Olemme isänmaallisia,toisin kuin

Meille kansalaisille vielä paasaavat porvaripoliitikot, että suosi suomalaista.

Kumma kyllä samaa vaatimusta ei ole asetettu yrityksille.

Kuulemma paperitehtaat tekevät jätepaperista tuotteita.

Eivät ainakaan minun jätepaperistani. Poltan tai heitän sekajätteisiin tästälähtien. Pahville käy samoin. Hankkikoot mistä tahansa paperiraaka-aineensa. Vaikka toiselta puolelta maapalloa.
5152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

että pääomalla ei ole isänmaata

En halua alkaa filosofeerimään, mutta lukekaa antaumuksella Marxin tunnetuin teos Pääoma.

Kyllä ne taloudelliset lainalaisuudet pätee nykyaikanakin, ihan niin kauan kun pääsemme irti kirotusta kapitalistisesta järjestelmästä.

Ehkä tämä on outoa puhetta yksityisyrittäjältä, mutta tulee muistaa, että minun mittakaavassa oleva yritystoiminta on perustunut oman työni lisäksi vain muutamaan duunariin, joille olen maksanut niin hyvää palkkaa, kuin olen pystynyt.

Vain yhdelle laiskiaiselle piti antaa loparit, koska pienen firman talous ei kestä lintsareita.

EU on rahaliittona OK, mutta ei talousliittona: Kaikkien (varsinkin kulutustavaroiden hinnat) ovat nousseet EU:hun liittymisen jälkeen, vain viinan hinnassa on tapahtunut myönteistä kehitystä, vaikka en olekaan sen aineen kovin suuri ystävä.

Äänestä

taloudenkin aikoina aina jätetään uutisoimatta se, että osaavia ihmisiä rektyroidaan kokoajan.

vain huonot uutiset myyvät; huonoista uutista hyötyy niin mediapelle kuin kommunistinenkin klovni. vitunko väliä sillä? me työmiehet tämä maa silti pidetään pystyssä ja nuorille näytetään kuinka tulevaisuutta rakennetaan...

Äänestä

Tiedustelin asiaa kaupungilta,joka järjestää näitä ilmaisia raakaaine keräyksiä Helsingissä.

Vastaus oli selityksiä ja kiertelyä... Yritykset todella saavat jätteistämme verovaroin ja maksamiemme kustannusten avulla ilmaista jätettä uusiotuottamiseen.

Tämä on porvarien käsitys rehellisyydestä. Minä pidän sitä petoksena, mutta minulla onkin sosialistin sydän.

Äänestä
  • nyt viedään tuhkat pesästä ja roskikset. Mihin vielä joudutaan? jos tätä menoa jatketaan.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    nyt viedään tuhkat pesästä ja roskikset. Mihin vielä joudutaan? jos tätä menoa jatketaan.

    ...tämä vain osoittaa kuinka kansalaiset on erilaisin oikeiston ketkumenetelmin valjastettu tuottaan tätä lisäarvoa, kuluttaan kaikena ja tuottaan ilmatteeksi kapitalistille nyt myös raakaaineita roskista.

    Porvaristo nyt vain on emotio amputotoitua psykopaatti joukkoa. Katsokaa vaikka peilistä tai menkää silmänpojatutkimukseen, siellä se näkyy, pahuus sydämissä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yritykset kirjoitti:

Meille kansalaisille vielä paasaavat porvaripoliitikot, että suosi suomalaista.

Kumma kyllä samaa vaatimusta ei ole asetettu yrityksille.

Kuulemma paperitehtaat tekevät jätepaperista tuotteita.

Eivät ainakaan minun jätepaperistani. Poltan tai heitän sekajätteisiin tästälähtien. Pahville käy samoin. Hankkikoot mistä tahansa paperiraaka-aineensa. Vaikka toiselta puolelta maapalloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu