Valtakunnan suurin sanomalehtiyhtiö on tätä mieltä

Hämärän parkkisakotuksen loputtava
Julkaistu: 2.12.2008 lehdessä osastolla Pääkirjoitus

helsingin sanomat



Helsingin hovioikeus on selväsanaisesti vahvistanut käräjäoikeuden linjan: yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöiden autoilijoilta perimät valvontamaksut ovat laittomia. Ainakin kaksi suurinta alan yritystä jatkaa silti yksityissakkojensa määräämistä vedoten siihen, että tuomio ei ole lainvoimainen ennen korkeimman oikeuden päätöstä.

Suomen lain mukaan pysäköintivirhemaksuja saavat määrätä vain poliisi ja kunnallinen pysäköinninvalvoja. Julkinen valta osoittaa virhemaksun auton haltijalle, eikä kuljettajaa ole tarpeen selvittää. Maksu on suoraan ulosottokelpoinen.

Suomessa ei ole lakia yksityisestä pysäköinninvalvonnasta kuten muissa Pohjoismaissa. Ensi vuonna oikeusministeriö saattaa tosin asettaa työryhmän pohtimaan tällaista säännöstöä osana julkisen pysäköinninvalvonnan lakiuudistusta.

Suomeen rantautuneet yksityiset valvojat ovat jäljitelleet harhauttavasti viranomaisten toimintaa. Tuulilaseihin kiinnitetyt maksulaput olivat erehdyttävän virallisen näköisiä, kunnes Kuluttajavirasto ojensi yhtiöitä. Valitusosoitteena saattoi olla maksullinen palvelupuhelinnumero, jolla yhtiö jatkoi rahankeruutaan.

Korkein oikeus tuskin antaa muutoksenhakulupaa, jolloin hovioikeuden kanta jää voimaan ja yhtiöt olisivat velvollisia palauttamaan maksut autoilijoille. Siitä mahdollisuudesta yhtiöt eivät tässä vaiheessa halua keskustella. Kuluttajavirasto on yrittänyt tiedustella, miten yhtiöt ovat varautuneet takaisinmaksuihin. Vastauksia ei ole saatu. Voi siis käydä niin, että valvontamaksun maksaneet eivät saa rahojaan takaisin.

Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle on perusteltua laatia erityissäännökset, jotta kunnialliset yritykset voisivat toimia alalla. On varmaankin toiveajattelua uskoa, että viranomaisten voimavarat koskaan riittäisivät ylläpitämään pysäköintikuria yksityisalueilla.
9454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Yritykset määräävätkin sopimussakkoja. Niitä voi jokainen sopimuksen tekijä määrätä aivan vapaasti.
Niiltä välttyy kun noudattaa sopimusehtoja. Tai ei tee lainkaan sopimuksia.

Äänestä
  • olen tuollaisen parkkipirkko lipusen ohi ajanut , olen ilmaissut selkeästi sanomalla, etten hyväksy sopimusta, joten en ole tehnyt sopimusta parkkipirkko"poikain" kanssa.Reilu peli, vai mitä

    Äänestä

  • Se, ketä vetoaa sopimukseen, tulee osoittaa, että on olemassa sopimus. Pelkkä ajoneuvon omistaminen ei tarkoita, että kyseessä olisi kuljettaja. Ei ainakaan meidän perheessä, missä on pari autoa ja useita kuljettajia.

    Minusta riittää, kun "sopimuskyltin" ohi ajaessa ilmoittaa selkeästi ääneen, ettei hyväksy sopimusta. Silloin on selkeästi kieltäytynyt sopimuksesta.

    Kaikesta huolimatta en itse pysäköi väärin, enkä sellaista hyväksy muiltakaan. Mutta en myöskään hyväksy epämääräistä " sakotusta.

    Äänestä

  • Mitä ehtoja pitää noudattaa, jos ei tee sopimusta? Miten sopimus tehdään? Olemalla toisaalla ja omistamani auto liikkuu sopimuskyltin ohi ja minut todetaan sopimuksen toiseksi osapuoleksi?

    Äänestä

  • kerta kun kirjoitti:

    olen tuollaisen parkkipirkko lipusen ohi ajanut , olen ilmaissut selkeästi sanomalla, etten hyväksy sopimusta, joten en ole tehnyt sopimusta parkkipirkko"poikain" kanssa.Reilu peli, vai mitä

    käsiteltäväksesi. Sillä laillahan se toimii.

    Äänestä

  • ehtoja kirjoitti:

    Mitä ehtoja pitää noudattaa, jos ei tee sopimusta? Miten sopimus tehdään? Olemalla toisaalla ja omistamani auto liikkuu sopimuskyltin ohi ja minut todetaan sopimuksen toiseksi osapuoleksi?

    Ei siinä sen kummempia. Rahaa lavaan, rekkulaa postiin, vääntöä ja jännitystä elämään. Ei se sen kummempaa ole.

    Äänestä

  • ehtoja kirjoitti:

    Mitä ehtoja pitää noudattaa, jos ei tee sopimusta? Miten sopimus tehdään? Olemalla toisaalla ja omistamani auto liikkuu sopimuskyltin ohi ja minut todetaan sopimuksen toiseksi osapuoleksi?

    Jokainen mainoksen ohittanut sitoutu tilaamaan lehden. Näinhän comikin tekee.

    Äänestä

  • on kysymys kirjoitti:

    Se, ketä vetoaa sopimukseen, tulee osoittaa, että on olemassa sopimus. Pelkkä ajoneuvon omistaminen ei tarkoita, että kyseessä olisi kuljettaja. Ei ainakaan meidän perheessä, missä on pari autoa ja useita kuljettajia.

    Minusta riittää, kun "sopimuskyltin" ohi ajaessa ilmoittaa selkeästi ääneen, ettei hyväksy sopimusta. Silloin on selkeästi kieltäytynyt sopimuksesta.

    Kaikesta huolimatta en itse pysäköi väärin, enkä sellaista hyväksy muiltakaan. Mutta en myöskään hyväksy epämääräistä " sakotusta.

    Se, joka vetoaa sopimukseen, on velvollinen osoittamaan, että sopimus on olemassa. Se, ketä vetoaa sopimukseen, on vastapuoli eli tässä tapauksessa autoilija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lateksilate kirjoitti:

Hämärän parkkisakotuksen loputtava
Julkaistu: 2.12.2008 lehdessä osastolla Pääkirjoitus

helsingin sanomat



Helsingin hovioikeus on selväsanaisesti vahvistanut käräjäoikeuden linjan: yksityisten pysäköinninvalvontayhtiöiden autoilijoilta perimät valvontamaksut ovat laittomia. Ainakin kaksi suurinta alan yritystä jatkaa silti yksityissakkojensa määräämistä vedoten siihen, että tuomio ei ole lainvoimainen ennen korkeimman oikeuden päätöstä.

Suomen lain mukaan pysäköintivirhemaksuja saavat määrätä vain poliisi ja kunnallinen pysäköinninvalvoja. Julkinen valta osoittaa virhemaksun auton haltijalle, eikä kuljettajaa ole tarpeen selvittää. Maksu on suoraan ulosottokelpoinen.

Suomessa ei ole lakia yksityisestä pysäköinninvalvonnasta kuten muissa Pohjoismaissa. Ensi vuonna oikeusministeriö saattaa tosin asettaa työryhmän pohtimaan tällaista säännöstöä osana julkisen pysäköinninvalvonnan lakiuudistusta.

Suomeen rantautuneet yksityiset valvojat ovat jäljitelleet harhauttavasti viranomaisten toimintaa. Tuulilaseihin kiinnitetyt maksulaput olivat erehdyttävän virallisen näköisiä, kunnes Kuluttajavirasto ojensi yhtiöitä. Valitusosoitteena saattoi olla maksullinen palvelupuhelinnumero, jolla yhtiö jatkoi rahankeruutaan.

Korkein oikeus tuskin antaa muutoksenhakulupaa, jolloin hovioikeuden kanta jää voimaan ja yhtiöt olisivat velvollisia palauttamaan maksut autoilijoille. Siitä mahdollisuudesta yhtiöt eivät tässä vaiheessa halua keskustella. Kuluttajavirasto on yrittänyt tiedustella, miten yhtiöt ovat varautuneet takaisinmaksuihin. Vastauksia ei ole saatu. Voi siis käydä niin, että valvontamaksun maksaneet eivät saa rahojaan takaisin.

Yksityiselle pysäköinninvalvonnalle on perusteltua laatia erityissäännökset, jotta kunnialliset yritykset voisivat toimia alalla. On varmaankin toiveajattelua uskoa, että viranomaisten voimavarat koskaan riittäisivät ylläpitämään pysäköintikuria yksityisalueilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu