Venäjän talous vahva

Eipä tuo USA:n (ja Euroopan) finanssikriisi paljonkaan Venäjää heilauttele, jos kerran bruttokansantuotekin kasvaa tänä vuonna edelleen 6,8 prosentin tahtia. Lisäksi työttömyysturvaan tulee korotuksia, samoin kuin sosiaalitukiin, aivan kuten Putin on jo aiemmin luvannut ja jotkut täälläkin korotuksia kaipailleet (lienevätkö venäläisen sosiaalituen varassa itsekin?). Jos joillakin yksittäisillä liikemiehillä ja firmoilla meneekin nyt vähän huonommin, niin se ei vielä valtiontalouteen paljonkaan vaikuta.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200812048705952_ul.shtml

Öljyn hinta on tietysti nyt Venäjän talouden kannalta alhainen, mutta tuskin se kovin pitkäksi aikaa alhaiseksi jää, ei ole jäänyt ennenkään ja hintanotkahdukset ovatkin olleet vain "vauhdinottokynnyksiä". Hintojen nousun odotteluajalla Venäjä voi paikkailla mahdollista rahantarvettaan vararahastoistaan, velkaa ei tarvitse ottaa vielä pitkiin aikoihin, jos ollenkaan. Öljyn hinnan pakostakin noustua jossain vaiheessa, täyttyy taas kirstut ja varajemmat ääriään myöten nopeasti.

2

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avarakatseinen

      Asua ihan Moskovan naapurissa, ei ole kuin vähän toistatuhatta kilometriä välimatkaa. (onneksi)

      Olisi mukava, jos näitä ökyrikkaita kuuluisi tuttavapiiriin:

      http://www.pokerimestari.com/uutiset-politiikka/11882-moskova-miljardoeoerien-paeaekaupunki.html

      Paitsi tietysti ne, jotka ovat Siperiassa partioleirillä uudelleenkoulutuksessa räätäleiksi ja kokeiksi. (Hodorkovski ja kumpp.)

      Juu, nythän Venäjällä on varaa luovuttaa NL:n valloittama/miehittämä Karjala takaisin.
      Keskustelu onkin avattu taas Iltasanomien sivuilla:

      http://keskustelut.iltasanomat.fi/thread.jspa?threadID=13284

      Jaksavat jankuttaa vastustajat jatkuvasti siitä, miten kalliiksi Suomelle tulisi Karjalan uudelleenrakentaminen; Venäjähän tietysti luovuttaisi sen loistokuntoisena ja suomalaisnormien mukaan saneerattuna, ikäänkuin koerakentamiskohteena Venäjän nyt pyrkiessä eurooppalaisten sivistysvaltioitten joukkoon.

    • Skinit Porvoosta

      Ihanteemme Hitman-1 ei halua suin surminkaan lukea tuollaista hymistelevää tekstiä Venäjästä. Kohta kolahtaa takakammarin ovi niin kovaa, että ovi menee saranoiltaan, sillä miehemme on yhtä kiivas uskosaan, kuin on Venäjän vihassaakin.

      Hai Hitler, hai Jeesus!!!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1309
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      859
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      29
      607
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      548
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      521
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      492
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      483
    Aihe