Kävin poikaystäväni kanssa katsomassa ihan pikäpäätöksellä Pier Paolo Pasolinin Sodoman 120 päivää. Kuka muu on sen nähnyt? Haluaisin tietää miten te olette kokeneet sen? Itse olin aivan järkyttynyt ja nyt pari päivää myöhemmin kun yritän analysoida niitä tunteita mitä se leffa herätti,olen aivan pyörällä päästäni. Kertokaa muutkin tekikö se kehenkään vaikutusta ja mitä.?
Olenko ainoa joka ei kestä katsoa kun ihmisiä silvotaan ja heille syötetään suoraan paskaa. Onhan Pasolini sentään maailmankuulu ohjaaja ja tehnyt ainakin jonkun ihan katsottavankin leffa.
Olenko ainoa joka ei kestä katsoa kun ihmisiä silvotaan ja heille syötetään suoraan paskaa. Onhan Pasolini sentään maailmankuulu ohjaaja ja tehnyt ainakin jonkun ihan katsottavankin leffa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"Mikä liittää yhteen fasistisen hienostonaisen ja vasemmistoradikaalin, vasemmistolaisen intellektuellin ja katupojan? Heidän pelottava ja voittamaton siteensä sovinnaisuuteen?" -Pasolini
Olemmehan me jo nähneet monet kerrat näitä fasistien harjoittamia kauheuksia: pakottamista, nöyryytystä ja tuhoamista perusajatuksella, joka sanotaan heti Salon aloitusrepliikissä "Kaikki on hyvää, kun se viedään äärimmäisyyksiin". Salo on yhtä freudilainen teos kuin Pasolinin koko tuotanto. Se on puhtaasti taantunut koko kuvamateriaaliltaan anaalis-sadistisella tasolle ja ammentaa materiaalinsa Markiisi de Sadelta ja Danten Jumalaisesta näytelmästä.
Olemme kyllä nähneet kankaalla pahempaakin väkivaltaa ja brutaalimpaakin toimintaa kuin Salossa. Miksi emme koe niitä inhoreaktion vallassa? Ehkäpä siksi, että Pasolini näyttää kaiken fasistin näkökulmasta ja pakottaa meidät katsomaan tapahtumia heidän perspektiivistä niin voimakkaasti, että se saa vatsan kiertämään. Pasolini itse kuvaa elokuvaansa sen elämänvaiheen teokseksi, jolloin hän 'alkoi vihata ruumista ja sukuelintä'.
Tuo viha välittyy ehkäpä niin voimakkaana elokuvasta, ettemme voi samaistua uhreihin emmekä tekijöihin. Jäämme ulkopuolelle ja koemme vain vastenmielisyyttä. Uskon, että se ollut Pasolinilla tarkoituksenakin. Mutta samalla se on elokuvaa, jossa ei juurikaan ole mieltä: mitä se opettaa tai paljastaa lopulta mistään?
Pasolinin Teorema, Oidipus ja Mamma Roma ovat sitävastoin elokuvia, joissa vastarannan auteurin hienous piilee.
Kiitos vastauksestasi "kerettiläinen" jotenkin noin sen minäkin tulkitsin. Jotain sanomaahan se Pasolini yritti tällä elokuvalla välittää ja sotahan siellä taustalla oli kokoajan päällä. No ehkä päsen tmänkin leffan yli ja pystyn löytämään uusia nautittavia leffoja. Hyvää syksyä sinulle.
minä en ole vielä nähny mutta minä tykkään sellaisista elokuvista missä tapahtuu raakuuksia.minun kohalla ei ole sellaista elokuvaa vielä tullu mitä en pystyisi kattoa tai syömään samalla