Tuleva Pressa

Stub loistaa, miksi Stub on ylivoimainen.
Pressa ainesta, presidentti hoitaa ulkopoliitikan.
8185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei suomea koskaan ole johtanut yhtään teiniä. Ei edes murrosikäinen Katainen.

Äänestä
  • Mene hitmannin kanssa juomaan teetä vitun paska

    Äänestä

vielä kansaa hurmata !

minulta ei edes joulukuusesta varise neulasetkaan tuollaisten poikien vuoksi !


kaino hymy: Aune Ala-Tuuhonen

Liperiläinen kampaaja vuodelta 1944

Äänestä

Valitettavasti on seuraava. Sopii minulle. Nam.

Äänestä

Ilman muuta. Presidenttiainesta.

Eihän muuta voi sanoa miehestä, jonka innoituksenlähde tärkeissä ulkopoliittisissa asioissa on Matti Nykänen.

Stubb on pelle.

Äänestä

tulee olemaan Sauli Niinistö, mikäli suostuu asettumaan karsittujen valtaoikeuksien päämiehen asemaan. Minusta on väärin, että että Saulilta viedään jo etukäteen kaikki alktoriteetti johtaa suomi nousuun.

Äänestä

Ei tule Aleksanterista Suomen Tsaaria.
Kova on poikasella into,mutta siihen virkaan tarvitaan muutakin kuin vain helppoheikkinä oloa.Olen tuhat varma,ettei kansa hyväksy pyrkyriä,joka tekee mitä vain miellyttääkseen kansalaisia.
Presidentit ovat huonontuneet Kekkosen ajasta todelliseen pohjanoteeraukseen.Mutta silti Aleksanterilla on huonot odsit saada tavallisen kansan tuki taakseen.Herraperheen herrahissi on nyt ylimmällä kerroksella.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Stub A... kirjoitti:

Stub loistaa, miksi Stub on ylivoimainen.
Pressa ainesta, presidentti hoitaa ulkopoliitikan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu