armolahjoihin?
Alex-kasi,
uskotko sinä
6199
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
en näihin itsesuggestioihin ja lattialla konttaamisiin, omatekoisiin ihmeparannuksiin tai postisiirtopastoreihin.
Minä tunnen Jumalan Hänen Sanansa kautta - en minkään kaaosmaisen tunteen kautta jonka synnintuntoni olisi omien luulojeni kanssa ja helvetin pelon kanssa synnyttäneet.
Voin vakuuttaa sinulle että kun kerran on saanut oppia tuntemaan Jumalasta sen suoran ilmoituksen kautta mitä Raamattu Hänestä kertoo - silloin on vapautunut kaikesta humpuukista, kaikista postisiirto-pastoreiden valheista j.n.e.
Ei usko sen enempää kaatajiin kuin TV pastoreihin - Kuten esimerkiksi "pane kätesi TV:n päälle ja ota vastaan parannus selkävaivastasi" (ja samalla voit panna 100 euroa menemään postisiirtotililleni) ...
Minulla on armolahjoista suurin - Pyhä Henki on avannut Raamatun minulle ja siksi olen täysin vailla vihaa, katkeruutta, pelkoa, epätietoisuutta j.n.e. .. Jumalan Sana sanoo mikä on oikein ja mikä ei - saan joka päivä oppia todellista elämää ja se on armolahja jos mikään.
että kerrot tuntevasi Raamatun Jumalan, mutta et omista armolahjoja. Ne kuuluvat tähän aikaan ja ihminen, joka uskoo Jeesukseen saa niitä uudestisyntymisen yhteydessä ja niistä erottaa, kuka uskoo ja kuka on kirjanoppinut, uskoa vailla, vaikka Raamatun tunteekin.
Sitä ihmetten myöskin, että sinä uskallat sanoa suoraan ihmisestä, joka todistaa Jeesuksesta, että tämä on vain bisnesmies. Jos tuntisit ihmisen ja tietäisit mitä hedelmää hän kantaa, niin silloin sinulla olisi oikeutus sanoa tuollaista, mutta ei muuten.
Luuletko sinä, että maallinen rikkaus vaikuttaa meihin, jotka uskomme Jeesukseen. Ei, se on halpaa ja arvotonta Jeesuksen rinnalla.
Ekäpä omaat armolahjoja, mutta et tiedä niiden olevan sinussa. Ekäpä jokin estää niiden käyttöön oton, tai olisiko este tuossa sinun arvostelussasi joka kohdistuu lähimäisiin ja saattaa jopa kohdistua heihin, jotka tekevät Jumalan palvelutyötä ja ovat sen takia saaneet normaalia enemmän armolahjoja, jotta työ sujuisi todistusten kanssa.
mieleen Markku Koivisto. Hän opettaa rikkaudessa ja köyhyydessä. Ei anna rahavaikeuksien vaikuttaa suhteessa Jumalaan.
tätä samaa asiaa, josta kirjoitit:
>>>Sitä ihmetten myöskin, että sinä uskallat sanoa suoraan ihmisestä, joka todistaa Jeesuksesta, että tämä on vain bisnesmies. Jos tuntisit ihmisen ja tietäisit mitä hedelmää hän kantaa, niin silloin sinulla olisi oikeutus sanoa tuollaista, mutta ei muuten.
profetoimiset toteudu. Eikä ihmiset parane hänen kokouksissaan vaikka Benny kuinka antaaisi ymmärtää että niin tapahtuu. Siitä on haastateltu monen montaa ihmistä ja kaikki sanovat samaa. Eräs pieni poika tarvitsi rahaa voidakseen saada leikkauksen sairauteensa ja Benny puhui kauniisti asiasta massakokouksessaan ja monien sydän heltyi ja he panivat rahaa niihin tavan mukaisiin ämpäreihin jotka kulkevat ympäri ja joihin rahaa kerätään. Vuosi jälkeen tapahtuman haastateltiin pojan vanhempia - poika oli yhä vailla yhtälailla rahaa kuin leikkausta.
Mutta Benny tienaa miljoonansa juuri niistä rahoista joita ihmiset hänelle keräävät .. Benny ajelee loisto autoilla, lentää omalla lentokoneella, asuu suuressa talossa missä on huoneuíta kuin hotellissa, Benny omistaa maatilan ja hänellä on iso kasa rahaa pankissa ..
Minä en usko että se on Jumalan tapa.. se on enemmänkin Bennyn tapa.. ja valitettavasti monen muunkin ..
http://www.youtube.com/watch?v=vM-Um65hD1c
1) http://www.youtube.com/watch?v=yCWivvBt9vY&feature=related
2) http://www.youtube.com/watch?v=JjWA_HYzxF4
3) http://www.youtube.com/watch?v=l8Ddux3xWlI
4) http://www.youtube.com/watch?v=QOSnymLuErk