samaten antikristus , vähän ennen häntä
Floridassa asuu mies Jesus Miranda joka on julkisesti väittänyt olevasa Jumala, käsivarteen tatuoitu pedon luku 666
mies on perustanut kirkon saatanalle
siinä se. Raamatussa sanotaan että kun tuo on ilmaantunut , heti perään tulee Jeesus
hänet on nähty Etelä Pohjanmaalla , kauhajoella jossa ennen sitä teurastettiin 12 viatonta uhrilammasta
siellä on menossa joku kylähullujen festivaali , ja kyseisen herran väitetään ottaneen osaa ! Voiko olla totta ?
Mitä kylähulluja tiedätte?
Kirjoittanut: P-joki 3.12.2008 klo 19.23
Niin, että mitä kaikkia kylähulluja tiedätte?
Itse tiedän h.p:n eli homopaapan, antaa siis pojille erityisesti rahaa ja karkkia mutta vaatii palveluksia,hampurilaisherra joka kerjää rahaa ja muita.
on niitä
Kirjoittanut: ollu palijo 3.12.2008 klo 20.24
muun muassa sellasia jokka nauttivat kovasti seuraavanlaisesta roolipelileikistä
-Ylös ja käytävään.
Hätäisiä kuiskauksia ja äännähdyksiä. Joku rohkeimmista kysyi :
-Mihkä meittiä viedään?
-Ei pidä olla turhan utelias !
He arvasivat asian nähdessään käytävällä sotamiehiä kivääreineen. Uteliaat katseet iskeytyivät naisiin, sillä melkein kaikki olivat nuoria. Joku sotamies iski silmää toverilleen.
Naiset vaistosivat sotamiesten katseista tuon heihin kohdistuvan estottoman julkeuden. Ja ajatukseksi kirkastumatta huomio lisäsi heidän kauhuaan, koska se riisui heidän tajunnastaan kuvitelman naisen koskemattomuudesta.
Käytävän ilma oli tunkkainen. Sementin ja laastin tuoksuun sekaantui kopeista tunkeutuva ihmishien ja ulosteiden haju.Ovet oli suljettu, niiden edessä seisoi vartiomies, ja käytävä oli aivan tyhjä. Naiset järjestyivät käytävälle epävarmoina ja neuvottomina. Upseerien tai sotamiesten viittauksesta he asettuivat paikalleen, mutta saattoivat vielä siirtyä, peläten etteivät olleet tajunneet viittausta oikein. Asemaansa selkeästi tajuamatta he liikehtivät hätäisen nöyrinä, niin kuin vartioitaan mielistelläkseen. Miesten kasvoilta ei hävinnyt tuo tyly ja julkea rivous. Ulko-ovella sattui Aune kulkuetta vastaan. Hän näki joukossa Elman ja kysyi ovipieleen seisahtuneelta upseerilta:
- Mihinkä niitä viedään ?
-Niitä viedään Saksaan saippuatehtaalle. Upseeri oli juuri keksinyt tuon vitsin, ja se tuntui niin mukavalta, että hän tuli vastanneeksi Aunelle, mitä muuten ei olisi tehnyt. Aune vetäytyi pelästyneenä syrjään, mutta Elma huomasi tämän. Tyttö otti taskustaan likaiseen riepuun kiedotut lantunkuoret ja heitti ne hätäisesti Aunen jalkoihin. Ota.. ne..ja hyvästi...
Aune ei pelästyneenä uskaltanut vastata vaan katseli suu auki. Elma kiirehti nopeasti eteenpäin pää kumarassa niin kuin paetakseen Aunen luota. Elma kulki joukon alkupäässä. Matalalta paistava kevätillan aurinko kultasi kasarmit ja niiden ympäristön. Edellä kulkevan naisen nauhaton kenkä lonksui pahasti jalassa, ja hän näytti olevan monasti kaatumaisillaan heikkoudesta.Leirin äänien yli kuului portilta vievällä tiellä seisovien sotilaiden ja naisten naurua ja huudahduksia, jotka kajahtelivat kirkkaina illassa. Häneltä pääsi tukahdutettu nyyhkytys. Polku kuusikossa oli vahvasti tallattu. Polun varressa kiilteli kiväärinhylsyjä. Monia vaatekappaleita näkyi myös. Naisen revitty pusero..
Mitä edemmäksi päästiin sitä horjuvammaksi kävi kulku. Kuului murahtavia komennuksia. Toiset jäävät tähän. Toiset menevät tuonne.
Kaikki eivät kyenneet menemään. Heitä tönittiin ja raahattiin kaivannon reunalle. Eräs oli polvillaan, kädet ristillä armoa rukoillen, ja polvillaan hädet vedettiin paikalle. Sotamiehet olivat raakoja ja vihaisia . Vaatteet repeilivät räsähdellen, kuului kirouksia.Viimein kaikki olivat paikoillaan. Elma katsoi rutahautaan ja näki siellä naisen olkapään. Hänen vieressään oli vanhempi nainen, joka hysteerisenä toisti yhtä mittaa: -Jeesus ota lapset huostaas.. Jeesus ota lapset huostaas...
Konekiväärin lukko rapsahteli, ja Elma tarttui valittavaan naiseen. He seisoivat rinnakkain, kyljittäin konekivääriin, ja Elma syleili naista toisella kädellään. Toisella puolella oleva tyttö kuiski herran siunausta.
Konekiväärimies oli tehnyt väärän syötön ja raplasi yhä asettaan.Se kävi vähän taitamattomasti, koska lievä humala teki hänet kömpelöksi. Hänelle oli leirin sairaalasta annettu spriitä. Viinamiehen oveluuteen turvautuen hän oli keksinyt näytellä liikaherkkää, ja saanut sillä lääkärin heltymään. Upseeri sanoi hänelle jotakin tyytymättömällä äänellä.
Elma syleili vanhaa naista kiihkeästi- Älkää..älkää
Hän sanoi sen hätäisesti huohottaen ja piteli naisesta niinkuin tätä suojellakseen ja turvatakseen, mutta kun hän kuuli takaansa naputtavat laukaukset ja kirkaisut sekä kaatuvien ruumiiden kahinan, hän tarrautui naiseen kuin lapsi. Vielä kaatuessaan hän oli tarrautuneena naiseen niin lujasti, että veti tämän päälleen. Kerran hän palasi tajunnan kynnykselle. Näkyi vähän punertavaa valoa, ja tuntui käsittämätön tuska ruumiissa.......
totuus
Kirjoittanut: tulee --- 3.12.2008 klo 20.49
Mitä on totuus ?
Raamatussa sanotaan että Jumala lähettänyt aiemminkaan poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastavat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.
Joka totuuden tekee! Se on hyvin hämmästyttävä sanayhdistelmä. Voimme tuntea ja tietää totuuden ja voimme joskus toimia tuon tuntemuksemme mukaisesti, mutta kuinka voimme tehdä totuuden? Me kohtaamme totuuden oikeassa teoriassa. Saatamme noudattaa tuota teoriaa käytännössä tai saatamme olla noudattamatta.Teoria ja käytäntö näyttävät olevan kaksi eri asiaa, ja on vaikea kuvitella niitä yhdistyneinä. Samalla tavoin on vaikea ymmärtää sanontaa "tehdä totuus". Ehkä tähän sanontaan ei pitäisi suhtautua liian kirjaimellisesti. Ehkä se pitäisi tulkita "toimimiseksi totuuden mukaan". Mutta jos sellainen tulkinta on oikea, miten sitten on käsitettävä sellaiset Johanneksen evankeliumissa olevat sanonnat kuin "minä olen totuus", "totuus on tullut" ja puhe ihmisistä, jotka "ovat totuudesta"? Millään näistä sanoista ei olisi merkitystä, jos totuus olisi vain teoriaa.
yksi
Kirjoittanut: kylähullu lisää 3.12.2008 klo 21.04
miettii tälläisiä. Kun nyt kerran tällainen foorumi on avattu, esitellään ne kaikki. Tiedättekö kuka hän on ? Tiedättekö kuka te olette ?
miettikää tätä , ehkä se nostaa ja laajentaa tämän palstan ja kauhajokisen ajattelun tasoa
Kukahan minä oikein olen?
Se on kysymys, johon ihmisyksilö, minä, joutuu aina kerta kerralta etsimään vastausta. Olenko minä, jos niin missä olen? Yleensä riittää nopein vastaus; tietysti olen olemassa, minähän havaitsen asioita, tunnen ja ajattelen. Näen ympärilläni muita ihmisiä toimissaan, kasveja, eläimiä, tunnen kaupungin kadun jalkojen alla, tuossa on auto, tuossa puhelin. Mutta yhtä varmasti kuin tuo vastaus, tulee jossain elämän vaiheessa eteen kysymys; onko tämä sittenkään totta? Epäilys laittaa kenkänsä oven väliin, eikä vedä sitä sen koommin pois, tiedämme sen olemassaolon, vaikka päivät ja yöt virtaavat entiseen tapaan. Enemmän tai vähemmän tietoisesti etsimme siitä lähtien vastausta kysymykseen, jonka sisältö on selvänä mielessä, mutta sanamuoto vaihtelee. Kuitenkin kaikki kysymykset lopulta tähtäävät samaan pisteeseen, yhden perustotuuden löytämiseen, olemassaolon todistamiseen.
Kuka voi kiistatta todistaa olemassaolon ?
Sellaista todistusta ei niin vain kirjoiteta, koska se edellyttäisi olemassaolon määrittelemisen. Yritys lähteä tekemään tällaista todistusta, johtaa meidät välittömästi monimutkaiseen sokkeloon. Riittääkö pelkkä subjektiivinen tunne, että näin se nyt on? Entä suuremman joukon yhtäpitävä vakuutus? Vaikka he olisivat kaikki oikeassa, se ei johda meitä lainkaan alkua pitemmälle, emme peruskysymykseen nähden ole tippaakaan viisaampia. Mitään ei varsinaisesti ole todistettu. On mielipiteitä puolesta ja vastaan. Mitä otetaan mukaan, mitä jätetään pois, ja jos kaikki otetaan mukaan, missä silloin on raja? Tyydyttääkö meitä vastaus, että se nyt vaan on jossain? Tuskinpa.
Mitä otetaan mukaan, mitä jätetään pois?
Minkä tasoinen henkinen ilmentymä on olemassaoloa, vai riittääkö se, että jokin ylipäätään ilmenee jossain muodossa, vai onko laskettava mukaan sekin, mikä ei suoranaisesti ilmene lainkaan meidän aistimme havaittavaksi, vaan jonka voimme muilla tavoin olettaa, päätellä tai intuitiivisesti tietää olevan. Esimerkki tästä: vain laskennallisesti olemassaolevat alkeishiukkaset, tai mustat aukot avaruudessa, tai hengellisen elämyksen piiriin kuuluvat asiat.
Mihin vedetään olemassaolevan raja, mistä alkaa olemattomuuden piiri, onko sitä ja missä? Kuka asettaa sen rajan?
Olemassaolevaksi voidaan laskea myös esim kivi, mutta tietääkö kivi olevansa olemassa? Tarvitaanko olemassaoloon tietoisuus siitä? Ihmisten keskuudessa yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan kivi ei tiedä olevansa. Eivät myöskään kasvit, eläimet jne. Vain ihminen tietäisi olevansa olemassa. Onko todella näin, miten sen varmistaisimme täysin luotettavasti? Vai onko kyseessä jälleen tuo ainainen omahyväinen asenteemme, oman ihmeellisen itsen korostaminen kaiken muun kustannuksella, kuten pelkään.
Käsityskyvyn rajat?
Onko ihmisen käsityskyky suurin mitta ja totuutta ainoastaan se, jonka pystymme ymmärtämään ja käsittelemään, vai onko jotain muuta vielä? Jokin todellisuuden laji, josta olemme kertakaikkiaan ulkona. Tiukat rajat joka tapauksessa murenevat paukkuen, nyt kun olemme joutuneet vastakkain ymmärtämämme logiikan tuottamien äärimmäisten havaintojen kanssa. Meidän tuntemamme avaruuden ainetta katoaa jatkuvasti lähes valon nopeudella mustiin aukkoihin, suunnattoman painovoimakentän omaaviin imureihin, josta nielusta edes valo ei pääse karkuun. Aine häviää, katoaa ja poistuu jäljettömiin johonkin neljänteen ulottuvuuteen, toiseen maailmankaikkeuteen. Tällaiset tiedot ovat omiaan räjäyttämään aukkoja myös omahyväisen umpioituneeseen mieleemme.
Ajatteleva ihminen
Ateenalainen Sokrates sanoi n. 300 eaa: "Tiedän, etten tiedä mitään". Se on paljon tiedetty ja paljon sanottu. Hän sai tuomioistuimen päätöksellä myrkkymaljan nieltäväkseen. Vaikka tuomio oli silloinstenkin lakien mukaan väärä ja hänelle tarjottiinkin tilaisuutta paeta vankilasta, hän ei lähtenyt, koska hän sillä teolla olisi tavallaan vapauttanut tuomarinsa väärän tuomion taakasta. Lisäksi hän opetuksessaan oli korostanut, että on parempi kärsiä vääryyttä, kuin tehdä itse sitä. "Hyve on tietoa", eli kun ihminen kehittyy ponnistellen tasolle, jossa vapautuu harhakuvitelmistaan, saavuttaa oikean tiedon, oikean itsetuntemuksen, hän tietää myös, miten tulee elää. Sokrates vei tämän opin loppuun asti, kuoleman jo näkyessä edessä, hän lohdutti surevia ystäviään ja kaiketi myös tuomareitaan sanoen: "Kunnon miehelle ei tapahdu mitään pahaa, ei hänen eläessään, eikä myöskään kuoltuaan." Hän lähti tyynin mielin ja piti kuolemaa elämän kärsimyksistä vapauttajana. Mutta Sokrateen kuolema järkytti kovasti hänen ystäviään ja oppilaitaan, joista Platon esitti seuraavan kysymyksen: "Kuinka on mahdollista, että yhteiskunta tappaa viisaimman ja parhaimman jäsenen?" Tätä kysymystä on siitä lähtien pohdittu ja esimerkkitapauksia on karttunut rutkasti lisää. Monet ajattelijat ovat havainneet vahvoja yhtäläisyyksiä, myös muutama sata vuotta myöhemmin syntyneen Jeesuksen elämään ja kuolemaan.
Hyvyys - vai varjot?
Sokrates ja Platon olivat eräitä ihmiskunnan suurimpia filosofeja. Heidän käsityksensä mukaan hyvyys on arvo sinänsä. Hyvyys jalostaa ja vapauttaa harjoittajansa ja saattaa hänet ennen pitkää eräänlaiseen valaistuksen tilaan, jossa jopa kärsimys menettää merkityksensä. Uhkat poistuvat, tilalle tulee mielen selkeys ja valoisuus, ihminen vapautuu pelon ja pakon orjuudesta. Sanalla sanoen; ihmisestä voi tulla ihminen. Tässä kehityksessä häntä jarruttaa takertuminen aistimaailman harhanäkyihin, vääriin kuvitelmiin, jotka ovat vain varjokuvia todellisuudesta. Tyytyäkö elämään vain ahdistuksen ja varjojen maailmassa?
Myös Platon piti sielua kuolemattomana ja ruumista sen tilapäisenä vankilana. Maailman alkuperäinen tila on hänen mukaansa kaaos, epäjärjetyksen tila. Tämän sekavuuden järjestää demiurgi, maailman rakennusmestari, joka luo kaaoksesta kosmoksen. Nämäkin suuret ajattelijat rakentavat jo aijemmin olleen tiedon pohjalle, mutta heidän filosofiansa on vapauttavaa. Vaikka elämä on usein vaivaa ja kärsimystä, se on kuitenkin tässä muodossa vain väliaikainen, lyhyenlainen olotila. Tämän elämän tehtävä on puhdistaa ja jalostaa sielua pääsemään korkeampiin elämänmuotoihin eteenpäin mentäessä, sanoisi Buddha, ja he puhuvat samasta asiasta.
Logiikka
Mustan aukon suunnaton energiapiste on puhkaissut reitin meille tuntemattomaan ulottuvuuteen ja samoin tein länsimaiseen logiikkaan valjastuneeseen mieleemme. Minä, maapallomme, linnunratamme, kaikki tietämämme miljardit galaksit, sijaitsevat jossain vielä hirvittävästi paljon suuremmassa. Tai sitten on olemassa jokin kokonaan toinen ja erilainen käsitys kaikesta, todellisuus, jota emme kykene näillä keinoin havaitsemaan. Missä meidän ikioma pikku maailmankaikkeutemme todellisuudessa roikkuu? Missä me, minä sen mukana, varsinaisesti olemme? Eikä tästä ole kauaakaan, kun kaikkitietävällä kirkollisella päätöksellä maapallo, Tellus oli kaikkeuden ehdoton keskipiste, jonka ympärillä koko muu universumi pyörii. Tästä totuudesta muuta mieltä olevat saivat pikaisen kyydin polttoroviolle, siellä jo olevien kansanparantajien seuraksi. Suurinta maallista auktoriteettia ei sopinut loukata, eikä ainoaa oikeaa reittiä jumalallisen viisauden ymmärtämiseen sivuuttaa. Maapallo oli keskipiste ja aurinko kiersi rataansa sen ympärillä. Ihminen oli keskipiste ja Jumala kiersi rataansa sen ympärillä. Ihmisen käsitys ja tulkinta oli ylinnä.
Toinen käsitys
Ehkä meillä kuitenkin on hallussamme joku intuitiivinen häivähdys, aavistus, uni, jota emme kykene tulkitsemaan. Ehkä meidän vakiintunut tarkastelukulmamme on vain liian luutunut. Yritämme todistaa vääriä asioita, jättäen sellaiset havainnot, tuntemukset ja tiedot sivuun, jotka eivät tue ennakkokäsityksiä. Asetamme ikään kuin vastauksen ensin ja sitten ryhdymme etsimään tähän vastaukseen sopivia kysymyksiä. Tällä tavoin olemme päätyneet kapeaan mahdollisuuteen nähdä. On vain yksi oikeassa oleva käsityskanta ja muut ovat huuhaata. Tämä muistuttaa arveluttavasti keskiaikaiskirkollista tilannetta. Laajempi, tai toinen näkökulma on aina edellyttänyt poikkeuksellisia yksilöitä, jotka ovat myös uskaltaneet uhmata piinkovia auktoriteetteja, jopa henkensä uhalla. Tämä koskee taidetta, tiedettä, filosofiaa ja kaikkea sitä mikä suuntaa kehitystä.
Aine - aineeton?
Mustia aukkoja ei voi mitenkään suoranaisesti nähdä, vain niiden ympäristössä ryöppyäviä ilmiöitä voidaan havainnoida. Ne ovat todella mustia syövereitä, joiden imusta mikään ei karkaa, sen piiriin jouduttuaan, vaan syöksyy tietoisuutemme tuolle puolen, tuntemattomaan maailmankaikkeuteen, tuntemattomiin lainalaisuuksiin. Tieteen tekijät ovat tunnetusti varovaisia julkistamaan omia tuntemuksiaan suurienkaan löytöjen yhteydessä, peläten ilmeisesti leimautumista tunnepohjaisiksi. Viime aikoina on kuitenkin joidenkin johtavien, pienimmistä pienimpiä tutkivien hiukkasfyysikkojen suunnalta kuulunut merkillisiä ääniä, kaiken tuntemamme takana piilevästä suuresta aiheuttajasta, jumaluudesta, jos niin halutaan kutsua. Toisin sanoen, on edetty rajalle, jossa aine on hajoitettu ääremmäisen pieniin osiinsa, niin pieniin, että koko aineen raja häipyy. Aine on energiaa ja energia ainetta, mutta mitä on se, joka ei ole näitä kumpaakaan, vaan vielä jotain muuta. Sitä ei oikeastaan ole, mutta on kuitenkin. Se voidaan osoittaa vähän kuin mustan aukon sijainti avaruudessa, ympäristön ilmiöistä.
Aine - Voima - Henki?
Me ihmiset kaipaamme selkeyttä ja varmuutta edes jossain elämämme keskeisessä asiassa. Voidaksemme antaa itsellemme edes jonkin merkityksen, meillä on oltava jonkinlainen maailmankuva, johon sijoitumme. Maailmankuvamme kautta sijoitamme itsemme todellisuuteen. Olemme olemassaolevia siten kuin maailmankuvamme meidät siihen sijoittaa. Syntymä on kohtalo, johon emme voi vaikuttaa. Samoin kuolema, sitä voimme korkeintaan hieman viivyttää. Tässä ovat tämän olevaisen kokemispiirin selkeät rajat. Mutta entä sielu, varsinainen elämänsolu, se joka tekee jonkin eläväksi, tai poistuessaan, kuolleeksi. Jokin tekee jonkin eläväksi. Yhdellä silmäyksellä voimme havaita; tuo puu on elävä, tai vastaavasti, t u o o n k u o l l u t ja tiedämme ettei se koskaan enää siinä muodossa muutu eläväksi. Jotain r a t k a i s e v a a on tapahtunut. Sama tapahtuu meissä ihmisissä, kuolemassa jokin on lähtenyt palaamatta enää koskaan. Muoto on vielä ennallaan, lihakset aivan täydelliset, mutta ne eivät enää liiku, jotain on pois, voima ei toimi. Elämä, sielu on lähtenyt ja pian alkaa muutos näkyä myös aineen muodossa. Siis sielu, näkymätön elämän henki on niin keskeinen ja ehdoton, että kaikki, mikä on ainetta ja voimaa, lakkaa sen lähdettyä toimimasta. Alkaa vain muodon muutos, ja hajoaminen takaisin alkuaineiksi, joista kaikki oli alussa rakentunutkin.
Merkitseekö sielun lähtö olemisen loppua?
Sanonnat: henki on lähtenyt, on hengetön, on eloton, henki on paennut, osoittavat sen, ettei henkeä pidetä kuolevaisena. Se ei ole kuollut, se on lähtenyt pois. Se sisältää käsityksen, ettei henki ole mitään sen kaltaista, joka voisi kuolla, lakata olemasta, hajota aineen tavoin. Vaan se lähtee johonkin pois. Kalevalalaisessa ja ugrilaisessa mytologiassa on eräs kaunis käsite; Suuri Tapiola, johon elävien sielut palaavat täytettyään kierroksensa täällä ja sieltä lähtee myös se uusi elämä, joka ilmenee jokaisessa uudessa syntymässä. Henki pysyy kylmälle logiikalle arvoituksena, joka mieluummin kielletään kokonaan. Miksi lihaksisto, joka on näennäisesti täysin kunnossa, lakkaa toimimasta? Miksi jänteet, jotka ovat täysin ehjät, eivät enää koukista jalkaa askeleeseen? Voima katoaa, silmä sammuu, jotain on peruuttamattomasti pois.
Suuri Tekijä
Tästä kaikesta seuraa väistämättä kysymys: mikä on se tekijä, joka sanoo milloin synnytään tähän elämään, milloin jokin muoto saa elämän voiman? Milloin sielu tulee, milloin sen on aika lähteä? Ellemme hyväksy sellaista, kaiken takana olevaa tekijää olevaksi, mikä on sitten se sattuma, joka jatkuvasti näyttää johtavan elämää luoviin tuloksiin? Miksi sitä voisimme kutsua? Ehkä sattumien sattumaksi, mutta eikö jumaluus ole silloin ainakin yhtä hyvä ilmaus? Tämä merkillinen elämää luova pyrkimys näyttää olevan vallitsevana, paitsi maapallolla, myös koko maailmankaikkeudellisessa lainalaisuudessa. Kosmologiaa käsittelevien tieteiden parissa puhutaan jo väistämättömyydestä elämän ilmenemiseen kaikkeudessa. Kaikkeudellinen kehitys on laadittu kulkemaan siten.
Ylivertainen ihminen
Itse asiassa ihmiset ovat aina käsittäneet elämän jatkuvan maallisen kuoleman jälkeen, vain käsitys tuonpuoleisen elämän muodoista, olotiloista vaihtelee jonkin verran. Käsitys, että kuolema koskisi myös sielua, olisi kertakaikkinen ja ainutkertainen lopullinen tapahtuma, on peräti myöhäsyntyinen länsimaisen teknologia-filosofian tuote. Perimmiltään siinä on kysymys ylivertaisesta ihmisestä, hänen tuottamastaan kehityksestä, tekniikasta, joka johtaa jatkuvasti aina vain parempaan. Ja kun se loppuu ei ole enää yhtään mitään. Se on komea ajatusrakennelma; aina voitolla, täydelliseen loppuun asti, nuorena ja raikkaana, mutta ikävä kyllä, sen sanoma ei ole edes häivähdys kaikkeudellisessa ajassa. Ei edes ihmisen lyhyessä historiassa. Mitään meidän logiikallemme sopivia lopullisia vastauksia tulemme tuskin saamaan tämän kuoleman jälkeisen rannattoman meren äärellä, mutta jotain voimme hahmottaa, siitä ihmiskunnan koko olemassaoloaikana kertyneestä tiedosta, johon meilläkin on aitiopaikka kalevalaisen runouden kautta. Ihminen ei ole yksinään maailmankaikkeudessa sojottava ainutkertainen tolppa, me jokainen olemme kaikkeuden pikkuriikkisiä osasia, olemme olleet ja tulemme olemaan aina.
Mitä Kalevala kertoo olevaisesta?
Kalevalaiseen runouteen kuuluva materiaali on niin valtavan laaja, että on pakko tyytyä nyt aluksi vain esimerkkeihin. Kalevalainen runo on ikivanhat juuret omaavaa myyttistä tietoa ihmisestä, luonnon ykseydestä ja kosmisesta kokonaisuudesta. Alusta, kehityksestä, kaikkeuden suurista voimista, hyvästä ja pahasta. Kalevalainen runous itsessään ylläpitää kauneuden myönteistä voimaa, myönteistä meditatiivista poljentoa. Parantavaa ja puhdistavaa rytmiä, joka tulee tietystä peruskaavasta. Tällaista kaavaa ei tietenkään ole, mutta me jokainen tunnemme sen oikeellisuuden, sen liittymisen kaikkeuden olemusta ylläpitävään rytmiin. Se on parantavien loitsujen rytmi. Mikä on sitten alkuperäisten kalevalaisten runojen sanallinen sanoma? Minkä avaimen valitsemme, käydessämme käsiksi tähän myyttiseen runsaudensarveen? Aloittakaamme alusta ja käyttäkäämme mahdollisimman pitkälle meille tutuinta logiikkaa, mitä silloin näemme?
Olematon Olevainen
Edessämme on käsittämättömän laaja, aluton, loputon ei mitään oleva tyhjyys, joka sekin sanana on jo liian täyttävä. Tila, jossa ei ole mitään, ei edes tilaa, sanasta puhumattakaan. On se, joka ei ole. Ja se täyttää kaiken. Perimmistä perimmäisin, jonka me käsitämme kaikesta huolimatta olevaksi, vaikkei mitään ole. On olemattomuus. Mutta nyt juuri voimmekin alkaa käyttää logiikkaamme ja kuvittelukykyämme. Tuo perustavaa laatua oleva tyhjyys on todellisuutta, meidän kuvittelumme on siinä olevaa, meidän olevaisemme on sitä varten olemassa. Meidän tajuntamme on elämää joka merkillisesti täyttää tyhjyyttä, se on sen tehtävä. Miksi? Sitä emme tiedä. Tämä alkuperäisrunojen alkutapahtuma on vaikea pala meille, mutta se ei ilmiselvästi ollut sitä heille, jotka nuo säkeet aikoinaan laativat, se on ollut selvää ja luonnollista.
Jumalat jumalten paikat
Kysymys on Jumalten, Joukamoisen ja Väinämöisen kilpalaulannasta, jossa Joukamoinen tahtoo haastaa ja voittaa suuren Väinämöisen. Tässä sinänsä ei ole mitään outoa, mutta kun kysymys on ajasta, ennen maailmankaikkeuden luomista, se saa uusia ulottuvuuksia. Ei ole meille vielä mitään. Kyse on jumalten saleista, ennen meille ominaista tietoisuutta. Joissain runoversioissa puhutaan, että kamppailu käydään suuren suon selällä, rannattoman meren äärellä. Rannaton tässä tarkoittaa todella laajinta mitä tiedetään. Mielikuva on avaruudellinen ja viittaa kaikkine lisineen suurimpaan sanoin ilmaistavaan tyhjään. Väinämöinen sanoo:"Siirry tieltä Joukamoinen ( vert.kuvallisesti joutsen ), anna sie tappuran ajaa, töppölangan töyhötellä. Siirry tieltä silkkilanka, mie olen ennen yötä syntynyt, sie olet päivä jäljestä." Jumal¢ Väinämöinen voittaa ensimmäisen taistelun. Hän alistaa Joukamoisen tiedon voimassa alas suohon. Kannattaa huomata, kevyttä aineetonta kuvaavat sanat: töppölanka, silkkilanka, ne ovat mahdollisimman kevyitä, ilmavia ja sopivia tähän aineettomuudesta kertovaan säkeistöön.
Tilanne kääntyy
Joukamoinen pääsee lunnaita vastaan vapaaksi. Joukamoisen äiti on täysin tyytyväinen tähän ratkaisuun, Väinän kaltainen voimahahmo on tervetullut suvun piiriin. Mutta Joukamoinen itse kärsii tappiostaan ja hautoo kostoa, johon saakin viimein kauan odotettuaan tilaisuuden. Väinämöinen: "Itse lähtee merelle, hevosella hirvisellä, kalahuvin karvasella, lohen musta muotosella, ajoa karihtelevi, selvällä meren selällä, ulkosella aukialla." Tässä on kyseessä ilmiselvästi yleisesti käytetty määritelmä tietäjän, shamaanin aluksesta ja matkaan lähdöstä tuonpuoleiseen maailmaan, normaalitietoisuuden ulkopuolelle. Vanhaan aikaan se on ollut erittäin normaali yleinen tapahtuma ja siis kaikkien ymmärtämä vertauskuva. Siperian Shamaaneilla rumpu on alus, vene, hirvi, kotka, kala jne. mitä kulloinkin tuolla erikoisella matkalla tarvittiin. Rumpukeppi on perämela, jolla matkan suuntaa tarvittaessa ohjailtiin. Joukamoinen ampuu noidutun nuolen, noidannuolen, Väinän alukseen, "hernevartiseen hevoseen, orihiseen olkiseen" ja Väinä jää voimattomana ajelehtimaan rannattomalle ulapalle.
Mysteeri Lintu
Kuluu pitkiä aikoja, kunnes tapahtuu suuri mysteerio: Sotka liitää, kiertää kaikki ilmanrannat, lentää lekuttelee, etsien pesän sijoa, asuinmaata arvaellen. Tyhjyyden alkumeressä ei ole mitään, paitsi voimattomuuteen saatettu Väinämöinen, hänen koholla oleva polvensa. Suuri Alkuhenki sotka keksii tyhjyyden alkumerellä pilkottavan Väinämöisen polven, liitelee paikalle ja laatii siihen pesänsä, munii siihen munansa. Alkaa hautoa munia, polven päätä lämmitellä.
Alkuräjähdys
Hautoo iät, hautoo ajat, kuumuus kohoaa sietämättömiin lukemiin. Väinämöinen tuntee, "polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan." Väinä liikuttaa polveaan, jolloin munat vierähtävät siitä ja särkyvät... Olemme tulleet meidän kaikkeutemme alkuhetkeen, luomiseen, luomiseen Kalevalaisittain ja myös nykyiseen tieteelliseen käsitykseen siitä. "Vavahutti polveansa, järkytti jäseniänsä, munat vierähti vetehen, meren aaltohon ajaikse; karskahti munat muruiksi, katkieli kappaleiksi. Ei munat mutahan jouva, sirpalehet veen sekahan, muuttuivat murut hyviksi, kappalehet kaunoiseksi:
Munaisen alainen puoli
Alaiseksi maa -emäksi
Munaisen yläinen puoli
Yläiseksi taivahaksi
Yläpuoli ruskeaista
Päivöseksi paistamahan
Yläpuoli valkeaista
Se kuuksi kumottamahan
Mi munassa kirjavaista
Ne tähiksi taivahalle
Mi munassa mustukaista
Nepä ilman pilvilöiksi.
Näin saa meidän kaikkeutemme alkunsa. Alkumunan siepaleista syntyy aurinkoja, planeettoja, kuita ja nämä muodostavat sitten linnunratoja, eli kirjokansia. Nyt kun me, tämän olevan ajan ihmiset katselemme näitä säkeitä, ei voi kuin hämmästyen ihmetellä,- tässähän on kohta kohdalta kuvattu alkuräjähdysteoria, joka on niin uusi ja tuore, muutaman kymmenen vuoden ikäinen vasta. Miten he, esivanhempamme, ovat voineet tietää ja kertoa siitä jo muinoisina aikoina? Mistä ja miten he ovat saaneet nämä tarkat tiedot haltuunsa? Vain Jumalat olivat näkemässä ja kokemassa nämä alkujen alun kohtalot jo ennen ainetta, joka syntyi Sotkan munista, alun aineesta, suunnattomasta energialatauksesta, joka sitten räjähdysmäisesti purkautui kaikkeuteen.
Aurinko ja maa
Avaruutta kiitävistä pilvistä tiivistyy myös tämä meidän aurinkomme ja maapallo, joka runoissa kuvataan täysin veden peittämäksi. Pitkien aikojen kuluessa syntyy tähän alkumereen ensimmäinen elämänmuoto, joka joutuu kauan olemaan "aaltojen ajelema, tuulten tuuviteltava". Elämänmuodot kehittyvät ja viimein laskevasta merestä paljastuu myös kiinteää maata.
Väinämöinen nousee maalle.
"Polvin maasta ponnistihe
Käsivarsin käännältihe
Nousi kuuta katsomahan
Päiveä ihoamahan
Otavaista oppimahan
Tähtiä tähyämähän."
Kohta Väinä on jo jalan kahen kulkevainen ja ryhtyy kylvämään puita ja muuta kasvillisuutta alkumantereelle. Jälleen sama tieteellinen järjestys, nyt maapallon kohdalla: kaasumainen, nestemäinen, kiinteä. Ellei suuren tietäjän Vipusen suulla: "Itsestänsä ilma syntyi, ilmasta vesi erkani, veestä manner maatelihe, manterelle kasvut kaikki." Ilma, ilman, avaruudessa ajelehtivaa kaasumaista ainetta, joka kasautui oman painovoimansa yhteen vetämänä ja tiivistyy kiinteämpiin muotoihin.
Tietoisuus
Tässä on suuri mysteerio, mutta toisaalta, kaikki ainehan on peräisin juuri tuosta alkuräjähdyksestä, siinä syntyi käsittämättömän lyhyessä ajassa kaikki se mitä on olemassa, myös meidän kehomme aineet. Eivätkö ne kuljeta mukanaan muistumaa kaikesta siitä mitä on ollut , aina alkuun saakka? Kuka sanoo etteikö johonkin atomiin olisi koodattuna tieto alusta lähtien? Kysymys onkin siitä, kuka pystyy menemään sinne, siihen maailmaan ja ymmärtämään ja purkamaan olemassaolevaa tietoa? Sen ovat kautta aikain tehneet suuret shamaanit, tietäjät, jotka ovat voineet muuntaa tietoisuutensa tasoa ja olemusta lähtiessään tuonpuoleisen matkoille. He ovat aikoinaan käyttäneet asioista eri ilmauksia ja nimiä, kuin me, mutta ellemme anna sen hämätä voimme liittyä matkaan.
Voi helevetti
Kirjoittanut: Pontikkajoki 3.12.2008 klo 21.18
Mä halusin kunnon vastauksia enkä mitään paskaa joiltain idiooteilta. kyläHULLUT tunnisti nimensä ensimmäisen viestin otsikosta.
hulluja
Kirjoittanut: tilattiin 3.12.2008 klo 21.31
nimenomaan herra paskajoki kysyi , ''keitä kylähulluja tunnette ? No se tulee mitä tilataan . Tässä minä ilmoittaudun seuraavaksi , koska kerran tämä Kauhajoki palsta on nyt hänen toivomuksestaan meille kaikille avattu
minä kirjoittelen tällaista paskaa salassa Sahankylän perällä . Mitäs herra Paskajoki arvelee?
Juuri näin, oi aurinko, ikuisessa nuoruudessasi
sinä kerran kohosit myös meille,
kuin mekin olimme nuoria ja ilmenimme
sinun laillasi. Kukoistavassa voimassamme.
ja juuri näin vielä kymmenien tuhansien aikakausien jälkeen pohjoisessa maassa
sinä tulet kohoamaan muuttumattomana,
kuin me kerran
Silloinkin he tulevat surullisesti tervehtimään sinun aamunnousuasi
pimeistä kivikammiostaan, kuten mekin teimme,
oi aurinko ikinuori.
Sua Suomen leijona, tervehdän:
miten säilässäs aurinko palaa !
Ylös vapauden päivähän
sinun voimas vangitut halaa.
Oi, Suomen Leijona, nähnyt oon
sinun kunnianpäiväsi koiton.
Sinä johdat ihanaan taisteloon,
sinä annat vaaran ja voiton
Eräs hulluuskohtaus yllätti kun kävin kirkolla
Minut täytti äkillinen tunne siitä, että mikään ei voi hävitä, että jokainen silmänräpäys on ikuinen ja että hetki, jota parhaillaan elin, ikäänkuin läpäisi kaikki ajat eikä milloinkaan tulisi maailmankaikkeudesta katoamaan. Se huikaiseva onnentunne, joka täytti mieleni, oli persoonaton, pyyteetön, ikäänkuin olisin salaperäisestä taikavoimasta siirtynyt oman itseni ulkopuolelle. En voi palauttaa mieleeni millä tavoin filosofinen kävelymme kauhajokisen kevätillan valaistuksen hiljalleen tummetessa päättyi, mutta hetki, silmänräpäys, häviävä tuokio !- Kuinka usein olenkaan aavistanut siinä piilevän, syvän, pyörryttävän salaisuuden, esimaun siitä autuaallisesta rauhasta, jolloin aika, väsyneenä turhaan tarkoituksettomaan rientoonsa oli pysähtynyt.
kerran minulle tapahtui tälläistä , ehkä kriitikko Paskajoki kertoo mitä tämä tarkoittaa
Olin viettänyt illan kahden ystäväni kanssa Savikylässä lukien ja keskustellen runoudesta ja filosofiasta.Erosimme keskiyöllä. Ajaessani asuntooni mieleni oli edelleen niiden ajatusten, kuvien ja tunteiden vallassa, jotka olivat syntyneet lukemisen ja keskustelun aikana. Mieleni oli tyyni ja rauhallinen.Olin hiljaisen, melkein passiivisen ilon vallassa. En oikeastaan ajatellut, vaan annoin ajatusten, kuvien ja tunteiden virrata itsestään mieleni läpi. Äkkiä, ilman mitään ennakkovaroitusta , huomasin olevani liekin värisen pilven sisällä.Hetken ajattelin, että jossain lähellä on suuri tulipalo.Seuraavassa hetkessä tajusin, että tuli on minussa sisälläni. Välittömästi sen jälkeen sain valtavan riemullisen ilon tunteen ja siitä seurasi sellainen älyllisen valaistumisen kokemus, ettei sitä voi kuvailla.Muun muassa sain, en vain uskon, vaan varman kokemuksen, että maailma ei ole kokoonpantu kuolleesta aineesta, vaan että se päinvastoin on elävä Läsnäolo. Tulin tietoiseksi iankaikkisesta elämästä itsessäni. Näin kaikki kauhajokiset kuolemattomina. Näin että kosminen järjestys on epäilemättä sellainen, että kaikki toimii yhdessä jokaisen ja kaikkien hyväksi. Näin että maailman ja kaikkien sen salattujen kerrosten perusperiaate on se, mitä me kutsumme Rakkaudeksi, ja että lopulta onni on nyt pian tuleva jokaisen ja kaikkien osaksi. Näky kesti muutaman sekunnin ja sitten se oli hävinnyt.Mutta tiesin nyt , mitä on tulossa.
ei ei
Kirjoittanut: saatana ! 3.12.2008 klo 21.40
nyt menee liiallisuuksihin. Mikäs perkeleen juoni tämä on? Onko Kauhajoella muka NÄIN hulluja ihmimisiä, jokka tuollaasia miettii !
padot on
Kirjoittanut: nyt avattu 3.12.2008 klo 21.50
kymmenen koululaisen veriuhri ja Herra Pontikkajoen nimenomainen tilaus on nyt nostanut kaikki kauhajoen kylähullut koloistaan . Minä asun Perä Hyypässä , eikä minua moni tunne.
Tässä kuvaus mielisairaasta ajattelustani
Mitä herra Paskajoki , sallimmeko todella halventaa olemassaolomme matemaatikkojen laskuharjoituksiksi. Me emme saa ryöstää elämältä sen monitulkintaista luonnetta. Tätä vaatii hyvä maku hyvä herra Paskajoki , maku joka käskee kunnioittamaan kaikkea mikä menee teidän horisonttinne yli. Olennaisesti mekaaninen maailma olisi olennaisesti mieletön maailma. Jos jonkin musiikin arvo määriteltäisiin sen mukaan kuinka paljon siitä voidaan laskea, koota kaavoihin, kuinka järjetön olisi sellainen tieteellinen musiikin arviointi. Mitä siitä olisi käsitetty ? Ei mitään, ei kerrassaan mitään siitä mikä siinä on oikeastaan musiikkia.
Te kirjanoppineet lienette monen hyvän kirjan vuoksi unohtaneet toden suuremman ja olemme kulkeneet sokkoina ohi ikiviisauden syvän lähteen. Hän , jota te pilkkaatte on kuullut Jordanin juoksun ja kuunnellut seetripuiden tummuutta. Hän on myös tuntenut liljojen tuoksun ja nukkunut lintujen lauluun. Hän on katsellut tumman kaivon äärellä pilvien kulkua ja seurannut sykkivin sydämin taivaan tyyniä tähtiä. Hän on nöyrä ja hyvä. Hänellä on voiton ja taistelun voimaa.Hänessä on luonnon loputonta syvyyttä, sitä , joka ei ole enää sinun . Mutta voit parantua antautumalla ehdoitta suurelle hulluudelle !
hienoa että
Kirjoittanut: meitä kuullaan 3.12.2008 klo 21.58
Meille syrjityille Kauhajoen hulluille taitaa olla kevät tulossa jo ennen joulua. Mainiota .
''örri'' ajattelee näin :
mitä se on ?
Jos he uteliaina kysyvät sinulta, mitä "Se" hulluus oikein on, niin älä vaan myönnä mitään, älä mitään kiellä. Vastaukseksi heidän kysymyksiinsä tarjoa vain hiljaisuus. Sormi viittaava sahankylän suuren henkisen johtajan tykö
Ja kun he taas kysyvät sinulta , mitä se on , vastaa suuren johtajamme sanoin
:
se on kuin sinapinsiemen, kaikkia muita siemeniä pienempi. Mutta kun se putoaa Sajankylän hyvin muokattuun maahan, se kasvattaa suuren oksan ja tulee suojaksi taivaan linnuille.
se virtaa kaikkialle,oikealle ja vasemmalle. Kaiken olemassaolo perustuu siihen, eikä se hylkää olemassa olevia. Saavutuksistaan se ei vaadi kunniaa. Se rakastaa ja ravitsee kaikkia olioita, mutta ei mahtaile niille. Hyveen korkein muoto on väärentämätön luonnonmukaisuus. Suuri hyve tunnetaan siitä, että se aina seuraa "itseä".
Kun maan esikuvana on taivas, ja taivaan esikuvana maa,- silloin on "itse", joka on ollut ennen taivasta ja maata. Kun jahve on kansassa ja kansa on jahvessa, asiat sujuvat kuin "itsestään". Että maa olisi taivas ja taivas maa, on aina liityttävä siihen mikä ihmisessä on parasta. Paha katoaa sillä itsestään.
Kaikessa on ainesta hyvää taontaontaa varten, ja kun siltä pohjalta lähtee, niin kaikesta tulee kelvollista sampovärkkiä. Vaan itsestä harhautunut ihminen on turmellut kaiken, eikä ole saanut kunnon värkkiä mistään.
Hänelle, joka kunnioittaa kansaa, koota yhtä paljon kuin omaa itseään, voidaan nyt uskoa maailman hallitus. Joka rakastaa maailmaa kuin omaa olentoaan, hänen hoitoonsa voitte uskoa valtakunnan asiat. Se ei tunne kunniaa eikä häpeää. Joka saavuttaa itsen, ei halaja muuta täyteyttä.
Vanhan ajan ihannehallitsijat tuhansia vuosia sitten hallitsivat niin matalalla profiililla, ettei kansa tiennyt hallitusta olevankaan. Seuraava aste alaspäin oli, että kansa rakasti hallitsijaansa ja ylisti häntä. Seuraava aste, että kansa pelkäsi häntä. Koska hallitsijan sanaan ei voinut luottaa, kansalta katosi luottamus, ja ah miten asiaa koetettiin parantaa valoilla ja vakuutteluilla. Kuta huonompi hallitus, sitä enempi lakeja ja asetuksia. Kun Valtakunta joutui yhä enemmän epäjärjestykseen, astuivat esiin yhä suurempi ja suurempi joukko uskollisia virkamiehiä. Kun nyt sitten ajan päätyttyä Kauhajien valta systeemi kääntyi oman voimansa pakottamana ylösalaisin tuli uusi kaupunginhallitus. Sen aikana taas kaikki työt saatiin hyvään päätökseen ja kaikki sanoivat : "sehän sujuu itsestään". He eivät taas enää edes tienneet, kenen hallitsemana se kaikki oli tehty, koska suuri K on kaikille yhteinen. Kun turha viisaus ja tieto ei enää esiintynyt, ei syntynyt myöskään suurta teeskentelyä.
miksei
Kirjoittanut: tätä lopeteta ! 3.12.2008 klo 22.02
missä on sheriffi ja ylläpito ! Tälläänen on sääntöjen vastaasta ihmimisten pilikkaamista!
nouskaa
Kirjoittanut: koloistanne 3.12.2008 klo 22.18
Kauhajoen toisinajattelevat kylähullut ! Herramme Paskajoen kutsu on kuulunut Perähyypästä Lustilankylähän .
Nyt on minun vuoroni avata kauan salassa olleen sanaisan arkkuni:
Ne sanovat: sairas on aika tää
Ja sitäpä en pane vastaan.
Mut sanoisin: Vaimo synnyttää nyt pian
kaikkein vaikeinta lastaan
siteeraan suurta johtajaamme joka asuu Sahankylässä , mutta jonka vain harvat tuntevat
herramme sanoo näin
Minä olen valo, joka on kaiken yllä. Minä olen tie, tao, totuus, elämä. Minä olen kaikkeus; minusta on kaikki lähtenyt ja minuun on kaikki palannut. halkaise puu: Olen siellä. Nosta kivi, ja löydät minut sieltä.
Kun teette kahdesta yhden, tulette ihmisen pojiksi; ja jos sitten sanotte:Vuori siirry! Se siirtyy. Teette kahdesta yhden, kun teette sisäpuolen ulkopuolen kaltaiseksi, ja yläpuolen alapuolen kaltaiseksi, kun panette sen mikä on pohjoisessa etelään, ja sen mikä on etelässä pohjoiseen. Kun naisesta tulee mies, ja miehestä nainen, teette miehen ja naisen taas yhdeksi
, silloin huomaatte olevanne taivasten valtakunnassa.
Tosi ihminen on kuin Nummijärvellä asunut viisas kalastaja, joka heitti nuottansa mereen ja veti sen vedestä kun se oli täynnä pikkukaloja. Niiden joukosta viisas kalastaja löysi suuren, hyvän kalan. Hän viskasi kaikki pikkukalat mereen. Hän valitsi suuren kalan epäröimättä. Se, jolla on korvat kuulla, kuulkoon. Se joka juo minun suustani, tulee minun kaltaisekseni.Minä tulen myös häneksi, ja salaisuudet paljastuvat hänelle.
mikä on se yksi , he olivat mestarilta kysyneet ?
hän oli Nummijärven miehille sanonut näin
Mieli on luonteensa mukaisesti yksi
.. ei ole olemassa määrältään kuin yksi mieli. Hän kutsui sitä jakamattomaksi, sen merkillisen aikataulun vuoksi, mikä mielellä on. Nimittäin aina Nyt. Hän varoitti kaikkia hulluja kalastajia , että kielemme ei pysty ilmaisemaan tätä. Siksi pelkän puheen varassa oleva ymmärrys on mielen jakotautia.
olisko mun
Kirjoittanut: vuoro ? 3.12.2008 klo 23.05
Minä löysin 10 vuotta sitten karjalassa olleen kotitaloni vinniltä vanhoja juttuja. Kun näytin niitä papille , se sanoo että pitää polttaa, koska ne on saatanasta . Niissä luki näin
Ruotsalaiset valloittajat tulivat tähän maahan , tulivat kiiltävin peitsin, kirjavin kypärin, loistavaa ristiä edellänsä kantaen. Kalevan miehet nousivat jumaliansa puolustamaan, kylät paloivat, ryskyen kaatuivat pyhät lehdot. Valloittajien miekka tuli ja voitti. Vastahakoinen kansa tapettiin tai karkoitettiin korpiin kuolemaan, mutta heikko kansanosa kastettiin uusien herrain alamaisiksi. Kansoja valloitetaan ja kukistetaan, ihmisiä karkoitetaan ja nöyrryytetään, mutta kukistuvatko jumalat ja voidaanko jumaliakin karkoittaa ? Vai minne joutuivat Ilmattaret, minne Päivättäret, Kuuttaret, minne Ahti Vellamoinen, minne Tapio sinipiikoinensa ? Minne kaikki ne haltijat , jotka ihmiskieltä taitaen olivat ilman pitkiltä pihoilta ihmiselle puhuneet, jotka meren hyrskyissä hänelle miehuutta laulaneet, jotka tähtiöinä hänen haaveitansa herättäneet tai metsäsalojen poluilla hänen runomieltänsä virittäneet ja hänen yksinäisyytensä ikävän vaihtaneet riemuun. Jos miehet hävisivät, hävisivätkö jumalat? Eivät hävinneet, kaikki elävät vielä tänä päivänä, joka meille paistaa. Valloittajien tietämättä , tahtomatta, oli hurmeiseen maahan istutetun ristin mukana seurannut myös Totuuden Henki, joka ei ole koskaan tulen ja miekan kanssa liittoa tehnyt. Maahan tultuaan se kutsui kansan hylkäämät jumalat eteensä ja puhui heille näin : MINUN NIMESSÄNI poistukoon kerran kaikki se, mikä tulella ja miekalla rakennettu on, niin että joka on kerran ottanut, se on kerran antava, ja joka on kerran ryöstänyt, se on kerran lahjoittava, ja joka on herraksi tullut, on itsensä palvelijaksi tekevä. Eikä se ole miekalla ja tulella poistuva, vaan teidän minun enkelieni avulla. Katso, minä teen teidät enkeleikseni , ja teidän puheenne olkoon ihmisille jälleen kuuluva, kunnes kaikki täyttyy ja minä näen kahtia revityn ihmiskuntani jälleen yhtyneenä...Näin puhui Totuuden Henki ja se antoi uusille enkeleilleen 960 vuotta aikaa odottaa käskyn toimeenpanoa.Hän sanoi uuden ajan alkavan sieltä Suomen osasta jossa pimeys on suurin ja jossa tultaisiin 12 nuorta ihmistä verellä uhraamaan
ei .
Kirjoittanut: jumalauta ! 3.12.2008 klo 23.21
voiko tuo olla totta ! Että siis Sahankylässä olisi piilossa JEESUS ! Jokku väittää että sen nimi olisi Juhani Hoo- maa ! Onko siellä sellaasta miestä ? Kuka tietää . Tämä on nyt kyllä liian paksua , mutta toisaalta ihmettelen mikä tuo tarina on ?
JEESUS
Kirjoittanut: kauhajoella ! 3.12.2008 klo 23.26
Nyt alkakaa mennä jutut rajuiksi. Ensin tuossa alempana joku Pontikkajoki kutsui ja manasi esiin kaikki Kauhajoen piilossa olevat kylähullut , ja kun ne aikansa praatas , tuli esiin että sahankyläs asuus muka ihmismuodossa oleva Jeesus, joka on kaikkien hullujen ystävä, ja joka aikoo tehdä vallankumouksen ! Mitä vittua tämä nyt on ?
Tämän on
Kirjoittanut: ihan hauskaa 4.12.2008 klo 00.31
ja varmaan asianomaistakin rentouttavaa luovuuden ylläpitoharjoitusta.
Floridassa asuu mies Jesus Miranda joka on julkisesti väittänyt olevasa Jumala, käsivarteen tatuoitu pedon luku 666
mies on perustanut kirkon saatanalle
siinä se. Raamatussa sanotaan että kun tuo on ilmaantunut , heti perään tulee Jeesus
hänet on nähty Etelä Pohjanmaalla , kauhajoella jossa ennen sitä teurastettiin 12 viatonta uhrilammasta
siellä on menossa joku kylähullujen festivaali , ja kyseisen herran väitetään ottaneen osaa ! Voiko olla totta ?
Mitä kylähulluja tiedätte?
Kirjoittanut: P-joki 3.12.2008 klo 19.23
Niin, että mitä kaikkia kylähulluja tiedätte?
Itse tiedän h.p:n eli homopaapan, antaa siis pojille erityisesti rahaa ja karkkia mutta vaatii palveluksia,hampurilaisherra joka kerjää rahaa ja muita.
on niitä
Kirjoittanut: ollu palijo 3.12.2008 klo 20.24
muun muassa sellasia jokka nauttivat kovasti seuraavanlaisesta roolipelileikistä
-Ylös ja käytävään.
Hätäisiä kuiskauksia ja äännähdyksiä. Joku rohkeimmista kysyi :
-Mihkä meittiä viedään?
-Ei pidä olla turhan utelias !
He arvasivat asian nähdessään käytävällä sotamiehiä kivääreineen. Uteliaat katseet iskeytyivät naisiin, sillä melkein kaikki olivat nuoria. Joku sotamies iski silmää toverilleen.
Naiset vaistosivat sotamiesten katseista tuon heihin kohdistuvan estottoman julkeuden. Ja ajatukseksi kirkastumatta huomio lisäsi heidän kauhuaan, koska se riisui heidän tajunnastaan kuvitelman naisen koskemattomuudesta.
Käytävän ilma oli tunkkainen. Sementin ja laastin tuoksuun sekaantui kopeista tunkeutuva ihmishien ja ulosteiden haju.Ovet oli suljettu, niiden edessä seisoi vartiomies, ja käytävä oli aivan tyhjä. Naiset järjestyivät käytävälle epävarmoina ja neuvottomina. Upseerien tai sotamiesten viittauksesta he asettuivat paikalleen, mutta saattoivat vielä siirtyä, peläten etteivät olleet tajunneet viittausta oikein. Asemaansa selkeästi tajuamatta he liikehtivät hätäisen nöyrinä, niin kuin vartioitaan mielistelläkseen. Miesten kasvoilta ei hävinnyt tuo tyly ja julkea rivous. Ulko-ovella sattui Aune kulkuetta vastaan. Hän näki joukossa Elman ja kysyi ovipieleen seisahtuneelta upseerilta:
- Mihinkä niitä viedään ?
-Niitä viedään Saksaan saippuatehtaalle. Upseeri oli juuri keksinyt tuon vitsin, ja se tuntui niin mukavalta, että hän tuli vastanneeksi Aunelle, mitä muuten ei olisi tehnyt. Aune vetäytyi pelästyneenä syrjään, mutta Elma huomasi tämän. Tyttö otti taskustaan likaiseen riepuun kiedotut lantunkuoret ja heitti ne hätäisesti Aunen jalkoihin. Ota.. ne..ja hyvästi...
Aune ei pelästyneenä uskaltanut vastata vaan katseli suu auki. Elma kiirehti nopeasti eteenpäin pää kumarassa niin kuin paetakseen Aunen luota. Elma kulki joukon alkupäässä. Matalalta paistava kevätillan aurinko kultasi kasarmit ja niiden ympäristön. Edellä kulkevan naisen nauhaton kenkä lonksui pahasti jalassa, ja hän näytti olevan monasti kaatumaisillaan heikkoudesta.Leirin äänien yli kuului portilta vievällä tiellä seisovien sotilaiden ja naisten naurua ja huudahduksia, jotka kajahtelivat kirkkaina illassa. Häneltä pääsi tukahdutettu nyyhkytys. Polku kuusikossa oli vahvasti tallattu. Polun varressa kiilteli kiväärinhylsyjä. Monia vaatekappaleita näkyi myös. Naisen revitty pusero..
Mitä edemmäksi päästiin sitä horjuvammaksi kävi kulku. Kuului murahtavia komennuksia. Toiset jäävät tähän. Toiset menevät tuonne.
Kaikki eivät kyenneet menemään. Heitä tönittiin ja raahattiin kaivannon reunalle. Eräs oli polvillaan, kädet ristillä armoa rukoillen, ja polvillaan hädet vedettiin paikalle. Sotamiehet olivat raakoja ja vihaisia . Vaatteet repeilivät räsähdellen, kuului kirouksia.Viimein kaikki olivat paikoillaan. Elma katsoi rutahautaan ja näki siellä naisen olkapään. Hänen vieressään oli vanhempi nainen, joka hysteerisenä toisti yhtä mittaa: -Jeesus ota lapset huostaas.. Jeesus ota lapset huostaas...
Konekiväärin lukko rapsahteli, ja Elma tarttui valittavaan naiseen. He seisoivat rinnakkain, kyljittäin konekivääriin, ja Elma syleili naista toisella kädellään. Toisella puolella oleva tyttö kuiski herran siunausta.
Konekiväärimies oli tehnyt väärän syötön ja raplasi yhä asettaan.Se kävi vähän taitamattomasti, koska lievä humala teki hänet kömpelöksi. Hänelle oli leirin sairaalasta annettu spriitä. Viinamiehen oveluuteen turvautuen hän oli keksinyt näytellä liikaherkkää, ja saanut sillä lääkärin heltymään. Upseeri sanoi hänelle jotakin tyytymättömällä äänellä.
Elma syleili vanhaa naista kiihkeästi- Älkää..älkää
Hän sanoi sen hätäisesti huohottaen ja piteli naisesta niinkuin tätä suojellakseen ja turvatakseen, mutta kun hän kuuli takaansa naputtavat laukaukset ja kirkaisut sekä kaatuvien ruumiiden kahinan, hän tarrautui naiseen kuin lapsi. Vielä kaatuessaan hän oli tarrautuneena naiseen niin lujasti, että veti tämän päälleen. Kerran hän palasi tajunnan kynnykselle. Näkyi vähän punertavaa valoa, ja tuntui käsittämätön tuska ruumiissa.......
totuus
Kirjoittanut: tulee --- 3.12.2008 klo 20.49
Mitä on totuus ?
Raamatussa sanotaan että Jumala lähettänyt aiemminkaan poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastavat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.
Joka totuuden tekee! Se on hyvin hämmästyttävä sanayhdistelmä. Voimme tuntea ja tietää totuuden ja voimme joskus toimia tuon tuntemuksemme mukaisesti, mutta kuinka voimme tehdä totuuden? Me kohtaamme totuuden oikeassa teoriassa. Saatamme noudattaa tuota teoriaa käytännössä tai saatamme olla noudattamatta.Teoria ja käytäntö näyttävät olevan kaksi eri asiaa, ja on vaikea kuvitella niitä yhdistyneinä. Samalla tavoin on vaikea ymmärtää sanontaa "tehdä totuus". Ehkä tähän sanontaan ei pitäisi suhtautua liian kirjaimellisesti. Ehkä se pitäisi tulkita "toimimiseksi totuuden mukaan". Mutta jos sellainen tulkinta on oikea, miten sitten on käsitettävä sellaiset Johanneksen evankeliumissa olevat sanonnat kuin "minä olen totuus", "totuus on tullut" ja puhe ihmisistä, jotka "ovat totuudesta"? Millään näistä sanoista ei olisi merkitystä, jos totuus olisi vain teoriaa.
yksi
Kirjoittanut: kylähullu lisää 3.12.2008 klo 21.04
miettii tälläisiä. Kun nyt kerran tällainen foorumi on avattu, esitellään ne kaikki. Tiedättekö kuka hän on ? Tiedättekö kuka te olette ?
miettikää tätä , ehkä se nostaa ja laajentaa tämän palstan ja kauhajokisen ajattelun tasoa
Kukahan minä oikein olen?
Se on kysymys, johon ihmisyksilö, minä, joutuu aina kerta kerralta etsimään vastausta. Olenko minä, jos niin missä olen? Yleensä riittää nopein vastaus; tietysti olen olemassa, minähän havaitsen asioita, tunnen ja ajattelen. Näen ympärilläni muita ihmisiä toimissaan, kasveja, eläimiä, tunnen kaupungin kadun jalkojen alla, tuossa on auto, tuossa puhelin. Mutta yhtä varmasti kuin tuo vastaus, tulee jossain elämän vaiheessa eteen kysymys; onko tämä sittenkään totta? Epäilys laittaa kenkänsä oven väliin, eikä vedä sitä sen koommin pois, tiedämme sen olemassaolon, vaikka päivät ja yöt virtaavat entiseen tapaan. Enemmän tai vähemmän tietoisesti etsimme siitä lähtien vastausta kysymykseen, jonka sisältö on selvänä mielessä, mutta sanamuoto vaihtelee. Kuitenkin kaikki kysymykset lopulta tähtäävät samaan pisteeseen, yhden perustotuuden löytämiseen, olemassaolon todistamiseen.
Kuka voi kiistatta todistaa olemassaolon ?
Sellaista todistusta ei niin vain kirjoiteta, koska se edellyttäisi olemassaolon määrittelemisen. Yritys lähteä tekemään tällaista todistusta, johtaa meidät välittömästi monimutkaiseen sokkeloon. Riittääkö pelkkä subjektiivinen tunne, että näin se nyt on? Entä suuremman joukon yhtäpitävä vakuutus? Vaikka he olisivat kaikki oikeassa, se ei johda meitä lainkaan alkua pitemmälle, emme peruskysymykseen nähden ole tippaakaan viisaampia. Mitään ei varsinaisesti ole todistettu. On mielipiteitä puolesta ja vastaan. Mitä otetaan mukaan, mitä jätetään pois, ja jos kaikki otetaan mukaan, missä silloin on raja? Tyydyttääkö meitä vastaus, että se nyt vaan on jossain? Tuskinpa.
Mitä otetaan mukaan, mitä jätetään pois?
Minkä tasoinen henkinen ilmentymä on olemassaoloa, vai riittääkö se, että jokin ylipäätään ilmenee jossain muodossa, vai onko laskettava mukaan sekin, mikä ei suoranaisesti ilmene lainkaan meidän aistimme havaittavaksi, vaan jonka voimme muilla tavoin olettaa, päätellä tai intuitiivisesti tietää olevan. Esimerkki tästä: vain laskennallisesti olemassaolevat alkeishiukkaset, tai mustat aukot avaruudessa, tai hengellisen elämyksen piiriin kuuluvat asiat.
Mihin vedetään olemassaolevan raja, mistä alkaa olemattomuuden piiri, onko sitä ja missä? Kuka asettaa sen rajan?
Olemassaolevaksi voidaan laskea myös esim kivi, mutta tietääkö kivi olevansa olemassa? Tarvitaanko olemassaoloon tietoisuus siitä? Ihmisten keskuudessa yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan kivi ei tiedä olevansa. Eivät myöskään kasvit, eläimet jne. Vain ihminen tietäisi olevansa olemassa. Onko todella näin, miten sen varmistaisimme täysin luotettavasti? Vai onko kyseessä jälleen tuo ainainen omahyväinen asenteemme, oman ihmeellisen itsen korostaminen kaiken muun kustannuksella, kuten pelkään.
Käsityskyvyn rajat?
Onko ihmisen käsityskyky suurin mitta ja totuutta ainoastaan se, jonka pystymme ymmärtämään ja käsittelemään, vai onko jotain muuta vielä? Jokin todellisuuden laji, josta olemme kertakaikkiaan ulkona. Tiukat rajat joka tapauksessa murenevat paukkuen, nyt kun olemme joutuneet vastakkain ymmärtämämme logiikan tuottamien äärimmäisten havaintojen kanssa. Meidän tuntemamme avaruuden ainetta katoaa jatkuvasti lähes valon nopeudella mustiin aukkoihin, suunnattoman painovoimakentän omaaviin imureihin, josta nielusta edes valo ei pääse karkuun. Aine häviää, katoaa ja poistuu jäljettömiin johonkin neljänteen ulottuvuuteen, toiseen maailmankaikkeuteen. Tällaiset tiedot ovat omiaan räjäyttämään aukkoja myös omahyväisen umpioituneeseen mieleemme.
Ajatteleva ihminen
Ateenalainen Sokrates sanoi n. 300 eaa: "Tiedän, etten tiedä mitään". Se on paljon tiedetty ja paljon sanottu. Hän sai tuomioistuimen päätöksellä myrkkymaljan nieltäväkseen. Vaikka tuomio oli silloinstenkin lakien mukaan väärä ja hänelle tarjottiinkin tilaisuutta paeta vankilasta, hän ei lähtenyt, koska hän sillä teolla olisi tavallaan vapauttanut tuomarinsa väärän tuomion taakasta. Lisäksi hän opetuksessaan oli korostanut, että on parempi kärsiä vääryyttä, kuin tehdä itse sitä. "Hyve on tietoa", eli kun ihminen kehittyy ponnistellen tasolle, jossa vapautuu harhakuvitelmistaan, saavuttaa oikean tiedon, oikean itsetuntemuksen, hän tietää myös, miten tulee elää. Sokrates vei tämän opin loppuun asti, kuoleman jo näkyessä edessä, hän lohdutti surevia ystäviään ja kaiketi myös tuomareitaan sanoen: "Kunnon miehelle ei tapahdu mitään pahaa, ei hänen eläessään, eikä myöskään kuoltuaan." Hän lähti tyynin mielin ja piti kuolemaa elämän kärsimyksistä vapauttajana. Mutta Sokrateen kuolema järkytti kovasti hänen ystäviään ja oppilaitaan, joista Platon esitti seuraavan kysymyksen: "Kuinka on mahdollista, että yhteiskunta tappaa viisaimman ja parhaimman jäsenen?" Tätä kysymystä on siitä lähtien pohdittu ja esimerkkitapauksia on karttunut rutkasti lisää. Monet ajattelijat ovat havainneet vahvoja yhtäläisyyksiä, myös muutama sata vuotta myöhemmin syntyneen Jeesuksen elämään ja kuolemaan.
Hyvyys - vai varjot?
Sokrates ja Platon olivat eräitä ihmiskunnan suurimpia filosofeja. Heidän käsityksensä mukaan hyvyys on arvo sinänsä. Hyvyys jalostaa ja vapauttaa harjoittajansa ja saattaa hänet ennen pitkää eräänlaiseen valaistuksen tilaan, jossa jopa kärsimys menettää merkityksensä. Uhkat poistuvat, tilalle tulee mielen selkeys ja valoisuus, ihminen vapautuu pelon ja pakon orjuudesta. Sanalla sanoen; ihmisestä voi tulla ihminen. Tässä kehityksessä häntä jarruttaa takertuminen aistimaailman harhanäkyihin, vääriin kuvitelmiin, jotka ovat vain varjokuvia todellisuudesta. Tyytyäkö elämään vain ahdistuksen ja varjojen maailmassa?
Myös Platon piti sielua kuolemattomana ja ruumista sen tilapäisenä vankilana. Maailman alkuperäinen tila on hänen mukaansa kaaos, epäjärjetyksen tila. Tämän sekavuuden järjestää demiurgi, maailman rakennusmestari, joka luo kaaoksesta kosmoksen. Nämäkin suuret ajattelijat rakentavat jo aijemmin olleen tiedon pohjalle, mutta heidän filosofiansa on vapauttavaa. Vaikka elämä on usein vaivaa ja kärsimystä, se on kuitenkin tässä muodossa vain väliaikainen, lyhyenlainen olotila. Tämän elämän tehtävä on puhdistaa ja jalostaa sielua pääsemään korkeampiin elämänmuotoihin eteenpäin mentäessä, sanoisi Buddha, ja he puhuvat samasta asiasta.
Logiikka
Mustan aukon suunnaton energiapiste on puhkaissut reitin meille tuntemattomaan ulottuvuuteen ja samoin tein länsimaiseen logiikkaan valjastuneeseen mieleemme. Minä, maapallomme, linnunratamme, kaikki tietämämme miljardit galaksit, sijaitsevat jossain vielä hirvittävästi paljon suuremmassa. Tai sitten on olemassa jokin kokonaan toinen ja erilainen käsitys kaikesta, todellisuus, jota emme kykene näillä keinoin havaitsemaan. Missä meidän ikioma pikku maailmankaikkeutemme todellisuudessa roikkuu? Missä me, minä sen mukana, varsinaisesti olemme? Eikä tästä ole kauaakaan, kun kaikkitietävällä kirkollisella päätöksellä maapallo, Tellus oli kaikkeuden ehdoton keskipiste, jonka ympärillä koko muu universumi pyörii. Tästä totuudesta muuta mieltä olevat saivat pikaisen kyydin polttoroviolle, siellä jo olevien kansanparantajien seuraksi. Suurinta maallista auktoriteettia ei sopinut loukata, eikä ainoaa oikeaa reittiä jumalallisen viisauden ymmärtämiseen sivuuttaa. Maapallo oli keskipiste ja aurinko kiersi rataansa sen ympärillä. Ihminen oli keskipiste ja Jumala kiersi rataansa sen ympärillä. Ihmisen käsitys ja tulkinta oli ylinnä.
Toinen käsitys
Ehkä meillä kuitenkin on hallussamme joku intuitiivinen häivähdys, aavistus, uni, jota emme kykene tulkitsemaan. Ehkä meidän vakiintunut tarkastelukulmamme on vain liian luutunut. Yritämme todistaa vääriä asioita, jättäen sellaiset havainnot, tuntemukset ja tiedot sivuun, jotka eivät tue ennakkokäsityksiä. Asetamme ikään kuin vastauksen ensin ja sitten ryhdymme etsimään tähän vastaukseen sopivia kysymyksiä. Tällä tavoin olemme päätyneet kapeaan mahdollisuuteen nähdä. On vain yksi oikeassa oleva käsityskanta ja muut ovat huuhaata. Tämä muistuttaa arveluttavasti keskiaikaiskirkollista tilannetta. Laajempi, tai toinen näkökulma on aina edellyttänyt poikkeuksellisia yksilöitä, jotka ovat myös uskaltaneet uhmata piinkovia auktoriteetteja, jopa henkensä uhalla. Tämä koskee taidetta, tiedettä, filosofiaa ja kaikkea sitä mikä suuntaa kehitystä.
Aine - aineeton?
Mustia aukkoja ei voi mitenkään suoranaisesti nähdä, vain niiden ympäristössä ryöppyäviä ilmiöitä voidaan havainnoida. Ne ovat todella mustia syövereitä, joiden imusta mikään ei karkaa, sen piiriin jouduttuaan, vaan syöksyy tietoisuutemme tuolle puolen, tuntemattomaan maailmankaikkeuteen, tuntemattomiin lainalaisuuksiin. Tieteen tekijät ovat tunnetusti varovaisia julkistamaan omia tuntemuksiaan suurienkaan löytöjen yhteydessä, peläten ilmeisesti leimautumista tunnepohjaisiksi. Viime aikoina on kuitenkin joidenkin johtavien, pienimmistä pienimpiä tutkivien hiukkasfyysikkojen suunnalta kuulunut merkillisiä ääniä, kaiken tuntemamme takana piilevästä suuresta aiheuttajasta, jumaluudesta, jos niin halutaan kutsua. Toisin sanoen, on edetty rajalle, jossa aine on hajoitettu ääremmäisen pieniin osiinsa, niin pieniin, että koko aineen raja häipyy. Aine on energiaa ja energia ainetta, mutta mitä on se, joka ei ole näitä kumpaakaan, vaan vielä jotain muuta. Sitä ei oikeastaan ole, mutta on kuitenkin. Se voidaan osoittaa vähän kuin mustan aukon sijainti avaruudessa, ympäristön ilmiöistä.
Aine - Voima - Henki?
Me ihmiset kaipaamme selkeyttä ja varmuutta edes jossain elämämme keskeisessä asiassa. Voidaksemme antaa itsellemme edes jonkin merkityksen, meillä on oltava jonkinlainen maailmankuva, johon sijoitumme. Maailmankuvamme kautta sijoitamme itsemme todellisuuteen. Olemme olemassaolevia siten kuin maailmankuvamme meidät siihen sijoittaa. Syntymä on kohtalo, johon emme voi vaikuttaa. Samoin kuolema, sitä voimme korkeintaan hieman viivyttää. Tässä ovat tämän olevaisen kokemispiirin selkeät rajat. Mutta entä sielu, varsinainen elämänsolu, se joka tekee jonkin eläväksi, tai poistuessaan, kuolleeksi. Jokin tekee jonkin eläväksi. Yhdellä silmäyksellä voimme havaita; tuo puu on elävä, tai vastaavasti, t u o o n k u o l l u t ja tiedämme ettei se koskaan enää siinä muodossa muutu eläväksi. Jotain r a t k a i s e v a a on tapahtunut. Sama tapahtuu meissä ihmisissä, kuolemassa jokin on lähtenyt palaamatta enää koskaan. Muoto on vielä ennallaan, lihakset aivan täydelliset, mutta ne eivät enää liiku, jotain on pois, voima ei toimi. Elämä, sielu on lähtenyt ja pian alkaa muutos näkyä myös aineen muodossa. Siis sielu, näkymätön elämän henki on niin keskeinen ja ehdoton, että kaikki, mikä on ainetta ja voimaa, lakkaa sen lähdettyä toimimasta. Alkaa vain muodon muutos, ja hajoaminen takaisin alkuaineiksi, joista kaikki oli alussa rakentunutkin.
Merkitseekö sielun lähtö olemisen loppua?
Sanonnat: henki on lähtenyt, on hengetön, on eloton, henki on paennut, osoittavat sen, ettei henkeä pidetä kuolevaisena. Se ei ole kuollut, se on lähtenyt pois. Se sisältää käsityksen, ettei henki ole mitään sen kaltaista, joka voisi kuolla, lakata olemasta, hajota aineen tavoin. Vaan se lähtee johonkin pois. Kalevalalaisessa ja ugrilaisessa mytologiassa on eräs kaunis käsite; Suuri Tapiola, johon elävien sielut palaavat täytettyään kierroksensa täällä ja sieltä lähtee myös se uusi elämä, joka ilmenee jokaisessa uudessa syntymässä. Henki pysyy kylmälle logiikalle arvoituksena, joka mieluummin kielletään kokonaan. Miksi lihaksisto, joka on näennäisesti täysin kunnossa, lakkaa toimimasta? Miksi jänteet, jotka ovat täysin ehjät, eivät enää koukista jalkaa askeleeseen? Voima katoaa, silmä sammuu, jotain on peruuttamattomasti pois.
Suuri Tekijä
Tästä kaikesta seuraa väistämättä kysymys: mikä on se tekijä, joka sanoo milloin synnytään tähän elämään, milloin jokin muoto saa elämän voiman? Milloin sielu tulee, milloin sen on aika lähteä? Ellemme hyväksy sellaista, kaiken takana olevaa tekijää olevaksi, mikä on sitten se sattuma, joka jatkuvasti näyttää johtavan elämää luoviin tuloksiin? Miksi sitä voisimme kutsua? Ehkä sattumien sattumaksi, mutta eikö jumaluus ole silloin ainakin yhtä hyvä ilmaus? Tämä merkillinen elämää luova pyrkimys näyttää olevan vallitsevana, paitsi maapallolla, myös koko maailmankaikkeudellisessa lainalaisuudessa. Kosmologiaa käsittelevien tieteiden parissa puhutaan jo väistämättömyydestä elämän ilmenemiseen kaikkeudessa. Kaikkeudellinen kehitys on laadittu kulkemaan siten.
Ylivertainen ihminen
Itse asiassa ihmiset ovat aina käsittäneet elämän jatkuvan maallisen kuoleman jälkeen, vain käsitys tuonpuoleisen elämän muodoista, olotiloista vaihtelee jonkin verran. Käsitys, että kuolema koskisi myös sielua, olisi kertakaikkinen ja ainutkertainen lopullinen tapahtuma, on peräti myöhäsyntyinen länsimaisen teknologia-filosofian tuote. Perimmiltään siinä on kysymys ylivertaisesta ihmisestä, hänen tuottamastaan kehityksestä, tekniikasta, joka johtaa jatkuvasti aina vain parempaan. Ja kun se loppuu ei ole enää yhtään mitään. Se on komea ajatusrakennelma; aina voitolla, täydelliseen loppuun asti, nuorena ja raikkaana, mutta ikävä kyllä, sen sanoma ei ole edes häivähdys kaikkeudellisessa ajassa. Ei edes ihmisen lyhyessä historiassa. Mitään meidän logiikallemme sopivia lopullisia vastauksia tulemme tuskin saamaan tämän kuoleman jälkeisen rannattoman meren äärellä, mutta jotain voimme hahmottaa, siitä ihmiskunnan koko olemassaoloaikana kertyneestä tiedosta, johon meilläkin on aitiopaikka kalevalaisen runouden kautta. Ihminen ei ole yksinään maailmankaikkeudessa sojottava ainutkertainen tolppa, me jokainen olemme kaikkeuden pikkuriikkisiä osasia, olemme olleet ja tulemme olemaan aina.
Mitä Kalevala kertoo olevaisesta?
Kalevalaiseen runouteen kuuluva materiaali on niin valtavan laaja, että on pakko tyytyä nyt aluksi vain esimerkkeihin. Kalevalainen runo on ikivanhat juuret omaavaa myyttistä tietoa ihmisestä, luonnon ykseydestä ja kosmisesta kokonaisuudesta. Alusta, kehityksestä, kaikkeuden suurista voimista, hyvästä ja pahasta. Kalevalainen runous itsessään ylläpitää kauneuden myönteistä voimaa, myönteistä meditatiivista poljentoa. Parantavaa ja puhdistavaa rytmiä, joka tulee tietystä peruskaavasta. Tällaista kaavaa ei tietenkään ole, mutta me jokainen tunnemme sen oikeellisuuden, sen liittymisen kaikkeuden olemusta ylläpitävään rytmiin. Se on parantavien loitsujen rytmi. Mikä on sitten alkuperäisten kalevalaisten runojen sanallinen sanoma? Minkä avaimen valitsemme, käydessämme käsiksi tähän myyttiseen runsaudensarveen? Aloittakaamme alusta ja käyttäkäämme mahdollisimman pitkälle meille tutuinta logiikkaa, mitä silloin näemme?
Olematon Olevainen
Edessämme on käsittämättömän laaja, aluton, loputon ei mitään oleva tyhjyys, joka sekin sanana on jo liian täyttävä. Tila, jossa ei ole mitään, ei edes tilaa, sanasta puhumattakaan. On se, joka ei ole. Ja se täyttää kaiken. Perimmistä perimmäisin, jonka me käsitämme kaikesta huolimatta olevaksi, vaikkei mitään ole. On olemattomuus. Mutta nyt juuri voimmekin alkaa käyttää logiikkaamme ja kuvittelukykyämme. Tuo perustavaa laatua oleva tyhjyys on todellisuutta, meidän kuvittelumme on siinä olevaa, meidän olevaisemme on sitä varten olemassa. Meidän tajuntamme on elämää joka merkillisesti täyttää tyhjyyttä, se on sen tehtävä. Miksi? Sitä emme tiedä. Tämä alkuperäisrunojen alkutapahtuma on vaikea pala meille, mutta se ei ilmiselvästi ollut sitä heille, jotka nuo säkeet aikoinaan laativat, se on ollut selvää ja luonnollista.
Jumalat jumalten paikat
Kysymys on Jumalten, Joukamoisen ja Väinämöisen kilpalaulannasta, jossa Joukamoinen tahtoo haastaa ja voittaa suuren Väinämöisen. Tässä sinänsä ei ole mitään outoa, mutta kun kysymys on ajasta, ennen maailmankaikkeuden luomista, se saa uusia ulottuvuuksia. Ei ole meille vielä mitään. Kyse on jumalten saleista, ennen meille ominaista tietoisuutta. Joissain runoversioissa puhutaan, että kamppailu käydään suuren suon selällä, rannattoman meren äärellä. Rannaton tässä tarkoittaa todella laajinta mitä tiedetään. Mielikuva on avaruudellinen ja viittaa kaikkine lisineen suurimpaan sanoin ilmaistavaan tyhjään. Väinämöinen sanoo:"Siirry tieltä Joukamoinen ( vert.kuvallisesti joutsen ), anna sie tappuran ajaa, töppölangan töyhötellä. Siirry tieltä silkkilanka, mie olen ennen yötä syntynyt, sie olet päivä jäljestä." Jumal¢ Väinämöinen voittaa ensimmäisen taistelun. Hän alistaa Joukamoisen tiedon voimassa alas suohon. Kannattaa huomata, kevyttä aineetonta kuvaavat sanat: töppölanka, silkkilanka, ne ovat mahdollisimman kevyitä, ilmavia ja sopivia tähän aineettomuudesta kertovaan säkeistöön.
Tilanne kääntyy
Joukamoinen pääsee lunnaita vastaan vapaaksi. Joukamoisen äiti on täysin tyytyväinen tähän ratkaisuun, Väinän kaltainen voimahahmo on tervetullut suvun piiriin. Mutta Joukamoinen itse kärsii tappiostaan ja hautoo kostoa, johon saakin viimein kauan odotettuaan tilaisuuden. Väinämöinen: "Itse lähtee merelle, hevosella hirvisellä, kalahuvin karvasella, lohen musta muotosella, ajoa karihtelevi, selvällä meren selällä, ulkosella aukialla." Tässä on kyseessä ilmiselvästi yleisesti käytetty määritelmä tietäjän, shamaanin aluksesta ja matkaan lähdöstä tuonpuoleiseen maailmaan, normaalitietoisuuden ulkopuolelle. Vanhaan aikaan se on ollut erittäin normaali yleinen tapahtuma ja siis kaikkien ymmärtämä vertauskuva. Siperian Shamaaneilla rumpu on alus, vene, hirvi, kotka, kala jne. mitä kulloinkin tuolla erikoisella matkalla tarvittiin. Rumpukeppi on perämela, jolla matkan suuntaa tarvittaessa ohjailtiin. Joukamoinen ampuu noidutun nuolen, noidannuolen, Väinän alukseen, "hernevartiseen hevoseen, orihiseen olkiseen" ja Väinä jää voimattomana ajelehtimaan rannattomalle ulapalle.
Mysteeri Lintu
Kuluu pitkiä aikoja, kunnes tapahtuu suuri mysteerio: Sotka liitää, kiertää kaikki ilmanrannat, lentää lekuttelee, etsien pesän sijoa, asuinmaata arvaellen. Tyhjyyden alkumeressä ei ole mitään, paitsi voimattomuuteen saatettu Väinämöinen, hänen koholla oleva polvensa. Suuri Alkuhenki sotka keksii tyhjyyden alkumerellä pilkottavan Väinämöisen polven, liitelee paikalle ja laatii siihen pesänsä, munii siihen munansa. Alkaa hautoa munia, polven päätä lämmitellä.
Alkuräjähdys
Hautoo iät, hautoo ajat, kuumuus kohoaa sietämättömiin lukemiin. Väinämöinen tuntee, "polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan." Väinä liikuttaa polveaan, jolloin munat vierähtävät siitä ja särkyvät... Olemme tulleet meidän kaikkeutemme alkuhetkeen, luomiseen, luomiseen Kalevalaisittain ja myös nykyiseen tieteelliseen käsitykseen siitä. "Vavahutti polveansa, järkytti jäseniänsä, munat vierähti vetehen, meren aaltohon ajaikse; karskahti munat muruiksi, katkieli kappaleiksi. Ei munat mutahan jouva, sirpalehet veen sekahan, muuttuivat murut hyviksi, kappalehet kaunoiseksi:
Munaisen alainen puoli
Alaiseksi maa -emäksi
Munaisen yläinen puoli
Yläiseksi taivahaksi
Yläpuoli ruskeaista
Päivöseksi paistamahan
Yläpuoli valkeaista
Se kuuksi kumottamahan
Mi munassa kirjavaista
Ne tähiksi taivahalle
Mi munassa mustukaista
Nepä ilman pilvilöiksi.
Näin saa meidän kaikkeutemme alkunsa. Alkumunan siepaleista syntyy aurinkoja, planeettoja, kuita ja nämä muodostavat sitten linnunratoja, eli kirjokansia. Nyt kun me, tämän olevan ajan ihmiset katselemme näitä säkeitä, ei voi kuin hämmästyen ihmetellä,- tässähän on kohta kohdalta kuvattu alkuräjähdysteoria, joka on niin uusi ja tuore, muutaman kymmenen vuoden ikäinen vasta. Miten he, esivanhempamme, ovat voineet tietää ja kertoa siitä jo muinoisina aikoina? Mistä ja miten he ovat saaneet nämä tarkat tiedot haltuunsa? Vain Jumalat olivat näkemässä ja kokemassa nämä alkujen alun kohtalot jo ennen ainetta, joka syntyi Sotkan munista, alun aineesta, suunnattomasta energialatauksesta, joka sitten räjähdysmäisesti purkautui kaikkeuteen.
Aurinko ja maa
Avaruutta kiitävistä pilvistä tiivistyy myös tämä meidän aurinkomme ja maapallo, joka runoissa kuvataan täysin veden peittämäksi. Pitkien aikojen kuluessa syntyy tähän alkumereen ensimmäinen elämänmuoto, joka joutuu kauan olemaan "aaltojen ajelema, tuulten tuuviteltava". Elämänmuodot kehittyvät ja viimein laskevasta merestä paljastuu myös kiinteää maata.
Väinämöinen nousee maalle.
"Polvin maasta ponnistihe
Käsivarsin käännältihe
Nousi kuuta katsomahan
Päiveä ihoamahan
Otavaista oppimahan
Tähtiä tähyämähän."
Kohta Väinä on jo jalan kahen kulkevainen ja ryhtyy kylvämään puita ja muuta kasvillisuutta alkumantereelle. Jälleen sama tieteellinen järjestys, nyt maapallon kohdalla: kaasumainen, nestemäinen, kiinteä. Ellei suuren tietäjän Vipusen suulla: "Itsestänsä ilma syntyi, ilmasta vesi erkani, veestä manner maatelihe, manterelle kasvut kaikki." Ilma, ilman, avaruudessa ajelehtivaa kaasumaista ainetta, joka kasautui oman painovoimansa yhteen vetämänä ja tiivistyy kiinteämpiin muotoihin.
Tietoisuus
Tässä on suuri mysteerio, mutta toisaalta, kaikki ainehan on peräisin juuri tuosta alkuräjähdyksestä, siinä syntyi käsittämättömän lyhyessä ajassa kaikki se mitä on olemassa, myös meidän kehomme aineet. Eivätkö ne kuljeta mukanaan muistumaa kaikesta siitä mitä on ollut , aina alkuun saakka? Kuka sanoo etteikö johonkin atomiin olisi koodattuna tieto alusta lähtien? Kysymys onkin siitä, kuka pystyy menemään sinne, siihen maailmaan ja ymmärtämään ja purkamaan olemassaolevaa tietoa? Sen ovat kautta aikain tehneet suuret shamaanit, tietäjät, jotka ovat voineet muuntaa tietoisuutensa tasoa ja olemusta lähtiessään tuonpuoleisen matkoille. He ovat aikoinaan käyttäneet asioista eri ilmauksia ja nimiä, kuin me, mutta ellemme anna sen hämätä voimme liittyä matkaan.
Voi helevetti
Kirjoittanut: Pontikkajoki 3.12.2008 klo 21.18
Mä halusin kunnon vastauksia enkä mitään paskaa joiltain idiooteilta. kyläHULLUT tunnisti nimensä ensimmäisen viestin otsikosta.
hulluja
Kirjoittanut: tilattiin 3.12.2008 klo 21.31
nimenomaan herra paskajoki kysyi , ''keitä kylähulluja tunnette ? No se tulee mitä tilataan . Tässä minä ilmoittaudun seuraavaksi , koska kerran tämä Kauhajoki palsta on nyt hänen toivomuksestaan meille kaikille avattu
minä kirjoittelen tällaista paskaa salassa Sahankylän perällä . Mitäs herra Paskajoki arvelee?
Juuri näin, oi aurinko, ikuisessa nuoruudessasi
sinä kerran kohosit myös meille,
kuin mekin olimme nuoria ja ilmenimme
sinun laillasi. Kukoistavassa voimassamme.
ja juuri näin vielä kymmenien tuhansien aikakausien jälkeen pohjoisessa maassa
sinä tulet kohoamaan muuttumattomana,
kuin me kerran
Silloinkin he tulevat surullisesti tervehtimään sinun aamunnousuasi
pimeistä kivikammiostaan, kuten mekin teimme,
oi aurinko ikinuori.
Sua Suomen leijona, tervehdän:
miten säilässäs aurinko palaa !
Ylös vapauden päivähän
sinun voimas vangitut halaa.
Oi, Suomen Leijona, nähnyt oon
sinun kunnianpäiväsi koiton.
Sinä johdat ihanaan taisteloon,
sinä annat vaaran ja voiton
Eräs hulluuskohtaus yllätti kun kävin kirkolla
Minut täytti äkillinen tunne siitä, että mikään ei voi hävitä, että jokainen silmänräpäys on ikuinen ja että hetki, jota parhaillaan elin, ikäänkuin läpäisi kaikki ajat eikä milloinkaan tulisi maailmankaikkeudesta katoamaan. Se huikaiseva onnentunne, joka täytti mieleni, oli persoonaton, pyyteetön, ikäänkuin olisin salaperäisestä taikavoimasta siirtynyt oman itseni ulkopuolelle. En voi palauttaa mieleeni millä tavoin filosofinen kävelymme kauhajokisen kevätillan valaistuksen hiljalleen tummetessa päättyi, mutta hetki, silmänräpäys, häviävä tuokio !- Kuinka usein olenkaan aavistanut siinä piilevän, syvän, pyörryttävän salaisuuden, esimaun siitä autuaallisesta rauhasta, jolloin aika, väsyneenä turhaan tarkoituksettomaan rientoonsa oli pysähtynyt.
kerran minulle tapahtui tälläistä , ehkä kriitikko Paskajoki kertoo mitä tämä tarkoittaa
Olin viettänyt illan kahden ystäväni kanssa Savikylässä lukien ja keskustellen runoudesta ja filosofiasta.Erosimme keskiyöllä. Ajaessani asuntooni mieleni oli edelleen niiden ajatusten, kuvien ja tunteiden vallassa, jotka olivat syntyneet lukemisen ja keskustelun aikana. Mieleni oli tyyni ja rauhallinen.Olin hiljaisen, melkein passiivisen ilon vallassa. En oikeastaan ajatellut, vaan annoin ajatusten, kuvien ja tunteiden virrata itsestään mieleni läpi. Äkkiä, ilman mitään ennakkovaroitusta , huomasin olevani liekin värisen pilven sisällä.Hetken ajattelin, että jossain lähellä on suuri tulipalo.Seuraavassa hetkessä tajusin, että tuli on minussa sisälläni. Välittömästi sen jälkeen sain valtavan riemullisen ilon tunteen ja siitä seurasi sellainen älyllisen valaistumisen kokemus, ettei sitä voi kuvailla.Muun muassa sain, en vain uskon, vaan varman kokemuksen, että maailma ei ole kokoonpantu kuolleesta aineesta, vaan että se päinvastoin on elävä Läsnäolo. Tulin tietoiseksi iankaikkisesta elämästä itsessäni. Näin kaikki kauhajokiset kuolemattomina. Näin että kosminen järjestys on epäilemättä sellainen, että kaikki toimii yhdessä jokaisen ja kaikkien hyväksi. Näin että maailman ja kaikkien sen salattujen kerrosten perusperiaate on se, mitä me kutsumme Rakkaudeksi, ja että lopulta onni on nyt pian tuleva jokaisen ja kaikkien osaksi. Näky kesti muutaman sekunnin ja sitten se oli hävinnyt.Mutta tiesin nyt , mitä on tulossa.
ei ei
Kirjoittanut: saatana ! 3.12.2008 klo 21.40
nyt menee liiallisuuksihin. Mikäs perkeleen juoni tämä on? Onko Kauhajoella muka NÄIN hulluja ihmimisiä, jokka tuollaasia miettii !
padot on
Kirjoittanut: nyt avattu 3.12.2008 klo 21.50
kymmenen koululaisen veriuhri ja Herra Pontikkajoen nimenomainen tilaus on nyt nostanut kaikki kauhajoen kylähullut koloistaan . Minä asun Perä Hyypässä , eikä minua moni tunne.
Tässä kuvaus mielisairaasta ajattelustani
Mitä herra Paskajoki , sallimmeko todella halventaa olemassaolomme matemaatikkojen laskuharjoituksiksi. Me emme saa ryöstää elämältä sen monitulkintaista luonnetta. Tätä vaatii hyvä maku hyvä herra Paskajoki , maku joka käskee kunnioittamaan kaikkea mikä menee teidän horisonttinne yli. Olennaisesti mekaaninen maailma olisi olennaisesti mieletön maailma. Jos jonkin musiikin arvo määriteltäisiin sen mukaan kuinka paljon siitä voidaan laskea, koota kaavoihin, kuinka järjetön olisi sellainen tieteellinen musiikin arviointi. Mitä siitä olisi käsitetty ? Ei mitään, ei kerrassaan mitään siitä mikä siinä on oikeastaan musiikkia.
Te kirjanoppineet lienette monen hyvän kirjan vuoksi unohtaneet toden suuremman ja olemme kulkeneet sokkoina ohi ikiviisauden syvän lähteen. Hän , jota te pilkkaatte on kuullut Jordanin juoksun ja kuunnellut seetripuiden tummuutta. Hän on myös tuntenut liljojen tuoksun ja nukkunut lintujen lauluun. Hän on katsellut tumman kaivon äärellä pilvien kulkua ja seurannut sykkivin sydämin taivaan tyyniä tähtiä. Hän on nöyrä ja hyvä. Hänellä on voiton ja taistelun voimaa.Hänessä on luonnon loputonta syvyyttä, sitä , joka ei ole enää sinun . Mutta voit parantua antautumalla ehdoitta suurelle hulluudelle !
hienoa että
Kirjoittanut: meitä kuullaan 3.12.2008 klo 21.58
Meille syrjityille Kauhajoen hulluille taitaa olla kevät tulossa jo ennen joulua. Mainiota .
''örri'' ajattelee näin :
mitä se on ?
Jos he uteliaina kysyvät sinulta, mitä "Se" hulluus oikein on, niin älä vaan myönnä mitään, älä mitään kiellä. Vastaukseksi heidän kysymyksiinsä tarjoa vain hiljaisuus. Sormi viittaava sahankylän suuren henkisen johtajan tykö
Ja kun he taas kysyvät sinulta , mitä se on , vastaa suuren johtajamme sanoin
:
se on kuin sinapinsiemen, kaikkia muita siemeniä pienempi. Mutta kun se putoaa Sajankylän hyvin muokattuun maahan, se kasvattaa suuren oksan ja tulee suojaksi taivaan linnuille.
se virtaa kaikkialle,oikealle ja vasemmalle. Kaiken olemassaolo perustuu siihen, eikä se hylkää olemassa olevia. Saavutuksistaan se ei vaadi kunniaa. Se rakastaa ja ravitsee kaikkia olioita, mutta ei mahtaile niille. Hyveen korkein muoto on väärentämätön luonnonmukaisuus. Suuri hyve tunnetaan siitä, että se aina seuraa "itseä".
Kun maan esikuvana on taivas, ja taivaan esikuvana maa,- silloin on "itse", joka on ollut ennen taivasta ja maata. Kun jahve on kansassa ja kansa on jahvessa, asiat sujuvat kuin "itsestään". Että maa olisi taivas ja taivas maa, on aina liityttävä siihen mikä ihmisessä on parasta. Paha katoaa sillä itsestään.
Kaikessa on ainesta hyvää taontaontaa varten, ja kun siltä pohjalta lähtee, niin kaikesta tulee kelvollista sampovärkkiä. Vaan itsestä harhautunut ihminen on turmellut kaiken, eikä ole saanut kunnon värkkiä mistään.
Hänelle, joka kunnioittaa kansaa, koota yhtä paljon kuin omaa itseään, voidaan nyt uskoa maailman hallitus. Joka rakastaa maailmaa kuin omaa olentoaan, hänen hoitoonsa voitte uskoa valtakunnan asiat. Se ei tunne kunniaa eikä häpeää. Joka saavuttaa itsen, ei halaja muuta täyteyttä.
Vanhan ajan ihannehallitsijat tuhansia vuosia sitten hallitsivat niin matalalla profiililla, ettei kansa tiennyt hallitusta olevankaan. Seuraava aste alaspäin oli, että kansa rakasti hallitsijaansa ja ylisti häntä. Seuraava aste, että kansa pelkäsi häntä. Koska hallitsijan sanaan ei voinut luottaa, kansalta katosi luottamus, ja ah miten asiaa koetettiin parantaa valoilla ja vakuutteluilla. Kuta huonompi hallitus, sitä enempi lakeja ja asetuksia. Kun Valtakunta joutui yhä enemmän epäjärjestykseen, astuivat esiin yhä suurempi ja suurempi joukko uskollisia virkamiehiä. Kun nyt sitten ajan päätyttyä Kauhajien valta systeemi kääntyi oman voimansa pakottamana ylösalaisin tuli uusi kaupunginhallitus. Sen aikana taas kaikki työt saatiin hyvään päätökseen ja kaikki sanoivat : "sehän sujuu itsestään". He eivät taas enää edes tienneet, kenen hallitsemana se kaikki oli tehty, koska suuri K on kaikille yhteinen. Kun turha viisaus ja tieto ei enää esiintynyt, ei syntynyt myöskään suurta teeskentelyä.
miksei
Kirjoittanut: tätä lopeteta ! 3.12.2008 klo 22.02
missä on sheriffi ja ylläpito ! Tälläänen on sääntöjen vastaasta ihmimisten pilikkaamista!
nouskaa
Kirjoittanut: koloistanne 3.12.2008 klo 22.18
Kauhajoen toisinajattelevat kylähullut ! Herramme Paskajoen kutsu on kuulunut Perähyypästä Lustilankylähän .
Nyt on minun vuoroni avata kauan salassa olleen sanaisan arkkuni:
Ne sanovat: sairas on aika tää
Ja sitäpä en pane vastaan.
Mut sanoisin: Vaimo synnyttää nyt pian
kaikkein vaikeinta lastaan
siteeraan suurta johtajaamme joka asuu Sahankylässä , mutta jonka vain harvat tuntevat
herramme sanoo näin
Minä olen valo, joka on kaiken yllä. Minä olen tie, tao, totuus, elämä. Minä olen kaikkeus; minusta on kaikki lähtenyt ja minuun on kaikki palannut. halkaise puu: Olen siellä. Nosta kivi, ja löydät minut sieltä.
Kun teette kahdesta yhden, tulette ihmisen pojiksi; ja jos sitten sanotte:Vuori siirry! Se siirtyy. Teette kahdesta yhden, kun teette sisäpuolen ulkopuolen kaltaiseksi, ja yläpuolen alapuolen kaltaiseksi, kun panette sen mikä on pohjoisessa etelään, ja sen mikä on etelässä pohjoiseen. Kun naisesta tulee mies, ja miehestä nainen, teette miehen ja naisen taas yhdeksi
, silloin huomaatte olevanne taivasten valtakunnassa.
Tosi ihminen on kuin Nummijärvellä asunut viisas kalastaja, joka heitti nuottansa mereen ja veti sen vedestä kun se oli täynnä pikkukaloja. Niiden joukosta viisas kalastaja löysi suuren, hyvän kalan. Hän viskasi kaikki pikkukalat mereen. Hän valitsi suuren kalan epäröimättä. Se, jolla on korvat kuulla, kuulkoon. Se joka juo minun suustani, tulee minun kaltaisekseni.Minä tulen myös häneksi, ja salaisuudet paljastuvat hänelle.
mikä on se yksi , he olivat mestarilta kysyneet ?
hän oli Nummijärven miehille sanonut näin
Mieli on luonteensa mukaisesti yksi
.. ei ole olemassa määrältään kuin yksi mieli. Hän kutsui sitä jakamattomaksi, sen merkillisen aikataulun vuoksi, mikä mielellä on. Nimittäin aina Nyt. Hän varoitti kaikkia hulluja kalastajia , että kielemme ei pysty ilmaisemaan tätä. Siksi pelkän puheen varassa oleva ymmärrys on mielen jakotautia.
olisko mun
Kirjoittanut: vuoro ? 3.12.2008 klo 23.05
Minä löysin 10 vuotta sitten karjalassa olleen kotitaloni vinniltä vanhoja juttuja. Kun näytin niitä papille , se sanoo että pitää polttaa, koska ne on saatanasta . Niissä luki näin
Ruotsalaiset valloittajat tulivat tähän maahan , tulivat kiiltävin peitsin, kirjavin kypärin, loistavaa ristiä edellänsä kantaen. Kalevan miehet nousivat jumaliansa puolustamaan, kylät paloivat, ryskyen kaatuivat pyhät lehdot. Valloittajien miekka tuli ja voitti. Vastahakoinen kansa tapettiin tai karkoitettiin korpiin kuolemaan, mutta heikko kansanosa kastettiin uusien herrain alamaisiksi. Kansoja valloitetaan ja kukistetaan, ihmisiä karkoitetaan ja nöyrryytetään, mutta kukistuvatko jumalat ja voidaanko jumaliakin karkoittaa ? Vai minne joutuivat Ilmattaret, minne Päivättäret, Kuuttaret, minne Ahti Vellamoinen, minne Tapio sinipiikoinensa ? Minne kaikki ne haltijat , jotka ihmiskieltä taitaen olivat ilman pitkiltä pihoilta ihmiselle puhuneet, jotka meren hyrskyissä hänelle miehuutta laulaneet, jotka tähtiöinä hänen haaveitansa herättäneet tai metsäsalojen poluilla hänen runomieltänsä virittäneet ja hänen yksinäisyytensä ikävän vaihtaneet riemuun. Jos miehet hävisivät, hävisivätkö jumalat? Eivät hävinneet, kaikki elävät vielä tänä päivänä, joka meille paistaa. Valloittajien tietämättä , tahtomatta, oli hurmeiseen maahan istutetun ristin mukana seurannut myös Totuuden Henki, joka ei ole koskaan tulen ja miekan kanssa liittoa tehnyt. Maahan tultuaan se kutsui kansan hylkäämät jumalat eteensä ja puhui heille näin : MINUN NIMESSÄNI poistukoon kerran kaikki se, mikä tulella ja miekalla rakennettu on, niin että joka on kerran ottanut, se on kerran antava, ja joka on kerran ryöstänyt, se on kerran lahjoittava, ja joka on herraksi tullut, on itsensä palvelijaksi tekevä. Eikä se ole miekalla ja tulella poistuva, vaan teidän minun enkelieni avulla. Katso, minä teen teidät enkeleikseni , ja teidän puheenne olkoon ihmisille jälleen kuuluva, kunnes kaikki täyttyy ja minä näen kahtia revityn ihmiskuntani jälleen yhtyneenä...Näin puhui Totuuden Henki ja se antoi uusille enkeleilleen 960 vuotta aikaa odottaa käskyn toimeenpanoa.Hän sanoi uuden ajan alkavan sieltä Suomen osasta jossa pimeys on suurin ja jossa tultaisiin 12 nuorta ihmistä verellä uhraamaan
ei .
Kirjoittanut: jumalauta ! 3.12.2008 klo 23.21
voiko tuo olla totta ! Että siis Sahankylässä olisi piilossa JEESUS ! Jokku väittää että sen nimi olisi Juhani Hoo- maa ! Onko siellä sellaasta miestä ? Kuka tietää . Tämä on nyt kyllä liian paksua , mutta toisaalta ihmettelen mikä tuo tarina on ?
JEESUS
Kirjoittanut: kauhajoella ! 3.12.2008 klo 23.26
Nyt alkakaa mennä jutut rajuiksi. Ensin tuossa alempana joku Pontikkajoki kutsui ja manasi esiin kaikki Kauhajoen piilossa olevat kylähullut , ja kun ne aikansa praatas , tuli esiin että sahankyläs asuus muka ihmismuodossa oleva Jeesus, joka on kaikkien hullujen ystävä, ja joka aikoo tehdä vallankumouksen ! Mitä vittua tämä nyt on ?
Tämän on
Kirjoittanut: ihan hauskaa 4.12.2008 klo 00.31
ja varmaan asianomaistakin rentouttavaa luovuuden ylläpitoharjoitusta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
eteläpohojammaalla moomma kaikki vähä hulluja.notta jossemma ihan kylähulluja ni ainaki jotain hulluja.meilloon komioita hullujenhuonehiakin tehty oikeen hulluille.ameriikka on aina ollu tärkiä ja niinpä vois tuttuja olla kyllä sielää päinki.ristuuksesta me tierämmä ainaki nuo ristuksen rantaruottalaiset!
miks nuo jenkkiläiset on tuollasia.On vissii pohjanmaalaista periytyny pikkuse liikaa tuonne pönttöön.Olin mieki pienenä ollessa Jalasjärvellä ns.opiskelemassa autopuolella.Pohjois-Karjalasta tulin.Totta puhuen siellä ollessa tapasin mukavimpia ihmisiä millonkaa.Aina tähän päivää asti.
Kuulkaa enää mikhän kylähullu. Kyllä soon ihan oikia kaupunkikaheli!