Puolin ja toisin toinen toisiaan sättivät, moittivat kirjoitukset eivät ole missään tapauksessa rakentavassa tai hyvässä tarkoituksessa edes kirjoitettukaan. Olkoon kysymyksessä adventismin puolustus tai arvostelu, niin samaa meininkiä näyttää olevan kaikki. Tällä tyylillä ei todellakaan hyvään lopputulokseen päästä. Siinä kirjoittaja ei ainoastaan loukkaa toista osapuolta, vaan tekee hallaa omalle sielunelämälleen.
Puolin ja toisin
Olen täysin vakuuttunut
391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Lähetyskirjeissä ei sanotaan mitään sapatin viettämättömyydestä, ruokavaliosta eikä pedon merkeistä, mutta harhaopeista varoitetaan. Niissä jossa jumalallisuuden ulkokuori ja joissa paljon sääntöjä pöyhkeyden saamiseksi.
Siksi meidän tulee nojautua Raamattuun, eikä siihen mistä meistä tuntuu. Jos usko ja elämän tekemiset ovat tuntuma pohjalta, että näin käy ja näin on, se hirvittävän vaarallinen tie. Sitä ei pitäisi kenenkään kulkea.
RAKKAUS pitää olla kaiken perustana, ilman sitä ei ole oikeaa opetusta, vaan se menee syyttäjähengen riemuvoitoksi, eikä Kristuksen kunniaksi.
ulkokuori näyttää istuvan itsessäsi lujassa. Lisäksi on kieroa haukkua puskasta ihmisiä, kun mitä todennäköisimmin sinä olet kirjautunut. Mietippä sitä, ja muista, vaikka ihmisiä voitkin pettää niin ET JUMALAA!