nuorempia syytetään ja haukutaan

Mietin usein,että onko oikein,että nuorempia syytetään ihan kaikesta,vaikka ajatuksena olisikin tarkoittaa vain hyvää.Sain kokea juuri eilen näin,kun vain totesin asian,että alettiin syyttelemään ja haukkumaan,joka oli kyllä ihan asiatontakin.Onko oikein että vanhemmat ihmiset,joilla ei ole ollenkaan omia lapsia syyttävät nuoria,ja käyvät henkisesti heidän kimppuunsa ihan kaikissa asioissa?Me nuoret ollaan tulevaisuuden kansa tässä maassa,joten meille ei aina pitäisi osoittaa syyttävää sormea.
2314
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vievät kaikki naiset

Äänestä

No siis mitä muuta sä tuolta nyt reilusti yli keski-ikäseltä sukupolvelta muka odotit? nehän on ihan täysiä idiootteja lähesw järestään. Ja tuntuu että ne on kasvatettu siten, että vauvana on laitettu metallivanne pään ympärille ja sitä on sitten vaan kiristetty sitämukaa kun ovat kasvaneet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


123 kirjoitti:

Mietin usein,että onko oikein,että nuorempia syytetään ihan kaikesta,vaikka ajatuksena olisikin tarkoittaa vain hyvää.Sain kokea juuri eilen näin,kun vain totesin asian,että alettiin syyttelemään ja haukkumaan,joka oli kyllä ihan asiatontakin.Onko oikein että vanhemmat ihmiset,joilla ei ole ollenkaan omia lapsia syyttävät nuoria,ja käyvät henkisesti heidän kimppuunsa ihan kaikissa asioissa?Me nuoret ollaan tulevaisuuden kansa tässä maassa,joten meille ei aina pitäisi osoittaa syyttävää sormea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu