Aurinkopaneeleista

6611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ennen aurinkohörhöt olivat edes sen verran viksuja, että pysyivät kaapeissaan talviajan, ja pitivät suunsa kiinni syyskuusta maaliskuuhun; tänä aikana aurinkoa on niin hintsusti. Mutta heti kesän koittaessa aurinkohörhöt hyppäsivät esiin piilostaan kertomaan, että aurinkoa riittää ihan kaikkeen. Varmimmin aurinkohörhön tunnisti siitä, että heidän mielestään ydinvoima on niin ihmeellistä, että se estää auringonpaisteenkin. Vai oletteko tavanneet aurinkohörhön, joka ei perustelisi hörhöyttään ydinvoimavastaisuudellaan?

Oliko viime kesä niin sateinen, että auronkohörhöiltä jäi jokakesäinen kaapistaulosulkoilu tekemättä? Menikö vuodenaikataju sekaisin?

Äänestä

Kuinkahan pitkäikäinen tuokin "keksintö" lienee?
Itselläni oli mökillä ns. ohutkavotekniikkaan perustuvat aurinkopaneelit.
Valmistaja lupasi kuuden vuoden takuun ja sen ne juuri ja juuri kestivät. Alta kymmenen vuoden aikana simahtivat täysin.
Tällä hetkellä käytössä olevilla paneeleilla on sentään 25 vuoden toimivuustakuu.

Äänestä
  • Ohutkalvosekoilun jälkeen mökilläni on käytössä "suhteellisen paksusta piistä" rustatut paneelit.

    Äänestä


  • PC-kloonista kirjoitti:

    20000 markkaa 1984 http://www.digibarn.com/collections/systems/sanyo/index.html ja sille annettiin takuu ja se takuu päättyi kun ostin seuraavan koneen http://www.amigahistory.co.uk/pc10.jpg parin vuoden kuluttua ja maksoin siitä 18000 markkaa ja .. ja taattu on, että hinnat ovat tulleet alas.

    Aurinkopaneelien alkuajoista lähtien niidenkin hinnat ovat tulleet alaspäin.
    Tosin paneelien hinnat ovat jämähtäneet viime vuosina paikalleen.
    Esim. sadan watin tehoinen paneeli maksaa saman 600 euroa kuin neljä vuotta sitten.

    Äänestä

Aurinkopaneelit heijastavat jonkinverran säteilyjä, joita voisi ottaa talteen nykyisilläkin asettamalla ne sopivaan kulmiin toisiinsa nähden, jolloin toisesta heijastunut säteily siirtyy viereiseen paneeliin ja hyötysuhde kasvaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


enemmän irti. kirjoitti:

http://www.prosessori.fi/uutiset/uutinen2.asp?id=52844

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu