Eniten rikkaat pelkäävät liikeyritystensä maineen menetystä, koska rahan virtaaminen vähenee ihmisten edustuksellisuuden ja luottamuksen kadotessa kauppaa käyvien ihmisten välillä.
Siksi rikkaille kaikenlainen rahassa rypeminen ja porsastelu täytyy pitää mahdollisimman piilossa.
Tämä koskee alkoholin, huumeiden ja seksin käyttöä.
Koska rikkaat joutuvat elämään jatkuvan tarkastelun kohteena, niin samat pelisäännöt ulotetaan koskemaan myös muita kansalaisia tasapuolisuuden nimissä ja tämä mahdollistetaan luomalla yhä rajoittavampia lakeja kansalaisten tekemisistä.
Lakien noudattaminen vaatii lisääntyvää kontrollia, jonka tehokkaammaksi muuttuva teknologia mahdollistaa.
Näin köyhistä kuluttajista on tehty syntipukkeja, ja nautinnollisia myrkkyjä tarjoavista yrityksistä on tehty kunniallisia toimijoita, joita vaurastuva valtio ja kansalaiset tarvitsevat. Kuka uskaltaisi kyseenalaistaa hyväätarkoittavan rahan mahtia ?
Aikaisemmin rikkaat ja mahtavat ottivat rahat köyhiltä väkivaltaisesti lihasvoiman avulla - nyt samassa asiassa parhaiten kunnostautuvat pitkän perinteen omaavat yritykset ja älykkäät, massoja ohjaavat ajatukset ja tekijät.
Kirkon kanta on heikkona osapuolena sopeutua siunaamaan rahan mahti, joka maalaa maailmasta mustavalkoista kuvaa hyvistä ja pahoista ihmisistä.
Siunaamalla rikkaiden pahat teot nautintojensa hakemisessa toisten ihmisten kärsimysten kustannuksella, kirkko on tehnyt myös jälkipolville ja koko ihmiskunnalle karhunpalveluksen saattaessaan myös ne nautinnot - syömisen, juomisen ja seksin - joista ei koidu toisille ihmisille pahaa, samalle viivalle ryöstävien ja tappavien ihmisten nautinnon hakemisten kanssa.
Nautinnon kokemisesta itsestään on tehty synti, jolloin ei ole enää tärkeätä, kuinka moni siinä sivussa mahdollisesti kuolee.
Ja aivan kuin tämäkään ei riittäisi, niin yksittäisistä kuluttajista on tehty syntipukkeja maailman pahuuteen, ja varsinaiset pahaa tekevät yritykset maalataan valkoisiksi lain ja median voimin. Valkoinen onkin mustaa ja musta valkoista.
Koska tyhmät ja köyhät ihmiset haluavat samaa hyvinvointia, jota valtion lottokoneisto ihmisille päivittäin mainostaa tukemiensa elokuvien ja musiikin voimalla, niin heikommat ihmiset sortuvat älykkyyden puuttuessa lihasvoiman käyttöön ja koristavat iltapäivälehtien lööppisivuja julistaen ihmisten jakaantumista hyviin ja pahoihin, ja miten hyvät ihmiset lopulta voittavat kaikki vastaantulevat vaikeudet demokraattiseen oikeudenmukaisuuteen perustuvan oikeusjärjestelmän ja yhä kasvavan valvontakoneiston voimin.
Ihmiset valittavat menetetyistä oikeuksistaan ja turvattomuudestaan valtion johdolle, joka suuntaa kansan tyytymättömyyden omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen, ja näin saa hyvät perusteet turvata yhä rikkaampien ihmisten elämäntavat jatkossa, kurjistuvan kansan turvautuessa epätoivoisiin ja lyhytnäköisiin ratkaisuihin elämässään.
Oravanpyörän vauhti kiihtyy ja luo yhä suurempaa vastakkainasettelua köyhien ja rikkaiden välillä, koska polarisaation kehitystä pitää yllä rahan ominaisuus - mitä enemmän rahaa kerääntyy muutamien omistajien haltuun, sitä enemmän mahdollisuuksia näillä ihmisillä on muovata omaa ja toisten ihmisten elämää haluttuun suuntaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
...sääli vaan että on niin vähän samoin ajattelevia ihmisiä.Vaan niin kauan on toivoa kuin on elämää...