos vaan on hyvää tahtoa.

    Äänestä

  • tunkea tänne kirjoitti:

    tuollasta harhaista roskaa? Jokainen sen tietää, ettei sulla ole muuta kuin Jeesuksen Kristuksen kieltäminen mielessäs.

    HOHHOIJAA!! Pysy poissa!

    avaama palsta, ja sinä röyhkimys uskallat käskeä häntä pois omalta palstaltaan. Mene itse häpeämään, senkin pöyhkeilevä olio!

    Äänestä

Asia on niinkuin sinä luet Raamatusta. Isä Jumala antaa ymmärrystä lukemaasi asiaan Pyhän Henkensä kautta, kun vaan pyydät sitä Häneltä..

Hän sanoo, että jos joltakin puuttuu viisautta, niin anokoon sitä ollenkaan epäilemättä, niin se annetaan hänelle..

Äänestä
  • meitä keskustelemasta aiheesta, mitä PH sinulle avaa Paavalin todistamasta asiasta. Kuka alistaa Jeesuksen valtansa alle, tuskin Pyhä Henki estää ketään etsimästä totuutta?

    Äänestä

Ei Jeesuksen valta mihinkään haihdu.

Jeesus on Kuningas ikuisesti. Hänellä on ikuinen valtakunta (Luuk 1:33).
Jeesus OMISTAA VALTAKUNNAN.
Jeesus on herrain Herra ja kuningasten Kuningas.

Ilmestyskirjassa kerrotaan aivan viimeiset tapahtumat ennen lopullista ikuisuutta.
Ilmestyskirjan viimeinen ja lopullinen hallitsija on Jeesus, Herra Jumala Kaikkivaltias.
Ilm 11:17 "Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit,
siitä, että olet ottanut suuren voimasi ja ottanut hallituksen.”

Mutta hetkinen!!!??? Eihän tässä jaakeessa enään sanottukaan että ”tuleva on”.
Huomasitko tämän? Aikaisemmin sanotaan Jeesuksesta:

"Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja
JOKA TULEVA ON, Kaikkivaltias” (Ilm 1:8).

Miksi ei enään sanottu Jeesuksesta ”tuleva on”? Koska Hän oli tullut ja
HÄN OLI OTTANUT HALLITUKSEN Herra Jumala Kaikkivaltias (Ilm 11:17).
Huomaa jakeessa 11:15 "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja
Hänen Voidellullensa" ja sanotaan yksikössä "HÄN on hallitseva aina ja iankaikkisesti."

Miten Jeesus alistettaisiin jonkun toisen valtaan kun Hän on ikuinen Kuningas ja
Hän hallitsee ikuisesti?
Jos kielletään, tai ei ymmärretä kolminaisuutta, meille tulee tässä teologinen ongelma.

Mitä sitten tarkoitetaan Jeesuksen alistamisella Isän valtaan?

"kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle."
Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu",
niin ei tietenkään ole alistettu
se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
Ja kun kaikki on alistettu Pojan
valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan,
joka on alistanut hänen valtaansa kaiken,
että Jumala olisi kaikki kaikissa” (1 Kor 15:27-28).

Pidämme mielessämme seuraavat kaksi Raamatun jaetta.
”Oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki…” (Ef 1:10).
"että JUMALA olisi kaikki kaikissa" (1 Kor 15:28).

Koska Jumala tuli ihmiseksi, lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa, niin Hän Jeesuksessa
yhdistää kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä. Hän ottaa kaikki yhteyteensä
lihaksi tulleen Pojan kautta ja Pojassa.
"Ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani" (Joh 14:6).
Jumalan lihaksi tulo tapahtui vain lunastuksen tähden ( Ef 1:3-10, 2 Kor 5:14-21,
ja Room 8:3).
Nyt lunastus on suoritettu täydellisesti ristillä. Ruumiimme lunastuksen
lopullinen toteutuminen ei ole vielä tapahtunut käytännön tasolla.
Me odotamme ruumiimme lunastusta (Room 8:23). Jopa luomakuntakin on
tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten
kirkkauden vapauteen (Room 8:19-25).

” siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa,
- oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja
mitä on maan päällä” (Ef 1:10).

Kun kaikki tämä on lopullisesti tapahtunut niin Jeesuksen Ihmisen Pojan ja Vapahtajan
roolia ei enää tarvita. Silloin Jumala on kaikki kaikissa ja kaikki tuntevat Hänet.
Kukaan ei enään palvele epäjumalia. Kaikki tunnustavat Tuomaan tavoin:
”Minun Herrani ja minun Jumalani.” Kaikki palvelevat ja palvovat
Jeesusta Kristusta ainoana Herrana ja Jumalana.

Huomioi tässä yhteydessä että Jeesusta kumarretaan ja ylistetään
TAIVAASSA JUMALAN VALTAISTUIMEN EDESSÄ (Ilm 4. ja 5. luku).
Jeesus on VALTAISTUIMEN KESKELLÄ (Ilm 7:17).

Näin Hän, Henki ja Sana on jumaluudessa niin kuin Hän on ollut Jumalassa ennen
ihmisen pelastusoperaation aloittamista, lihaan tuloa.

Sana alistaminen tarkoittaa näin ollen Jeesuksen ”sulautumista” jumaluuteen.
Ei niin että, Jumala olisi suurempi ja pakottaisi Jeesuksen alaisuuteensa
niin kuin Vartiotorniseura opettaa. Pelastusoperaatio on nyt suoritettu
viimeistä piirtoa myöten ja kaikki sen seuraukset ovat toteutuneet koko
luomakunnassa ja ihmisten kohdalla.
Nyt Jumala on yhdistänyt kaikki yhdeksi Kristuksessa, kaikki mitä on taivaissa
ja mitä on maan päällä. Lihaan tulleen Jumalan, Kristuksen Jeesuksen kautta Jumala
on vetänyt kaikki puoleensa. Syntiinlankeemuksen seuraukset ovat poistettu
kokonaan ja lopullisesti. Uudeksi Hän tekee kaiken.
Lihaan tullut Jumala, Sana ja Henki Jeesus sai kaiken tämän aikaan jo ristillä kun hän
Sanoi: ”Se on täytetty." Lihaan tullut Jumala on nyt suorittanut loppuun
ihmiskunnan pelastamisen.

Huomaa että Jumala on ainut Pelastaja (Jes 43:11).
UT:ssa Jeesus on ainut Pelastaja (Apt 4:12, 1 Tim 1:15, Tiit 3:4-5).
VT:ssa Herrassa on pelastus (Psal 3:9, Jes 45:24).

Jeesus saa uuden nimen jota ei ole pilkattu ja häväisty (Ilm 3:12).
Jeesuksen omat saavat myös uuden nimen (Ilm 2:17).
Hän luo uudet taivaat ja uuden maan joissa vanhurskaus asuu.

Olen käyttänyt sanaa "sulautuu". Se on huono ilmaisu. Suomen kielessä ei taida
olla sellaista sanaa joka kuvaa tämän asian yhdellä tai kahdella sanalla.
Täytyy siis käyttää sellaista sanaa joka on lähinnä sitä mitä yritän sanoa.

Äänestä
  • usko, että Jeesus alistetaan Isän Jumalan alaisuuteen, vaikka pyhä sana sen niin todistaa?
    Miksi kierrät totuutta?

    Äänestä

  • Jes. 1:4
    "Voi syntistä sukua, raskaasti rikkonutta kansaa, pahantekijäin siementä, kelvottomia lapsia! He ovat hyljänneet Herran, pitäneet Israelin Pyhää pilkkanansa, he ovat kääntyneet pois."

    Jes. 48:11
    "Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! KUNNIAANI EN MINÄ TOISELLE ANNA."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    Jes. 1:4

    >>>Jes. 48:11
    "Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty!
    KUNNIAANI EN MINÄ TOISELLE ANNA."

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    usko, että Jeesus alistetaan Isän Jumalan alaisuuteen, vaikka pyhä sana sen niin todistaa?
    Miksi kierrät totuutta?

    >>>usko, että Jeesus alistetaan Isän Jumalan alaisuuteen, vaikka pyhä sana
    sen niin todistaa? Miksi kierrät totuutta?

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>Jes. 48:11
    "Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty!
    KUNNIAANI EN MINÄ TOISELLE ANNA."

    kertoo selvästi, että koko maailmankaikkeus ja niiden taivasten taivaat ovat Isän Jumalan valtaistuimena, ja Isä on antanut koko luomakuntansa hallinnan Poikansa hallintaan, kunnes hän saa sen kokonaan valtaansa.

    Taivaissa on Isällä Jumalalla oma valtaistuin, jota hän ei ole koskaan luovuttanut kenellekään, eikä koskaan tule sitä luovuttamaan, sillä sellaisia kirjoituksia ei vielä ole löytynyt. Pojalleen Isä lupasi luovuttaa valtaistuimen, jolta voi hallita Israelia ja kaikkia pakanakansoja, mutta se ei oikeuta Isää Jumalaa hallitsemaan:

    Luuk. 1:32
    "Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen",

    Lisäksi siellä on omat (Jumalan antamat) valtaistuimet myös kaikilla kahdellakymmenellä neljällä vanhimmalla ja ehkä kaikilla valtaistuinta tarvitsevalla.

    Ilmestyskirja 5:1. ja 6. jakeita vertailemalla helposti huomataan, että jakeessa 1. mainittu istuja ja 6. jakeessa mainittu Karitsa ovat eri hallitsijoita, kumpikin omalla vastaistuimellaan, ja Karitsa istuu omalla, Jumalan antamalla Daavidilta perityllä valtaistuimella

    Ps. 18:31
       
    (18:32) Sillä kuka muu on Jumala kuin Herra, ja kuka pelastuksen kallio, paitsi meidän Jumalamme-

    1. Kor. 10:4
       
    ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

    Äänestä

  • Vänkäämään kirjoitti:

    Herra, joka on myös Herramme Jeesuksen Kristuksen Herra, Jumala ja Isä, Jeesuksen "totinen Jumala".

    Kristus Jeesus on "minun herrani", mutta minun herrallani on vielä Herra Isänä ja Jumalana:

    2. Kor. 1:3
    "Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala",

    Ef. 1:3
    "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa",

    Ef. 1:17
    "anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan"

    1. Piet. 1:3
    "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta",

    Jos Jeesus olisi Jumala, apostolit olisivat kiittäneet ja ylistäneet häntä Jumalana, mutta nyt he kiittivät ja ylistivät Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää!

    Äänestä

  • Vänkäämään kirjoitti:

    Ps. 18:31
       
    (18:32) Sillä kuka muu on Jumala kuin Herra, ja kuka pelastuksen kallio, paitsi meidän Jumalamme-

    1. Kor. 10:4
       
    ja joivat kaikki samaa hengellistä juomaa. Sillä he joivat hengellisestä kalliosta, joka heitä seurasi; ja se kallio oli Kristus.

    kun on tukeva Jumalan sana tukenani!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    kertoo selvästi, että koko maailmankaikkeus ja niiden taivasten taivaat ovat Isän Jumalan valtaistuimena, ja Isä on antanut koko luomakuntansa hallinnan Poikansa hallintaan, kunnes hän saa sen kokonaan valtaansa.

    Taivaissa on Isällä Jumalalla oma valtaistuin, jota hän ei ole koskaan luovuttanut kenellekään, eikä koskaan tule sitä luovuttamaan, sillä sellaisia kirjoituksia ei vielä ole löytynyt. Pojalleen Isä lupasi luovuttaa valtaistuimen, jolta voi hallita Israelia ja kaikkia pakanakansoja, mutta se ei oikeuta Isää Jumalaa hallitsemaan:

    Luuk. 1:32
    "Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen",

    Lisäksi siellä on omat (Jumalan antamat) valtaistuimet myös kaikilla kahdellakymmenellä neljällä vanhimmalla ja ehkä kaikilla valtaistuinta tarvitsevalla.

    Ilmestyskirja 5:1. ja 6. jakeita vertailemalla helposti huomataan, että jakeessa 1. mainittu istuja ja 6. jakeessa mainittu Karitsa ovat eri hallitsijoita, kumpikin omalla vastaistuimellaan, ja Karitsa istuu omalla, Jumalan antamalla Daavidilta perityllä valtaistuimella

    >>>Ilmestyskirja 5:1. ja 6. jakeita vertailemalla helposti huomataan,
    että jakeessa 1. mainittu istuja ja 6. jakeessa mainittu Karitsa ovat eri
    hallitsijoita, kumpikin omalla vastaistuimellaan, ja Karitsa istuu omalla,
    Jumalan antamalla Daavidilta perityllä valtaistuimella

    >>>Isä on antanut koko luomakuntansa hallinnan Poikansa hallintaan,
    kunnes hän saa sen kokonaan valtaansa.

    selvää apostolien opetusta, eikä mitään uniin tai ilmestyksiin perustuvia näkyjä:

    Efesolaiskirje 3
    14 "Sentähden minä notkistan polveni ISÄN EDESSÄ,
    15 JOSTA KAIKKI, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, SAA NIMENSÄ",

    Kaiken alkulähde on Isä Jumala eikä Jeesus Kristus, joka on vain VÄLIMIES Jumalan ja ihmisten välillä, mutta JONKA KAUTTA kaikki on Isä luonut ja jonka kautta kaikki tulee, sillä kaikki tulee vain JUMALAN SANAN kautta!

    Apostolien opetuksen mukaan poika ei ole itse Jumala, vaan hänen OLEMUKSENSA KUVA ja säteily, niin kuin auringon säteily ei ole itse Aurinko, vaan sen säteily:

    Hebrealaiskirje:
    1:3 (Poika) "joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja HÄNEN OLEMUKSENSA KUVA ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa",

    Kumpiko sinusta on todellisempi; sinä itse vai sinun kuvasi?

    omistaja, mutta on antanut sen kaiken uskollisen poikansa hallintaan. Minähän käskin sinun perehtyä siihen, mikä ero on OMISTUS-, ja mikä HALLINTAOIKEUDELLA!

    Poika on Isälle uskollinen Poikana, [Hepr.3:6] hänen huoneensa haltijana, kunnes joutuu luovuttamaan myös sen hallintavallan takaisin Isälle, joka on kaiken omistaja [1.Kor.15:25-28]!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    kun on tukeva Jumalan sana tukenani!

    tunne Jumalan sanaa, kun ajattelet kaiken lihasi mielellä.

    Joh 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
    64 Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko." Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet.

    Sinä söhläät vaan ja yrität etsiä Raamatusta ristiriitoja, siksi olet pimeydessä harhojesi keskellä

    2 Tim 3:8 Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
    9 Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.

    >>>Minähän käskin sinun perehtyä siihen, mikä ero on OMISTUS-,
    ja mikä HALLINTAOIKEUDELLA!

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>Minähän käskin sinun perehtyä siihen, mikä ero on OMISTUS-,
    ja mikä HALLINTAOIKEUDELLA!

    Ruusun nimi on hyvä väittely fransiskaanimunkkien ja paavin edustajien välillä siitä, omistiko Jeesus mitään vai ei.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    selvää apostolien opetusta, eikä mitään uniin tai ilmestyksiin perustuvia näkyjä:

    Efesolaiskirje 3
    14 "Sentähden minä notkistan polveni ISÄN EDESSÄ,
    15 JOSTA KAIKKI, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, SAA NIMENSÄ",

    Kaiken alkulähde on Isä Jumala eikä Jeesus Kristus, joka on vain VÄLIMIES Jumalan ja ihmisten välillä, mutta JONKA KAUTTA kaikki on Isä luonut ja jonka kautta kaikki tulee, sillä kaikki tulee vain JUMALAN SANAN kautta!

    Apostolien opetuksen mukaan poika ei ole itse Jumala, vaan hänen OLEMUKSENSA KUVA ja säteily, niin kuin auringon säteily ei ole itse Aurinko, vaan sen säteily:

    Hebrealaiskirje:
    1:3 (Poika) "joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja HÄNEN OLEMUKSENSA KUVA ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa",

    Kumpiko sinusta on todellisempi; sinä itse vai sinun kuvasi?

    Jumalan Sanaa näillä sanoillasi.

    >>>Otetaanpa esille selvää apostolien opetusta, eikä mitään uniin tai
    ilmestyksiin perustuvia näkyjä:

    Äänestä

  • kirjassa kirjoitti:

    Ruusun nimi on hyvä väittely fransiskaanimunkkien ja paavin edustajien välillä siitä, omistiko Jeesus mitään vai ei.

    mitä Herra Jeesus omistaa. Jumalan Sana sen ratkaisee.

    Jeesus on maailmankaikkeuden Luoja ja sen Herra.
    Hän omistaa kaiken koska Hän on kaiken alku ja Luoja.
    Jeesus omistaa sinunkin omaisuutesi. Olet saanut sen Herralta.
    Sinä saat hallita luulemaasi omaisuuttasi elämäsi ajan tai kunnes Herra
    ottaa sen sinulta pois ja antaa jollekin toiselle. Sanoppas voitko ottaa
    mukaan jotakin maan päältä ikuisuuteen? Kenelle jää omaisuutesi kuoltuasi?
    Ethän sinä omistanutkaan sitä koska et saa mitään omaasi mukaan haudan toiselle puolelle.

    Ajatteleppas kaikkia niitä ihmisiä jotka ovat eläneet täällä maan päällä ja ovat kuolleet.
    He ovat luulleet omistavansa jotakin.
    Nyt omistaa joku toinen heidän omaisuutensa.
    He vuorostaan luulevat omistavansa omaisuuden kunnes
    heidänkin aika täyttyy ja heidän tulee jättää tämä maa ja mennä ikuisuuteen.
    Heidän omaisuutensa siirtyy taas toiselle ja niin edelleen ja niin edelleen....

    Me ihmispoloiset emme omista mitään. Me olemme vain Jumalan omaisuuden haltioita.

    ko. romaania, monestakin syystä. :)

    Äänestä

  • Sinä et kirjoitti:

    tunne Jumalan sanaa, kun ajattelet kaiken lihasi mielellä.

    Joh 6:63 Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.
    64 Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko." Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet.

    Sinä söhläät vaan ja yrität etsiä Raamatusta ristiriitoja, siksi olet pimeydessä harhojesi keskellä

    2 Tim 3:8 Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
    9 Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.

    minulle kun minä nostan Raamatusta esille sellaisiakin kohtia, mitä perinnäissääntöjen fundikset eivät uskalla kirjoittaa. Esimerkiksi ensimmäiset bannaukseni netmissionilla sain Efesolaiskirjeen 1:10 jakeen esille ottamisesta ja eräät modet ihmettelivät siellä keskenään, että onko tuollaistakin Raamatussa?

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>usko, että Jeesus alistetaan Isän Jumalan alaisuuteen, vaikka pyhä sana
    sen niin todistaa? Miksi kierrät totuutta?

    eli muodostaa kokonaisuuden, jopa historiallisen kokonaisuuden. Sensijaan epäuskoiselle vänkärille, kuten sinäkin Jaikal olet, on totuuden vääristely ja kiertäminen jatkuva prosessi.

    Kun Raamattu ilmoittaa että:

    1. Kor.15:22-28

    22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
    23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
    24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
    25 Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
    26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
    27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
    28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

    Se tulee myös tapahtumaan, halusitpa sitä tai et, eikä sinulta kysellä mitään. Se tapahtuu juuri kuin se on kirjoitettu.
    Ja jokainen lukutaitoinen voi itse todeta, mitä puhuu pyhä sana.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>Minähän käskin sinun perehtyä siihen, mikä ero on OMISTUS-,
    ja mikä HALLINTAOIKEUDELLA!

    apostoli Paavalin täydellinen ja selvä selostus, kuka on lopullisesti herrojen Herra ja kuka hidalgo.

    1. Korinttolaiskirje 15
    27 "Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. [Ps.8:7; Ef.1:22; Hepr.2:8]
    28 Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea. [1.Kor.3:23, 11:3]

    Ja Poika rukoilee joka aika Isää, mutta isä ei tarvitse rukoilla Poikaa eikä ketään muutakaan herraa:

    Room. 8:34
    "Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja HÄN MYÖS RUKOILEE meidän edestämme".

    Hepr. 7:25
    "jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska HÄN AINA ELÄÄ RUKOILLAKSEEN heidän puolestansa".

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    minulle kun minä nostan Raamatusta esille sellaisiakin kohtia, mitä perinnäissääntöjen fundikset eivät uskalla kirjoittaa. Esimerkiksi ensimmäiset bannaukseni netmissionilla sain Efesolaiskirjeen 1:10 jakeen esille ottamisesta ja eräät modet ihmettelivät siellä keskenään, että onko tuollaistakin Raamatussa?

    siellä netmissioonissa osaa jehovalaishäiriköt lempata mäkeen. Foorumien käytöstapaohjeet ovat sinunlaiselle kuin haaste riekkumiseen

    Äänestä

  • kyllä ne kirjoitti:

    siellä netmissioonissa osaa jehovalaishäiriköt lempata mäkeen. Foorumien käytöstapaohjeet ovat sinunlaiselle kuin haaste riekkumiseen

    osoitus huonoista käytöstavoista? ja samalla tavalla ajatteleminen osoitus siitä että on oppinut tavoille?

    Äänestä

  • ajatteleminen kirjoitti:

    osoitus huonoista käytöstavoista? ja samalla tavalla ajatteleminen osoitus siitä että on oppinut tavoille?

    pohdintaa ja on hyvä muistaa että

    2. Moos. 23:2
    "Älä ole joukon mukana tekemässä pahaa, äläkä todista riita-asiassa niin, että taivut joukon mukaan ja väännät oikean vääräksi."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    apostoli Paavalin täydellinen ja selvä selostus, kuka on lopullisesti herrojen Herra ja kuka hidalgo.

    1. Korinttolaiskirje 15
    27 "Sillä "Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken". Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. [Ps.8:7; Ef.1:22; Hepr.2:8]
    28 Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea. [1.Kor.3:23, 11:3]

    Ja Poika rukoilee joka aika Isää, mutta isä ei tarvitse rukoilla Poikaa eikä ketään muutakaan herraa:

    Room. 8:34
    "Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja HÄN MYÖS RUKOILEE meidän edestämme".

    Hepr. 7:25
    "jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska HÄN AINA ELÄÄ RUKOILLAKSEEN heidän puolestansa".

    Temppeli ja valo on sama kuin Jumala. Minulla ei ole kahta Jumalaa kun Jeesus ja Isä ovat yhtä.

    22. Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, JA Karitsa.
    23. Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja LAMPPU on Karitsa.
    24. Ja kansat tulevat vaeltamaan SEN valkeudessa

    Äänestä

  • ja temppeli kirjoitti:

    lampun energian lähde, lamppuöljy, jota ilman lamppu olisi pimeä!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    pohdintaa ja on hyvä muistaa että

    2. Moos. 23:2
    "Älä ole joukon mukana tekemässä pahaa, äläkä todista riita-asiassa niin, että taivut joukon mukaan ja väännät oikean vääräksi."

    kirjoittelusta. Toisin on harhaoppien tyrkyttäminen samoin massapostittaminen, joka tarkoittaa samansisältöisten vastausten tolkuttaminen päivästä toiseen.
    Tämän on ekivaari omaksunut jehovilta, niillä jäsenistön aivopesu tehdään samoja opinkohtia koko ajan toistamalla

    Äänestä

  • ja temppeli kirjoitti:

    Temppeli ja valo on sama kuin Jumala. Minulla ei ole kahta Jumalaa kun Jeesus ja Isä ovat yhtä.

    22. Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, JA Karitsa.
    23. Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja LAMPPU on Karitsa.
    24. Ja kansat tulevat vaeltamaan SEN valkeudessa

    nykyisin on vain pelkkä lamppu, eli Jeesus-nimi, mutta ilman Isän öljyä sellaiset lamput ovat vain pelkkää sanojen helinää, ilman voimaa ja valoa!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    lampun energian lähde, lamppuöljy, jota ilman lamppu olisi pimeä!

    yksikössä. Kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa. Noin se onkin kun Jumala on yksi.

    Äänestä

  • Eikä raamatunjakeiden kirjoitti:

    kirjoittelusta. Toisin on harhaoppien tyrkyttäminen samoin massapostittaminen, joka tarkoittaa samansisältöisten vastausten tolkuttaminen päivästä toiseen.
    Tämän on ekivaari omaksunut jehovilta, niillä jäsenistön aivopesu tehdään samoja opinkohtia koko ajan toistamalla

    yksistään jo määrättyjen raamatunjakeiden lainaamisesta universalismista keskusteltaessa! Ilmoittivat kylmästi, että "tällä foorumilla ei levitetä universalismia eikä puhuta siitä!"

    Sellaiset jakeet kuin: "Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan" ja "Jumala tekee kaikki, mitä ikinä tahtoo", sekä "Jumala on yhdistävä Kristuksessa yhdessä kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä", ovat netmissionin eräille modeille kuin punainen vaate härälle!

    Mainitunlaiset jakeet sanottiin olevan helluntaiopin vastaisia, ja netmissionin säännöt kuulema kieltävät puhumasta siellä helluntaiopin vastaisesti!

    Onneksi täällä Suomi-24;llä saa keskustella asiallisesti kaikista asioista!

    Äänestä

  • kirjoitetaan kirjoitti:

    yksikössä. Kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa. Noin se onkin kun Jumala on yksi.

    teologialla meille tulee kaksi Jumalaa. Ekivaari on sanonut että Jeesus on hänen Herransa ja jumalansa. Hirvaksesta en tiedä?

    Äänestä

  • ja Hirvaksen kirjoitti:

    teologialla meille tulee kaksi Jumalaa. Ekivaari on sanonut että Jeesus on hänen Herransa ja jumalansa. Hirvaksesta en tiedä?

    Jeesus on minunkin herrani ja jumalani samalla perusteella kuin Jeesus sen opetti:

    Johannes 10
    10:34   "Jeesus vastasi heille: »Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
    10:35   Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli - ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin - »"

    Tämä on kumoamaton Raamatun totuus, joka kuuluisi jokaisen uskoa, että

    1. Korinttolaiskirje 8
    5 "Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
    6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

    Ef. 4:6
    "YKSI JUMALA ja kaikkien ISÄ, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."

    Isä on Pojankin yli, mutta Poika ei ole Isän yli! Tätä apostolit pitivät määritteenä, mikä ero on Isä Jumalalla ja poikajumalalla!

    >>6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

    Äänestä

  • tule kahta Jumalaa kirjoitti:

    voikaan tulla, sillä on Jumala (JHWH) on yksi.

    Nikaian kirkolliskokous kyllä riitelyn päätteeksi hyväksyi kolme erillistä jumalaa.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    yksistään jo määrättyjen raamatunjakeiden lainaamisesta universalismista keskusteltaessa! Ilmoittivat kylmästi, että "tällä foorumilla ei levitetä universalismia eikä puhuta siitä!"

    Sellaiset jakeet kuin: "Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan" ja "Jumala tekee kaikki, mitä ikinä tahtoo", sekä "Jumala on yhdistävä Kristuksessa yhdessä kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä", ovat netmissionin eräille modeille kuin punainen vaate härälle!

    Mainitunlaiset jakeet sanottiin olevan helluntaiopin vastaisia, ja netmissionin säännöt kuulema kieltävät puhumasta siellä helluntaiopin vastaisesti!

    Onneksi täällä Suomi-24;llä saa keskustella asiallisesti kaikista asioista!

    helluntaioppi, jolla on omat käytäntönsä.

    ettei Jeesus ja isä ole yksi. Kyllä noin voi sanoa kun yksi ei voi muuttua kahdeksi. Hän on jopa ihminen ja ("huippukivi" raamattukansalle).

    "-Ef. 4:6
    "YKSI JUMALA ja kaikkien ISÄ, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."-"

    Äänestä

  • tule kahta Jumalaa kirjoitti:

    >>6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa."

    Poikaa "profeetaksi" ja "minun palvelijakseni" mutta ei Isää Jumalaa Jeesuksen Kristuksen palvelijaksi:

    Jesaja 42
    1 "Katso, MINUN PALVELIJANI, jota minä tuen, minun valittuni, johon minun sieluni mielistyi. minä olen pannut henkeni häneen, hän levittää kansakuntiin oikeuden.
    2 Ei hän huuda eikä korota ääntään, ei anna sen kuulua kaduilla.
    3 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.
    4 Hän itse ei sammu eikä murru, kunnes on saattanut oikeuden maan päälle, ja merensaaret odottavat hänen opetustansa".

    Poika rukoilee joka aika Isää, mutta Isä ei tarvitse koskaan Poikaa!

    Hepr. 7:7
    "Mutta kieltämätöntä on, että halvempi saa siunauksen paremmaltaan."

    Isä voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla Pojan eikä Poika Isää!

    Joh. 10:29
    "Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä."

    Joh. 14:28
    "Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi."

    Eikö tämä asia tule koskaan eräille selväksi?

    1. Timoteus 6
    3 "Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
    4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja"

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    voikaan tulla, sillä on Jumala (JHWH) on yksi.

    Nikaian kirkolliskokous kyllä riitelyn päätteeksi hyväksyi kolme erillistä jumalaa.

    ja Isän yhteinen nimi on heidän otsassa.

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    yksistään jo määrättyjen raamatunjakeiden lainaamisesta universalismista keskusteltaessa! Ilmoittivat kylmästi, että "tällä foorumilla ei levitetä universalismia eikä puhuta siitä!"

    Sellaiset jakeet kuin: "Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan" ja "Jumala tekee kaikki, mitä ikinä tahtoo", sekä "Jumala on yhdistävä Kristuksessa yhdessä kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä", ovat netmissionin eräille modeille kuin punainen vaate härälle!

    Mainitunlaiset jakeet sanottiin olevan helluntaiopin vastaisia, ja netmissionin säännöt kuulema kieltävät puhumasta siellä helluntaiopin vastaisesti!

    Onneksi täällä Suomi-24;llä saa keskustella asiallisesti kaikista asioista!

    jehovalaisuuteesi sotkettua menestysteologiaa ja universalismia, ei siitä innostu edes palstan ateistit

    Äänestä

  • kumoa sitä kirjoitti:

    ettei Jeesus ja isä ole yksi. Kyllä noin voi sanoa kun yksi ei voi muuttua kahdeksi. Hän on jopa ihminen ja ("huippukivi" raamattukansalle).

    "-Ef. 4:6
    "YKSI JUMALA ja kaikkien ISÄ, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa."-"

    yhtä, mutta eivät YKSI. He ovat yhtä samalla tavalla kuin auringon säteily ja Aurinko ovat yhtä, mutta eivät ole YKSI, [Hepr.1:3]. Isä ja Poika ovat yhtä vielä samalla tavalla kuin vesilähde, ja siitä lähtevä puro ovat yhtä. Vielä voisi verrata, että suuri atomivoimalaitos on yhtä siitä lähtevän sähköverkoston ja muuntajien kanssa.

    Tämä kumoaa sinun väitteesi; Isä ja Poika eivät ole yksi vaan yhtä:

    Joh. 7:28
    "Niin Jeesus puhui pyhäkössä suurella äänellä, opetti ja sanoi: »Te tunnette minut ja tiedätte, mistä minä olen; ja itsestäni minä en ole tullut, vaan hän, joka minut on lähettänyt, on oikea lähettäjä, ja häntä te ette tunne.»"

    Jos Isä ja Poika olisivat YKSI olisi Isän itse pitänyt tulla maailmaan, mutta nyt hän lähetti osan itsestään, OMAN SANANSA. Ethän sinäkään itse mene kaikkialle, mihin sanasi haluat menevän, vaan lähetät sanasi joko kirjeenä tai soitat puhelimella!

    Äänestä

  • Tyrkytät kirjoitti:

    jehovalaisuuteesi sotkettua menestysteologiaa ja universalismia, ei siitä innostu edes palstan ateistit

    puhu jehovista muut kuin sinä. Sinulla on hyvä mielikuvitus, erinomaista!

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    yhtä, mutta eivät YKSI. He ovat yhtä samalla tavalla kuin auringon säteily ja Aurinko ovat yhtä, mutta eivät ole YKSI, [Hepr.1:3]. Isä ja Poika ovat yhtä vielä samalla tavalla kuin vesilähde, ja siitä lähtevä puro ovat yhtä. Vielä voisi verrata, että suuri atomivoimalaitos on yhtä siitä lähtevän sähköverkoston ja muuntajien kanssa.

    Tämä kumoaa sinun väitteesi; Isä ja Poika eivät ole yksi vaan yhtä:

    Joh. 7:28
    "Niin Jeesus puhui pyhäkössä suurella äänellä, opetti ja sanoi: »Te tunnette minut ja tiedätte, mistä minä olen; ja itsestäni minä en ole tullut, vaan hän, joka minut on lähettänyt, on oikea lähettäjä, ja häntä te ette tunne.»"

    Jos Isä ja Poika olisivat YKSI olisi Isän itse pitänyt tulla maailmaan, mutta nyt hän lähetti osan itsestään, OMAN SANANSA. Ethän sinäkään itse mene kaikkialle, mihin sanasi haluat menevän, vaan lähetät sanasi joko kirjeenä tai soitat puhelimella!

    paavit, keisarit ja piispat melkein nyrkkitappelun jälkeen päättelivät, että kaikkien pakko uskoa, että jumala on kolmiyhteinen. Siinä poliittiseksi muuttuneessa taistelussa hajosi idän ja lännen kirkot, että sellaiset kiltit pojut ovat raiskanneet Jumalan pyhän sanan.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    Jumalan Sanaa näillä sanoillasi.

    >>>Otetaanpa esille selvää apostolien opetusta, eikä mitään uniin tai
    ilmestyksiin perustuvia näkyjä:

    sanaa, mutta ei sinulla eikä kenelläkään muulla ole yksinoikeutta sen ilmestyksen tulkitsemiseen!

    Äänestä

  • takia Jeesuksen kirjoitti:

    ja Isän yhteinen nimi on heidän otsassa.

    olevan Isälleen "sinun nimesi". Uusi Testamentti
    puhuu Isältä saadusta ja Isän antamasta nimestä:

    Matt. 6:9
    "Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;"

    Matt. 7:22
    Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja SINUN NIMESI KAUTTA tehneet monta voimallista tekoa?'
    23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'."

    Ja syy löytyy ilmeisesti siitä, että nämä taivaasee tungettelijat EIVÄT TUNNE ISÄN NIMEÄ!

    Luuk. 11:2
    "Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon SINUN NIMESI; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)"

    Joh. 12:28
    "Isä, kirkasta nimesi!" Niin taivaasta tuli ääni: "Minä olen sen kirkastanut, ja olen sen vielä kirkastava".

    Joh. 17:6
    "Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille, jotka sinä annoit minulle maailmasta. He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle, ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin."

    Joh. 17:26
    "Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."

    Joh. 6:27
    "Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, JUMALA ITSE, SINETTINSÄ painanut."

    Äänestä

  • old_profile_19033 kirjoitti:

    nykyisin on vain pelkkä lamppu, eli Jeesus-nimi, mutta ilman Isän öljyä sellaiset lamput ovat vain pelkkää sanojen helinää, ilman voimaa ja valoa!

    ei ole lamppua ollenkaan ja mitenkähän on öljysi laita. Saako sitä syttymään ollenkaan?

    Äänestä

  • Siis sulla kirjoitti:

    ei ole lamppua ollenkaan ja mitenkähän on öljysi laita. Saako sitä syttymään ollenkaan?

    Niinhän se on, että Isä Jumala on se Öljy, Karitsa on lamppu ja Hirvas sekä ekivaari saavat Jumalan armosta olla valona ja suolana pimeälle maailmalle!:

    Matt. 5:13
    "Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi."

    Matt. 5:14
    "Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;"

    Mark. 9:49
    "Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava."

    Kyllä se suolaaminen panettelijoitamme hiukan kirveltää, mutta koettakaa kestää. Mikä ei tapa niin se vahvistaa!

    Matt 5:13:n kautta. Olette hirvaksen kanssa kaksi naurettavaa russelilaista pelleä niin kauan kun se pysyy suolahuumorin tasolla. Toisinaan vaan se saatanan huumorin edustaminen ja "sananselittäminen" sekoittuu, jolloin lopputulos on älytöntä Raamatun vääristelyä.
    Ketjuun kirjoittamasi ajatukset nostavat esiin seuraavaa:

    Apt 10:13 ja sanoi: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä perkeleen sikiö, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä Herran suoria teitä?

    2 Piet 3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

    Äänestä

  • Kerroit sen kirjoitti:

    Ap.t.10:13 jakeella todistuksen itsestään. Hän vastustaa sitä kun Hirvas ja ekivaari lainaavat Raamatusta sopivia jakeita kaikkien luettavaksi

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hirvas kirjoitti:

Tullessaan maan päälle Jumala Poika ilmoitti, että minulle on ANNETTU kaikki valta maan päällä.

Matt. 28:18
Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on ANNETTU kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Matt. 11:27
Kaikki on minun Isäni ANTANUT minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.

Mutta sitten

1. Kor.15:22-28

22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
24 sitten tulee loppu, kun HÄN ANTAA valtakunnan Jumalan ja ISÄN HALTUUN, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
25 Sillä hänen pitää HALLITSEMAN "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut KAIKEN HÄNEN ALLENSA.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin ITSE POIKANI ALISTETAAN SEN VALTAAN, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että JUMALA olisi kaikki kaikissa.

Käyttikö Jeesus kaikessa Isältä saamaansa valtaa, kuten Hän Raamatussa ilmoittaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu