Venäjän varustautuminen

Venäjän sotilaallinen kehitys ja varustautuminen huolestuttavat yhä useampaa suomalaista. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselyn mukaan kolmannes suomalaisista kokee sotilaallisen tilanteen kehittyvän Suomen lähialueilla uhkaavammaksi lähivuosikymmenen aikana.

Viime vuonna huolestuneita oli noin viidennes vastaajista.

Sotilaallisen liittoutumattomuuden kannatus on hieman vähentynyt, mutta Nato-jäsenyyden suosio ei ole merkittävästi kasvanut. Runsas neljännes vastaajista haluaisi Suomen Naton jäseneksi.

Vuoden aikana suhtautuminen Nato-yhteistyöhön on muuttunut varovaisemmaksi. Suomen osallistumista Naton nopean toiminnan joukkoihin vastustaa nyt 45 ja kannattaa 42 prosenttia vastanneista.

Taloustutkimus haastatteli kyselyä varten noin tuhat henkilöä. Haastattelut tehtiin pääosin lokakuussa ja tutkimuksen virhemarginaali on runsaat 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

YLE Uutiset
4204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yhdysvallat Itse. NÄIN SE ON!! MOLEMMAT.

Äänestä

Sillähän on ihan vartaanotettava uhka. (Amerikkalaiset tarvii halpaa bensaa.:))

Nato selvästi piirittää Venäjää. Vertaa piiritystä 2MS:n aikaiseen yhden valtion tekemään tuhoamissotaan.

Äänestä
  • Että kannattisi ihan aikuisten oikeasti kokeilla demokratiaa..........

    Äänestä

  • Opettaa venäläisille kirjoitti:

    Että kannattisi ihan aikuisten oikeasti kokeilla demokratiaa..........

    täällä ihan liikaa.

    Joka maassa poliittinen johto miettii tulevaisuutta. Ei menneitä.

    Sodan käymisen syy nyt ja tulevaisuudessa: LUONNONVARAT

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolettaa yhä useampaa kirjoitti:

Venäjän sotilaallinen kehitys ja varustautuminen huolestuttavat yhä useampaa suomalaista. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan kyselyn mukaan kolmannes suomalaisista kokee sotilaallisen tilanteen kehittyvän Suomen lähialueilla uhkaavammaksi lähivuosikymmenen aikana.

Viime vuonna huolestuneita oli noin viidennes vastaajista.

Sotilaallisen liittoutumattomuuden kannatus on hieman vähentynyt, mutta Nato-jäsenyyden suosio ei ole merkittävästi kasvanut. Runsas neljännes vastaajista haluaisi Suomen Naton jäseneksi.

Vuoden aikana suhtautuminen Nato-yhteistyöhön on muuttunut varovaisemmaksi. Suomen osallistumista Naton nopean toiminnan joukkoihin vastustaa nyt 45 ja kannattaa 42 prosenttia vastanneista.

Taloustutkimus haastatteli kyselyä varten noin tuhat henkilöä. Haastattelut tehtiin pääosin lokakuussa ja tutkimuksen virhemarginaali on runsaat 3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

YLE Uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu