Varmasti jossakin jo mainittukin, mutta en vain ole huommanut. Eli missä on se tieto ollut, että Leinoslaiset olisivat polttaneet henkilötietopapereita. Anteeksi jos jo jauhan samaa, mutta en vain löytänyt tietoa mistään.
Saiskos taas
apuvva...
3227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voin vakuuttaa, että reilu vuosi sitten, kun pyysin omia papereitani seurakunnan sihteeriltä, hän sanoi niiden olevan sitä varten jos tulisin uudestaan mukaan ja lupasi pyydettyäni lähettää minua koskevat paperit...
Aika kului ja soitin uudestaan, kun ei kuulunut. Selvisi, että sihteeri oli antanut paperit toisen seurakunnan vanhimman haltuun kierosvalvojan käskystä, joten soitin tälle tutulle vanhimmalle, joka sanoi polttaneensa ne uunissaan...
>> Eli missä on se tieto ollut, että Leinoslaiset olisivat polttaneet henkilötietopapereita.
Tieto löytyy esim. Kotimaa-lehden verkkosivuilta, jossa Leinonen itse väittää, että paperit on hävitetty. Tässä lainaus:
***
- Sellaista tietoa, mikä ei kuulu tarkastusoikeuden alaisuuteen, me emme tarvitse. Jäsenrekisteriin riittää tiedoiksi tapahtunut ero ja sen päivämäärä. Aiemmin olemme kirjanneet ylös myös eroamiseen johtaneet syyt. Nämä tiedot on hävitetty eikä niitä kerätä enää, Leinonen keroo.
***
http://www.kotimaa.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=7151&Itemid=38
. Nämä tiedot on hävitetty eikä niitä kerätä enää, Leinonen keroo.
-Eikös niiden hävittäminen ollut kiellettyä? Toisaalta, voidaanko papereita velvoittaa säilyttämään jos toimintatavoissa tehdään muutos?
Entä ne vanhimpien kotona olevat kirjekuoret, kuka takaa että ne on hävitetty?
-Kai se aikanaan nähdään, onko hävittämistä tapahtunut. Jos jokin erotettu pyrkii takaisin, niin kai sen huomaa onko luettu kirjekuoria vai onko väki tietämätöntä.