kuusi, kinkku, puuro, lahjat, jouluvalot, pukki, tortut, piparit, punainen?
mikä näistä kuuluu kristinuskoon?
mikä näistä kuuluu kristinuskoon?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tosin riippuu mihin kirkkokuntaan ja kulttuuriin kuulutaan. Santa Claus on Nikolaos Ihmeidentekijä (270-342), Myran piispa ja katolisen ja ortodoksisen kirkon pyhimys. Tämä suomalainen Joulupukki kyllä jo nimensäkin puolesta viittaa pakanalliseen alkuperään.
Eikös se sika ole Raamatun mukaan saastainen eläin, joten kinkun syönti ei liene kristillistä?
toi kilteille lapsille lahjoja, tuhmille lapsille risuja
Pukki eli pässi oli aikoinaan hedelmällisyyden symboli. Sama on nämä joulun oljesta tehdyt pukit.
Kuusi: näitä laitelliin jo koristeiksi pakana aikana eri juhlissa
Ruuat (kinkku, puuro & piparit): näitäkin oli jo pakana aikana. Mutta myöhemmin vasta yhdistettiin jouluun (en ainakaan usko että kristin uskon toimesta)
Lahjat: pakana ajan joulussa, tämä voisi liittyä vain kristillisissä lahjoissa/papereissa kristin uskoon.
Valot: tämän voisi peri aatteessa yhdistää kristin uskoon, valot viittaisivat tähteen joka näkyi kun jeesus syntyi, mutta nämä ovat peri aatteessa koristeita, joita oli jo ennen kristin uskoa juhlissa erilaisia.
punainen: Tämä vari on kristinuskossa yhdistettävissä pyhään henkeen joten tämä voisi olla yksi asia, mutta joulupukin punainen väri syntyi amerikan populaari kulttuurin kautta.
Roomalaisten Saturnalia juhla on meidän joulun esikuva osaltaan. Silloin käytiin juhlapöytään aterioimaan ja kun meillä huudahdetaan ja toivotetaan hyvää joulua roomalaiset hihkaisivat "hoo, Saturnalia". Roomalaiset pitivät myös hölmöä myssyä saturnalian aikaan sekä antoivat lahjoja toisilleen ja orjien sekä isäntien raja-aidat kaatuivat hetkeksi - oltiin tasaveroisia.
Tuolloin poltettiin paljon kynttilöitä, nuotioita ja kokkoja auttamaan aurinkoa voittamaan pimeys sekä koristeltiin huoneita, ovien karmeja vihreillä väreillä mm. oksilla.
Kristiuskon tullessa Rooman valtiouskonnoksi sulautui kristillisyys saturnaliaan ja päinvastoin. Saturnalia hiipui ja tilalle tuli Jeesuksen syntymäjuhla.
Lähteet:
Roomalaista arkea ja juhlaa, 2004.
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789517465953
Netistä voi hakea sanoilla "Christmas and Saturnalia", "Ancient roman saturnalia celebration"
Itämaantietäjäthän toivat lahjoja Jeesus-lapselle ja valo näytti heille tien seimeen.
Itse sana joulu tulee pakanallisesta talvipäivänseisausjuhlasta, englanniksi yule, suomeksi ihan joulu vaan.
Tietoni mukaan Joulupukki, kuusi ja kinkku kuuluivat ainakin tähän juhlaan (Suomessa). Muilla mailla oli tähän kuuluvat omat traditiot joista en tällä hetkellä tiedä mitään, mutta ne olivat luultavasti melko samanlaisia kuin Suomessa. Olen kuullut myös ettei Jeesus edes syntynyt jouluna, jos häntä ylipäänsä edes oli olemassa.
Toinen "kristillinen juhla" joka on alunperin viety pakanoilta, on pääsiäinen.
Pelkkä pääsiäisen englanninkielinen nimi (Easter) viittaa pakanaoihin. Easter tulee saksilaisten suuren äiti jumalan nimestä "Eostre". Eostre tulee taas sanasta eastre, joka tarkoittaa kevättä. Pakanoiden pääsiäisenä juhlittiin kevätpäiväntasauksen aikaan ja munia pidettiin uudelleensyntymisen symboleina monissa kulttuureissa ennen kristinuskoa, josta tulevat pääsiäismunat.
Kristinusko on siis vain pakanuskontojen ja Raamatun yhdistelmä.
Tortut, eli he ovat usein tortut housuissa.
Monet uskon sisaret tarjoavat kirkon takahuoneessa piparia että pääsisivät pyhään yhteyteen.