ETY-järjestön jäsenmaiden ulkoministerikokouksen merkeissä Moskovassa ilmestyvä Nezavisimaja gazeta julkaisi tänään Suomen ulkoministeri Aleksander Stubbin haastattelun, jossa oli todettu, ettei enää ole sopiva aika entisten saavutusten muistelemiseen, vaikka nimenomaan Helsingissä syntyikin 33 vuotta sitten ETYK:in henki. Helsingin päätösasiakirja loi uutta pohjaa neuvottelemiselle, tarjosi suurille ja pienille maille tasaveroisen kanssakäymisen ja yhteistyömahdollisuuden samoin kuin yhteisen perustan ongelmien selvittämiselle. Turvallisuuden perusta samoin kuin taloudellinen hyvinvointi ovat joutuneet nyt uhatuiksi. Sen johdosta ETYJ sekä sen toimintaan kuuluvat keskustelut ja yhteistyö ovat entistäkin ajankohtaisempia kysymyksiä. Uusien haasteiden seurauksena ilmaantuvien ongelmien ratkaisemiseksi on lujitettava eri maiden välistä yhteistyötä. Huomisiin neuvotteluihin on sidottu edistyminen yhteisen turvallisuuden lujittamisessa, on maininnut Nezavisimaja gazetalle antamassaan haastattelussa ulkoministeri Stubb. Moskovassa ilmestyvä Kommersant on selostanut puolestaan lukijoilleen yksityiskohtaisesti Venäjän ulkoministerin Helsingissä esittelemää Venäjän aloitetta, joka koskee presidentti Medvedevin ehdotusta Euroopan uuden turvallisuussopimuksen allekirjoittamista. Sopimuksen sisällöstä on sovittava neuvotteluissa. Tosin presidentti Medvedevin mukaan siinä pitäisi olla kolme ”kieltävää käsitystä”. Eli toisin sanoen valtiot eivät saisi taata omaa turvallisuuttaan toisten turvallisuuden kustannuksella. On ehkäistävä kaikki sellainen, joka voisi heikentää turvallisuuden yhtenäisen alueen eheyttä, eikä saisi sallia sotilasliittojen kehittymistä sopimukseen yhtyneiden toisten osapuolien turvallisuuden vahingoksi. Alun alkaen aloite oli tarkoitettu yksinomaan Euroopan unionin jäsenmaille. Tosin ajan mittaan eli ulkoministeri Stubbin Moskovassa käymien neuvottelujen jälkeen Euroopan turvallisuussopimus alkoi vähitellen muuntua euroatlantilaiseksi turvallisuussopimukseksi. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on maininnut, että kun hän neuvotteli Stubbin kanssa ETY-järjestön Helsingin tapaamisen pohjustamisesta, keskustelun piirissä oli myös Venäjän jättämä aloite. Keskustelu ulkoministeri Stubbin kanssa oli antoisa, Sergei Lavrov on sanonut. Toivomme, että Helsingissä tulee otetuksi kantaa myös presidentti Medvedevin ehdotuksesta uuden euroatlantilaisen turvallisuussopimuksen valmisteluista. Ulkoministeri Lavrov matkustaa ulkoministerikokoukseen Helsinkiin maansa valtuuskunnan johtajana.
Stubb, stubb
stubb, stubb
4178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Stuppin kielitaito ei riitä diplomaattiseen ja monikeskeiseen ajatteluun.Kun kielitaito on rajattu länsieuroopan sisälle niin aivojen kapasiteetista puuttuu yli puolet.Englanti ranska saksa ja ruotsi ovat läntisiä indoeurooppalaisia kieliä.Venäjä taasen on suurin slaavilaisista kielistä ja siellä on ja pysyy kyridinen kijaimisto.Oman lisänsä aivojen toimintaan tuo seemiläisen kielen hallinta esim arabia suurimpana ja hebrea pienenä vanhana kielenä.Ainoa etu Stubbille voidaan laskea että hän osaa suomea jotenkin.Suomihan ei ole eurooppalainen massakieli vaan kuten seemiläiset veljensä edustaa omaa suomalais-ugrilaista haaraa.turkinkielikin olisi etu mutta kun on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia.
jolla on parempi kielitaito kuin Stubbilla.
kieltä.
"Englanti ranska saksa ja ruotsi ovat läntisiä indoeurooppalaisia kieliä.Venäjä taasen on suurin slaavilaisista" Suurin slaavilaisista, mutta on aivan yhtä indoeurooppalainen kuin luettelemasi, muka läntiset.Indoeurooppalaisten kielikoti ei ole lännessä vaan Idässä. Englanti on jonkinmoinen "tekokieli"germaanisten ja romaanisten, latinan sekasotku.